VALMENTAJAT JA VALMENNETTAVAT

Oon jo pitkään halunnut kirjoittaa tekstin valmentamisesta, eli työstäni. Aikaisemmin olen pohtinut muun muassa sitä, että miksi koen olevani ja tahdon olla nimenomaan valmentaja ja mitä se minulle merkitsee. Miellän valmentajana olemisen samalla tavalla osaksi identiteettiä, kuin urheilijana olemisen ja molemmat roolit vaativat paljon panostusta. Tästä syystä moni varmasti kokeekin, että on haaste olla molempia samaan aikaan, ja varsinkin kehittyä molemmissa samanaikaisesti. Valmentajana tiedollinen ja taidollinen kehittyminen vaatii paljon oma-aloitteisuutta ja tapahtuu yleensä aina työn ohessa. Oppiminen on ihanaa, se on palkitsevaa ja siihen jää koukkuun. Sisäistämisen kannalta on kuitenkin tosi tärkeää, että uraan, tai esimerkiksi urheilijana kehittymiseen, mahdutetaan myös tasannevaiheita, jolloin opittu testataan käytännössä ja siitä muovataan oman näköistä. Sanon aina omille valmennettavilleni, että tämä on se haastavin osuus. Alkaa käyttää opittua käytännössä ja muodostaa siitä automaattisesti toimiva. Vasta sen päälle ja rinnalle voidaan jatko-opiskella. Kaikki tietävät miten ulkoa opeteltu kirjaviisaus saattaa herättää jopa epäluottamusta esimerkiksi lääkärin vastaanotolla, jos pystyy aistimaan, että kokemus puuttuu. Vastavalmistuneet varmasti kokevat paljon v*ttuilua potilailta, mikä on ikävää, mutta johtuu ehkä juuri tästä kokemuksen arvostamisesta, mitä ei opi kuin tekemällä.

Uusimmassa Kauneus&Terveys -lehdessä juttua syömisestäni

Se, mitä kukin tarvitsee valmennussuhteelta on ihmistuntemusjuttu ja keskeisin perustelu henkilökohtaiselle valmennukselle. Ilman toimivaa ihmissuhdetta on vaikea arvioida henkilön tarpeita tai varsinkaan sitä, että mikä olisi juuri nyt tälle tyypille parhaaksi. Tarpeet, kun voi monesti erota siitä, mitä asiakas haluaa ja valmentajan täytyy olla järjen ääni, kun laitetaan halut ja tarpeet tärkeysjärjestykseen. Et voi saada tätä ennen kuin, kohdat 1, 2 ja 3 toteutuvat ja niin edelleen. Oman tekemisen pohjan luomiseen tulisi käyttää kaikista eniten aikaa ja resursseja, eikä tavoitella hetken huumaa. Toivon, että jonain päivänä tämä ideologia olisi vallitseva trendi. Tuoko -5kg tai fitness-kisat tässä elämäntilanteessa kaipaamasi rauhan ja balanssin vai lykkäätkö nyt vaikeiden asioiden käsittelyä järkkäämällä itsellesi projektin?

Valtaosalla on suuriakin haasteita elämässä, jotka sattuvat näyttäytymään syömisessä, liikkumisessa, kehonkuvavääristymissä sekä suorittamisena ja ahdistuksena. Muutamia mainitakseni. Jos ongelma olisikin niin yksinkertainen, kuin laiskuus tai motivaation puute niin potku persuksille laittais hommat rullaamaan. Siihen toimii vieressä tsemppaaminen ja muutoskuvien jahtaaminen. Sitä valmentaminen oli joskus ja tällä hetkellä tapaus sohvaperuna kuulostaa ns. helpolta tapaukselta. Toki näitä löytyy edelleen ja heille yhteistä on yleensä suhteellisen vahva itsetunto ja mielen rentous, vaikka ulkomuoto on veltostunut syystä tai toisesta. He tekevät, mitä pyydetään ja saavat tulosta, kunhan joku on sitä vaatimassa ja vahtimassa. He eivät ylianalysoi, tutki ja lue, spekuloi tai kyseenalaista – pitkälle vietynä nämä kaikki aiheuttavat suunnatonta stressiä ja paljon enemmän pahaa kuin hyvää.

Pelkästään näiden vuosien aikana, kun olen itse tehnyt valmennustyötä, on tapahtunut selvä muutos. Heittämällä suurimmalle osalle on nykyään opetettava kaikkea muuta, kuin ylös-ulos-ja-lenkille, eikä äänen korottaminen ja napakat käskyt toimi kuin laukaisemaan traumoja. Pääpaino on mielenrauhan saavuttaminen, tekemisestä nauttiminen ja haitallisten toimintamallien sekä ajatusten purkaminen. 12 viikon valmennuksia ei voi suositella enää monellekaan vaan ennemmin tehdään vuosisuunnitelma, jossa on yhä useammin mukana eri alojen ammattilaisia. Valmentajan painoarvo on suuri, eikä hän ole pelkkä ohjeiden laatija. Valmentaja tietää valmennettavistaan hyvin henkilökohtaisia asioita ja työnkuva on laajentunut niin valtavasti, ettei yksi ihminen voi tehdä enää niin paljon töitä kuin ennen. Valmennettavien tavoitteet ovat sanan täydessä merkityksessä kokonaisvaltaisia, mikä tarkoittaa sitä, että valmentajien on todella arvioitava työn kuormittavuutta uudelleen. Se, missä ennen jaksoi tehdä pitkän työputken ilman lomaa ei tule enää kysymykseenkään. Kannettavaa on paljon, eikä työtä voi ottaa kovinkaan kevyesti. Tämä ei ole harrastus vaan hyvin vastuullinen työ. Tietenkään sen ei saa antaa olla koko elämä, mutta en lähtisi vähättelemäänkään.

”Ihminen tarvitsee ihmistä”, on ollut mun motto jo pitkään. Luotan tähän vahvasti työssäni ja elämässä muutenkin. Koska valmennustyöhön liittyy haavojen auki repimistä ja tietyllä tapaa myös sitä asiakkaiden pahan olon purkamista, syiden kaivelua ja syvällistä keskustelua, on valmentajan myös suojeltava itseään, jotta hän pystyy pysymään tämän työn parissa ja tekemään sitä hyvin. Olen täysin varma, että kenestäkään ei tule parempaa valmentajaa tai parempaa lääkäriä, kampaajaa tai kokkia tekemällä liikaa. Työ ja erilaiset keissit opettavat paremmin, kuin mikään muu, mutta hätähousuilla on aina kusinen loppu. Sitä mä opetan asiakkaille ja se on täytynyt sisäistää myös itse. On oltava nöyrä ja luotettava siihen, että aika hoitaa tässäkin tehtävänsä. Ei oikoreittejä. On eri asia tehdä elämän mittainen ura, kuin yrittää tehdä vastaava työmäärä mahdollisimman nopeasti. Se on jopa häpäisevää pyrkiä liukuhihnattamaan välittämistä ja vahvaa läsnäoloa vaativa työ! Sen verran on arvostettava omaa ja asiakkaiden hyvinvointia. Muutenhan koneet voisivat korvata meidät, jos kyse olisi ainoastaan työtahdista ja tehokkuudesta. Välittämistä ei voi koneellistaa ja välittää täytyy myös itsestään työntekijänä, ihmisenä.

Totta kai se, että valmennukseen hakeutuminen ja ulkopuolisen palkkaaminen on huomattavasti yleisempää tänä päivänä, tekee myös sen, että asiakaskunta on valmennuksellisesti haastavampaa. Muutama vuosi sitten palkattiin PT juurikin siitä syystä, ettei saatu itseään niskasta kiinni, mutta tänä päivänä syyt ovat aivan muut. Yksi suurimmista työllistäjistä on pilalle rääkätyt kropat ja mielet, eli se ryhmä joka uskoi osaavansa rakentaa itse itselleen toimivat ohjeet syömällä kevyesti ja liikkumalla viikko viikolta enemmän, lepäämättä koskaan. Alle kolmekymppiset Supernaiset. Supernaisten tarinat ovat keskenään hyvin samanlaisia ja niitä ilmaantuu kuin sieniä sateella. Se on vähän, kuin AA-ryhmä jossa ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen. Jos tähän ei kykene, on auttaminen vaikeaa. Supernaiset ovat usein alkuun hyvinkin määrätietoisia siitä, mikä on heille parhaaksi ja he tietävät millä vastuksella rappuskonetta kuuluu kiivetä kovimman kulutuksen aikaansaamiseksi. He antavat ohjeet, jotka valmentajan tulisi kirjoittaa puhtaaksi sekä kuitata allekirjoituksellaan. Ei näin. Tällaisen tapauksen on luovuttava omista teorioistaan, mitkä on kehitelty ajan saatossa napsimalla ”oppia” vähän täältä ja tuolta. Viesteihin liitetään inbody-mittauksia vuosien varrelta, kalorilaskelmia ja nykyään vallitsevan trendin mukaisesti tietysti makrotaulukoita. Ahdistaa niin perkeleesti, mutta kaiken takaa voi kuitenkin nähdä avun tarpeen ja sen, miten asiat lähtevät rullaamaan, kunhan saadaan kova kuori ensin pehmitettyä.

