Suunnitelmien hyvät ja huonot puolet

Kuten tossa edellisessä tekstissä kerroin niin mulla on muutoksen tuulet menossa. Enkä tarkoita sitä, että olisin muuttamassa toiselle paikkakunnalle tai hankkimassa lasta. Saattaa toki olla, että tämän tekstin innoittamana näinkin käy, jos oikeen spontaaniksi heittäydyn. Tarkoitan nyt kuitenkin omien tapojen muuttamista. Tänään käsittelyssä suunnitelmallisuus, sen hyvät ja huonot puolet.

Mä oon kova suunnittelemaan, eikä kukaan varmastikaan kuvaile mua spontaaniksi. Suunnitelmallisuus ja kaikenlaiset prosessikaaviot luo mulle turvallisuuden tunnetta ja varmuutta. Oon pikkutytöstä asti toiminut näin, suunnitellut. Mun asunto on täynnä epämääräisiä lappukasoja ja niitä EI saa heittää roskiin tai siirtää. Suunnitelmat alkaa mun päässä, siitä ne siirtyy yleensä puhelimen muistiinpanoihin, seuraavaksi paperilapulle ja siitä wordin tai excelin kautta pdf-tiedostoksi. Eikös vaan kuulostakin varsin kätevältä ja aikaystävälliseltä metodilta?

Pakko vähän silti puolustella mun suunnitelmien reittiä. Huolimatta siitä, että tää on aikaavievää ja jopa stressaavaa niin oon mä monesti todennut sen olevan myös parannusprosessi. Ensimmäisen ja viimeisen version välillä näkyy siis kehityskäyrä.  Mulla suunnitelmallisuus ilmenee etenkin työasioissa, treeni- ja ravintoasioissa sekä aikatauluttamisessa. Näillä osa-alueilla mulla tulee hyvä fiilis, kun saan suunnitella. Nää on mulle myös tosi tärkeitä juttuja ja haluan tehdä ne hyvin.

Mä ylisuunnittelen ja käytän liikaa energiaa kaikenlaiseen miettimiseen. Toisaalta nautin suunnittelusta, mutta rehellisesti sanottuna tekoihin siirtyminen tarttis tapahtua nopeammin. Pelkään sitä, että heikommin valmistautuneena lopputulos jää rimanalitukseksi ja tulee olo, että olisin pystynyt parempaan. Oon kuitenkin todennut, että omalla kohdalla epävarmat tilanteet tuo lähes aina mukanaan hyviä ideoita ja kehitystä. On pakko ajatella perinteisen kuvion ulkopuolelta ja olla spontaani. Jos pelaa koko ajan omalla mukavuusalueellaan niin kehitys loppuu hyvin lyhyeen. Urheilu on taas hyvä esimerkki tästä, mutta yhtä lailla tää peilaa elämän muillekin osa-alueille.

Jos täällä lukijoissa on muita suunnitelmallisia ihmisiä niin saa ilmoittautua. Miten ja millä elämän osa-alueilla se teillä ilmenee? Koetteko tän riesana vai lahjana?

Se mikä mua tässä omassa suunnitelmallisuudessa häiritsee niin kaavoihin kangistuminen. Se, että mä jumittuisin tekemään samoja asioita samalla tavalla vuodesta toiseen. Tiedän, että voisin tehdä monta asiaa itselleni helpommin ja nopeammin mutta tapojen muuttaminen on haastavaa. Aina keksii jonkun tekosyyn, ettei tarvitse koittaa ja mahdollisesti aluksi vähän epäonnistuakin. Kai mä jollain tavalla haluan pitää langat käsissäni. Suunnitelmista ja ohjeista on myös välillä tosi vaikea poiketa, vaikka se vois monesti olla parempi ratkaisu. Ootteko kuulleet, että parhaimmat ideat tapaa tulla spontaanisti ilman hienoja suunnitelmia?

Toinen häiritsevä tekijä on se, että mä oikeasti haluan olla spontaanimpi. Antaa mielikuvitukselle enemmän tilaa arjessa. En siis tarkoita välttämättä spontaaneja tekoja, että heittäisin yllättäen takaperinvoltin Vaasan torilla tai muuta vastaavaa. Mä haen spontaniudella rentoutta ja sitä, että tilanteissa pystyy tarvittaessa improvisoimaan. Jäykän vastakohtaa. Oon nimittäin aivan varma, että vaikka suunnitelmallisuus kehittääkin tiettyyn pisteeseen asti itse tekoa (esim. työ) niin se ohjaa liikaa ja ihmistä se ei juurikaan kehitä. Mä pystyn itse olemaan hauska ja hullu itseni oikeastaan vaan kotona ja siihen kaipaisin myös muutosta.

Meillä alettiin koulussa käydä jo tosi aikaisessa vaiheessa läpi sitä, millaisia meidän tulis olla että saadaan isona hyviä töitä. Tehdään vaan kaikista tunnollisia, määrätietoisia, järjestelmällisiä, joustavia (=voin jäädä ylitöihin), haasteita rakastavia ja työtä pelkäämättömiä niin hyvää pukkaa. Tulee monipuolisia työyhteisöjä. Ne, jotka ei sisäistänyt tätä olivat häiriköitä. Jos sua ei arvosteta omana itsenäs ja luoteta siihen, että tuot persoonallas jotain merkittävää mukanas niin en mä tiedä onko se kovin palkitsevaa. Työmaailmassakin perinteinen ajatus on, että hyvin suunniteltu työ säästää aikaa, lisää tehokkuutta ja vähentää stressiä. Mua jotenkin puistatuttaa tän tyyliset ajatusmallit, joissa spontanius tuntuu olevan negatiivinen asia. Jos heität lonkalta niin teet todennäköisesti virheitä? Työyhteisöt kaipaa takuulla enemmän vapaita sieluja, kuin jäykkiä excel-guruja.

Loppuun vielä…

Suunnitelmallisuus on jees tiettyyn pisteeseen asti eli ns. alustavat suunnitelmat toimii lähes kaikessa. Pikkutarkka suunnitelmien hinkkaaminen tappaa kyvyn improvisoida ja päätöksenteko pitkittyy. Suunnitelmista tekovaiheeseen pääseminen voi olla pitkä prosessi ja alkuperäinen hyöty ajansäästöstä on menetetty.

jessica

4 vastausta artikkeliin “Suunnitelmien hyvät ja huonot puolet”

  1. Hei, täällä yksi pedanttinen suunnittelija ilmoittautuu käsi pystyssä. Oon pienestä pitäen ollut hyvin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen. Leikitkin piti suunnitella ennen kuin niitä alkoi leikkiä. Nautin suunnitelmien teosta ja selkeästä kaavasta, jonka mukaan elää, mutta itsekin kaipailisin sitä spontaniutta tähän rinnalle, sillä osittain tällainen turha pikkutarkkuus tuottaa vain ja ainoastaan stressiä ja päänvaivaa… Minun mielestäni suunnitelmallisuus ja kyky osata havainnoida ja hallita elämäänsä on lahja, mutta juuri tuon edellämainitun stressin takia joskus jopa todellinen riesa. Joskus minulla menee suunnitelmia tehdessä useita tunteja, sitten jälkeenpäin tulee miettineeksi, että olisiko ajan voinut käyttää järkevämmin tai iisimmin, kuten koulutehtävien tekoon, liikkumiseen tai vaikka elokuvan katsomiseen. Olen abi, ja tällä hetkellä työn alla on lukusuunnitelman teko ylioppilas- ja kevään pääsykokeita varten, on muuten pirun haastavaa… Mutta joo, tosiaan, itse olen kyllä sellainen joka prosessoi kyllä jokaisen päivän agendat niin hiottuun muotoon että…:D

    • Voi apua, miten tutulta kuulostaa. 😀 Mulla loppui leikit aina siihen, kun olin saanut suunniteltua mitä leikkisin.
      Muutenkin oon samoilla linjoilla sun kanssa. Suunnitelmallisuudesta on paljon hyötyä, mutta kultainen keskitie olis ihan kiva tässäkin.

      Ei oikeasti kannata stressata tai suunnitella yhtään liikaa niitä kirjoituksia. Tsemppiä! 🙂

  2. Täällä myös suunnitelmallinen ja järjestelmällinen ihminen. Toivoisin tosiaan tuollaista spontaaniutta elämään. Suunnittelen ja aikataulutan oikeastaan kaiken. Esimerkiksi illalla mietin valmiiksi mihin aikaan syön seuraavana päivänä ja mitä syön. Ja aina perjantaisin merkitsen kalenteriin seuraavan viikon treenit. Salitreenit punaisella kynällä ja aerobiset sinisellä. Merkitsen kalenteriin myös päivät milloin menen kauppaan ja milloin pesen pyykit jne. 😀 Joskus olisi ehkä ihan hauska vaan unohtaa tuo kalenteri ja mennä vaikka töistä kotiin, hakea pizza ja nukkua päiväunet. Sekin toki onnistuisi, jos suunnittelisin sen etukäteen ja kirjottaisin kalenteriin.. vaikka vihreällä tussilla.
    Kamalaa, mun elämä kuulostaa hirveältä kärsimykseltä tän kommentin perusteella. Mutta itse nautin tälläisestä ja ilman tiettyjä suunnitelmia koen olon hirveän ahdistuneeksi ja rauhattomaksi.. 😀

    • Se on pääasia, että itse nautit tavastas toimia! Omat väritussit on kuluneet loppuun ja päätin, etten hommaa uusia. 😀 Ainakaan vielä… Tää oli kieltämättä aika herkullinen tussien myyntipuhe. Tuli heti järjestelmällinen olo pelkästä ajatuksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta