VIIMEISTELYVIIKKO ALKAA

Jaahas, täällä ollaan elossa ja kirjoittamis-kunnossa pitkästä aikaa. Suoraan sanottuna koko blogin avaaminen on ollut to do -listan häntäpäässä viime aikoina, kun tässä on ollut ihan pikkusen kaikkea muuta. En aio nyttenkään kirjoittaa mitään sellaista lausetta, josta tulee huono fiilis vaan keskittyä toiveikkaan tekstin luomiseen niin saatan eksyä tänne taas useammin. Heh. Ollaan panostettu Juuson kanssa nyt enemmän videoiden kuvaamiseen ja YouTuben kanssa touhuamiseen, mikä ei tässä vaiheessa rasita mua juurikaan, koska kuvaaminen ja editointi on ulkoistettu. Kirjoittaminen on yhä edelleen mulle ”se juttu”, mutta oon tullut lähinnä surulliseksi siitä ettei aivot ja sormet synkkaa yhteen vaan olen tuijottanut näyttöä tyhmänä. Poissa silmistä, poissa mielestä -metodilla on siis menty tämän kanssa, mutta tänään tuntuu paremmalta voinninkin suhteen ja tässä junassa istuskellessa on rentouttavaa kirjoittaa.

YouTube-kanavalle tulee matskua kisoista myös!

 

Kisoihin olisi nyt aikaa 5 päivää ja viimeiset viikot on paiskittu hommia niin maan perkeleesti (tuonkin kirjoittamisesta tuli vielä suhteellisen hyvä olo). Olen ollut viimeisen kuukauden hiilarittomalla ruokavaliolla ja suurista ruoka-annoksista on jäljellä enää kaukainen muisto. Tällaisessa syömisessä plussaa on sen helppous, se ettei ole nälkä ja se, että mun kohdalla se myös toimii loistavasti tehokeinona viemään kuntoa eteenpäin. Miinuksena on todella vetämätön olo ja kaikki siihen liitettävissä oleva, eli mitään energistä tunnetta en todellakaan itse saa hiilarittomasta ruokavaliosta. Jos valita täytyy niin otan kuitenkin mieluummin tämän, kuin kovan nälän. Pitkälle astihan mä sain syödä tosi reilusti, eikä varsinainen dieettaaminen sen radikaalissa merkityksessä ole kovin kauaa kestänyt. En voi silti vähätellä missään määrin sitä duunia mitä olen tehnyt joka ikinen päivä ja ylpeä saan olla itsestäni. Nää viimeiset viikot ovat vaan olleet melko rankkoja etenkin mielelle ja avaankin tuossa uudella videolla sitä enemmän.

Tämä viikko onkin sitten se kuuluisa viimeistelyviikko, minkä sisältö on aina huippusalaista ja ihmeellistä kikkailua. Vai miten se meni? Viimeistelyissä on tapoja yhtä monia, kuin tekijöitä mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoitus on saada viritettyä kilpailijan kunto kisatilannetta varten LAJIN VAATIMUKSIA vastaavaksi. Jokainen tahtoo olla kuiva ja kireä, mutta riutunut lookki ei palvele oikeastaan mitään naisten lajia, mikä täytyisi munkin muistaa itseäni arvioidessa. Se on todellakin ollut haaste, että kilpailen Suomen ensimmäisessä wellness-kisassa, koska ei ole vertailupohjaa tai sitten erehtyy vertaamaan itseään tämän hetken maailman parhaisiin. Tällainen luonne mikä itsekin olen, suorastaan kärsii epätietoisuudesta ja se antaa oivan mahdollisuuden panikointiin. Ikävä kyllä en kykene hallitsemaan tunteitani täydellisesti, enkä edes psyykkaamaan itseäni ajatukseen ”tämä on vaan yksi kisa”.

Terve, urheilullinen, naisellinen, hyvinvoiva ja muodokas. Säännöissä sanotaan selvästi, että wellnessissä kyse ei ole body fitness tai women’s physique –kilpailusta.

Kilpailijalla tulee olla lihasten muotoja, mutta ei:
  • Lihasten selvää erottuvuutta
  • Lihasryhmien selviä yksityiskohtia
  • Liian alhaista kehonrasvapitoisuutta
  • Kuivuutta ja lihaskovuutta kuten body fitness –kilpailijoilla
  • Lihaskokoa ja –laatua kuten women’s physique –kilpailijoilla

Tässä täytyy kuitenkin muistaa se, että näyttääkseen lihaksikkaalta, urheilulliselta ja ylipäänsä fitness-kilpailijalta, on naisen oltava vähissä rasvoissa aina. Kuivuus ja säikeinen lookki eivät voi kuitenkaan olla mitenkään sitä mitä tässä lajissa haetaan. Sääntöjen mukaan meitä wellnessissä on kielletty olemasta liian lihaksikkaita ja liian rasvattomia. Ensimmäisestä tuskin tulee ongelma kenellekään, mutta rasvattomuus on ollut itselleni aina se ultimaattinen tavoite. Näiden vaatimusten sisäistäminen on ollut mulle kilpailijana vaikeinta ja olen sanonut Juusolle noin kymmenen kertaa päivässä, että ellen ole tarpeeksi kireä lauantai aamuna niin mua ei saa päästää lavalle. Että sillä ei ole merkitystä, vaikka olisin panostanut näihin kisoihin viimeiset 10 vuotta, mutta kireä täytyy olla. Kuulemma hän aikoo arvioida mun kunnon ja lavalle päästämisen wellnessin kriteerien mukaisesti, eikä mun omien kriteereiden. 😀

Olen juuri matkalla Helsinkiin ja viettelen siellä koko viimeisen viikon, lähellä valmentajaa. Mulle tämä on tietysti suuri henkinen tuki ja helpotus, koska minkäänlaista oman itsensä arviointikykyä ei ole jäljellä vaan lähinnä kehittelen päässäni erilaisia kauhuskenaarioita ja sen sellaista. En ole saanut etukäteen ohjeita, kuin yhdelle päivälle kerrallaan ja katsotaan mitä viikko tuo tullessaan. Vettä, suolaa ja hiilihydraattia ja näistähän on sitten useita eri mielipiteitä, enkä osaa vielä tässä vaiheessa sanoa miten tämä mun kohdalla toteutetaan. Tiedän, mitä syön ja juon tänään, mutta huominen on uusi tarina.

Ylipäänsä tässä ehtii kelata päässään kaikenlaisia ajatuksia, kun elämä pyörii melko vahvasti tietyn tavoitteen ympärillä. Nyt muistan taas sen, miksi kilpailuista kestää niin kauan henkisestikin palautua. Tää on oikeasti aika stressaavaa, kun tavoite lähenee loppuaan ja kaikki siihen liittyvät tunteet ovat pinnassa. Tavoitteellisuus imaisee kuplaansa, mutta onneksi näin kävi vasta nyt tässä loppumetreillä eikä menty koko preppiä jossain omassa ulottuvuudessa. Uskon, että pitkä kilpailutauko teki todella hyvää paitsi kropalle niin myös mielelle ja niinhän mä aikoinaan sanoinkin, että ei uusia kisoja ennen kuin vanhat on unohdettu. Mä oon todellakin sellainen tyyppi, joka tekee asiat täysillä kun johonkin ryhtyy ja tämä kisoihin valmistautuminen on yksi hyvä esimerkki siitä. Töitä on tehty paljon ja suurin osa ehdottomasti ennen tätä viimeistä kuukautta. Nyt vaan viimeinen silaus ja hyvillä mielin korkkarit kattoon!

ÄLÄ HEI OO TOLLANEN

Meinasin, että en kirjoita aiheesta omia muistiinopanojani pidemmälle, koska todennäköisesti ainoastaan lietson, mutta eihän tässä pian voi kirjoittaa enää mitään jos tolle linjalle lähtee. Oon saanut viime aikoina totuttua enemmän palautetta mun vakavavuudesta. Tai ehkä ollut vaan enemmän tekemisissä ihmisten kanssa ja todellisuudessa suhdeluku on pysynyt samana, koska ainahan mua on sellaiseksi kuvattu ja kehotettu, että ”älä hei oo niin vakava”.

Mä oon itse ihan tietoinen asiasta ja aivan samalla tavalla, kuin ylipainoiselle vihjailu yhden tutun onnistuneesta painonpudotuksesta ja tiedottaminen pullassa olevasta sokerista on pelkästään toisen tyhmänä pitämistä, niin on luonteenpiirteisiinkin tarttuminen. Mun vakavuus on voimakas piirre minussa ja sellainen, mikä ei lukeudu myöskään omiin suosikki-ominaisuuksiini. Sen vuoksi tai sen ansiosta kaikki mun voimassa olevat ihmissuhteet, parisuhdetta lukuunottamatta, ovat luonteeltaan jonkinasteisia ammattisuhteita. Joskin suurin osa onneksi melko vaivattomia sellaisia, eivätkä turhan asiallisia kuitenkaan. Mun kanssa ei jutustella muuten vaan, vaan muhun ollaan yhteydessä ja tottakai tunnen, että välillä pullo viiniä tekis mulle todella hyvää. Niin hyvää, että voisin jopa luopua omista juomiseen liittyvistä periaatteistani.

Mä oon antanut monesti halukkaiden lukea rivien välistä, että ”heh heh, elämässä on välillä vähän kaikenlaista”, eikä nää asiat ole dieettejä, silmätulehduksia tai vatsaleikkauksia. Eli niitä vakavempia asioita, joita saatan tuoda välillä sosiaalisessa mediassa esille ikään kuin elämän haasteina. Henkilökohtaisesti mun elämä on ollut ihan aina vakavaa ja pyörinyt oikeasti vakavien aiheiden ympärillä. Tällä hetkellä menee moneen muuhun hetkeen nähden aika hemmetin hyvin siinä mielessä, että olen kaikessa vakavuudessani kyvykäs esimerkiksi kirjoittamaan blogia ja harrastelemaan tässä jonkinasteista luomista. Elämä tekee meistä tietynlaisia ja, vaikka mitään dramaattista vakavoittavaa asiaa ei tapahtuisi juuri nyt, niin se mitä on tapahtunut tai minkä tietää olevan edessä vaikuttaa ainakin muhun. Se on yksi mun unelma ja tavoite rakentaa uusi suhtautuminen elämään, mutta kisadieetillä muutos ei tule tapahtumaan. Tää on aivan liian vakavaa hommaa, tavoitteellisuus on sellaista, suorituspaineet ovat sellaisia ja itsekriittisyyteni on ehdottomasti sellaista. Ei itseään muuteta ihan noin vaan.

En oikeastaan juurikaan pidä siitä, miten helpoksi elämänviisauksien jakaminen on netissä tehty. Tutut ja tuntemattomat analysoivat sua ja antavat sulle satunnaisiin kohtaamisiin tai some-persoonaasi perustuvia neuvoja tai vielä pahempaa…niitä luonneanalyyseja! On olemassa fraaseja, kuten ”kyllä se siitä” tai ”päivä kerrallaan”, joita voidaan käyttää monessa tilanteessa mutta tietämättä tarkemmin kenelle ja milloin näitä käyttää, on tiedettävä jotain enemmän. Tottakai ymmärrän, että kyse on kommunikoinnista ja osallistumisesta, mutta ehkä pääsette kiinni syvempään ajatukseeni. Mulle tää kaikki some-säätö on ihan puhdasta ajanvietettä, eikä kukaan voi tietää millaisessa tilanteessa olen ollut vaikkapa vartti ennen jonkin jutun julkaisemista. Voi hyvin olla, että julkaisen kivan kuvan siitä syystä, että siitä tulee mulle itselleni parempi fiilis. Mitä enemmän postaan, sitä huonommin todennäköisesti voin. Kun mulla on kivaa oon aina hiljaisempi. Mä en koskaan julkaise sen takia, että mun feedi houkuttelis kaupallisiin yhteistöihin tai suuriin seuraajakuntiin tai, että saisin tehtyä siitä kauniin yhtenäisen. Sieltä löytyy kuitenkin sanoma, jos sen haluaa nähdä ja tiedän että joku tajuaa mistä on kyse.

Mun antama kuva ulospäin on todellisuutta paljon laimeampi ja oikea minä on vähintään sanavalmis ja fiksu. Oli se suomalaiselle miten ylimielistä tahansa sanoa, niin enhän mä mikään tyhmä ole. Tää kirjoittaminen tuo eniten ”mua” esille ja tällä on ihan aito merkitys mulle itselleni, vaikka pintaraapaisusta on edelleen kyse. Harvoin reagoin tosielämässä yhtä vaisusti mitä netissä. En todellakaan ole vapautunut itseni jossain 10sek insta-videossa, enkä voisi kuvitella kuvaavani itseäni kadulla pelleillen. Toiselle itkeminen on pyhää ja henkilökohtaista, mutta mulle se on juuri päinvastoin eli aito riemu on sitä mitä ehdottomasti vähemmistö mussa näkee. Jotta mun elämä olis enemmän naurua ja hauskanpitoa niin tyyliin kaiken pitäis muuttua ympäristössä, minussa, työssä, ihmissuhteissani ja ehdottomasti menneisyydessäni. Osaan myös kunnioittaa suuresti sitä kaikkea, mitä mulla on vaikka se on tehnyt musta tällaisen.

ARVASIN, ETTÄ TÄSSÄ KÄY NÄIN!

Tuntuu, ettei aika ole mennyt koskaan näin vauhdilla kuin nyt. Aamulla silmät auki ja hetken päästä ollaankin jo pää tyynyssä, koko ajan on viikonloppu tulossa mikä tarkoittaa yhtä viikkoa vähemmän kisoihin. Mä oon niin kova jännittämään, että varmaan pilaan hommani sillä jos ei mitään muuta ilmaannu tielle. Huomatkaa positiivinen asenne ja suomalaiselle tyypillinen kyky nähdä asioiden valoisat puolet. Ei, mutta jos rehellisiä ollaan niin onhan tää aivan mieletöntä odottamisen aikaa ja ihan pian ollaankin jo kisamatkalla. Mun hartain toive olisi se, että oon oikeasti kunnossa sinä päivänä kun auto startataan eikä tarvis stressata siitä. Oon pahimmillani todella kova stressi-ahdistus-möykky ja pahoitteluni jo etukäteen heille, jotka tulevat tänä vuonna kisaviikonloppuani lähietäisyydeltä todistamaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta selviätte kyllä. 😀

YOUTUBESSA UUSI VIDEO

 

Ennen kisoja on vielä muutamia asioita hoidettavana ja niitä onkin tarkoitus alkaa vielä tällä viikolla järjestämään.

  • Hotelli: OK, varattu.
  • Matkat: OK, menemme omalla autolla.
  • Väri: OK, varasin Jan Tanalta suihkurusketuksen.
  • Bikinit: Hoidossa. Haen bikinit parin viikon päästä Tampereelta. Niiden kanssa saa toki jännittää vielä.
  • Hiukset ja meikki: OK, varasin Katarina Lagukselta molemmat.
  • Korut: OK.
  • Liput: OK, kaikille hommattu.
  • Piilolinssit: Hoidettava ASAP! Kävin tänään ottamasta asiasta selvää, mutta mun täytyy ensin saada silmäni kuntoon. Mahdollinen silmätulehdus tai muuten vaan tosi ärtyneet tällä hetkellä.
  • Kampaaja: Varattu.
  • Hieronta: Hoidossa, varattu. Tämän viikon sunnuntaina ja sitten vielä kerran ennen kisoja.
  • Kynnet: Mietin liimattavia, mutta katsotaan…
  • Sokerointi/karva-asia: Mietin vielä tätä karvojenpoisto-operaatiota, että millä metodilla sen tällä kertaa tekisi. Ihohan mulla on superherkkä. Sama juttu ihon kuorinnan kanssa, eli täytyy hakea joku hellävarainen tuote.
  • Muuta merkittävää? Kerro, jos tulee mieleen.

Fiilis on kaiken kaikkiaan hyvä, vaikka olotilat vaihtelevat päivästä riippuen voimakkaastikin. Mua ei haittaa olla puolikuutamolla silloin, kun ei ole mitään tähdellistä tehtävää mutta tilanteet jotka vaativat läsnäoloa ja skarppaamista eivät tunnu kivoilta hoitaa jos käy hitailla. Tärkeintä olis pystyä olee stressaamatta turhia ja ottaa suhteellisen rauhallisesti, keskittyä treenaamisen lisäksi vahvasti lepäämiseen ja sitä rataa. Melko vastakohta sille, mitä moni normaalisti duunailee tässä suorittamisen maailmassa. Tuntuu nyt ehkä vähän hölmöltä avata näitä kisajuttuja täällä, kun kenenkään on vaikea päästä mun pään sisään jossa nää asiat pyörivät ympyrää yhä voimakkaammin, mutta eiköhän tästä kuitenkin kiinni saa. Joskus aikaisemmin kirjoitin siitä, että en löydä sitä sisäistä fitness-Jessicaa millään ja kisojen ajattelu ei herätä tunteita. Sanotaan vaikka niin, että tilanne on heittänyt häränpyllyä. Sama juttu koskee sitä ”tämän” lopettamista, kun nyt ei tekis mieli luopua enää millään. ARVASINHAN mä, että näin tässä käy.

Tässä on yksi elävä esimerkki siitä kuuluisasta intohimosta. Oonhan mä ennenkin todennut, että fitness on mulle sellainen maailman isoimmalla I-kirjaimella, mutta kun piti taukoa kilpailemisesta niin siinä se vähän hämärtyi ja ihan hyvä niin koska jatkuva intohimossa eläminen on jo pakkomielle. Kun vaan lähtee tekemään niin tunteetkin voimistuvat. Oli kyse sitten motivaatiosta, tuloksista (ja sitä kautta motivaatiosta), tekemisen laadusta ja rutiineista tai sitten sen tajuamisesta, että tää ei oo mua varten. Tekeminen vahvistaa tunteita ja mä nyt näköjään satuin tykkäämään tästä vieläkin. Tai taas. Toisaalta pakkohan sen on tässä vaiheessa tunteita herättää, että on saattamassa loppuun pitkää projektia ja kisojen jälkeen on sitten aika kasata ajatuksia kunnolla, kun on sielu ravittu ja saanut jossain kohti vähän etäisyyttä tähän kaikkeen.

Mä yritän parhaani mukaan nauttia tästä ajasta, koska kuten kirjoitin viimeksi niin nää on ne hetket mitkä jää mieleen. Enhän mä missään nimessä tahdo luoda hyvästä reissusta huonoja muistoja! 🙂