VÄHIIN KÄY – DIEETTI VKO10

Viikko on mennyt kivasti ja kovasti. Ajattelin tänään kirjoitella vaan kaikenlaista mitä mieleen tulee tästä viikosta, joten varautukaa epäjohdonmukaiseen tekstiin.

Ystävien luona grillaamassa

Huomenna alkaa viimeinen viikko tätä rutistusta, jota seuraa kevennys joten oon lisännyt huoletta kaasua. Ruokaa on ollut koko ajan hyvin, eikä siihen ole koskettu kuin alussa kaloreita nostamalla. Mitä enemmän teen, sitä enemmän syön. Tottakai myös mun kohdalla tullaan tekemään laskua ruokamäärään, enkä oleta että pääsen lavakuntoon asti yli 3000 kaloreilla ollessani 155cm pitkä nainen. En vaikka miten hiki lentäisi. Nyt on kuitenkin saatu hyvää dataa siitä, mitä tapahtuu tällaisella systeemillä ja sehän tässä oli ajatuksenakin. Kuten oon aikaisemminkin sanonut niin näiden viikkojen aikana on menty ikään kuin testijaksoa, jossa mun tehtävä on ollut tehdä ohjeiden mukaan ja informoida mitä tapahtuu kunnossa ja olotilassa. Koska kaikki on mennyt hyvin niin muutoksia ei ole turhaan tehty, mutta kuitenkin treenipuolella on haettu äärirajoja ihan tarkoituksella ”Saa koventaa, ei ole pakko”. Eli oon saanut itse päättää teenkö niin vai noin.

  • Vaihe 1: lepoviikko, ruokavalion noudattaminen
  • Vaihe 2: kaloreiden nosto ja treenit + aerobiset kuvioihin
  • Vaihe 3: lisääntyvät treenit (sekä sali että aero) ja kaloreiden nosto
  • Vaihe 4: kevennys
  • Vaihe 5: takaisin vaiheeseen 3
  • Vaihe 6: kevennys, lopetus

Ei ole oikeaa ja väärää tapaa päästä fitness-lavalle, on erilaisia ihmisiä joille sopii eri jutut. Ja sitten on niitä, jotka haluavat kokeilla uusia lähestymistapoja kuten minä tällä hetkellä. Kisoihin valmistautuminen on kivaa silloin, kun se on uutta ja jännää etkä oikein tiedä mitä odottaa. Moni dieetti noudattaa erityyppistä kaavaa, jolla itse tällä hetkellä teen ja silläkin pääsee varmasti kuntoon. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt näin vaan enemmänkin alla olevan rungon mukaan.

  • Kaloreiden vähennys, herkut pois, aerobiset kuvioihin (aamulenkit)
  • Kalorit enemmän miinukselle
  • Lisää aerobista (HIIT tms.)
  • Kalorit enemmän miinukselle
  • Lisää aerobista
  • Hiilarit pois
  • Lisää aerobista
Juuson kanssa kakulla ja kahvilla

Eihän kaikilla tietenkään ole samanlaista mahdollisuutta treenata, kuin mulla nyt; Ei ole lapsia, ei koiria tai ketään muuta omalla vastuulla. Yrittäjänä voin itse suunnitella päivieni aikataulut ja tehdä töitä suureksi osaksi myös tietokoneella vaikka sitten illalla viimeiseksi klo 23 aikaan. Tottakai tämä tuplatreenaaminen on tarkoittanut sitä, että teen viikonloppuisin enemmän töitä ja varsinaisia vapaapäiviä ei ole. En ole pitänyt kesälomaa, mutta ehkä pidän jossain vaiheessa pienen hengähdystauon. Syksy on kuitenkin alkamassa ja se on hyvinvointialan sesonki, joten…

Oon lisännyt treeniä ja pitänyt tällä viikolla vaan yhden lepopäivän. Olin varautunut siihen, että ensi viikko tulee häiriintymään henkilökohtaisen elämän syistä ja asennoiduin tähän viikkoon kuin se olisi viimeinen. Nyt on kuitenkin niin, että ensi viikko mennään vielä uudestaan sillä samalla ajatuksella ja tehdään siitä yhtä onnistunut kuin edeltäjästään. Henkilökohtaisen elämän haasteet on siis peruttu. 😀 Mua ei väsytä, eikä ota päähän muutenkaan. Onhan tässä ollut jokunen päivä, kun on vähän tökkinyt mutta mä en ota noita fiiliksiä niin vakavasti. Vaikka tekisin viikossa vaan 3 treeniä niin tulee päiviä, kun ei ihan hirveästi nappaa ja jos en olis näin vakavissani kuin nyt niin jättäisin ehkä joskus menemättä. Nyt oon kuitenkin ajatellut, että parempi mennä tekemään edes jotain kuin jäädä kotiin. Ja onhan se niin, että lähteminen on aina pahempaa kuin itse tekeminen.

Tein alkuviikosta pohkeita Hoistin istuen-koneessa, jolla tule tosi harvoin tehtyä ja voi pojat. Sain pohkeet siihen jamaan, että voin kertoa elämän olleen ihan pikkasen hankalaa. Pohkeethan tulee etenkin tauon jälkeen usein aivan älyttömän kipeiksi, mutta tää oli jotain ennenkuulumatonta. Nyt on kuitenkin ollut jo parempi ja heti, kun kipu vähän hellitti niin venytin pohkeita varovasti mikä auttoi hyvin. En tiedä uskallanko enää edes kävellä tuota laitetta kohti, traumat. Oikean jalan polvi on myös ollut vähän oireileva ja takareisi taitaa olla aika pahasti jumissa, mikä yleensä vaikuttaa nimenomaan tuohon oikean jalan polveen (aavistuksen yliliikkuva). Treenejä on täytynyt soveltaa sen mukaan ja varsinaiset jalkatreenien kyykyt ja prässit on jäänyt vähemmälle. Pakaraa on pystynyt kyllä treenaamaan ja olen viettänyt aikaa ristikkäistaljassa pakarapotkuja tehden.

Koska mä oon ihminen siinä missä ihan kaikki muutkin ja mulla on viha-rakkaus-suhde sokeriin niin oikeasti pelkäsin miten selviän melkein koko kesän ilman jäätelöä tai mitään muutakaan herkkua. Vaikka mun herkuttelu on rehellisesti sanottuna ollut aisoissa jo pitkän aikaa niin se on kuitenkin ollut sellaista, että oon syönyt jos mun on kovaa mieli tehnyt. Pienet mieliteot ovat asia erikseen ja harvoin syön sellaisten vuoksi. Mutta sanotaan, että oon elänyt normaalisti ja meillä on ollut kotona leffailtoja ja oon saattanut syödä ulkona jotain ”terveellistä” keskellä viikkoa ilman, että se olis repinyt mun muita ruokailuita liitoksistaan.

Vaikka mulla on ollut ohjeet ja etenkin pahimpaan kriisiaikaan (aineenvaihdunta) oon ollut tosi tarkka ruokapuolen suhteen niin mikään totaalikieltäytyjä en ole ollut näin pitkää aikaa putkeen. 5 viikkoa menee, mutta 11 viikkoa on pitkä aika syödä suunnilleen samaa settiä joka päivä. Myös viikonloppuisin ja myös silloin, kun kukaan muu ei syö samanlaista, myös reissussa ja silloin kun tekis mieli jotain ihan muuta. Mutta nyt ei oo ollut ainuttakaan pahaa päivää mielitekojen suhteen, mikä on ollut yllätys. Mähän elin siinä uskossa, että olisin saanut jonkun vapaavalintaisen aterian ensimmäisessä kevennyksessä ja varmaan olisinkin, jos oisin kysynyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna tosi hyvä näin ja mulla on erittäin kevyt olo.

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta