Rimaa korkeammalle

Se on jännä, miten nopeasti tilanteet muuttuvat. Mä ole nyt kirjoittanut reilun kuukauden tätä uutta blogiani ja jokainen teksti on laittanut mut ajattelemaan omaa elämääni. Jokaisen tekstin kirjoitan omaan elämääni pohjautuvasti ja joudun käydä läpi tapojani, ajatuksiani ja tekojani. Se on terapeuttista ja suosittelen testaamaan kirjoittamisen voimaa. Ei niitä tarvitse julkaista tähän tyyliin. Kirjoittakaa päiväkirjaa, aamusivuja tai mitä tahansa. Vaikka kirjeitä kavereille.

Helsingissä motivaatiota hakemassa

Mä olen ollut armottoman kunnianhimoinen ja ankara itseäni kohtaan. Oon kertonut, miten ”pakko olla paras” -ajatus alkoi suorastaan oksettaa mua ja halusin päästä siitä täysin eroon. Itsensä vertaaminen muihin on typerää ja samoin muiden mielipiteistä välittäminen. Mä pyrin olemaan itseäni kohtaan armollisempi ja oon tehnyt paljon töitä muuttaakseni itseäni, omia ajatuksiani. Olen ylpeä ja iloinen valitsemastani suunnasta ja arvoistani, jotka ohjaavat mun tekemistä. Parannettavaa löytyy silti paljon, eikä tarvitse edes suurennuslasilla katsoa.

Enhän mä ole tyytyväinen nykytilanteeseeni. Vaikka mitään varsinaista ongelmakohtaa ei ole niin silti tämä ei tyydytä mua, kuten toivoisin. Aika kuluu ja nyt tuntuu, että olen levännyt jo ihan riittävästi laakereillani. Välitila ärsyttää ja päästän itseni liian helpolla lähes joka osa-alueella. Treeni on se, missä pystyn antamaan kaikkeni mutta käytän sitä myös pakokeinona. Jos ei huvita tehdä tai panostaa muihin juttuihin niin menen vaikka treenaamaan tai alan suunnitella omia kuntoilu-tavoitteitani. Se on mielekästä ja asia, jota varten mun ei tarvitse ponnistella henkisesti. Ja joo, onhan siinä treenissäkin aina parannettavaa! Musta on tullut vähän tällainen mukavuudenhaluinen. Mulla on paljon annettavaa ja kyllähän mä tiedän, miten tehokas olen halutessani. Tarvitsen vaan oikeat tavoitteet, joiden vuoksi jaksan herätä aikaisin ja keskittyä täydellisesti. Tehdä uhrauksia. Mä oon tehnyt sen monta kertaa.

Mä säikähdin sitä, että mulla meni hetkellisesti vähän liian lujaa. Tilanteen tasaantuminen vaati aikalisän, mutta nyt se on lusittu, oppi on sisäistetty ja on aika taas toimia. Annoin itselleni luvan höllätä ja se teki siinä hetkessä hyvää. Tulipalo piti sammuttaa, kun ei älynnyt ennakoida ajoissa. Ei ole tarkoitus painaa kaasua pohjaan kertalaakista, mutta kyllä mä uskallan jo vähän moottoritiellä käydä. Olenhan mä harjoitellut enemmän kuin koskaan.

Hyvinvointirintamalla trendit vaihtuvat tasaisin väliajoin. Olikohan se 2012-2013, kun fitness-buumi kukoisti oikein kunnolla ja kaikki alkoivat treenata hullun lailla ja syödä salaattia, riisikakkuja ja leikkeleitä. Hyvänä päivänä vähän pähkinöitäkin. Tähän päivään mennessä kaikki tuohon tyyliin aloittaneet ovat jo kärsineet jonkinasteisen ylikunnon ja viisastuneet kantapään kautta. Siitä innostuneina ja sen vuoksi 2017 trendi on lepääminen, rauhoittuminen, palautuminen ja balanssi. Pelätään, että yksikin liian kova harjoitus ajaa ylikuntoon ja ikinä huonostinukutun yön jälkeen ei treenata. Piia Pajunen kirjoitti joskus hyvin, että lihas kasvaa levossa kunhan muistaa ensin treenata. Mun mielestä se on aika osuvasti sanottu ja käytän tätä ajatusta itse.

Vaikka kuulun itsekin siihen ryhmään, jolla homma on lähtenyt lapasesta ja palautumisen kanssa on tullut ongelmia – seurannut osittain pysyviäkin ongelmia niin en mä pelkää takaiskuja. Lähinnä tiedostan, että selviän niistä ja tämänhetkisen tiedon pohjalta mun on mahdollista välttää useimmat virheet. En saanut traumoja urheilusta tai ruokavalion noudattamisesta. Päinvastoin, ne ovat olleet voimavara ja iso osa toipumista. Jos jostain sain traumoja niin ahdasmielisestä ajatusmallista ja siihen olen tehnyt muutoksia. Balanssi ei edelleenkään tarkoita mulle lepopäiviä aina silloin, kun ei huvita tai keskenjätettyjä harjoituksia, jokapäiväisiä herkkuja tai torkuttamista aamuisin. Saan nimittäin ihan suunnattomat kiksit siitä, että teen ahkerasti asioita ja annan kaikkeni. Oli se sitten treeni tai työ. Kaikkeansa ei voi silti antaa kaikkeen kerralla. Täytyy priorisoida, miettiä mikä on juuri sinulle tärkeää ja missä riittää ihan ok suoritus.

Vaikka mä miten haluaisin uskotella itselleni, että toimin hyvin ilman varsinaista tavoitettakin niin se ei pidä paikkaansa. Tavoitteen ei tarvitse olla niin älyttömän suuri, mitä ajatuksia se meissä ensimmäisenä herättää. Mulla ei ole tarvetta olla paras kaikista, saada palkintoja tai miljoonia, mutta mä haluaisin kuitenkin olla paras versio itsestäni ja laittaa itseni nykyistä enemmän likoon. Jotenkin tarvis nyt nostaa rimaa korkeammalle ja alkaa toimia. Alkuun se vaatii tietysti ponnisteluja, mutta riittävän pitkään toistettuna ei enää niinkään. Ja, kuten sanottu – en mä niitä ponnisteluja pelkää. Niistähän tulee jälkeenpäin onnistunut olo ja, vaikka kaikki ei menis ihan putkeen niin yritys on tärkeintä. Jos ei edes yritä niin mitään ei voi saada.

Koen nyt jonkinlaista herätystä. Tiedän, että mulla on avaimet kädessäni ja voisin halutessani pystyä parempaan. Olen hyvä suunnittelemaan, pystyn keskittymään, olen tehokas ja nopea oppimaan, toimin paineen alla ja pystyn pitämään tilanteet hallinnassa hyvin. Mä tarvitsen tähän hetkeen jonkun onnistumisen ja vaikka mä olisin tasan ainut, joka tuosta onnistumisesta tietää niin se riittää. Tieto siitä, että mun oma panostus palkitsee on hyvä syy tehdä muutos.

 

(Visited 1 302 times, 1 visits today)
jessica

2 vastausta artikkeliin “Rimaa korkeammalle”

  1. Mä oon vähän samanlainen. En osaa tehdä oikein mitään ilman tavoitetta. En osaa treenata ”pelkän” hyvän olon vuoksi, aina on oltava jokin tavoite, jonka vuoksi treenaan. Esim. jotkut kisat tai joku tapahtuma. Tavoitteen ei siis tarvitse olla mitään luokkaa ”olympialaiset 2020” mutta esim. tänä talvena mulla oli yhdet hiihtokisat ja nyt oon vaihtanut että paikallisen seuran painonnostokisoissa x yhteiskilomäärä. Tavoitteen vuoksi jaksaa painaa myös silloin, kun vähän kolottaa ja ei huvita. Jos mitään tavoitetta ei ole, niin mä luovutan tosi helposti kun poistutaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Paineen alla musta voi tulla timantti mutta vaan jos tavoite on tavoittelemisen arvoinen.. Töissä sama homma ja koska nykyinen työ pelkällä aspapuolella ei oikeastaan tarjoa mitään, oon alkanut jo vilkuilemaan uusia tuulia.

    Muistelen muuten, et aloitit joskus hoitoalan opinnot? ootko vielä siellä vai onko se jäänyt? 🙂

    • Uskon, että moni meistä toimii tällä tavalla. Toisinaan itsekin miettii, että tarviiko koko ajan olla tavoitteita ja pyrkiä parempaan, mutta omalla tavallaan se kiehtoo. Siitä saa sitä jotain, kun laittaa itsensä likoon.

      Toivottavasti keksit jotain uutta työrintamalle ja saat senkin osalta haasteita! 🙂
      Hoitoalan opinnot jäivät ja laitoin oman toiminimen pystyyn. Olen tehnyt parisen vuotta päätoimena valmennuksia, pääosin suuria muutosprojekteja. Työ on todella palkitsevaa ja nautin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta