Tulevaisuuden suunnitelmat

Kirjoitin vuonna 2010 ylioppilaaksi ja lukion alusta asti mulle oli selvää mitä haluan tehdä. Yliopistoon lukemaan psykologiaa! Pänttäsin kirjoituksiin käyttämällä varmaa viimehetkentaktiikaa. Käytännössä siis viikko ennen h-hetkeä ympärivuorokautisia lukusessioita olohuoneen lattialla. Asuntoni oli täynnä kirjoja ja musitiinpanoja, ajatuskarttoja ynnä muuta sellaista. Jännitin aivan hulluna, mutta kirjoitin kuitenkin valmistautumiseeni nähden ihan hyvin L, L, E, M ja C. Pääsin lukiosta 9 keskiarvolla ja tein mielestäni todella paljon töitä numeroideni eteen. Tavoitteet olivat korkealla ja muutenkin tykkäsin tosi paljon olla koulussa. Siitä huolimatta se suorittaminen kävi raskaaksi.

Hankin psykan pääsykoekirjat, mutta jostain syystä paniikki valtasi mut matematiikan kohdalla. Vaikka mä olen aina ollut matemaattisestikin ihan ok oppilas niin sain kehiteltyä tällaisen ongelman. Toisinaan mulla on tosi hyvä itseluottamus ja sellainen fiilis, että selviän mistä tahansa mutta välillä nään omat kykyni täysin rajallisina. Silloin mä luovutin, pakko myöntää.

Se psyka sitten jäi ja päätin hakea oikikseen. Loistava idea – sehän olikin ihan selvää pässinlihaa. Asuin kesän pääkaupunkiseudulla ja kävin valmennuskurssia, mikä ei kiinnostanut tippaakaan. Mikään koko asiassa ei napannut ja tajusin hyvin äkkiä, että tämä ei tule olemaan mun ala ainakaan pääsykoekirjojen tai valmennuskurssin opettajien tarinoiden perusteella. Muistan vieläkin, kun siellä ollut miesopettaja kertoi keissistä, jota parhaillaan työsti ”Kyllä mä voin hetken aikaa kuunnella avioparin riitelyä ja laskuttaa siitä 8 tonnia”. Ööö, okei. Toinen tarina oli se, kun hän oli tilannut kotiinsa uusia huonekaluja joita huonekalufirman miehet tulivat kokoamaan samalla, kun hän itse siemaili punaviiniä ja katseli sitä vierestä. Kolmas tarina oli kaiken huippu nimittäin hän jättää kuulemma aina uuden bemarinsa sakkopaikalle oven eteen koska se on pikkurahaa se.

Olin aivan järkyttynyt siitä miten tosissaan moni muista hakijoista oli, siitä että kirjat piti valmennuskurssin mukaan lukea 8-13 kertaa läpi ja siitä miten muut kertoivat soutavansa veneellä mökille, jonne äiti tuo kerran viikossa ruokaa. No tottakai tosissaan täytyy olla, jos meinaa sisään päästä, mutta tuli siinä pieni alemmuuskompleksi. Mä en olisi pystynyt tuohon ja se, että piti suoraan kirjoitusten jälkeen jatkaa äärettömän haastavaa luku-urakkaa ei onnistunut multa. Luovutin TAAS, mutta koska 1500€ kurssi oli mulle maksettu niin eipä siinä voinut muuta, kun pokkana väittää että hyvin menee. Tuohon aikaan aloin myös ensimmäisen kerran laihduttaa ja purkasin kai oloani siihen. Ihan mielenkiintoista näin jälkeenpäin analysoida tuotakin. Jos kaikki muu menee päin helvettiä niin laihduta. Ei oo muuten ratkaissut ikinä ongelmia.

No enhän mä tietenkään päässyt sisään ja sen jälkeen tein töitä. Hain myöhemmin Vaasan AMK opiskelemaan kone-ja tuotantotekniikkaa, koska sillä tavoin sain jäädä kotikaupunkiini mikä toimi silloisena tekosyynäni. En tienny alasta yhtään mitään, mutta pääsin sisään. Osoittautui, että opinnot olivat pitkälti pelkkää matematiikkaa ja/tai fysiikkaa vähän eri nimikkeillä vain. Ja tämän vuoksi olin sitten jättänyt hakematta kouluun, minne oikeasti halusin. Jepulis… AMK:n ohella pystyin treenata hyvin ja valmistauduinkin kisoihin silloin. Koulu ei vaatinut alkuun kauheasti panostusta ja suoritin sitä melko hyvin arvosanoin vasemmalla kädellä. Muistin asiat ulkoa, mutta pienintäkään halua oppia ei ollut. Kaikki fokus oli kisoissa ja ylipäänsä olin ihan sekaisin kaikesta uudesta mitä se toi mukanaan. Mitä pitemmälle opinnot etenivät, sen vähemmän homma jaksoi kiinnostaa. Eli kävin pari vuotta tuota koulua ja lopetin. Kaiken kaikkiaan tuo on ollut sekavaa aikaa ja mun täytyy myöntää, että se ensimmäinen kisadieetti naurettavan pienillä kaloreilla ja järjettömillä treenimäärillä sai aikaan sen etten edes muista näistä vuosista juuri mitään. Muuta, kuin sen että rima on alentunut koko ajan sen suhteen mitä itseltäni vaadin.

Oon tehnyt kaikenlaisia töitä ihan 13-vuotiaasta asti, kun äiti pakotti mut kesätöihin tienaamaan omat rahani. Useamman vuoden oon ollut palkkatöissä, mutta toiminut nyt reilut pari vuotta toiminimiyrittäjänä mikä on avannut mun silmät monessa mielessä. Uskoisin, että haluan olla aina yrittäjä. Pidän siinä monesta asiasta, vaikka tietysti huonojakin puolia on. Yksi mun suurimmista tavoitteista elämässä on olla vapaa ja tehdä työtä mikä on osa mun elämäntapaa. Jos se tarkoittaa sitä, että elän kädestä suuhun niin sitten se on niin. Ei mikään ongelma sekään. Mulla ei ole, eikä ole koskaan ollut euroakaan velkaa ja kallein omistamani tavara on iPhone7+. Ainut mihin tarvitsisin enemmän rahaa on mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Raha on mulle välttämätöntä, kuten muillekin mutta mun kuukausittaiset menot ovat aika minimaaliset ja niitä voisi supistaa vielä vaikka miten paljon. Jos mulla on varaa niin ostan vaatteita ja käyn hierojalla, kampaajalla, ostan kalliita meikkejä yms. Mutta, jos joskus ei ole varaa niin en osta. Tietenkään.

Mulle on silti TODELLA kova pala se, ettei mulla ole tutkintoa yliopistosta ja sivuutan mielelläni aiheen aina, kun mahdollista. Suomalaiseen tyyliin arvostan koulutusta, vaikkakaan en pidä sitä ensisijaisen tärkeänä elämässä. Kärjessä se silti on ja tiedostan, että haaskaan opiskeluun suotuja lahjojani kun en tee asialle mitään. Haluan siis opiskella siitä syystä, että Suomessa siihen on mahdollisuus ja sen avulla pääsen lähemmäs sitä mitä haluan ja saavutan yhden unelmani. Vapaus, josta aikaisemmin mainitsin ei voi koko aikaa olla (opiskelu velvoittaa läsnäöloon yms.) numero yksi, mutta se on tavoite tulevaisuudessa.

Enhän mä voi mitään katua, koska pienikin asia elämässä toisin olisi todennäköisesti muuttanut tyyliin kaiken. Joten asiat ovat menneet näin syystä – Niin mä uskon. Oon päässyt tekemään kaikenlaista superhienoa ja ennen kaikkea saanut kulkea tän matkan kohti parempaa minää. Lisäksi mun asiakkaat ja työ, jolla voi vaikuttaa ihmisten elämään on ollut jotain sellasta mikä on voimaannuttanut mua todella paljon. Siitä on tullut aivan selkeästi osa mua ja mun identiteettiä.

Psykologia on tasan ainut opintoihin liittyvä asia, mikä herättää mussa voimakkaita tunteita ja jos mun täytyy sanoa mikä vois olla mun elämän hienoin saavutus niin sisäänpääsy ja valmistuminen olis takuulla yksiä sellaisia. Mä en tiedä mikä on se tarkka työ mitä haluan joskus isona tehdä, mutta se liittyy kyllä ihmismieleen. Oikeuspsykologin työ sisältää paljon sellaista, minkä koen itselleni tärkeäksi mutta sen haastavuutta voi tuskin tässä vaiheessa edes kuvitella. Mutta jotain tuohon suuntaan kuitenkin, jos kysytää ajatuksia tällä hetkellä. Siihen nähden koen myös, että ikä ja elämänkokemus ovat valttia mikäli työ tulisi joskus vuosien päästä olemaan tuollaista.

Mä oon niin monta kertaa luovuttanut jonkun aisan suhteen vaan sen takia, etten ole ollut ihan varma osaanko. Pelännyt just sitä, etten ole riittävän hyvä tai jopa paras. Kuten näistä uusimmista teksteistäni on toivon mukaan käynyt ilmi niin en pelkää enää niin paljon epäonnistua ja se tulee olemaan viimeinen syy miksi jätän jotain tekemättä. Tulen yrittämään parhaani kullakin hetkellä ja se mitä siitä seuraa otetaan vastaan. Sekä hyvät että huonot puolet. Totuushan on kuitenkin se, että vaikka miten innoissani olenkin niin mua pelottaa etten pysty tähän urakkaan. On muutenkin välillä ihan luuseri-olo tästä koko opiskeluun liittyvästä teemasta, että tuppaa vähän negatiivisia tunteita pintaan. Voisin silti väittää, että olen nyt saanut ihan riittävästi panostaa urheiluun ja muodostanut siitä elämäntavan joten nyt täytyy alkaa irtoomaan aikaa muillekin jutuille. Ihmiset opiskelee lääkiksessä ja kilpaurheilee samaan aikaan.

Tällä hetkellä on käynnissä haku kouluihin, mutta itse tähtään vuoteen 2018. Lukiosta on sen verran aikaa, että mun on otettava haltuun koko psykologian oppimäärä tilastomatikkaa unohtamatta. Aineiston aika tulee lähempänä, mutta kaikki aika on käytettävä hyödyksi. Vuosi ei ole pitkä aika, mutta silti niin pitkä aika että siinä saa tehtyä vaikka mitä. Nollasta ei toki tarvitse lähteä liikkeelle ja uskon että mulla on melko hyvin asiat muistissa. Oon ollut sisäisesti motivoitunut ja ymmärtänyt hyvin lukemani. En maalaa piruja seinille, mutta mä todella toivon ettei tuu mitään dramaattisia muutoksia elämään vuoden aikana.

Nyt on siis asia minkä eteen saan ja haluan tehdä töitä. Koen myös olevani valmis näihin opintoihin, kun elämä on muilta osin hallinnassa ja olen kypsempi. Kouluun pääseminen ei tietenkään ole millään lailla itsestäänselvää ja olen asennoitunut siihenkin, että hakukertoja tulee useampi. Superisti silti raivostuttaa se, että menin ottaa koulupaikan vastaan myös 2014 ja sen vuoksi menetän tässä haussa ensikertalaisuuden. Mahikset päästä sisään tippuu, mutta jos mä alan kääntää kaikkia kiviä ja kantoja niin tekosyitä alkaa taas äkkiä löytyä. Joka vuosi sinne kuitenkin pääsee myös ei-ensikertalaisia, joten mahdotonta sekään ei ole. Prosentit on pieniä, mutta sille minä en voi mitään. Täytyy vaan tehdä parhaansa ja se riittää mihin riittää. Tää tulee siis varmasti olemaan mulle ihan kisadieettiin verrattava projekti, mutta onneks oon treenannut sitäkin. Mähän sanoin, että jotain hyötyä siitä on ollut! Mikään ei ole turhaa ja kaikki vie jollain lailla eteenpäin. Tiedän, että mulla on kyky panostaa ja laittaa itseni likoon, joten odotan sitä nyt itseltäni tämän asian suhteen. Sitä kuuluisaa omistautumista siis, mutta järjen ääntä unohtamatta. Ettei lähde homma lapasesta.

Vaikka nyt on aikaista niin olisin ERITTÄIN innoissani, mikäli Vaasasta löytyisi lukupiiri tai lukukaveri mulle. Prepattais meidät huippukuntoon panostettais tähän hommaan kunnolla. On tärkeää, että olet motivoitunut ja päämäärä on, että molemmat pääsevät sisään. Itse meinaan hakea Turku-Helsinki-Tampere -haussa ja toiveena olisi päästä Turkuun sisään, vaikka Jyväskylässä arvostettais mun todistusta eniten. En halua silti tehdä kompromissia tässä asiassa, koska opinnot kestävät vuosia ja haluan suunnitella elämääni eteenpäin myös muilta osin. Ja, jos oikeen hankalaksi menee niin saatan palkata itselleni matikanopettajan, että kykenevät voivat ilmoittautua siihenkin. Heh. Valmennuskurssi on vielä mietinnän alla. Se vaatii järjestelyitä, mutta todennäköisesti voisi olla sen arvoinen.

Jos lukijoissa on psykan valmennuskurssin käyneitä niin millaisia kokemuksia teillä on?

Onko lukijoissa psykan opiskelijoita tai hakijoita?

Millaisena kuvailisitte luku-urakkaa ja millaista opiskelu koulussa on ollut?

Kuulisin todella mielelläni. 🙂

(Visited 1 989 times, 1 visits today)
jessica

4 vastausta artikkeliin “Tulevaisuuden suunnitelmat”

  1. Hei!
    Jos ensisijaisesti haluat Turkuun, niin oletko ajatellut Åbo Akademia? Kerta siellä Vaasassa asustelet niin uskon, että ruotsin kieli olisi ainakin jotenkin hallussa ja pääsisit helpommin sisään 😉 Kaverini aloitti lukemaan ns. tyhjästä ruotsin kieltä päästäkseen opiskelemaan Åbo Akademiin psykaa ja pääsi sisään ekalla yrittämällä. On pitänyt opiskelusta.
    Olenkin haaveillut sun selkätreeneistä, joten ehkä kaikella on tarkoitus 😀 Reilun vuoden päästä opiskelet Turussa psykaa ja mä saan sulta haaveilemani selkäsaunan. hah. Mutta arvostan! Ei voi muuta sanoa 🙂

    • Kiitos kommentista! 🙂 Åbo Akademi kävi mielessä, mutta hylkäsin sen aika äkkiä. Ruotsin kieli taittuu vähän sinne päin – ei ehkä ihan niin hyvin, että ottaisin vielä lisähaastetta. Heh. No niin, jos pääsen sisään niin selkätreeni järjestyy takuulla. 😀

  2. Täällä ilmoittautuu Helsingin yliopiston psykologian opiskelija vuosimallia 2005 – 2011 ja nykyinen psykologi. Todellakin sulla on mahdollisuus päästä opiskelemaan psykologiaa! Mäkin muistan, kun aikanaan sinne hakiessani kaikki toitotti, miten vaikea psykalle on päästä opiskelemaan ja valmisteli jo pettymykseen. Noh, tähdet ja kuu sattui olemaan oikeassa asennossa, ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Ainakin silloin Helsingissä painotettiin todella voimakkaasti tilastotiedettä pääsykokeessa. Itse luin kokeeseen kuukauden kirjoitusten jälkeen, ja siinä ajassa tuore ylioppilas (eli lukion opit vielä tuoreessa muistissa) omaksui vaadittavat tilastotaidot. Hurjasti onnea ja päättäväisyyttä hakuprosessiin! Mitään ei tosiaan saa, jos epäonnistumisen pelossa ei uskalla yrittääkään 😉

  3. Ehdin jo pelästyä että haet tänä vuonna ja joudun kilpailemaan yhtä eniten arvostamistani bloggaajista vastaan 😀 no, se on edessä ensi vuonna jos nyt ei onnistu.

    Mä olen nyt hakemassa ja vaikka takana on vasta yksi välivuosi, tuntuu, että olen jo paljon valmiimpi yliopistoon kuin vuosi sitten. Toki sen totuuden näkee vasta sisällä. Sun pohdinnat pistivät toki miettimään asiaa, sillä pidän sua tosi kypsän oloisena (sen lisäks että olet ihan vuosissakin vanhempi) ja oot tavallaan mun ”esikuva” kirjoittamisessa. Ihailen myös suuresti sun saavuttamaa fysiikkaa. On tosi outoa, että yhtäkkiä olenkin sun ”tasolla” jossain asiassa 😀

    Isot tsempit luku-urakkaan, ainakin blogin perusteella oon varma että susta on siihen ja itse opiskeluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 25
Tykkää jutusta