Yksi lopputulos tilattu, kiitos!

Hyvinvoinnin ympärillä: urheilussa, painonpudotuksessa, kehonmuokkaamisessa ja kaikenlaisessa menestymisessä on jollain tapaa aina läsnä tavoitteiden saavuttaminen. Tai se, että ne jäävät saavuttamatta. Työni puolesta autan ihmisiä elämäntapamuutoksissa ja yleisesti voimaan paremmin. Näen ja kuulen paljon, koska 99% asiakkaista tutustun kokonaisvaltaisesti. Käymme läpi asioita, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen ja olemme rehellisiä molemmin puolin. Voisin väittää, että syyt ovat poikkeuksetta syvällä.

 

Koen, että voin kirjoittaa aiheesta kokemuksella. En silti pelkästään työni vuoksi vaan myös siksi, että päätöksissä pysyminen ja määrätietoinen eteneminen on yksi mun omista vahvuuksista. Jossain muussa asiassa olen varmasti huono, mutta päättäväisyydessä kohtalaisen hyvä. Avaan mielelläni myös havaitsemiani syitä tähän. Vaikka uskonkin tiettyjen piirteiden olevan perintö vanhemmilta niin omaan toimintaan voi vaikuttaa myös älyttömän paljon itse. Muuttamalla ajatustapaansa, valitsemalla sellaisen ympäristön/seuran mikä tukee itselle tärkeitä asioita, harjoittelemalla, epäonnistumalla, oppimalla. Lisäksi kaikenlainen onnistumisiin tähtäävä toiminta kiinnostaa mua valtavasti.

Listasin muutaman, mielestäni oleellisen tekijän tavoitteiden saavuttamisessa tai siinä, että ne jäävät saavuttamatta.

 

  • Aidon halun puute, laimea motivaatio –> pinnalliset syyt (pelkkä ulkonäkö, pelkkä raha, status…)

Sanon itse aina asiakkailleni jo heti kättelyssä, että ulkonäkötavoite yksinään ei riitä. En ole vielä koskaan nähnyt sen olevan riittävä motiivi pysyviin tuloksiin. Nasilla tavoite on hyvin usein jopa pelkkä numerotavoite, mikä perustuu viimeksi yläasteikäisenä painettuun lukuun. Lapsen painoon. Tämä heijastuu suoraan käytökseen, esim. vaakalukemiin kohdistuvat raivokohtaukset ja syyllisen etsiminen. Ulkonäkötavoitteesta monen projekti saa alkunsa ja siitä lähtee rakentumaan isompi kokonaisuus – mikäli annetaan aikaa.

Ainoastaan aito halu muuttaa elämäntapoja on tie pysyviin tuloksiin ja siihen, ettei homma maistu paskalta. On selvää, että uuden elämäntavan tulisi jollain tavalla kiehtoa, ei rajoittaa. Moni pystyy antamaan kaikkensa lyhyeen jaksoon ja saamaan suuriakin ulkoisia tuloksia, mutta aidon halun puute ei tee pysyviä muutoksia. Käteen ei jää mitään pitkäaikaisia, lujia ja aitoja motiiveja, joista saa voimaa vaikeilla hetkillä. Jos tavoite on pelkästään lopputulos eikä oppiminen ja uusi elämäntyyli niin harvemmin tulos on pysyvä. Tavoittelet fanaattisesti alle 60kg vaakalukua, jota ylläpidät 3 päivää…

Jos elämä pyörii laihdutusjaksojen ympärillä niin lopputuloksena on jojolaihdutus. Jojolaihdutus on paitsi epäterveellistä niin myös erittäin kuluttavaa mielelle: omalle ja läheisten. Käytännössä jojolaihduttaja joko lihoo tai laihtuu ympäri vuoden ja ainut mielessä pyörivä asia on laihduttaminen. Elämän ei kuulu olla pelkkää laihduttamista ja täytyy rakentaa muitakin tasoja, kuin ON ja OFF. Elämäntapamuutos vie selvästi itse laihduttamista pidemmän ajan eli kyse ei ole kuurista vaan halusta muuttaa isoja asioita elämässä: suhdetta itseensä, suhdetta ruokaan, suhdetta liikkumiseen, ongelmien ratkaisemista uusilla tavoilla, itsensä palkitseminen ja rankaiseminen… Lista on pitkä.

On opeteltava tykkäämään terveellisestä ruoasta, treenaamisesta ja elämäntavasta näiden ympärillä. On myös opeteltava hyväksymään, että yleensä kovin moni asia ei mene suunnitellusti ja se on osa elämää. Se ei käy sormia napsauttamalla vaan hyvin usein opin ja erehdyksen kautta.

 

  • Epäonnistumisten sietäminen ja hyväksyminen

Tässä tulee kuningas-syy. Kärsimättömyys, epärealistiset odotukset, yleinen negatiivisuus ja spekulointi, liioittelu sekä stressaaminen kaikesta – nämä kuvastavat melko hyvin henkilöä joka ei kerta kaikkiaan siedä epäonnistumisia matkallaan. Murehditaan asioita, joita ei ole tapahtunut ja kehitellään juttuja omassa mielessä. Musta-valko-ajattelua. Jokaiselle ajatukselle annetaan valta ohjata tekemistä.

Ajatellaan, että meillä on tavoite. Tavoite vaatii ajallista panostusta, vähintään vuoden mittaista. Tällaiseen ajanjaksoon mahtuu takuulla erilaisia, suunnittelemattomia häiriötekijöitä, jotka haastavat meitä tavoitteen saavuttamisessa. Jos me annamme jokaisen häiriötekijän, vastoinkäymisen tai mieliteon tulla meidän ja tavoitteen väliin niin eihän siitä tule yhtään mitään. Tavoitteen saavuttaminen ei etene silloin millään lailla. Kenenkään ei tarvitse uskotella itselleen, että epäonnistumiset ovat mukavia juttuja mutta pelkästään sen tiedostaminen että niitä tulee matkan varrella auttaa jo huomattavasti. Se ei ole niin vakavaa, jos joutuu välillä improvisoimaan ja muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Niin tulee olemaan aina.

  • Miten kevyin perustein ”annamme periksi”? –> Oma vai muiden tahto, tekosyyt, tavoitteen pitäminen mielessä
  • Miten homma jatkuu ”epäonnistumisen” jälkeen? –> Laihduttamisessa retkahdusten (inhoan tätä sanaa) jälkeen on yleensä todella vaikeaa päästä takaisin kelkan kyytiin ja alkaa armoton itsensä ruoskiminen. Nyt, kun tämä tapahtui niin antaa mennä koko päivä/viikko plörinäksi. Se oli ja meni, nyt on uusi päivä ja homma jatkuu.

On kyse sitten pääsykokeisiin lukemisesta, laihduttamisesta, talon rakentamisesta, häiden järjestämisestä tai mistä tahansa – Kaikki ei takuulla tule menemään, kuten me haluamme ja se täytyy hyväksyä. Epäonnistumiset ovat aina ja ikuisesti osa elämää. Asiat tapahtuvat jostain syystä ja elämän tuleekin haastaa meitä. Meidän täytyy ottaa nämä haasteet vastaan, käsitellä ne, hoitaa asiat parhaaksi katsomallamme tavalla ja jatkaa elämää. Näin meistä tulee vahvempia ihmisiä ja päästään eteenpäin matkallamme kohti sitä omaa tavoitetta.

Itse uskon, että menestymisen takana on todella luja psyykkinen paineensieto ja epämielyttävien tunteiden käsittelemisen taito. Molemmat ovat harjoiteltavia ominaisuuksia.

 

  • Epämiellyttävät tuntemukset

Nälkä, väsy, sattuu, maitohapot, pahaa, kyllästyttää, ei huvita, ei jaksa.

Se, mikä haastaa suurta osaa kuntosalilla ja ylipäänsä treenin kanssa niin epämielyttävyyden sietäminen. Kokeneemmalle treenajalle epämiellyttävyys voi olla treenitavan muuttaminen ja sillä tavoin omalta mukavuusalueelta poistuminen. Tehdä jotain eri tavalla, kuin ennen.

Tarkoitus laihduttamisen/kehonmuokkauksen suhteen ei tietenkään ole loputtomasti epämiellyttävien tunteiden tai tuntemusten hakemalla hakeminen. Tarkoitus on kehittää ominaisuuksia, joiden avulla v-mäinen sarja jalkaprässissä on omalla tavallaan mukavaa kivusta huolimatta. Tai kehittää makuaistia niin, että ennen mauttomalta maistuvat ateriat alkavatkin hetken kuluttua maistua aidolta ruoalta. Kehittää motivaatiota siten, että erottaa ”ei huvita” ja ”ei oikeasti jaksa”. Kehittää vuorokausirytmiä siten, että aamulla olo on levännyt ja pirteä. Jos muutoksille ei anneta edes mahdollisuutta ja kaikki tyrmätään jo aloitusvaiheessa niin vaikeaa tulee. Se ei ole kivaa heti, mutta hetken päästä saattaa ollakin.

Suurin osa haluaa näyttää urheilulliselta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Urheilijat janoavat erilaisia haastavuustekijöitä, joista jokainen vaatii äärirajoja ja mukavuusalueelta poistumista. Tekeminen tuntuu ja ilman tekemistä ei voi saada lopputulosta.