Pelkästään tämä ”vakuuttamisvaihe” kaiken muun työn ohella on sellainen lisä, mikä nostaa työn henkistä kuormittavuutta. Niin moni on jo koittanut kaikkea, että voidaan hyvin nopeasti todeta, että ongelmat ovat aivan muualla kuin jonkun valmentajan laatimissa ohjeissa. Tietysti on hyviä ja vähemmän hyviä ruokavalioita ja treeniohjelmia, mutta mun mielestä ihmiskemiat, se miten sanotaan, pyydetään, kehotetaan, ohjeistetaan ja reagoidaan sekä vuorovaikutetaan on ehdottomasti ”se juttu”, mikä tekee suurimman muutoksen. Kaikillehan ei tietenkään sovi sama tyyli ja valmentajan puolelta asiakkaanlukutaito on hyvin merkityksellinen. On myös täysin ookoo, ettei kaikilla synkkaa ja on ammattitaitoa ohjata asiakas eteenpäin, mikäli suhde ei toimi. Kaikkea ei voi hallita, eikä saisi lähteä leikkimään oman osaamisalueen ulkopuolella tai juosta rahan perässä.

Nykyään on helposti saatavilla sekavaa ja ristiriitaista tietoa. Lempeys omaa itseään kohtaan on kokenut sen verran kovan inflaation, että meidän ”somevaikuttajien” on ollut vastuullista alkaa kylvää sanavalinnoissamme balanssia ja elämäntapaa. Eihän nykyään voi käyttää enää sanoja dieetti, kuuri tai laihduttaa. Ihmisen unelma on tänä päivänä voida syödä kavereiden kanssa sunnuntaisin brunssilla, ilman että sitä täytyy itselleen perustella ja pelätä lihomista. Ilman, että siitä tulee morkkis ja ilman, että maailma romahtaa sosiaalisesta tilanteesta, johon liittyy ruoka ja juoma. Ennen ymmärrettiin, että kuluttamalla enemmän kuin syö laihtuu, mutta tehtyämme yksinkertaisista asioista monimutkaisia ollaankin tilanteessa, jossa simppeli laskukaava ei enää tuota tulosta. Ihminen ei enää laihdu kuluttamalla enemmän kuin syö, koska meillä on uusi kansantauti nimeltä säästöliekki. 90% yhteydenottajista diagnosoi jo ensimmäisessä virkkeessä, että kroppa ei toimi/aineenvaihdunta on jumissa tai muuta vastaavaa. Kyllähän se kroppa lyö hanat kiinni, kun syödään tuhatta kaloria päivässä ja treenataan huippu-urheilijaa kovemmin kolmatta vuotta putkeen, ilman lepoviikkoja. Onneksi se on kuitenkin melko pieni prosentti, jolla ruokavalion ja tekemisen järkevöittäminen ei laittaisi konetta käymään, kunhan ollaan valmiita antamaan AIKAA ja keskittymään pitkän aikavälin tavoitteisiin niiden miinus-viis-kilosten sijaan. Kun ollaan pitkän aikaa kiusattu kroppaa ja päätä, ja näin ollen omalla toiminnalla aiheutettu sinne hätätila, on ymmärrettävä, että korjausprosessi tapahtuu ensin sisältä- ja vasta sen jälkeen ulkoapäin. Siinä missä joskus pääsit kesäkuntoon 8 viikossa, voit varata projektiin moninkertaisen ajan sekoiluidesi jälkeen. Terveisin nimim. kokemusta on.

Kuva: Tommi Mankki

SUURI ongelma on se, että kuntoilijat tahtovat elää kuten kisaajat. Tietämättä sitä, että kisaajan elämä onnistuu juuri siitä syystä, että tavoitteena on ne kisat. Jos kisat otetaan pois niin ei monikaan pysty tai tietenkään halua elää samalla tavalla. Se on niin suuri, jopa hulluuteen asti menevä intohimo, että ollaan valmiita menemään läpi harmaan kiven ja esimerkiksi ammattilaisuutta tosissaan tavoitteleva kilpailija voi hyvinkin olla valmis muuttamaan, luopumaan päivätyöstään ja laittamaan jokaisen euronsa tavoitteensa eteen. Ei tällaisen tavoitteen äärellä esimerkiksi eristäytyminen salin ja kodin väliin, vähäiset ihmissuhteet tai herkkujen syömättömyys paina. Miten moni on valmis tekemään vastaavaa harrastuksen eteen ja onko se järkevää? Ennen ”ihailtiin” kisaajan itsekuria ja fanitettiin, mutta nykyään ajatellaan että sen tulisi olla jokaisen treenaajan lifestyle. Jos toi pystyy niin pystyn minäkin. Huipulle tähtäävän urheilijan ensisijainen tavoite on tehdä maksimaalista tulosta ja voittaa, joten tavoite määrittää hetkellisesti elämän kulun. Kuntoilijan tavoite ei vaan yksinkertaisesti voi olla sama ja se tulee viemään ilon kaikesta tekemisestä ennen pitkää. Siellä ei ole tavoitetta, siellä ei ole kisoja, ei huippua jonne tähdätä. Oman parhaansa tekeminen ja oman itsensä kehittäminen ovat hyviä tavoitteita, mutta eivät niin tarkkarajaisia, kuin kilpaileminen. Se on loputon tie haluta olla parempi kuin eilen ja sitä varten täytyy luoda elämäntapa, josta nauttii. Ei suorittamista, kieltoja, pakkoja vaan omannäköinen elämäntapa, mikä antaa enemmän kuin ottaa.

*Asiakkaan vastuu on suurin siinä vaiheessa, kun hän valitsee itselleen sopivan valmennuksen luonnetta. Edes pelkästään netissä toimiva ”massavalmennus” ei ole huono idea, jos asiakas on sellaiseen sopiva ja itse ymmärtää pitää hoksottimet pystyssä. Sisällöllisesti kyse on mahdollisimman monelle sopivista suosituksista, joita voi tarpeen tullen muokata itselleen sopiviksi. Kun kaivataan lähinnä intoa ja yleistä motivaatiota tekemiseen niin miksipä ei. Varsinainen dieetti-valmennus ilman henkilökohtaisuutta on mielestäni täynnä vaaroja juuri siitä syystä, että näihin valmennuksiin hakeutuvat ovat usein juuri niitä, joiden ei kuuluisi ostaa nettivalmennusta vaan saada täysin henkilökohtainen tuki, turva ja yhteydenpito. Valmennus on henkilökohtainen silloin, kun siinä luodaan kahden henkilön välinen ihmissuhde ja valmennukseen kuuluu seuranta muutoksineen. Mielestäni myös henkilökohtaiset tapaamiset ja säännölliset treeniohjaukset ovat iso osa henkilökohtaista valmennusta. Seuranta ottaa huomioon kaikki henkilön elämässä tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat valmennuksen sisältöön ja toki myös yhdessä määriteltyyn tavoitteeseen. Nettivalmennuksissakin ohjeet voivat olla yksilölliset ja usein ovatkin. Yksilöllinen valmennus ja henkilökohtainen valmennus eroavat toisistaan, mutta molemmissa otetaan asiakas käsittelyyn kokonaisvaltaisemmin. Huomioidaan aikaisempia treeni- ja ravintotottumuksia, allergioita ja mieltymyksiä, urheiluvammoja, kuntosalin laitteisto ja mahdolliset painotukset treenissä, vahvuudet ja heikkoudet myös henkisellä puolella, tuetaan, kannustetaan, opetetaan, kommunikoidaan ja sitoudutaan auttamaan.

jessica

4 vastausta artikkeliin “VALMENTAJAT JA VALMENNETTAVAT”

  1. Hei, sun tekstejä on kyllä todella ilo lukea! Se, että ne ovat sisällöllisesti hyviä mutta myös se, että ne ovat kirjoitustaidollisesti täyttä timanttia.
    Nokkelaa sanailua, hyviä ilmaisuja, selkeää ja johdonmukaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta