MITÄ ELÄMÄLTÄ KUULUU HALUTA

Oli aika, kun mä mietin paljon niinkin syvällisiä asioita kuin elämän tarkoitusta ja mun olemisen tarkoitusta sekä epätyytyväisyyttä omaan tilanteeseeni. Pitääkö mun olla enemmän, saavuttaa ja tavoitella jatkuvasti jotain vai saako välillä vaan olla tyytyväinen ja nauttia hetkestä? Oleminen ilman mitään isoa, elämää mullistavaa projektia on vähän OUT tai ainakin musta tuntui siltä, että kaikilla muilla oli meneillään jotain suurta. Ja mä vaan leijun jossain välitilassa. Nää ajatukset voimisti alakuloa ja näin kaiken mun omassa elämässä jollain tapaa vajaana. Aivan niin kuin kaikki muut olis valmiita ja tietäis mitä ne haluaa. Kunnes aloin jutella ihmisten kanssa ja huomasin, että KAIKKI on vaiheessa. Kukaan ei tiennyt mitä haluaa tehdä ja mitä pitäis haluta. Kaikki uskoi, että nykyinen tilanne on vaan välivaihe ja pelkona oli, että välivaiheesta tulee pysyvä. Menet kesätöihin ja huomaat vuosien päästä, että olet vieläkin ”kesätöissä”. Eihän tän näin pitänyt mennä. Olet yhä edelleen parisuhteessa, jossa kumpikaan ei ole onnellinen tai muuta vastaavaa…

Mitä kuuluu haluta?
Mitä haluan haluta?
Mitä saan haluta?
Mitä uskallan haluta?

Unelma on sellainen minkä eteen haluaa tehdä intohimoisesti töitä päivästä toiseen. Kaikilla ei todellakaan ole kristallinkirkasta unelmaa, mikä vie eteenpäin ja tuo toivoa. Ei mullakaan itseasiassa ole tällä hetkellä mitään unelmaa. Mulla on ollut voimakkaita kiinnostuksenkohteita ja oon tehnyt niiden eteen töitä jonkin aikaa, kunnes on tullut joku toinen, kiinnostavampi asia. En tykkää jäädä kiinni asioihin, mitkä mua ei kiinnosta koska aika on rajallista ja mun tavoite on tehdä mahdollisimman paljon kivoja juttuja. Vaikkapa tämä BikiniFitness -ajatus. Se vaan tuli ja kiinnostaa mua tällä hetkellä, sen tekeminen motivoi mua mutta ihan taatusti tulee aika kun mua kiinnostaa jotkut aivan muut jutut ja se siitä. Ei enää bikinikisoja. En tahdo elämääni rajoittavia asioita, jotka sitovat mua liikaa esimerkiksi tiettyyn lokaatioon. Jos olisin ostanut Vaasasta oman kämpän niin mun olis huomattavasti vaikeampi lähteä täältä joskus pois. Yksi muuttokuorma saa luvan olla riittävästi omaisuutta.

Asioita täytyy tehdä niin kauan, kuin ne tuntuvat mielekkäiltä. Tää on mun motto ja se antaa elämälle miljoona mahdollisuutta. Missään ei tarvitse olla kiinni, asioista saa innostua niin paljon kuin mieli tekee ja innostus saa lopahtaa. Se on tavallista, sallittua ja oikeastaan aika lohduttavaakin. Ihmisillä pitäis olla enemmän pokkaa mennä omien fiilisten perässä, eikä yrittää juosta muiden mallin mukaan. Tai sen mukaan, mitä minkäkin ikäisenä kuuluis tehdä. Mä oon aina aloittanut asioita sen perusteella, miten ne mua huvittaa ja lopettanut jos ei enää yhtään huvita. Olis enemmän kurjaa ajatella, että hukkasin juuri vuosia kallisarvoista aikaani johonkin mikä ei kiinnostanut juuri missään vaiheessa yhtään. Ylämäkiä ja alamäkiä tulee kaiken kanssa, mutta ymmärrätte varmasti mitä haen. Jos asia ei tunnu työnteon ja pienten uhrautumisten arvoiselta niin miksi tehdä sitä? Miksi ottaa asuntovelka, jos asuinalue ei tunnu kivalta tai poikakaveri jonka kanssa lainan otit ei tunnu varmalta? Tarviiko mennä naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen vaan sen takia, että sitä odotetaan? No ei tarvitse.

Tyhjän päälle jääminen on ärsyttävä sanonta. Aivan, kuin ihminen ei osaisi tehdä mitään ilman tarkkaa suunnitelmaa. Mä uskon (tiedän), että esimerkiksi aika työttömänä voi olla monelle korvaamaton hetki omille ajatuksille vaikka taloudellisessa tilanteessa ei kehumista olekaan. Mutta, jos koskaan ei ole aikaa miettiä omaa elämää ja sitä mitä haluaisi tehdä sen sijaan mitä pitäisi tehdä niin jääkö aika paljon kokematta? Pakko pysähtyä pitäis olla jokaisen oikeus ja velvollisuus. Omat tekemiset tai tekemättä jättämiset pitäis kyseenalaistaa aina välillä niin sais uutta perspektiiviä elämään, eikä pienellä rahalla toimeentuleminenkaan mikään täysin negatiivinen kokemus ole. Siinä se tärkeysjärjestys vasta uusiksi meneekin.

Kun ihminen on todella tylsistynyt se saattaa yllättää. Mitä, jos tylsistyminen onkin merkityksellinen kokemus mikä vie meidän luovuuden uusille ulottuvuuksille ja herättää meissä sellaisia puolia, joiden olemassaolosta ei olla edes tiedetty? Uskon todella siihen, että tänä päivänä yks suuri ongelma on se että me ollaan ihan jatkuvasti erilaisten virikkeiden ympäröimänä ja ihmiset ei kestä lainkaan tylsyyttä. Ei aikuiset eikä lapset. Mobiililaitteilla surffailu saattaa tuntua hetkellisesti helpottavalta (tappaa tylsyyden), mutta pitemmällä tähäimellä kaikki meidän deeper thinking jää pois. Ei hyvä! Tylsyys puskee meidät keksimään jotain uutta, joten kannattaa kokeilla.

Oma tyhjän päälle jääminen oli lähellä silloin, kun en treenannut neljään kuukauteen. Mitä mä nyt teen? Onneksi olin laittanut oman yritystoimintani pystyyn ja mä oonkin aivan 100% varma, että ilman pakkolepoa en olis saanut hommaani toimimaan. Mä olin lukenut kokonaisen kirjan viimeksi varmaan 5 vuotta sitten ja yhtäkkiä mä luin hujauksessa englanninkielisiä kirjoja. Mä en ollut koskaan käynyt missään ja varasin yks kaks, hetken mielijohteesta matkan Nykiin. Nää kaikki kolme asiaa muutti mun elämän! Tyhjän päälle tipahtaminen on just hienoa, kun sen ottaa oppimatkana.

Mä tunnen välillä itseni oudoksi kun mulla ei ole mitään selkeää suuntaa, mutta niin kauan kuin oma outouteni ei haittaa mua itseäni niin kaikki on hyvin. En ole koskaan välittänyt siitä, mitä yhteiskunta meiltä odottaa eikä mua edelleenkään kiinnosta se pätkän vertaa. Jos olettamus on se, että tiettyyn ikään mennessä täytyy olla perhe, oma talo, auto, vene, vakityö jne. niin mä olen menetetty tapaus. En oo koskaan kokenut, että mun vanhemmat esimerkiksi olis painostanut mua yhtään mihinkään saavutukseen elämässä. Ei multa oo koskaan kysytty, että mites lapset tai joko ootte suunnitelleet omistusasuntoa. Mä uskon, että meidän vanhemmat ovat lapsistaan ylpeitä ja onnellisia kun ollaan terveitä. Me pärjätään ja tehdään mitä tykätään mun veljen kanssa.

Mua kiinnostaa oikeastaan vaan kaikki epätavallinen ja sellainen, mikä vaatii rohkeutta. Oli se sitten työ tai tapa pukeutua. Kun tekee asioita, jotka oikeasti kiinnostaa niin pienetkin onnistumiset tuntuu ihan sairaan hyvältä. Sellainen elämäntavoite mulla on, kuin ”tee arjesta parempaa”: sitä suurin osa meidän ajasta kuitenkin on. Lomat on lomia ja juhla on juhlaa, mutta se mitä teet päivittäin pitäis maistua hyvältä. Ainakin suurimmaksi osaksi. Mä en halua juosta elämääni karkuun viikon etelänreissulle, enkä halua ajautua tilanteeseen jossa se viikon reissu on ainut mikä pitää mut järjissäni. Tästä syystä mä en tahdo velkaa, joka pakottaa mut tienaamaan X-summan kuussa tai tekemään työtä jota mä inhoan. Rahan haaliminen on ihan hullua ja se, että sen vuoksi ollaan valmiita elämään pääosin epätyydyttävästi. Ihmiset elää jatkuvasti varojensa äärirajoilla tai yli niiden mikä taas vie kauemmaksi hyvinvoinnista. Uskon, että monen olis todella paljon parempi olla ihan kuulkaas vuokra-asunnossa ja ajella vähän edullisemmalla autolla, syödä edullisempaa ruokaa ja olla koko ajan ostamatta jotain. Se, että jo valmiiksi velkaantuneina aletaan vaihtaa keittiöön kivemman näköisiä kaapinovia ja ostetaan koiranpentu ei vaan mee mun jakeluun.

Esimerkiksi tämä mun treenaaminen on ihan puhtaasti tärkeää mulle siitä syystä, että se parantaa mun arkea. Se, että mulla on hyvä olla omassa kehossani, saan hikoilla ja tehdä asiaa missä oon omasta mielestäni hyvä, parantaa mun arkea. Vaikka siinä ei olisi järkeä tehdä asioita niin täysillä niin mä haluan, koska se on kivaa. Muutenkin ihmsten järkiperäisten tai tutkimuksissa järkeviksi perusteltujen asioiden tekeminen on mun mielestä aivan liian määräävää. Kaikki omaan kokemukseen perustuva ja ihan rehellisesti tunteet edellä meneminen ei ole yhtään vähemmän hyvä tapa toimia!

TUNTUU JO – DIEETTI VKO4

En valehtele, etteikö tämä viikko olisi ollut aika raskas. Tai sanotaan, että ensimmäinen viikko mikä on tuntunut dieetiltä. Eilen, kun sain viimeisen treenin tehtyä niin piti vähän tuulettaa, ansaitusti. Tänään on lepopäivä treeneistä ja enää muutamat työjutut koneella tehtävänä. Kelpaa! Mä kyllä nautin siitä, että saa vaan olla kotona ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Oon muutenkin yrittänyt tällä viikolla ottaa vapaa-ajasta kaiken irti ja hakea vastapainoa treenille. Täytyy sanoa, että mua ei stressaa tällä hetkellä oikeastaan mikään ja sillä on ihan valtavan suuri vaikutus kaikkeen. Oon ymmärtänyt sen, että asiat täytyy tehdä niitä lykkäämättä, tehdä parhaansa ja se riittää, olla murehtimatta asioita joihin ei voi itse vaikuttaa ja ottaa ihan rauhallisesti. Sellainen kokoaikainen häslääminen ja säätäminen ainoastaan lisää stressiä.

Aloitin maanantaina tekemään tupltreenejä, eli monena päivänä treenejä tulee kaksi – aamulla ja illalla. Treenit ovat ihan rehellisiä, intensiivisiä punttitreenejä, ei kuntopiirejä tai HIIT-treenejä. Lisäksi teen jonkin verran aerobista viikossa eli hiki lentää ja nälkä kasvaa, vaikka treenipäivien kalorit ovat tällä hetkellä yli 3000. Tuplatreenit on mulle vanha tuttu jo tässä vaiheessa, mutta kyllähän se aina tuntuu kehossa ja mielessäkin ennen kuin siihen tottuu. Ja ennen kuin löytää sen sopivan kovuuden, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että treenit eivät saa olla liian kovia, liian pitkiä tai liian mitään. Uskon, että tällä kertaa oon oikeasti saanut tähän hyvän tatsin mutta kyllä se vaatii vielä hiomista, ettei hommat lähde lapasesta. Ymmärrän yhä paremmin sen, että jokaisen treenin ei tarvitse olla megalomaaninen huippusuoritus eikä jokaisessa treenissä tehdä kaikkia mahdollisia liikkeitä. Keskittyy laatuun määrän sijaan ja ottaa omat rajat huomioon. Itselleen täytyy myös osata asettaa rajoja, jos tunnistaa itsensä sellaiseksi ylisuorittajatyypiksi. Keho ei kuitenkaan ole ylisuorittaja, vaikka mieli siihen pystyisikin.

Paino on seilannut viikon aikana vähän siellä sun täällä, hieman nousujohteisesti. Aamulla, kun herää niin tuntee että lihakset on kohmeat ja ilman puntariakin on tiennyt että paino on vähän korkeammalla. Kunto on silti taas parempi kuin viime viikolla ja treeneissä tulee kunnolla painetta lihaksiin, mikä tekee treenaamisesta huomattavasti kivempaa. Fyysinen rasitus stressaa kehoa ja monesti nesteyttää sitä myös. Omassa tapauksessa neste tuntuu hyvältä ja siltä, että se on lihaksessa sisällä eikä pöhönä pinnalla. En huomaa peilistä sitä, että onko paino korkemmalla vai matalammalla muutoin kuin siinä, että korkemmalla ollessaan näyttää siltä että olisin jopa joskus käynyt salilla. Edelleenkään, en usko että tässä on kenenkään tavoitteena saada mun painoa alas vaan saada aikaan kehitystä. Muuttaa kehonkoostumusta, nostaa kapasiteettia tehdä ja syödä ja oppia itsestään urheilijana. Tai siis tiedän, että tässä ovat meidän tavoitteet ja niiden eteen olen valmis tekemään töitä. Laihtuminen itsessään ei motivoi mua oikeastaan juuri yhtään tässä vaiheessa vaan tekemisellä täytyy olla jokin suurempi tarkoitus.

Eniten mua tässä koko projektissa jännitti se, että pystynkö enää noudattaa ihan tarkkoja ohjeita mutta nähtävästi pytsyn ja se on ollut pelkästään rauhoittavaa ulkoistaa suunnittelutyö jollekin toiselle. Treenien sisällöllinen suunnittelu on kuitenkin mun omalla vastuulla ja haluan sen ehdottomasti näin olevan myös jatkossa. Tarkkaa treeniohjelmaa olen noudattanut viimeksi 4 vuotta sitten ja kyllä sen verran on osattava tässä vaiheessa jo itsekin. Treenijako on tehty yhdessä valmentajan kanssa ja tietyt raamit mulle on annettu.

Hassua, että oon ollut 4 viikkoa ilman herkkuja ja se ei tunnu miltään. Kuitenkin, kun se suklaa mullekin maistuu kohtuu hyvin niin ajattelin että tää olis ollut vaikeampaa olla ihan ehdoton. Nyt ei kuitenkaan ole käynyt niin, että kaikki kielletty houkuttelis vaan niistä omista ruoista on saanut tehtyä kaikkea tosi maistuvaa syötävää. Auttaa huomattavasti, kun näkee vähän vaivaa eikä nyt ainakaan niistä muovirasioista ruokaile ellei ole pakko. Ruoka on saanut muutenkin aivan uuden merkityksen johtuen nyt varmaan ensisijaisesti siitä, että sitä on riittävästi niin asiaa ei tarvitse ajatella sen enempää. Onhan se ihan selvää, että jos aterioiden sisältö on tosi niukkaa niin ajatukset pyörivät enemmän ruoassa, siinä mitä saa tai ei saa syödä, nälässä yms.

Lepopäivinä nälkä on todellinen, mutta ei ylitsepääsemätön. Täytyy vaan kasata ajaukset ja pitää itsensä liikkeessä. Oon yrittänyt muutenkin tehdä kaikkea mikä vie ajatukset muualle ja ylläpitää sillä tavoin sitä kuuluisaa balanssia. Aurinkoisina päivinä oon mennyt keskustaan kahviloihin tekemään töitä, eilen syötiin aamiaista äidin terassilla ja saatiin kaveri yökylään meille. Se linnoittautuminen omiin oloihin ja kisojen ajattelu 24/7 on jo koettu ja todettu kaikkea muuta kuin hyväksi tavaksi mulle toimia. Muutosten tekeminen on kehittävää ja aion viljellä sitä jatkossakin. Kisoihin on kuitenkin vielä 44 viikkoa niin kyllä mulla on aikaa miettiä asiaa lähempänä. Tiedostan silti sen, että aikaa ei ole hukattavana mikäli haluan saada aikaan Bikini Fitnessissä vaadittavan fysiikan. Mulla on paljon hommia tehtävänä, mutta itselleen on osattava myös olla armollinen ja tyytyä johonkin.

Ensi viikko jatkuu samaan tyyliin kuin tämä ja täytyy sanoa, että juhannus tulee hyvään saumaan. Lähdetään Uuteenkaupunkiin ja maisemanvaihdos toimii mulla aina hyvänä nollauksena. Rentoudun siellä täysin ja vaikka treeniä jää tehtäväksi sinnekin niin mua harvoin stressaa työt tai muut velvollisuudet, kun pääsen pois Vaasasta.

SYY MIKSI ET LAIHDU

Ehdottomasti suurin syy siihen, miksi naiset eivät yrityksistään huolimatta laihdu on never ending diet – Aina laihiksella. Mä yritän sanoa teille, hyvät naiset ja tytöt, että mikäli olette laihduttaneet jo pitkän aikaa ilman haluamianne tuloksia niin lopettakaa laihduttaminen, hoitakaa keho toimivaksi ja katselkaa asiaa uudelleen vähän myöhemmin. Levänneinä, hyvin ravittuina, toimivalla vatsalla, hyvillä unilla ja viisaammilla ajatuksilla.

Nainen on aina omaan makuunsa liian lihava ja ylimääräistä on vähintään ne 5kg. Nainen ei oikeasti ole koskaan itseensä tyytyväinen ja sen vuoksi se laihduttaa aina. Eikä se nainen tiedä tai edes jaksa ajatella, että mikä olis järkevin ja todennäköisin tapa laihtua. Kunhan syö vähän.

Voisiko ali-syöminen aiheuttaa lihomista ja terveysongelmia? Oletko jäänyt kiinni siihen nopean laihtumisen -ruokavalioon, jolla sait joskus aikoinaan muutaman nestekilon pois? Täytyy sanoa, että mulla ei ole tullut vastaan asiakasta kenen syöminen olisi ollut liikaa mutta sen sijaan liian vähän syöminen on ainainen ongelma. Oli asiakas sitten 45-kiloinen tai 120-kiloinen. Kun lasken asiakkaan ruokapäiväkirjan perusteella viikon keskiarvokaloreita niin ne voivat helposti olla 1200 paikkeilla. Tähän yleensä yhdistyy vielä himo-liikkuminen ja kerran viikossa pidettävät herkkupäivät, joihin on saatu joltain toiselta lupa. 6 päivää kituen ja yksi päivä pyhitetty kaikelle ruoalle mitä maa päällään kantaa #health.

Perinteiseen tyyliin asiakkaat, jotka ottavat muhun yhteyttä syövät todella niukasti hiilihydraatteja ja tavoitteena on aina nopea painonpudotus. Kun kaloreita leikataan dramaattisesti nopean painonpudotuksen toivossa niin siinä käy päinvastoin. Kroppa ei tykkää dramaattisista muutoksista ja ajan saatossa hormonituotanto kärsii: kilirauhashormonit, sukupuolihormonit, stressihormonit, leptiini, insuliini jne. Lista on pitkä ja toivon, että ymmärrät miten kauaskantoisia terveysongelmia mahdollisesti kehität itsellesi jatkuvalla laihduttamisella. Ongelmat esimerkiksi insuliinireseptorien toiminnassa johtavat insuliiniresistenssiin, jossa verensokeri pysyy jatkuvasti koholla. Verensokerin saaminen alas on erittäin tärkeää! Näin ollen insuliiniherkkyyden säilyttäminen tai mielellään parantaminen, on merkittävässä roolissa mitä tulee kehonkoostumukseen.

Esimerkiksi mulla liian vähän syöminen aiheutti sen, että kuukautiset olivat poissa 5 vuotta. Ja olenko mä ainut tällaisen ongelman kanssa? En todellakaan, koska voin kertoa että ihmiset ovat aivan hiton huonossa kunnossa. Joten, jos sulla on ongelmia vastaavan asian kanssa, olet syönyt pitkään liian vähän ja treenannut liian paljon niin on todennäköistä, että tilanne normalisoituu ikidieetin lopettamisella. Mun kohdalla mikään hormonaalinen lääkevalmiste ei tuonut asiaan pienintäkään apua, kun taas ruokamäärän nostaminen ja treenimäärän tiputtaminen paransi asian täydellisen toimivaksi ja päivälleen säännölliseksi.

Mitä tapahtuu, kun ihminen syö useita vuosia viikkotasolla aivan liian vähän?

Mitä tapahtuu, kun treenaava ihminen ei koskaan nosta kaloreitaan?

No huonostihan siinä käy, kun aineenvaihdunta hidastuu hidastumistaan. Jossain vaiheessa ikilaihduttaja viisastuu ja on valmis tekemään asiat oikein, mutta kun se on siihen hetkeen jo liian myöhäistä. Täytyy ensin korjata ne vahingot, joita ikuinen dieetti on aiheuttanut ja sen jälkeen, joskus selvästi myöhemmin, on ihan faktana mahdollista laihtua. Ja vieläpä huomattavasti helpommin konstein, kuin aikaisempina yrityksinä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, mutta täytyy muistaa että dieetin vastakohta tässä kohtaa ei ole lihominen. Herkuttelu siellä täällä ei muuta sitä tosiasiaa, että ikilaihduttaja ei saa tasaisesti fiksua ravintoa jolla kroppa pysyy hengissä. 12 tunnin paastot, joita seuraa kolme kuppia kahvia + berliininmunkki ei toimi lahdutuskeinona. Tai koko aamupäivän ruokien skippaaminen, jota seuraa työpaikkaruokalan lounasbuffet ja seuraavan kerran syödään illalla joku välipalapatukka. Ei, vaikka päivän kalorit olisivat selvästi miinuksella. Vaikeinta on syödä silloin, kun ei ole nälkä. Syödä sopivasti, ei ähkyyn.

Kun et syö riittävästi, aineenvaihduntasi hidastuu. Keho ei tiedä koska on seuraavan keran ruokaa saatavilla, minkä verran ja miten kauan sillä tulisi tulla toimeen. Jaksottainen paastoilu on suurimman osan, ehkä vahingossa käyttämä tyyli. Maanantaina, kun alkaa dieetti syödään selvästi liian vähän ja sitä seuraa jakso missä syödään liikaa. Kehosi todennäköisesti lähettää merkittäviäkin signaaleita siitä, että se ei saa tarpeeksi ruokaa mutta ne on helppo heittää takavasemmalle. Voit olla älyttömän nälkäinen, voi olla huimausta ja päänäsärkyä, kovaa väsymystä ja saamattamuutta. Ruoan määrä ei riitä pitämään kroppaa käynnissä. Jatkuvasti liian vähän syöminen aiheuttaa aineenvaihdunnan hidastumisen lisäksi kehoon selviytymistilan. Se ei todellakaan päästä irti siitä vähästä ruoasta mitä sille annetaan. Täytyy myös muistaa, että näläntunne ole ainut mittari kehon toiminnasta tai toimimattomuudesta. Itseasiassa, kun syödään pitkään liian vähän niin nälkäkin alkaa jo kadota. Se ei tarkoita, että syöt riittävästi kun sulla ei ole nälkä.

Ihmiskeho tarvitsee kaikkia makroravinteita eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja. Kun kaloreita leikataan rajulla kädellä niin tämä pyhä kolminaisuus kärsii, jolloin myös välttämättömien vitamiinien ja mineraalien saanti luonnollisin keinoin heikkenee. Hyvillä ravintolisilläkään ei korvata luontaisesti saatavien mikroravinteiden merkittävyyttä! Sillä on kyllä hieman merkitystä, että lusikoitko vähäkalorista mehukeittoa vai syötkä kotimaisia mustikoita ja puolukoita. Aivan kuten silläkin, että syötkö Ehrmannin maitorahkaa vai naudanlihaa. Voisin myös väittää, että hiilareiden voimakas leikkaaminen ruokavaliosta (verensokeri matalalla) tekee elämästä hankalaa ihan mielialojenkin puolesta. On todella tärkeää muistaa, että vähäkalorinen ruokavalio ei ole yhtä kuin terveellinen ruokavalio! Tämä on yksi, mua eniten raivostuttavista asioista: ”vähäkalorinen välipalavinkki”. Lopettakaa nyt hyvänen aika jo tällaisen syöttäminen ihmisille.

Myös ruoansulatusongelmat ovat aivan älyttömän yleisiä ikuisuusdiettaajilla. Etenkin ummetukseen johtavat syyt ovat usein riippuvaisia ruokavalion niukkuudesta, kun esim. kuidun, magnesiumin ja rasvahappojen saanti kärsii. Nämä on tietysti pidettävä riittävällä tasolla silloinkin, kuin syödään reilummin. Useimmiten vatsaongelmien syy on ihan rehellisesti siinä mitä pistät suustasi alas, eikä puutteellisella ja huonolla ruokavaliolla aikaansaatuja vatsaongelmia ei paranna yksikään närästyslääke tai gefilus-purkki. Sehän ei siis todellakaan ole normaalia, että vatsa toimii joskus ja jouluna ja on silloinkin se on joko löysällä tai kovalla. Ja totta on myös se, että lääkäriltä saat harvoin muuta apua kuin diagnoosin ärtyneen suolen oireyhtymään.

Mä en tiedä mikä taho opettaa, terveet, nuoret ja urheilulliset työt/naiset syömää hiilarittomia salaattilounaita samaan aikaan, kun salilla treenataan 5 kertaa viikossa ja viikossa tehdään saman verran aamulenkkejä? Tai tiedän, koska näitä tapauksiahan mä pääosin valmennan. Niitä, jotka ovat naisia parhaassa iässä, kovia treenaamaan ja ruokavalio on pakastevihanneksia, kanaa, raejuustoa, maitorahkaa, mehukeittoa ja 40g kaurapuuroa. 1600 kalorin edestä. Sitten, kun ne laittaa syömään järkevämmin niin puolen vuoden aikana tulee enemmän tuloksia, kuin viimeiseen viiteen vuoteen salaattia syöden. Eikö kukaan sano, että ruokavalion kalorimäärää täytyy todellakin nostaa säännöllisin väliajoin? Kyse ei ole siitä millä ruokavaliolla saat sen 5 kiloa pois vaan siitä, että miten syömällä sun treenaaminen oikeasti tuottaa haluttua tulosta, pysyt terveenä ja ne 5 rasvakiloa pysyy poissa.

On tosi kurjaa syödä koko ajan liian vähän, koska silloin se elämä pyörii ruoan ympärillä enemmän kuin koskaan.