MOTIVOITUNUT 365/365?

Mä oon ollut tällä viikolla päivittämässä FitFashionin instagramin mystorya ja oon pyytänyt teitä lähettämään kysymyksiä ja postaustoiveita. Tosi moni miettii motivaatiota ja vastailinkin videoiden muodossa lyhyesti siihen, että miten mä pysyn motivoituneena vuoden ympäri tai jaksan lähteä aikaisin aamulla treenaamaan tai syödä samaa ruokaa päivittäin. Tästä on puhuttu ja kirjoitettu monet kerrat, mutta edelleen aiheessa on puolia mistä ainakaan mä en ole tainnut kertoa.

Motivaatio laskee monella selvästi siinä vaiheessa, kun uutuudenviehätys katoaa ja tekeminen alkaa toistaa itseään. Toisilla se tulee eteen jo perjantaina ja toisilla 5 vuoden jälkeen. Ihminen kaipaa muutoksia ja uusia ärsykkeitä, jotta into säilyy mutta olisi myös tärkeää oppia nauttimaan ihan vaan siitä perustekemisestä tai ennemmin tehdä siitä normaalista elämästä mukavaa. Moni kenen tiedän elävän onnellisesti vaikkapa tätä kuuluisaa ”fitness-elämäntapaa” nauttii rutiineista ja tasaisesta arjesta, mikä saattaa olla tarkkaan aikataulutettua ja etukäteen suunniteltua. Luonne ja elämäntapa tukevat toisiaan, eikä fiilis heittele ääripäästä toiseen jatkuvasti. Eväiden tekeminen töihin on perusasia, treenaaminen ennen töitä tai töiden jälkeen on arkipäivään kuuluva itsestäänselvyys. Tottakai uudet treenivaatteet tai jollekin muutokset ruokavaliossa voivat tuoda taas yhdeksi viikoksi lisää intoa tekemiseen, mutta aika huteralla pohjalla ollaan vieläkin. On vaikea sanoa miksi toinen tykkää tuosta ja toinen tästä, mutta kyllä sen vaan aika nopeasti huomaa kenellä klikkaa salitreenin kanssa ja kenellä ei. Tai ainakin sen varmasti tuntee itse, että teenkö nyt jotain mitä voisin kuvitella tekeväni aina.

Mä en ole aina motivoitunut vaan enemmänkin sitoutunut ja halukas elämään tavallani. Pystyn ajatella tekemisiäni pitemmällä tähtäimellä ja se on kaikessa pitkäikäisessä touhussa tärkeää. En aio kirjoittaa siitä, että tottakai muakin väsyttää aamuisin ja tekee mieli herkkuja yms. On tärkeämpää ymmärtää se ero, että jokainen ihminen pystyy laihduttaa yhden kerran elämässään tai vetämään yhden kovan aamutreenin ja se on kiinni tahdonvoimasta. Kuitenkin, jos elämäntapa olisi kiinni tahdonvoimasta niin ei täällä kellään riittäis paukut elää ympäri vuoden terveellisesti. Mä en ole varustettu millään erityisen kovalla motivaatiolla tai selkärangalla vaan nimenomaan löytänyt elämääni asioita, joiden eteen on helppo tehdä töitä. Syöminen ja treenaaminen ovat molemmat olleet aluksi aivan puhdasta opettelua, joista on päästy pienin askelin tähän nykytilanteeseen. Elämäntapa ei ole sama asia kuin laihdutuskuuri tai kuntokuuri, eikä elämäntapaan liity ollenkaan samanlaista tahtojentaistoa, mielihalujen kanssa kamppailua tai itsensä kiskomista treeneihin. On takuulla vaikea ymmärtää, että miten joku jaksaa tehdä ”tätä” vuoden ympäri jos oma ajatus ”tästä” on 8 viikon kuuri.

En osaa eritellä sen tarkemmin miten tähän ollaan päädytty, mutta kuten sanottu niin ensimmäisestä kuntosalikäynnistä alkaen musta tuntui että löysin jotain mistä tulee mun juttu. Mulla ei ole 6 vuoden aikana tullut tunnetta, että haluaisin jotain muuta liikuntaa elämääni vaan olen halunnut etsiä mulle parasta tapaa käydä salilla ja treenata lihasta. Siinä on ollut ihan riittävästi hommaa jokaiselle vuodelle, eikä ole koskaan ollut tylsää. En ole kyllästynyt kanaan, kananmuniin tai riisiin missään vaiheessa ja ruokavaaka on mulle perustarvike keittiössä, enkä mieti sen olemassaoloa millään tavalla. Motivaatiota on tottakai lisännyt ajan saatossa onnistumiset, joita saan päivittäisellä tasolla hyvistä treeneistä, pitkässä juoksussa vaikkapa peilikuvan tai terveystilanteen positiivisista muutoksista ja satunnaisesti kehuista, kilpailuista tai erityisen hyvistä suorituksista. Kuitenkin se suurin tekemisen taustalla oleva syy on ollut alusta saakka jotain aivan muuta. Mä en käytä aikaani ja energiaani siihen, että kyseenalaistaisin elämäntapaani tai miettisin onko tässä mitään järkeä, palkitseeko tämä riittävästi tai jäänkö jostain paitsi. Mikäli koen jossain vaiheessa tämän ottavan enemmän kuin antavan niin toivon, että löydän jotain muuta sisältöä elämääni. Tällä hetkellä oon kuitenkin sellaisessa vaiheessa, että löydän ”tästä” jatkuvasti lisää uusia puolia ja ulottuvuuksia joihin haluan paneutua.

Usein ruoan ja liikkumisen ympärillä pyörivä ahdistus liittyy vahvasti laihduttamiseen ja voisinkin sanoa, että koko sana laihduttaminen meinaa saada mulla oksennusrefleksin aikaiseksi. Laihtumisella on niin valtava voima sellaisen ihmisen elämässä, joka kokee tarvetta laihtua ja se on pelottavaa. Täällä mun fitness-kuplassa elämäntehtäväni ei ole laihtua, eikä se olenko enemmän tai vähemmän hoikka ole mulle syy käydä salilla tai syy syödä/olla syömättä jotain. Mikäli syy syödä ja treenata olisi vain ulkonäkö niin kyllähän mäkin olisin aika päiviä sitten todennut tämän olevan kuolettavan hidasta hommaa siihen tarkoitukseen. Monen ruokavalion noudattajan ikuinen tavoite on laihtua ja mä ymmärrän, että se ei riitä motivoimaan kuin hetkellisesti. Likkumiselle ja syömiselle on löydettävä isompi tarkoitus, kuten omasta kehostaan oppiminen. Mä voisin myös veikata, että syy mun pitkäikäiseen sitoutumiseen on ollut se etten alunperinkään harrastuksellani lähtenyt tavoittelemaan laihtumista. Laihduttaminen ja laihtumisen ympärillä pyörivät ajatukset, tavat ja tekeminen on ihan älyttömän stressaavaa ja siitä on muuten vaikea päästä eroon. Laihduttaminen itsessään voi olla suuri riski motivaation lopulliseen kadottamiseen ja ainakin mulla huonoimmat fiilikset näiden vuosien aikana ovat tulleet aina silloin, kun koen pakottavaa tarvetta laihtua. Uskon ja tiedän, että tietyllä tavalla eläminen ympäri vuoden ei vaadi mitään sen ihmeellisempää kuin siitä elämäntyylistä nauttimisen ja kukaan ei voi nauttia laihduttajan elämäntyylistä. Eihän?

Täytyy myös muistaa, että jokaisen eteen tulee jatkuvalla syötöllä haasteita ja vaikka tuntuisi että omalle tielle olis osunut kaikki mahdolliset kuopat niin eteenpäin on mentävä. Mun kehotus on se, että haasteita täytyy vaan oppia sietämään ja löytää keinot nujertaa ne. Se vaatii myös vähän asennetta, enkä kaunistele totuutta kun sanon että kaikilla ei ole tämän asian suhteen ihan samanlaista sisua ja osa heittää hanskat tiskiin helpommin. Aina on joku, joka lopettaa, kun puntarin luku ei ole mieluinen tai tulee syysflunssa. Itse saan mielihyvää siitä, että vaikeuksista huolimatta teen jossain määrin tulosta ja jaksan nousta uudelleen. Mulla on ollut elämässäni monen asian suhteen tosi vahva never give up -asenne, eikä fitness ole jäänyt tämän ulkopuolelle. Jos ja kun mulle on tullut ongelmia vastaan, niin vaihtoehtona ei ole ”tämän” lopettaminen. Ainut olemassaoleva vaihtoehto on löytää keino siihen, miten ”tätä” pystyy tekemään mahdollisimman fiksusti siitä huolimatta että ongelmia on. Jos kyse olisi jostain mulle vähemmän merkityksellisestä asiasta niin lopettaminen ei varmaankaan olisi poissuljettu.

Koen myös, että treenaaminen on mulle kliseisesti terapiaa ja pään tuulettamista, mä treenaan voidakseni hyvin ja pitääkseni hauskaa. Joku toinen maalaa tai soittaa kitaraa. Vaikka mä miten paljon haluaisin antaa 5 varmaa vinkkiä siihen, kuinka motivoitua päivästä toiseen niin ei siihen ole olemassa ohjekirjaa. Eli en osaa vastata siihen että miten juuri salitreenistä tai tietyllä tavalla syömisestä saisi tehtyä itselleen sen oman jutun, mikä ei vaadi jatkuvaa ponnistelua. Uskon, että kaikille löytyy joku oma juttu ja sen etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Suunnitelmallinen/runsas/tarkoituksellinen/tulostavoitteellinen liikunnan harrastaminen ja tietoinen syöminen ei tarvitse olla kaikkien harrastus ja, jos tuntuu ettei niistä saa mielihyvää niin itseään on turha pakottaa tiettyyn muottiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että mikään harrastus tai asia elämässä ei ole sellainen mikä olisi aina kivaa.

Mä en yritä tekstilläni epämotivoida ketään, mutta en mä haluaisi että kukaan antaa elämästään vuosia sen miettimiseen miksei itse pysty tai onnistu tai nauti ”tästä”. Liikkuminen ja syöminen ovat tavallisia ja jokaisen ihmisen elämää koskettavia asioita, mutta kukin toteuttakoon niitä hyväksi kokemallaan tavalla. Se, että me ihaillaan jonkun ihmisen elämää, ulkonäköä tai asennetta ei tarkoita että meistä tarttis tulla tämän kopioita. Inspiroidutaan kyllä, mutta kukaan ei ole epäonnistuja jos ei pysty, halua tai yksinkertaisesti nauti asioista samalla tavalla. Mä ihailen ihmisiä, joiden koti on aina järjestyksessä ja siisti, hienosti sisustettu ja pöydällä on joka päivä vaasissa tuoreita kukkia. Olis mahtavaa nauttia siivoamisesta tai osata ajatella sitä jotenkin pitemmällä tähtäimellä. Vaikka olen opetellut käyttämään imuria ja osaan teknisesti siivota kylpyhuoneen niin en mä koe nauttivani siitä millään tavalla. Todennäköisesti mulla on kuitenkin vielä kokeilematta monta lähestymistapaa siivoamisen ja sisustamisen suhteen, joten toivoa ei ole menetetty. 😉

MUUTOKSIA KISASUUNNITELMIIN JA AIKUISPISTEITÄ

Onneksi ootte kertoneet, että tykkäätte lukea kuulumis-postauksia koska nyt tulee sellainen. Mä en ole ollut laiska bloggaaja vaan oikeasti aivan törkeen kiireinen yrittäjä koko alkusyksyn, enkä osaa sanoa näkyykö sille loppua ihan pian. Arki menee täysin töiden ja omien treenien siivittämänä ja oon ollut aamuisin niin väsynytkin, että yöunista ei voi enää nipistää blogin kirjoittamiselle. Joka tapauksessa nyt olen tässä! Joudun toteamaan, että moni asia on sellainen mistä en vaan voi blogiin kirjoittaa. Eli paljon on ollut sellaisia, mulle erityisen henkilökohtaisia asioita tässä lähiaikoina ja sanotaan, että en ole ollut parhaimmillani. Treenien kanssa oon yrittänyt ja saanut tosi hyviäkin jaksoja aikaiseksi, mistä olen toki iloinen. Oon myös käynyt Helsingissä ihan kiitettävän usein sekä hierottavana että treenautettavana. 🙂

Helsingissä reilu viikko takaperin

Oon iloinen siitä päätöksestä panostaa tässä hetkessä urheiluun ja annan sille täyden mahdollisuuden, mutta tosiasia näyttäisi kuitenkin olevan se että urheilija ei todellakaan tervettä päivää näe. Kaikesta huollosta ja tarkkuudesta huolimatta ongelmia tulee aina, kun tekee paljon ja yrittää kehittyä. Tällä hetkellä mulla on ilmeisesti selässä joku lukko ja koko vasen puoli niskasta alaselkään asti aivan liekeissä ja vie mun kaiken keskittymiskyvyn. Blaaah, häiritsee tekemistä aivan älyttömästi ja haluttais nyt saada toi jotenkin kuntoon. Istuminen pahentaa ja tuntuu ikävimmältä ja kun tässä viime aikoina on tullut istuttua junassa, bussissa ja autossa toistakymmentä tuntia niin ei tarvitse miettiä miksi on selkä juntturassa… Onhan näitä ennenkin ollut ja aina on selvitty, mutta jos sais vaan tehdä omaa juttuaan hetken aikaa ilman vastoinkäymisiä niin olis ihan mahtavaaaaa. Juuso on myös ollut sairaana ja lääkärit ovat antaneet vuoron perään diagnooseja ja antibioottikuureja aina poskiontelontulehduksesta mykoplasmaan. Toivotaan, että menee ohi, eikä tartu muhun. 😀

Mitä tulee otsikon kisasuunnitelmiin niin niissä on totta tosiaan ollu mietittävää. Meillähän on nyt kolme naisille suunnattua sarjaa, joissa voisin nähdä itseni kilpailevan: Body Fitness, Bikini Fitness ja tämä uusi Wellness Fitness.

IFBB Elite PRO kansainväliset kriteerit TÄÄLTÄ

Body Fitness: Joka kierroksella tuomarit arvostelevat yleisen urheilullisen näkymän perusteella, jossa kiinnittävät huomiota symmetrisesti kehittyneeseen fysiikkaan, lihasten sopusuhtaisuuteen ja lihasten kiinteyteen sekä esiintymiseen, kävelyyn ja hyvään urheilulliseen ryhtiin.

Bikini Fitness: Tarkoitettu naisille, jotka pitävät huolta vartalostaan treenaamalla ja syövät terveellisesti. Kehon kokonaislinjat, balanssi ja mittasuhteet, kehon kiinteys ja terveellisen näköinen kokonaisuus ovat arvostelukriteereinä. Kilpailijat eivät tarvitse korkeatehoista kuntosaliharjoittelua raskailla painoilla eikä kilpailijalla tarvitse olla kehonrakennusmaista lihaserottuvuutta. Pääpaino on hyvin muotoilulla, terveellä ja kauniilla kokonaisvaikutelmalla.

Wellness Fitness: Wellness fitness on tarkoitettu naisille, jotka haluavat kehittää lihaksikkaan fysiikan ilman selvää lihaserottuvuutta. Wellness fitness –kilpailijan fysiikka on urheilullinen, esteettisesti miellyttävä ja lihasmassaa on enemmän kuin bikini fitness –kilpailijoilla. Wellness fitness sijoittuu lajina bikini fitnessin ja body fitnessin välille.

Wellness
Wellness — voittaja oikealla
Wellness
Wellness voittaja EM 2017
Bikini
Bikini Fitness
Body Fitness

Kun Wellness mainittiin ensimmäisen kerran niin mulla oli oma näkemykseni lajista, joka on varmasti lähellä monen muunkin mielikuvaa: pehmeäksi jäänyt, leveä keskivartaloinen ja isokokoinen kisaaja bikini fitness asennoilla. En siis edes miettinyt lajia sen enempää omaa kilpailemistani sekoittavana vaihtoehtona. Kuitenkin, kun valmentajani asiaa vähän valotti niin meikäläisenkin silmät alkoivat aueta. En pidä itseäni erityisen tai liian lihaksikkaana, mutta uskon että Bikini Fitnessiin saatan olla joiltain osin kookas. Erityisesti lihaksikas selkä näyttää mun mielestä jopa pahalta bikinissä. Siinä voi ja saa olla leveyttä, mutta ulospäin tuleva kolmiuloitteisuus vie liikaa huomiota.

Vaikka Wellnessiin ei varsinaisesti vaadita leveitä hartioita ja hyvin kehittynyttä selkää niin siellä kuitenkin kokonaisuus saa olla selvästi lihaksikkaampi, kuin bikinissä. Edelleen painotus pysyy kuitenkin alavartalossa. Näinpä olen muuttanut kisasuunnitelmiani sen verran, että menisin ensi keväänä Wellnessin kokeilemaan Suomessa täysin uutta lajia. Body Fitness on yhä edelleen mun suosikkilaji naisten lajeista, mutta siihen vaadittava superkireys omat lähtökohdat huomioiden kuulostaa terveysongelmilta. Eihän se kilpaileminen mitään terveysurheilua tietenkään ole, mutta jos on pienikin mahdollisuus tehdä asioita itselleni sopivammalla tavalla niin miksikäs ei. Vaikka otan kilpailemisen tosissani ja itseni tuntien joskus jopa liian vakavasti niin mulle on erittäin tärkeää saada tällä kertaa takaisin se uutuudenviehätys mikä joskus aikoinaan oli ensimmäisiin kisoihin valmistautuessa. Jos/kun Wellness Fitnessiin menen niin lupaan silti olla laittamatta punaisia korkokenkiä jalkaan ja pitää hyvän maun ja arvokkuuden mukana sekä lookissa että esiintymisessä.

Wellness on vielä sen verran uusi laji, että tottakai lineuppiin mahtuu kaikenlaista. Kuvat ovat tämän vuoden EM-kilpailuista, joten samanlaista tasoa ei voida odottaa Suomen kisoihin mutta tässä nyt ainakin jotain osviittaa ja motivaatiota omiin treeneihin. On myös hyvin mahdollista, että mielipide lajista muuttuu vielä matkan varrella mutta ainakin tällä hetkellä fiilis on se että lähdetään kokeilemaan jotain aivan uutta.

Mä olen itsekin toisinaan kärkäs kirjoittaja, mutta Aki on sitä taatusti enemmän. 😀 Kehotan kuitenkin lukemaan artikkelin, mikäli mietityttää Wellness Fitenss lajina.

LUE AKIN ARTIKKELI:

Wellness Fitness on Bodyfitnestä isommalla rasvaprosentilla?

  • ”Wellness Fitness ei ole tarkoitettu niille, jotka eivät ole vuosikausien yrittämisestä huolimatta saaneet itseänsä kuntoon Bodyfitnesslavalle.”
  • ”Kaksikymmentä vuotta treenannut ja kymmenen vuotta kisannut Bodyfitnesskonkari, jonka huonoin lihasryhmä on edelleen jalat, ei kuulu Wellness Fitness –lineuppiin”
  • ”Eikä Wellness Fitness kuulu myöskään niille, joiden ura ei ottanut tuulta alleen Bikini Fitneksessä vaikka treenivuosia on jo ainakin kolme ja kisoja viisi.”
  • ”Bikini Fitneksestä Wellness Fitnesiin siirtymiseen ei pelkkä into riitä. Siihen vaaditaan muutakin kuin iso perse ja silikonitissit.”
  • ”Varmaa kuitenkin on, että alakerrassa sallitaan lihaksia – ei läskiä ja selluliittia. Vaikka alakerrassa saa olla lihaksia – persjalkainen on edelleen persjalkainen. Fysiikka saa olla alakertapainoitteinen – makkarajalat, norsutautisen nilkat, paksut polvet eivät vastaa esteettisyydeltään lajin vaatimuksia.”
  • ”Fysiikka saa kokonaisuudessaan olla Wellness Fitneksessä lihaksikkaan ja treenatun näköinen. Se ei tarkoita, että Bodyfitness –kilpailija, joka jättää dieetin aikaisemmin kesken kuuluisi Wellness Fitness –lineuppiin.”
  • ”Jos fysiikkasi on yläkerta painotteinen ja jalat ovat lavakunnossa lineupin hoikimmasta päästä, ovat ne todennäköisesti liian hoikat Wellness Fitnekseenkin.”
  • ”Luonnostaan leveä hartialinja, hyvät olkavarret ja hyvin kehittynyt selkä eivät ole ominaisuuksia, joita Wellness Fitneksessä tarvitaan.”

Niin ja asiasta seuraavaan.. Ostin lauantaina vihdoin ja viimein sen auton!

PROJEKTIN JÄLKEINEN TYHJIÖ

Projektin ei tarvitse olla liikunnallinen, liittyä painonpudotukseen tai fitness-kilpailuihin, jotta sen jälkeistä oloa voisi kuvailla tyhjiöksi. Kuitenkin nyt, kun fitneksen kulta-aika on käsillä ja kilpailuja käydään ympäri maailman niin mun kirjoitus liittyy kroppa-projekteihin, enimmäkseen kilpailemiseen. Mun omista, viime kisoista on oikeastaan tasan 3 vuotta aikaa ja tuntuu että osaan katsoa tätä hommaa vähän laajemmalta, kun siihen on saanut kunnolla etäisyyttä. Mun mielestä on tärkeää kertoa, että kisojen jälkeen voi olla vaikeaa ja samoin voi olla painonpudotusprojektin jälkeen. Tulee sellainen ”no mitäs nyt” -fiilis, mihin mä nyt kanavoin sen kaiken energian ja suunnitelmallisuuden, mitä teen vapaa-ajallani? Näen jatkuvasti sitä, kun joku aloittaa ja toinen ikään kuin lopettaa projektinsa eli sama tyhjiö-ilmiö on läsnä myös painonpudotusprojekteissa. Niihin täytyy aivan yhtä lailla panostaa hetkellisesti todella paljon.

Kun sanon, että kilpailemisessa yhdistyy omalla tavallaan intohimo, innostus ja myös pakkomielteisyys niin en valehtele. En myöskään tarkoita sitä pahalla, koska äärimmäisyyksiin vietynä asia kuin asia alkaa menettää terveen otteen, eikä tässä nyt auta jeesustella kenenkään. Olisi tottakai suotavaa, että kilpailija etenee matkaansa nimenomaan intohimo edellä, eikä pakkomielteen tai riippuvuuden ohjaamana mutta kai kisoihin valmistautuminen on aina sekoitus näitä kaikkia. Se on tarkkaa suunnitelman noudattamista ja rutinoitumista sen täydellisessä merkityksessä. Mitä kauemmin hommaa tekee, sitä paremmin sen alkaa ymmärtää millä asioilla on oikeasti merkitystä ja missä vaiheessa, tai missä suhteessa. Ensimmäistä kertaa kisoihin valmistautuessa ainakin itselläni meni homma aivan yli ja siitä on tultu huomattavasti eteenpäin. En kuitenkaan usko kilpailukokemuksen poistavan kisojen jälkeisen ajan haasteellisuutta. Esimerkiksi suhde ruokaan on taatusti monella häiriintynyt jonkin aikaa kisojen jälkeen ihan siitäkin syystä, että pullahtamista pelätään niin paljon ja siitä on tehty jumalaton pelote. Kisojen jälkeen nälkä on kova, mutta samaan aikaan jokaisen suupalan vaikutusta kehoon ylianalysoidaan. Tiedostetaan se, että saavutettu kunto voidaan menettää hyvin nopeasti ja kauhutarinoita tästä on kuultu enemmän kuin paljon. Mä en kutsuisi tätä varsinaisesti syömishäiriöksi, mutta hetkellisesti suhde ruokaan on epänormaali. Se tasaantuu kyllä.

Sanoisin, että kaikista tärkeintä kokonaisvaltaista onnistumista ajatellen on kliseisesti rakastua prosessiin. Urheilussa paremmuuden mittarina on tuloksellisuus, mutta suurimmat onnistumiset ovat seurausta intohimosta ja rakkaudesta tekemistä kohtaan. Oli laji mikä tahansa. Kilpaileminen on todella henkistä puuhaa. Kroppa laitetaan tottakai fyysisesti koville, tekemistä riittää ja nälkää nähdään välillä enemmän ja välillä vähemmän, välillä väsyttää ja seuraavana päivänä ollaan aivan eeppisessä flowssa. Kuitenkin kaikki edellä mainittukin kulminoituu mielenlujuuteen, sen kehittämiseen ja sen kanssa kamppailemiseen. Juuri tästä syystä kilpailijan kehittyminen on aivan varmasti ikuista, eikä se ole todellakaan mitattavissa pelkästään kireydessä tai lihasmassassa. Itse kisa on pieni osa projektia ja voisin väittää, että kovin vaihe on tulossa vasta kisojen jälkeen kun on päästettävä irti kuukausia kestäneestä projektista. Ei ole häpeä sanoa, että jonkinasteinen masennustila on varmasti yleinen koska kilpailemiseen liittyy niin paljon tunteita. Kilpailuihin valmistautuva kokee hetkellisesti olevansa huomion keskipisteenä omassa elämässään, parisuhteessa ja varmaan perheen ja ystävienkin keskuudessa. Vaikka kilpailija itse ei olisi tätä huomiota pyytänytkään, mutta tiedostamattaan oma mieli kiinnittää huomiota vaan niihin kisoihin liittyviin kysymyksiin ja huomioihin ”miten dieetti etenee, mikä kunto, onko nälkä ja väsy, kisat sitä ja tätä”.

Mä oon itse ollut pettynyt, onnellinen, helpottunut, ahdistunut, hukassa, motivoitunut, väsynyt ja loputtoman nälissäni kisojen jälkeen. Saadessani paikan EM-kisoihin olin samaan aikaan todella onnellinen ja ylpeä, mutta myös niin väsynyt että odotin kisojen vaan olevan ohi. Itsensä tsemppaaminen oli mennyt jo niin yli, ettei enää edes kiinnostanut. Viimeksi olin pitkän dieetin jälkeen pettynyt, epämotivoitunut ja ensimmäistä kertaa sitä mieltä että fitness on omalta osaltani tässä. Ensimmäiset kisat taas yllättivät positiivisesti kaikki odotukseni ja niistä jääneet fiilikset motivoivat vielä tänäkin päivänä. Kisojen jälkeinen tyhjä fiilis voi tulla yhtä hyvin onnistumisen tai pettymyksen jälkeen ja uskonkin, että sen välttääkseen olisi tärkeää jutella valmentajan kanssa, muiden kilpailijoiden kanssa ja asettaa itselleen jokin uusi tavoite. Tärkeää on myös ymmärtää, että kyse on VAAN kisoista. Se ei ole maailmanloppu. Joskus tulee varmasti kisoja, joista lähdetään kotiin tyhjin käsin. Musta itsestä ainakin tuntuu siltä, että oon aina keskittynyt niin paljon itse kisaan että saavutuksesta nauttiminen on jäänyt aivan toisarvoiseksi. En ole koskaan esimerkiksi nauttinut ollessani ulkoisesti ehkä elämäni parhaassa kunnossa tai juhlinut kisojeni jälkeen hyvässä seurassa saavutettuani maalin. En ole käynyt edes kisadieettiäni läpi, miettinyt mikä siinä meni hyvin ja mikä huonommin, missä voisin kehittyä… Suurin virhe minkä urheilija voi tehdä on asioiden kieltäminen ja pettymysten ignooraaminen.

Ihmismieli ei ole ihan niin yksinkertainen laitos, että sormia napsauttamalla se pystyisi muuttaa fokuksensa suunnan. Jos ollaan mietitty muutama kuukausi lähinnä omaa kroppaa ja sen viemistä äärirajoille, omaa parasta kuntoa, lihaksia, rasvaa, kehon nesteitä ja sijoitus-tavoitteita niin siitä ajatusmaailmasta ei irrottauduta ihan helposti. Vaikka elämä ei muutukaan sen suhteen, että treenataan ja syödään sitä tukevasti niin tavoitteellisuuden suunta muuttuu aina jollain tapaa. Se on välttämättömyys saada kasata ajatuksia kilpailuiden jälkeen. Hyvä valmentaja käy kilpailijan kanssa kohta kohdalta läpi kuluneen dieetin ja kisat, vahvuudet, heikkoudet, realistiset tavoitteet ja luo suunnitelman jolla kisaajan on mahdollista kehittyä paremmaksi. Yhden päätavoite voi olla takareisien kehittäminen, toisen aineenvaihdunnan parantaminen ja kolmannen kireäksi pääseminen. Paremmaksi kehittyminen ei ole summan mutikassa touhailua vaan kunnollisen suunnitelman toteuttamista etenkin off-seasonilla. Valmentajalla on roolinsa, mutta niin on myös kilpailijalla itsellään eikä hyvät ohjeet tarkoita tietenkään sitä että kukaan niitä välttämättä noudattaisi.

Fokuksen lisäksi kilpailijalle kova paikka on tietysti muutokset kropassa ja tää onkin varmasti se isoin juttu, mitä pelätään. Kilpailija ymmärtää usein itsekin, että kisakunto on hetkellinen ja siinä ei ole tarkoitus pysyä ikuisesti mutta kuten sanottu niin kerran, kun näkee itsensä kisakunnossa niin se on menoa. On aina äärimmäinen vertailukohde ja vielä vuosienkin jälkeen se on kisakunto sitä ja kisapaino tätä, viime kisadieetin alin paino ja toissa kisadieetillä tähän aikaan oli tuollainen ja nyt on tällainen. Moni sanoo dieetillä odottavansa siitä, että kroppa lähtee vähän tervehtymään ja ollaan takaisin normaalimmassa lookissa, mutta kun hetki oikeasti koittaa niin ollaanko siihen valmiita? Se isoista puuroannoksista haaveilu saattaa myös olla pelkkää toiveajattelua sen jälkeen, kun ensimmäinen suklapatukka menee ääntä kohti ja herkuttelua voi olla vaikea lopettaa. Jos nyt käy niin, että painoa alkaa kertyä toivottua reippaamalla tahdilla niin ei siitäkään kannata alkaa itseään ruoskimaan. Mä oon tehnyt sen useamman kerran ja niin on moni muukin. Ihan yhtä lailla tässä ihmisiä kaikki ollaan ja kisojen jälkeinen syöminen on oma oppimisprosessinsa.

Tyhjyys tarkoittaa osalle tavallista arkea ja osalle taas kisakunnon menettämistä. Mulle tyhjyys ollut sitä tavallisen arjen elämistä, koska ei oo ollut oikeastaan muuta innostavaa kuin kisaaminen. Se on aivan älyttömän tärkeetä olla sitä vastapainoa kilpailemiselle ja myös vastapainoa salitreenille ja syömiselle, koska kisat tulee menee tosi nopeasti ohi. Hankkikaa muitakin harrastuksia ja olkaa tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät kilpaile. Asettakaa välitavoitteita ja antakaa itsellenne myös lupa rentoutua ja lomailla. Multa ei löydy selvää vastausta siihen miten tämän tilan voisi täysin välttää, enkä tiedä onko se viisasta sitä yrittäkään. Tunteet on hieno asia ja siitähän se oppiminen todellisuudessa tuleekin, kun me ajatellaan ja toimitaan ajatustemme pohjalta.