Tissejä ja muiden mielipiteitä

Mä elin vielä jokin aika sitten siinä uskossa, että kunhan ikää tulee lisää niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa hellittää. Tulee se päivä, kun ei vaan enää kiinnosta mitä muut ajattelee. Työn puolesta tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä, kaiken ikäisiä, ja oon todennut että ei. Se ei ole ikään sidonnaista vaan täysin ihmisestä kiinni. Nuoria, keski-ikäisiä, sinkkuja, äitejä, mummoja, naisia, miehiä… Kaiken ikäisiä ja kokoisia kiinnostaa muiden mielipiteet. Lähes jokainen miettii mitä muut ajattelee ja kyseessä on loputon kierre. Epävarmuus omista valinnoista ja omasta ulkonäöstä on läsnä joka puolella. Laihtuminen, lihominen, ero, opiskelut, työpaikan vaihdos, hiusten väri, seksuaalinen suuntautuminen tai automerkki. Ongelman saa kyllä asiasta kuin asiasta.

Lapsena meitä ei hävetä mikään, mutta iän mukana tulee vastuuta ja velvollisuuksia. Täytyy aikuistua. Täytyy tienata ja löytää kumppani, ostaa talo ja kaksi autoa. Saat erilaista asiakaspalvelua puvussa kuin verkkareissa, lastenvaunujen tai alkon pussin kanssa. Meillä on tarve näyttää ulospäin vakavastiotettavilta ja monella alalla myös ammattitaito heijastuu ulkoisiin asioihin aina pukeutumisesta vyötärönympärykseen ja kaikkeen siltä väliltä. Me halutaan olla tykättyjä ja hyväksyttyjä iästä riippumatta. Kiusaamista tapahtuu kaikissa ikäryhmissä ja syynä on lähes aina jonkinlainen poikkeaminen muista. Massasta erottuminen on aikuisena vielä pelottavampaa. Aikuisuuteen liittyy vahvasti myös vanhemmuus ja se, ettei olla vastuussa ainoastaan omasta imagosta vaan koko perheen. Lapsethan laitetaan päiväkodeissa piiriin, jossa jokainen kertoo vuorollaan mitä äiti ja isä tekevät työkseen. Ja eniten aihe kiinnostaa muiden lasten vanhempia ja tarhatätejä. Sillä on siis merkitystä millä autolla ajetaan päiväkodin pihaan ja lasten tulevat kaverit saattavat määräytyä sen perusteella kenen perhe täyttää tietyt kriteerit. Vaikka se on niin moneen kertaan todettu, että ”hyvän perheen” lapsista ei tule sen parempia ihmisiä kuin muistakaan.

En ole opiskellut psykologiaa, kuin omaksi ilokseni mutta mitä ilmeisemmin homma menee suunnilleen näin: Se mitä me tunnetaan ja ajatellaan omasta itsestämme perustuu meidän kasvuikään, lapsuuteen ja siihen miten vanhemmat tai muut merkittävät ihmiset ovat meitä siihen aikaan kohdelleet. Myös vanhempien tapa puhua omasta itsestään heijastuu lasten myöhempään käytökseen. Oppiminen on kuitenkin hyvin pitkälle matkimista. Eli se, mikä todellisuudessa merkitsee on rakastava, turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri. Ei kolmikerroksinen huvila, ulkomaanmatkat ja kalleimmat lelut.

Kun me kasvetaan aikuisiksi voidaan varmasti alkaa vaikuttaa siihen, kenelle tai keille annetaan valta ohjata meidän ajatuksia. Lähipiirin ajatuksilla on enemmän merkitystä, kuin moikkatuttujen. Tuntemattomien mielipiteillä ei tarvitse olla mitään merkitystä. Ihmiset harvoin tietävät, minkä vuoksi joku muu toimii tavallaan ja mitä kaikkia syitä tekojen taustalla on. Puhumattakaan tekojen seurauksista. Jokainen vastaa niistä itse ja sen vuoksi omaa elämää koskevat päätökset on pystyttävä tekemään itse ja ottamaan vastuu omille harteille. Se, mikä on toiselle hyväksi ei vaan välttämättä ole sulle joten parempi lopettaa välittömästi seuraa johtajaa -leikki ja alkaa elää omaa elämää. Kunhan ei satuta muita niin kaikki on sallittua.

Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka on sun kanssa eri mieltä. Keskusteluahan siitä yleensä vaan syntyy ja fiksut ihmiset tulevat toimeen, vaikka eri mielipiteet onkin. Toki on myös niitä, joiden ensisijainen elämäntehtävä on etsiä epäkohtia muista tai muiden sanomisista – sille me ei voida mitään ja ne täytyy jättää omaan arvoonsa. Jos jokaisesta erimielisyydestä paihoittaa mielensä niin eihän täällä ehdi muuta tekemäänkään. Ennen kaikkea, kun ymmärtää sen että kaikkien mielyttämiseen pyrkiminen on mahdotonta, niin alkaa elämään tulla iloa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta kaikkea ei tarvitse aina sanoa ääneen. Se on hyvä käytöstapa.

 

Mun aikaisempi bloggaaminen loppui useasta syystä, mutta yhtenä oli juurikin negatiivinen palaute. Sain hyvin vähän kritiikkiä ennen kuin hankin silikonitissit ja homma räjähti käsiin. Sen jälkeen en saanut kommentteja liittyen mihinkään muuhun, oli se sitten + tai – merkkistä. Kauneuskirurgia on toki arka aihe, vaikkakin kovin tavallista tänä päivänä. Olin nuori ja, kun kisojen alla kutistuin pieneksi niin kyllähän ne silmiin monella pisti. Täytyy myöntää, että hoikassa varressa niiden koko oli mullekin pala purtavaksi. Sama homma kisalavalla – ne ei tosiaan kutistunut, kun eivät kerta rasvakudosta ole. Voin myöntää myös tunteneeni pienoista häpeää, kun oma äiti laittoi mulle kisaväriä ja pyöritteli päätään kiroillen samalla… Vaikka muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää niin oman äidin mielipide on mulle tärkeä, koska kunnioitan äitiä.

Harva voi nykyisin edes huomata mun implantteja, koska en tuo niitä millään tavalla esiin pukeutumisessani tai muutenkaan. Ne ei edusta mulle naisellisuutta, eikä mulla ole niihin mitään varsinaista kiintymyssuhdetta. Mun asenne niitä kohtaan on neutraali. En koe, että ne olisivat ”osa mua” kuten käsi tai jalka, vaan tiedostan kyllä joka päivä niiden olevan ulkopuolista materiaalia.

Jos olisin laittanut implantit kilpailujen vuoksi niin myöntäisin sen tässä ja nyt, mutta rehellisesti sanottuna se ei ollut syy. Täysi rinnattomuus oli mulle kova pala, enkä ollut asian kanssa sinut joten laitatin implantit Suomessa heti, kun olin kerännyt kaiken tarvittavan rahan kasaan. Toki vartalon esiintuominen ja omalla vartalollaan kilpaileminen saattoi lisätä epävarmuutta, mutta ikinä en ole elämäni aikana saanut negatiivista kommenttia pienistä rinnoista. Kisaaminen ja koko salilla käyminen sekä oman vartalon muokkaaminen on ollut mulle alusta saakka urheilua ja tissit taas osa henkilökohtaista elämää. Mun urheilijaolemus ei kovin positiiviseen suuntaan tissileikkauksen jälkeen siis mennyt ja muistan kokeneeni tämän vuoksi ”pienoista” identiteettikriisiä myös leikkauksen jälkeen. Epävarmuutta implantit eivät siis todellakaan vieneet pois vaan sen eteen on tehty töitä ihan muilla tavoin. Tämä neuvoksi muille leikkausta harkitseville.

Uskon, että olisin tänä päivänä saattanut toimia eri tavoin mutta en voi vannoa varmaksi sitäkään. Tissit on aina tissit, enkä mä sitä sano että niissä olis mitään vikaa tai kaduttaisi. Kelpaan itselleni näin ja kelpaisin varmasti ilmankin. Eniten kummastutti tuntemattomien ihmisten älytön vihapuhe. Toisen ulkomuoto, kun ei ole pois keneltäkään muulta. Jos joku haluaa näistä syistä muita tuomita niin ikäväähän se on.. Itse en aio kuulua siihen porukkaan.

Arvojen mukainen elämä ei varmastikaan aukea jokaiselle, syystä tai toisesta. Kai se vaatii jonkinlaisen herätyksen, oli se sitten auto-onnettomuus, läheisen menetys tai sairastuminen. Jotain sellasta, mikä saa meidät ajattelemaan tätä elämää siitä vinkkelistä ettei se ole ikuista. Arvot kertovat sen, mitä arvostat ja koet arvokkaana omassa elämässä. Määrittelemällä nää asiat opit tuntemaan itses ihan uudella tavalla, omista lähtökohdista, eikä muiden mielipiteisiin perustuen. Mitä pitempään jatkat tätä omaan arvomaailmaas perustuvaa elämää, sen vähäpätöisemmäksi muiden ihmisten mielipiteet jää. Arvot ohjaa ajatuksia, tekoja ja sitä miten me koetaan maailma. Valitse myös seurasi arvojesi mukaan. Haluatko olla ikuisesti paskanpuhujien ringissä vai keskittyä tärkeämpiin asioihin?

  1. Mikä on sulle tärkeetä elämässä
  2. Mitä sä arvostat ja mitä et
  3. Mikä on sulle tavoittelemisen arvoista elämässä

Mä ja mun koko elämä ollaan puhjettu kukkaan vasta sen myötä, kun oon tajunnut mitkä asiat mulle merkitsee ja mitkä on parempi jättää sivuun. Mulle on kaikista tärkeintä olla onnellinen.

”Be Kind, Work Hard, Stay Humble, Smile Often, Stay Loyal, Keep Honest, Travel when Possible, Never Stop Learning, Be Thankful Always, And LOVE.”

jessica

10 vastausta artikkeliin “Tissejä ja muiden mielipiteitä”

  1. Todella hyvä kirjoitus!! Ekaa kertaa eksyin tähän blogiin, mutta en taatusti viimeistä.

  2. Hyvä teksti! Jotenkin sitä itsekin joskus kuvitteli että kiusaaminen ja muiden arvostelu vähenisi iän myötä mutta ei se todellakaan aina niin mene. :/

    • Se on kyllä ikävää… 🙁 Mutta ollaan me ainakin fiksuja ja ollaan kiusaamatta.

  3. Ensinnäkin, ihanaa kun oot tullut takaisin! Aina innolla kattelen sun snäppejä ja instaa.. 😀

    Ite olen ollut aika epävarma oikeestaan aina. Ja tämä kirjoitus toi aika paljon muistoja pintaan. Nimenomaan niitä negatiivisia: monet kerrat on ihan peruskoulussa tullut mietittyä omaa ulkonäköä ja kuultu erinäistä ajattelematonta kommentointia esim. silmälaseista ja vaatteista.. Vaikkei mua olekaan kiusattu ikinä. Se vaan on välillä niin pienestä kiinni, miten asiat lähtee omassa mielessä etenemään! Asiakaspalvelualalla ja myyntityössä on tullut kuitenkin huomattua, ettei ulkonäon perusteella voi tehdä oikeastaan minkäänlaisia johtopäätöksiä, edes toisen ostoaikeista. Se kaikkein resuisimmaltakin näyttävä hypistelijä on saattanut hyvinkin ostaa sen kalleimman tuotteen. Enkä mä itsekään ole aina täydessä tällingissä, parhaat päällä ja tukka kiharalla, miksi sitä pitäisi odottaa muilta?

    Tuosta tissijutusta vielä, että musta myös siinä mennään ihan reippaasti harmaalle alueelle käytöstapojen suhteen, mitä tulee negatiiviseen kommentoimiseen.. Muistan viimeisistä kisoistasi, kun sä itse sanoit, että implantin koko on mietitty näyttämään hyvältä kun oot normaaleissa rasvaprosenteissa. Se kisapäivän kunto on (itse ikinä kisaamatta, mutta näin olen ymmärtänyt) aika todellakin hetkellinen. Totta kai ne näyttää erilaisilta, kun rasvaa on monta kiloa vähemmän?

    • Kiitos, kiva kuulla! 🙂
      Harmi, että teksti toi ikäviä tunteita pintaan. Kuten itsekin sanoit niin helposti ne jutut on myös oman mielen tuotoksia, jos on taipumusta spekuloida ja kehitellä omia teorioita. Pieni hällä väliä -asenne ei ole pahasta.

      Ja tisseistä vielä niin joo… Tottakai on mietitty ns. normaalirasvaprosenttiin istuvaksi ja näyttää tosi erilaiselta eri kokoisessa kropassa.

  4. Moikka!

    Kukaan ei oikeen mielellään puhu implanteistaan ja ymmärtän kyllä että aihe on arka.
    Voisitko vastata muutamaan minua mietityttävään kysymykseen.
    Olen todella pitkään harkinnut silikoneja, mutta muutama asia askarruttaa.
    Pelkään eniten että ne ei vaan tunnu hyvältä/omilta ja kadun leikkausta.
    Voiko treenata normaalisti ja onko ne koskaan ”tiellä” kun on tottunut huomattavasti pienempään varustukseen, mikä ei liiku missään rajussakaan hyppimisessä.
    Tuntuuko ne aroilta tai pahalta esim mahallaan nukkuessa?
    Olen luonteeltani yli harkitseva pienemmissäkin asioissa ja huomaan katuvani asioita helposti. Silti ahdistaa poikamainen rintakehä ja haluaisin uskaltaa operaatioon.
    Kiva että kirjoitit myös asian varjopuolista eli muiden suhtautumisesta ja kriisistä totutellessa uuteen minäkuvaan. Kukaan ei yleensä puhu näistä vaan uudet tissit ovat pelkäästään 100 % upea juttu.

    • Voin puhua ainoastaan omasta kokemuksesta, mutta tässä vastauksia:
      -Rinnat eivät tunnu normaaleilta. Tunto on erikoinen etenkin tietyillä alueilla.
      -Treenata voi normaalisti, kunhan ovat ensin parantuneet. 3kk en itse treenannut rintaa ja jonkin aikaa sai olla treenamatta lainkaan, koska esim. kyykkytangosta kiinnipitäminen tuntui siltä, että tissit repeävät. Myös erilaisia kiputiloja oli silloin tällöin ja meni ehkä noin 1-1,5 vuotta, että totuin täysin näihin.
      -Itse en käytä ikinä tuellisia liivejä, mutta mitään haittaa näistä ei ole esim juoksemisessa. Riippuu varmasti implantin ja myös oman rinnan koosta ja mallista.
      -En nuku koskaan vatsallani ja tuntuu epämukavalta vatsalla maatessa.

      Esteettisesti implantit ovat kiva juttu ja mielestäni omani ovat onnistuneet hyvin. En silti sanoisi, että ne ovat ihan simppeli juttu ja leikkaus on iso operaatio. Jos mietityttää niin anna ajatukselle vielä aikaa muhia. Mene leikkaukseen vasta, kun olet varma päätöksestä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 37
Tykkää jutusta