  • treenin aikainen ja jälkeinen lihaskipu
  • halu tehdä yhä vaativampia suorituksia –> ei ainoastaan lempiliikkeitä tai niitä, mitkä onnistuu ensimmäisellä kerralla
  • failure lajista riippuen (maali, täydellinen uupumus tmv.)
  • lihaskestävyyden kehittäminen
  • hapenottokyvyn kehittäminen
  • lihasmassan kehittäminen
  • nopeus
  • voima

Kuntosaliharjoittelun suhteen tekeminen on hyvin paljon muuta, mitä suurin osa aluksi olettaa. Pelkkä painojen liikuttaminen pisteestä A pisteeseen B voi olla salilla käymistä, mutta kehonrakennuksen (kaikenlainen kehon muokkaaminen) kanssa sillä ei ole juurikaan tekemistä. Ilman tekniikkaa ei ole kehonrakennusta ja tekniikan hiominen on aivopeliä. Jos kyse olisi niin yksinkertaisesta asiasta, kuin nosta, vedä ja työnnä – tyyli vapaa, kyllä se jonnekin menee – niin itse olisin lopettanut jo aikaa sitten. Pikkusormen asennolla vaan on merkitystä, eikä se ole hinkkaamista. Monelle palkinto salitreenistä on saada treeni osumaan juuri sinne minne on tarkoituskin.

Isot muutokset vaativat aikaa ja toistoja. Sanotaan, että uuden taidon oppiminen vaatii noin 10 000 toistoa. Voisiko tätä edes jollain tasolla ajatella käytettäväksi myös näissä laihdutus- ja elämäntapamuutoksissa? Ymmärtää, että homma on aivan jatkuvaa kehittymistä ja se on koko jutun hienous. Aina, kun opit jotain uutta niin seuraava opittava asia on jo tulossa. Se ei silti missään nimessä tarkoita sitä, etteikö jo saavutetuista asioista tulisi olla YLPEÄ!

Tässä on oikeastaan toimivan elämäntapamuutoksen resepti: Opetella rakastamaan urheilua niin kaikki muu tulee perässä. Monesti sanotaan, että ruoka on kaiken keskipiste mutta ilman treeniä ei syöminenkään usein mene fiksusti. Sama homma tulee levon ja kehonhuollon kanssa. Kun urheileminen on oikeasti todella tärkeä juttu niin kehostakin pitää aivan eri tyyliin huolta. Treenaaminen on silloin asia mitä saa ja haluaa tehdä, ei pakko tai rangaistus.

  • Priorisointi

Tärkeysjärjestys tietyllä hetkellä.

Jos me haluamme jotain niin sen saavuttaminen on takuulla pois jostain muusta. Hetkellisesti. Tämä kuulostaa paljon todellisuutta raadollisemmalta. Kyse ei ole siitä, että koko muu maailma jäisi taka-alalle mutta, kuten tiedetään niin kaikkea ei voi saada kerralla. Keskittyessämme yhteen voimavaroja vaativaan asiaan kerralla on mahdollisuus saada paljonkin. Monen asian kanssa yhtä aikaa sählääminen harvoin edesauttaa tulosten saavuttamisessa.

Totuushan on se, että jokainen onnistuja joutuu takuulla paiskimaan hommia. Ja yksin hommien paiskiminen ei riitä, koska siinäkin tilanteessa meillä olis älytön määrä huippu-urheilijoita, menestyneitä muusikoita ja miljonäärejä jokaisessa korttelissa. Ihmiset ovat kovia tekemään töitä, eli siitä se ei jää kiinni. Ihminen pystyy tekemään vaikka miten paljon asioita samanaikaisesti ( etenkin me naiset 😉 ). On eri juttu, miten moneen asiaan me pystymme syventymään ja panostamaan samanaikaisesti. Tehokkuus ja konkreettisen työn tekeminen on meidän kulttuurissa jopa yhtä kuin ihmisarvo, mutta mun neuvo olis siitäkin huolimatta tehdä yhtä isoa asiaa kerrallaan. Yleensä suuret asiat vaativat myös taloudellista panostusta, jolloin priorisointia on tehtävä senkin suhteen. Mikä on tällä hetkellä tärkeintä? Mihin satsaan tällä hetkellä ajallisesti, taloudellisesti ja myös henkisesti. Ajatustasolla.

 

Edellinen postaus Miten selvitä pitkistä treenitauoista

(Visited 2 585 times, 4 visits today)
jessica

2 vastausta artikkeliin “Yksi lopputulos tilattu, kiitos!”

  1. Hyvä teksti, tykkäsin. Monesta jutusta oon samaa mieltä ja tietää, että itse pitäisi muuttaa omia toimintatapoja – ainakin osittain. Olen suorittajapersoona ja tietoisesti yrittänyt höllätä, mikä ei ole niin helppoa kun tuntee epäonnistuneensa jos ei saakaan kaikkea tehtyä mitä on suunnitellut.

    Olen seurannut sinua jonkin aikaa ja myös miettinyt hakeutumista valmennukseesi. Olisin erittäin kiinnostunut tutustumaan harjoitusmetodeihisi ja muutenkin kuulemaan mielipiteitä yms. Tällä hetkellä valmennuksen ottaminen ei tosin ole minulle mahdollista toteuttaa, valitettavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta