SE RIITTÄÄ, KUN PARHAANSA YRITTÄÄ

Yksi suuri projekti tuli viikko sitten päätökseen eli kisat on kisattu ja käteen jäi pronssia. Olen asiaa jo puinut lähes kyllästymiseen asti ja aiheet vanhentuvat somessa nopeasti, joten tämän analysointi blogissa saattaa olla myöhäistä. Tahdon kuitenkin kirjoittaa vielä postauksen aiheesta, koska matkaa on täälläkin seurattu enemmän tai vähemmän tiiviisti. Jos olisin tullut kirjoittamaan heti kisojen jälkeen tai muutamana sen jälkeisenä päivänä niin tämä teksti olisi hyvin erilainen. Tähän päivään mennessä olen ehtinyt käydä läpi surun, vihan ja pienen masentuneisuuden, mutta nopeasti se mieli selkeytyy eli tunnepurkaus tasaannutti mielen hyvin.

Viikko ennen kisoja

Sijoitushan ei ollut mulle millään lailla pettymys, koska paremmat menivät ansaitusti ohi ja itse olisin tuomaroinut aivan samoin. Olin kuitenkin pettynyt siihen mitä toin lavalle ja millaiseen lavakuntoon kroppani saatiin viritettyä. Vaikka joku olisi sitä mieltä, että siltä mä näytän niin mulla on eri totuus. Vaikka oma silmä sokeutuu dieetin edetessä niin mulla on kuvia jokaiselta päivältä, joten voin käsi sydämellä sanoa, ettei parasta minua nähty taaskaan. Näin ollen oma tavoitteeni jäi lunastamatta ja hampaankolossa on edelleen usko siihen, että pystyn parempaan. Mun oma vahvuus on usko itseeni ja muistan elävästi sen, miten vuoden 2014 kisojen jälkeen se jotenkin mureni täysin. Nyt oli vähän samanlainen fiilis, mutta sen verran olen kuitenkin saanut itseäni vuosien varrella vahvistettua, ettei mua yksi epäonnistunut kilpailukokemus enää kaada. Vahvistaa vaan! Dieetti opettaa paljon, kisatkin opettaa jotain, mutta eniten opettaa kisojen jälkeinen aika, kun fitness-lasit laitetaan syrjään.

Mulla liittyi tähän kisaan aivan valtavasti odotuksia ja tunteita, sekä myös sellaista ”kaiken tämän työn ja panostuksen jälkeen…” -ajattelua. Oma panostukseni ei arvotu mulle sillä perusteella, että olenko tehnyt enemmän tai vähemmän duunia muihin verrattuna, vaan peilaan sitä ainoastaan omaan itseeni ja tällä kertaa koin todella tehneeni joka hetkisen kaikkeni. Halusin lunastaa visioni ja saada hienon päätöksen, joten sen vuoksi petyin. Olen ilman muuta itsestäni ylpeä ja tiedän kehittyneeni monessa mielessä paljon. Vaikka kisat meni miten meni niin kukaan ei voi poistaa sitä kaikkea työmäärää mitä tuonkin eteen tehtiin. Pettymyksessä kyse ei missään nimessä ollut menestyksestä, titteleistä tai EM-edustuspaikasta. Mä oon niin diippi ja tunteellinen tyyppi, että kiedon jokaiseen projektiini, jokaiseen ihmissuhteeseeni ja jokaiseen asiaan, johon ryhdyn niin paljon tunnetta että usein lopussa vähän sattuu. Se, että olen valmis laittamaan aikaani asioihin tai ihmisiin tarkoittaa aina sitä, että niillä on mulle paljon merkitystä ja juuri siitä on kyse tässäkin tapauksessa. Ei ne ollut vaan kisat. Se oli mulle piiiitkä projekti ja hetki hetkeltä se sai ainoastaan lisää merkityksiä, mitkä eivät edes urheiluun liittyneet. Ne liittyivät luottamukseen, henkiseen kehitykseen ja toisinaan myös kehittymättömyyteen ja kaiken kaikkiaan mulle aukesi tasaisin väliajoin muistuksia omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Siinä vaiheessa, kun stressi laukeaa kisojen jälkeen niin aika paljon asioita lävähtää vasten kasvoja.

Urheiluun liittyy valtavasti tunnetta ja lajit, joissa valmistaudutaan pitkään yhteen kisaan ovat siinä mielessä vielä raadollisempia, että uutta mahdollisuutta ei ihan heti tulekaan. Kun mokaat niin se on siinä ja yrität vuoden päästä uudestaan, jos pystyt. Koska valmistautuminen kestää pitkään, on näin ollen myös se psyykkinen fokuksen kanavoiminen kauan yhdessä päämäärässä. Se onkin mun mielestä kovinta esimerkiksi juuri fitness-kisoihin valmistautuessa, vaikka toki fyysinen palautuminen on myös iso osa meidän lajia. Urheilu ei ole ”vain urheilua” silloin, kun harjoitellaan, mutta onhan se ”vain urheilua” kun ajatellaan mitä kaikkea tärkeämpääkin elämässä on. Tämä tosiasia ei kuitenkaan poista sitä, etteikö saisi tuntea esimerkiksi pettymystä tai olla surullinen epäonnistuessaan itselleen tärkeässä tavoitteessa. Mä oon aina pitänyt tunteiden piilottamista ja vähättelyä tosi huonona tapana käsitellä asioita. Niillä ei vaan saa loukata muita, mutta ei kai sitä nyt ainakaan itselleen kannata alkaa esittää että kaikki on hyvin, jos oikeasti harmittaa. Pääsee huomattavasti nopeammin eteenpäin, kun purkaa sydäntään. Ymmärrän, että sivusta seuranneille on säikäyttävää nähdä, että joku kehtaa tirauttaa kyyneleen kameralle ja olla itsekriittinen, mutta ei se mulle ole mitenkään häpeällistä näyttää tunteitani. Voin hyvin ilmaista, että näytin omasta mielestäni huonolta ja se on edelleen totta. Se on mun lavakunto mitä kritisoin ja sen läpikäyminen on tärkeää, jotta voisi jatkossa kehittyä. Kyllä jääkiekkoilijakin katsoo suoritustaan videolta ja myöntää tehneensä huonoja ratkaisuja, syöttöjä ja mokanneensa varmoja maalipaikkoja.

Kilpaurheilussa kroppa ja mieli ovat kovilla ja urheilusta tulee iso osa identiteettiä. Mä tiedän, että osan mielestä ne olisi hyvä erottaa toisistaan, mutta mä taas koen että ne olis parempi nimenomaan yhdistää niin että urheilijaminä ja ei-urheilijaminä oltais yksi kokonaisuus. Tähän oon itse pyrkinyt ja pyrin edelleen. Niin kauan, kuin urheilen ja panostan itseni kehittämiseen päivittäin niin kyllä se urheilija olen aivan yhtä lailla minä. Kilpailija-minä on sitten asia erikseen, koska se näyttäytyy kerran muutaman vuoden välein.

jessica

12 vastausta artikkeliin “SE RIITTÄÄ, KUN PARHAANSA YRITTÄÄ”

  1. Uskomaton kokonaisuus oot! Fysiikka on niin mahtava että huh. Olkoot sijoitus mitä on mutta muija on terästä 🙂

  2. Olen seurannut matkaasi jo edellisistä kisoista asti ja olet mielestäni ihan super upea ja vahva nainen. 💕 Haluaisin kysyä,voitko hieman avata maallikolle mihin et ollut tyytyväinen ja mihin petyit? Mainitsit, lookin ja mm. lavaesiintymisen, mutta tämmöinen tavallinen salipulla ei ymmärrä ellei vähän tarkemmin avaa. 😅Kaikkea hyvää jatkoon Jessica!

    • Kiitos paljon!!
      Heh, sanotaan niin että kaikista eniten harmitti kunto ja sen vuoksi olin maani myynyt kisapäivänä koska näin heti, että tämä meni mönkään. Se heijastui mun poseerauksiin ja viihtyvyyteen (mitä ei ehkö hymyn takaa huomaa). Tässä päällisin puolin fiilikset.

  3. Mahtavalta näytät. En tunnistanut sua tuossa meikissä 😀 Piti selata ylöspäin että oliko tää se sun blogi varmasti :”D

    • Hhahah, kiitos! Ei tunnistanut omat vanhemmatkaan, kun olivat katsomassa. 😀

  4. Huikeaa rehellisyyttä vaikeista asioista! Arvostan ja paljon. 👍Karismaa on harvalla, sinulla on❤

    • Kiitos! <3 Haluan uskoa, että rehellisyydestä saadaan irti enemmän ja silloin "somettamisella" on arvoa.

  5. Olet inspiroiva ja hieno tyyppi, rehellisyytesi ja tinkimättömyytesi on ihailtavaa.
    Voin vaan koittaa kuvitella harmituksesi tason, mutta varmasti tämäkin lopulta vahvistaa.
    Paljon tsemppiä jatkoon <3

  6. Näin maallikon silmään, mun mielestä sä olet ehdottomasti kaunein, sekä jotenkin oikeen säteilet ja näytät terveeltä (noissakin rasvoissa :D) verrattu muihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 42
Tykkää jutusta