PIENI KIITOSPUHE

52 viikkoa ennen Fitness Classic 2018 -kilpailua asetin tavoitteeksi nousta lavalle 21.4 ja viime vuoden toukokuussa aloitettiin ensimmäinen kisoihin valmistava jakso.

Dieettasin 11 viikkoa, jota seurattiin aktiivisesti täällä bloginkin puolella.

ALOITIN DIEETIN JA ASETIN SUUREN TAVOITTEEN

11 VIIKON JÄLKEEN

Lähdin liikkeelle siitä, että pelkäsin etukäteen herkkujen nollatoleranssia, sokerittomuutta ja muistan sen olleen itseasiassa aika vaikeaa noiden viikkojen ajan. Nyt, lähes vuoden jälkeen sokerittomuus tuntuu täysin luonnolliselta eikä ole varmasti koskaan ollut yhtä herkutonta vuotta mun elämässä. Joulun lisäksi oli ystäväpariskunnan häät ja pari muuta hassua päivää, kun jotain herkkuja söin. Tämä on siis myös ensimmäinen kerta, kun kisojen jälkeinen elämä ja sen tarjoamat ruokamahdollisuudet eivät huoleta mua. Kaikilla edellisillä kilpailudieeteillä oon miettinyt syömistä ja haaveillut ruuista, joita saan tietyn ajan kieltäytymisen jälkeen taas syödä — I’m only human after all. Kisoihin valmistava aika on ollut aikaisemmin niin lyhyt, ettei siinä ole ehtinyt kropan lisäksi treenata mieltäkin ja lisäksi vauhti dieeteillä on ollut tosi kova koska pudotettavaa on yleensä ollut käytössä olevaan aikaan nähden paljon. Nälästä on kärsitty ja kyllähän niitä suklaaleivoksia ja hampurilaisia silloin mieli helpommin tekee.

Tällä kertaa pääsin himoista eroon ensimmäisen 11 viikon rykäisyn jälkeen ja loppu on ollut joulun odotusta lukuunottamatta helppoa. Ensimmäinen ”jakso” loppui elokuun alussa, minkä jälkeen oli parisen kuukautta lepuuttelua kunnes aloitin tämän, käynnissä olevan setin jota joku voisi kisadieetiksi kutsua — itse en näe asiaa niin. Joka tapauksessa 19 viikkoa on nyt takana ja 8 edessä, joten viikkoja tulee 27 + tuo aikaisempi 11, eli 38 viikkoa. Varsinaista dieetiltä tuntuvaa dieettaamista ei ole montaa viikkoa tuosta ajasta ollut ja pitkäänhän mä olen pysytellyt melko samassa kunnossa, ylläpitäen saavutettua. Koko ajan ei ole menty eteenpäin ja muutoksia on tehty koventavaan suuntaan harvoin, kevennysviikkoja on ollut useita. Tää on ollut peruselämää, mutta ilman ”vapauksia” valita mitä suustaan alas laittaa ja toki tässä saa aikamoinen aikatauluttaja-gurukin olla.

Tietynlainen, ehkä vanhanaikaisvivahteinen, valmistatuminen kisoihin tekee mun kokemuksen mukaan liian vahvan kontrastin kilpailijan elämään ja aiheuttaa sitä kautta turhia haasteita. Haasteita on todennäköisesti jo valmistautumisvaiheessa, mutta etenkin kisapäivän jälkeen…ainakin jos on sellainen tyyppi kuin minä. ON OFF -elämä ja kuurimainen dieetti on mielelle ja kropalle raskasta. On vaikea sanoa, missä mittakaavassa mun haasteet tällä kertaa ovat mutta ainakin tässä vaiheessa uskoisin, etteivät kohtuuttoman suurina. Elämä on kuitenkin hyvin balanssissa mitä tulee mun korvien väliseen maailmaan ja tämä pitkä valmistautuminen on siinä merkittävin osatekijä. Mä osasin jo alkujaan odottaa, että valmentajani teettää mulle homman pitkän kaavan mukaan ja kun toiveenani oli syksyn kisojen sijaan nämä kevään kisat niin kello lyötiin käyntiin aika lailla välittömästi. Nyt alan ymmärtää, että miksi.

Oon niin onnellinen siitä, miten paljon aikaa oon kaiken kaikkiaan käyttänyt itseni kehittämiseen myös kaiken muun paitsi fysiikan muokkaamisen osalta. Vaikka treenaaminen ja sitä tukeva syöminen ovat kehityksen edellytykset niin ovat ne myös yllättävän pieni osa onnistunutta kokonaisuutta. Aidosti ajattelen näin, että jos tahdotaan kovia tuloksia niin sitä enemmän tarvitaan myös mielen kehittämistä. Se taas tarkoittaa paljon muutakin, kuin että pitäis olla jotenkin kovempi sietämään kipua ja kärsimystä! Se nimenomaan tarkoittaa sen asian ymmärtämistä, että kukaan ei ole täydellinen ja sinä et ole mikään helvetin superihminen, vaan tunteva, ajatteleva ja kokeva olento joka todellakin epäonnistuu ja on välillä huono siinä mitä tekee. Mä huomasin, että oon mieltänyt itseni tietynlaiseksi robottimaiseksi tyypiksi mitä tulee kisadieettiin ja mä en oo koskaan pitänyt siitä piirteestä. Olis ollut helppoa lähteä tälläkin kertaa toteuttamaan samaa tyyliä, mutta 38 viikkoa on aika pitkä aika olla robotti.

Eihän kisoihin voi valmistautua tyyliin vuotta ja ajatella tavoitetta motivoivana päämääränä jossain tulevaisuudessa. Se on liian pitkä aika. Täytyi siis vaan luoda oma, hieman uudistettu arki ja elää päivä kerrallaan — me ei olla valmentajan kanssa ikinä nimetty tätä dieetiksi, vaan puhuttu aina viikoista. On otettu aivan eri suhtautumistapa. Tässä ollut päiviä, kun joku suunniteltu treeni on jäänyt syystä tai toisesta tekemättä ja on ollut jaksoja, kun on pitänyt keventää kaikkea vaikka niin ei ollut alkuperäisen pläänin mukaan määrä tehdä ja listaa voisi jatkaa. Elämä nyt vaan on sellaista ja mun on ollut paljon helpompi olla hyväksyvä näissä tilanteissa nyt, kuin mitä olisin pystynyt olla lyhyemmällä, kiireaikataululla toteutetulla dieetillä. Nyt, kun loppu lähenee niin mä vasta tajuan mistä tässä kaikessa on ollut kyse. Ymmärrän kaikki metaforat ja piiloviestit, kehut ja kehotukset tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan. Jos joku ihminen pystyy ohjeillaan vaikuttaa muhun näin paljon ja oikeasti muokata mun koko elämänkatsomusta niin kyllä se melko hiljaiseksi vetää. Mutta kyllähän se niin menee, että jos on valmis antamaan niin silloin myös saa.

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 28
Tykkää jutusta