Pakko olla paras

Rohkenen lähteä liikkeelle epätyypillisellä aloitustekstillä. Koen, että ilman tätä tekstiä olis tosi vaikee kirjoittaa mitään muutakaan. Pakko olla joku intro tälle hommalle niin pääsette jyvälle missä mennään. Lopputuloksena on siis juttu siitä, miten minä ja tietysti myös blogin sisältö ollaan versio 2.0.

Olen siis Jessica Silfvernagel – ei silfverANGEL, kuten moni erehtyy lukemaan. 😉 Musta on moneen, mutta enkeli..tuskin. Blogia on tullut kirjoitettua pitkään silloin, kun kilpailin aktiivisesti Body Fitness -lajissa. Suhteellisen rehellinen olen ollut aina teksteissäni ja ajattelin pysyä sellaisena jatkossakin. Katsotaan nyt hieman miten mun elämä on muuttunut sitten viime kirjoituksen.

 

Muistan joskus ihan mun ihka ensimmäisessä treeniaiheisessa blogissa, kun sain ensimmäisen negatiivisen anonyymi-kommentin. Se meni kaunistellusti niin, että ”Voi tyttörukka vielä sulle maailma aukeaa jonain päivänä ja ymmärrät, mikä on aidosti tärkeää” jne. Olin loukkaantunut ja vihainen, mutta jälkeenpäin ajateltuna ihan aiheellinen kommentti. Ymmärrän, että teksteillä ja näkyvyydellä voi antaa itsestään hyvin monenlaisen kuvan. Kenenkään alle 20-vuotiaan ei varmaan edes kuuluis kirjoittaa elämästään julkisesti. Pakko laittaa tähän väliin sivuhuomautus, että vanheneminen ja viisastuminen on ehkä parasta mitä meille tapahtuu!

Kommentti jäi mieleen varmaan enimmäkseen sen vuoksi, että mun elämässä oli silloin paljon haasteita. Purkasin sitä tavallani ja kisaaminen tuntui silloin hyvältä ratkaisulta. Niin iso tavoite, että siihen sai laittaa itsensä kunnolla likoon. Hurahdin ihan täysin ja sen varmasti huomas jokainen. Nyt, jos joku suunnittelee kisoihin menemistä niin mun vinkki olis laittaa muu elämä ensin kuntoon. Taatusti palkitsevampaa niin päin, koska ongelmia ei pääse pakoon.

Jos mun elämä pyöri tuolloin tosi lujasti fitness-kisaamisen ympärillä ja kisojen voittaminen oli tavoite numero yksi niin kyllä siitä ollaan ainakin kaukana tänä päivänä. Jopa mun oma pikkuveli kysyi multa kesällä, että mihin mun kunnianhimo on kadonnut.

Toi on jännä juttu, koska omasta mielestäni oon saanut elämässäni aikaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin olematta varsinaisesti kunnianhimoinen. Ulkoisesti moni asia saattaa näyttää samalta. Mulle ei oo merkittävintä se mitä teen vaan miten teen. Edelleen treenaan, syön omia ruokiani ja teen töitä. Mitään noista en tee hutiloiden vaan laatuun panostaen. En edelleenkään ehdi tai saa aikaiseksi ehtiä tekemään kaikkia juttuja, joita haluaisin mutta yritän kovasti. Silti tuntuu, että kaikki mun elämässä on eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Mun arvomaailma on muuttunut paljon ja haluan ennen kaikkea toimia sen mukaan. Oon miettinyt syvällisiä asioita ja pohtinut, että mitä mä oikeasti haluan tehdä. Miksi ja miten. Yrittänyt miettiä tavoiteltavaa elämäntyyliä ja mennä sitä kohti edes pikkuaskelin.

Tuli aika, kun totesin että mä en halua käyttää suurinta osaa mun ajasta fitness-kisoihin/kisoihin valmistautuessa, koska MUN unelmat ja tavoitteet elämässä ei vaan liity siihen. Se ei herätä mussa tunteita enää sillä tavalla, että näkisin itseni tekemässä määrätietoisesti töitä kisakuntoa varten. Katsomosta käsin laji kiinnostaa ja oma kauneusihanne on monen silmään varmasti rajukin. Mun henkilökohtainen unelma ei silti ole esimerkiksi olla PRO-kisaaja. Unelman pitäis kuitenkin olla sellainen, että sitä haluaa yrittää loppuun asti. Joko sen saavuttaa tai kuolee yrittäessä, eikä kumpikaan ole tappio.

Ehkäpä suurin ongelma oli se, mitä tapahtui omassa mielessä. Jos jokainen päivä alkaa ja loppuu ajatuksella että ”on vaan pakko olla paras (tai pakko olla ylipäänsä jotain)” niin siinä tulee ennen pitkää hulluksi. Kun aloin uhrata joka vuosi yhä enemmän ajatusta sille, että voisinko tehdä jotain vielä enemmän ja kovemmin niin ongelmia alkoi tulla sieltä täältä. Tiedättekö, kun mikään ei riitä? Kilpaurheilu korkealla tasolla vaatii älyttömän kovaa duunia ja fitness-piireistä löytyy mieleltään kovia kisaajia, mitä tulee esimerkiksi ohjeiden noudattamiseen. Nälkää kestää ja treenata jaksaa lopussakin vaikka sillä suomalaisella sisulla. Siinä on kuitenkin häilyvä raja, että mikä on tarpeellista ja mikä tyhmää. Noissa kisajutuissakin, kun merkittävässä roolissa on aika niin enemmän ei voi olla loputtomiin ratkaisu. Etenkin, jos oot parikymppinen ja elämä on ihan vaiheessa muutenkin. Joskus täytyy vaan kärsivällisesti odottaa, vaikka se niin tylsää onkin.

Koko homma lähti mun osalta siis käyntiin jotenkin tosi väärässä järjestyksessä. Minä henkilökohtaisesti koen, että lähdin kilpailemaan liian nuorena. Minkäänlaista elämäntapaa ei ollut alla ennen ensimmäisiä, toisia, kolmansia…. kisoja. Kisojen välissä ollut aika oli aina niin lyhyt, ettei siinäkään ehtinyt kuin vähän kauhistella muuttuvaa peilikuvaa ja todeta että onneks pian alkaa taas dieetti. Tää on mun mielestä hälyyttävää ja ikävän tavallista, että kilpaileminen on viimeinen tai ainut toimiva tapa sulattaa rasvaa luiden päältä. En sano, että olisin palanut totaalisesti loppuun mutta jonkin verran kuitenkin. Tuntui, etten saanut mitään muuta aikaiseksi ja se turhautti. Jos yritin ajatella, saatika tehdä, muita asioita niin ei se oikeen onnistunut. Ensin turhautuminen kohdistui ulkonäköön, koska mielestäni en näyttänyt siltä mitä omalla työmäärälläni olisin ansainnut. Jälkeenpäin tuli muita herätyksiä aina kaverisuhteista rahaan ja terveyteen.

Toisin sanoen viimeisimpien kisojeni jälkeen aloin vasta rakentaa pohjaa, mistä kaiken olis kuulunut lähteä. Mutta ei se mitään – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Saa kopioida. 😉

Ja mä edelleen oon sitä mieltä, että se tunne kun panostat kaikkes johonkin juttuun on hienoa. Se on kokemisen arvoista nähdä ja tuntea mihin pääset omalla tinkimättömällä työllä, mutta pakko siihen hommaan on välillä tulla myös breikki. Kasaat ajatukset, otat opiksesi ja kehität systeemiä seuraavalle kerralle. Tarkoitus on varmaan silti kehittyä kokonaisuutena, eikä vaan pystyä vetää kovempia treenejä tai selvitä dieetistä helpommin. Jos mieli ei kehity niin käteen ei oikeesti jää paljon mitään..

Se kuuluisa kunnianhimo ja äärimmäisyysajattelu johti mun kohdalla lähestulkoon kaiken muun elämän laiminlyöntiin ja paikallaan polkemiseen. Vuodesta toiseen saman asian tekeminen vähän eri metodein ei tyydytä mua tai ainakaan vie mua eteenpäin. Jos se mun unelma ei ole olla lajissa paras niin ehkä on aika antaa mahdollisuus muillekin jutuille. Aikansa kutakin. Isot urheilutavoitteet ovat tosi hyvä ponnahduslauta muiden unelmien tavoittelulle, eikä todellakaan mikään turha juttu. Työmoraali saa täysin uuden merkityksen ja oon vienyt oppimiani juttuja moneen muuhun yhteyteen.

Se on selvää, että kovien ulkonäköön liittyvien tavoitteiden eteen on tehtävä töitä ihan jokaisen. Oli se sitten kesäkunto tai kisakunto. Treeni, ruoka, kehonhuolto ja lepo on tänä päivänä paljon esillä ja jokainen tiedostaa, että näillä asioilla vaikutat siihen mitä peilistä näet. Sen lisäksi on se jokaisen oma korvienväli, mikä vaatii omanlaisensa panostuksen. Kukin tehkööt tyylillään töitä mentaalipuolen kanssa, kunhan sielläkin tapahtuu jotain edistystä. Jos me vahvistetaan vaan olemassaolevia mielipiteitämme niin meistä tulee mustavalkoisia ja ennakkoluuloisia. Ei varsinaisesti mitään kadehdittavia piirteitä ihmisissä, vai mitä mieltä olette?

jessica

37 vastausta artikkeliin “Pakko olla paras”

  1. Hei Jessica,

    Ihan mahtavaa huomata, että olet palannut bloggailun pariin, kiitos siitä! Olen seurannut sinua aikoinaan blogissa ja sen jälkeen enemmän ja vähemmän satunnaisesti muussa somessa, sillä tyylisi tehdä ja elää on samalla sekä inspiroivaa että ajatuksia herättävää. Eroat mielestäni myös positiivisesti muista ”fitness-bloggareista” kirjoitustapasi, -aiheidesi ja -tyylisi ansiosta! Jään innolla seuraamaan blogiasi, ja toivon sulle oikein antoisia hetkiä kirjoittamisen (ja tietysti kaiken muunkin) saralla! 🙂

    • Moikka,

      Ihan huippua, että ensimmäinen kommentti oli näin positiivinen! KIITOS. Kirjoittaminen on hitusen ruosteessa, mutta eihän se muulla kuin tekemällä parane. Toivottavasti eksyt seuraamaan jatkossakin.

  2. IHANAA että oot täällä! Seurailen sua aktiivisesti ig:ssä ja ihailen kovasti ajatusmaailmaasi, niin kiva katsella juttuja myös tältä puolelta. 🙂

    • Kiitos! Ihana vastaanotto. Nyt tekee mieli kirjoitella, kun on tällaisia lukijoita. 🙂

    • Hhahaha, kyylä! 😀 Kiva, että oot tota mieltä ja tervetuloa lukemaan. 🙂

  3. Harvoja blogeja seuraan, mutta ehottomasti seuranthan koska et oo typical Fitness!😘

    • Ihan totta? Huippua, että on pitkäaikaisia seuraajia! 😀 Kiitos uskollisuudesta nyt heti alkuun.

      • Joo kyllä! En pakosti ihan alusta asti bloggerissa, mutta kuitenkin aloin blogiasi seuraamaan, kun vielä siellä kirjottelit 🙂

  4. IHANAAA että palasit bloggaamaan <3 Oon seurannut sua somessa (blogi, ig jne) jo vuosia (hyi kuulostaapa stalkkaukselta), ja oon kaivannut sun blogikirjoituksia. Sun henkistä kasvua on ollu ilo seurata!! Ootan innolla sun blogautuksia 🙂

  5. Olipa hyvä aloitus-/paluupostaus 🙂
    Tykännyt aina sun kirjoitustyylistä, kiva päästä jälleen lukemaan 🙂

  6. Tää on kyllä huippu-uutinen! Innolla jään ootteleen postauksias ☺

  7. Jeeee, täällä kans yks blogger aikanen lukija! Vitsi kyllä piristi tätä iltaa(yötä) ku huomasin että oot palannut blogin kirjoittamisen pariin 🙂

  8. Kiva, että olet palannut kirjoittamaan! Todella hyvää tekstiä ja pohdintaa, varsinkin tämä ”Unelman pitäis kuitenkin olla sellainen, että sitä haluaa yrittää loppuun asti. Joko sen saavuttaa tai kuolee yrittäessä, eikä kumpikaan ole tappio” .

    Oon seurannut sua alkuajoista lähtien. Treenattiinkin samalla salilla ja muistan sun nopean kehittymisen, kun aloit treenaan tosissaan. 🙂

    • Kiitos paljon! Seuraava postaus onkin mahdollisesti jatkoa tuolle lauseelle. 🙂

  9. Jes mahtavaa, että oot taas palannut blogimaailmaan! Oon seurannu sun aiempaa blogia melkeimpä sen alkuajoista asti. Jo silloin nautin sun tekstien lukemisesta, sillä sun aitous, ajatukset ja taito kirjoittaa teki vaikutuksen. On ollut ikävä juuri sun tyylistä aitoa bloggaajaa! 🙂

    • Kiitos! Tauko on varmasti tehnyt hyvää täällä päässä. Toivotaan, että se huokuu myös postauksista. 🙂

  10. Onpa huippua kun olet palannut takaisin bloggaamaan! Täällä myös seuraaja sieltä bloggerin ajoista asti 🙂

  11. Jeijjjeeee täällä kans yks sun ihan alkuperäislukija 😂 😍Ihan huippua oli huomata sun palanneen blogin pariin, oot jotenkin niin superaito ja rehellinen ❤

    Kiitos siis siitä ja tervetuloa takas näppäimistön ääreen ❤💪

    • Kiitos kommentista! Lämmittää mieltä. 🙂 Saa nähdä, miten tää tästä lähtee. Pieni jännitys vielä päällä, mutta kuuluu varmaan tähän aloitukseen. Heh.

  12. Uusi tuttavuus olet, mutta ehkä alan seuraamaan katsotaan miten blogi kehittyy. Parin vuoden takaisen Body lehdessä luin susta haastattelun olit silloin vielä blondi ja mukana oli ruokapväkirjasikin kisa-ajoilta. Muistan että siinä oli monta kertaa puuroa päivässä. Oletko muuten suomenruotsalainen? Jos olet välkommen=)

    • Tervetuloa! Ehkä eksyt jatkossakin. 🙂 Ei ole itselläkään vielä tietoa, miten tää lähtee tästä kehittymään. Ajattelin kirjoitella vähän milloin mistäkin – rajaamatta liian tarkasti itseäni ulos.

      Heh, silloin mentiin lapun mukaan ja siinä taisi parhaillaan olla 5 puuroannosta päivässä tattarihiutaleita. Enää ei menis! 😀

      En ole suomenruotsalainen, mutta kyllä se ihan hyvin taittuu kuitenkin. 😉

  13. Niin mahtavaa että oot takas! Muistan kun aikoinani törmäsin sun blogiin ja luinkin sen kokonaan melkein siltä istumalta. Sun tapa kirjoittaa ja käsitellä asioita miellytti kovasti. Olin tosi harmissani kun lopetit bloggaamisen. Oon kuitenkin seuraillut sun juttuja IG:n kautta ja siinä sivussa alkanut seuraamaan Juusonkin videoita 🙂 Hieno juttu,että jatkat blogia, sitä olen kovasti toivonutkin.

    • Kiitos Heini! Mäkin muistan joskus aikoinaan, kun luin tosi paljon blogeja ja osa tuli kans luettua yhdeltä istumalta alusta loppuun. Hassua, että joku on tehnyt niin mun blogin kanssa. 😀 Mutta tosi kiva, kun jaksat seurata!

  14. Täällä ilmoittautuu yksi perfektionisti, se on kyllä ollu tosi vaikeeta elää sen asian kanssa, että kaikessa pitää aina onnistua täydellisesti. Muiden saattaa olla välillä jopa tosi vaikeeta ymmärtää että miks mä haluan olla hyvä kaikessa ja menestyä… sitä vaan on niin vaikea selittää ihmisille.

    Mun blogissa muutama välipalavinkki! 🙂 <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/

    • Mä en tiedä oonko ikinä ollut varsinaisesti perfektionisti. En ainakaan, jos siihen liittyy millään lailla kodin ja oamisuuden järjestyksessä pitäminen. Oon aika huithapeli.. Mutta tosiaan toi parhaana oleminen ilman mitään järkevää selitystä niin sitä on tullut harrastettua. Onneks ei juurikaan enää. Koen sen itse tosi kuormittavaksi.. :/ Toivottavasti sullakin alkais helpottaa jossain vaiheessa ja oppisit olemaan armollisempi itseäs kohtaan. 🙂

  15. En hirveän pitkään ehtinyt sun edellistä blogia lukea, mutta sen aikaa kuitenkin, että tykästyin ja kovasti! Joku aika sitten myös mietin, että mitähän sulle mahtaa kuulua ja kuinka harmi on, kun et enää kirjoittele blogia. Jännä miten toisne ihmisen kuulumisia miettii, vaikka ei tunne kuin blogin välityksellä 😀

    Mutta pointtini oli siis, että kiva kun kirjoitat taas!! Alku oli ainakin lupaava, ja kiva kuulla, että sulla menee hyvin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 52
Tykkää jutusta