Motivaatio on toiminnan tulos

Stop Wishing And Start Doing

Oon lukenut viimeisen vuoden-parin sisällä aivan liian monta motivaatiokirjaa ja yrittänyt oppia tästä pikku kiusankappaleesta jotain. Kivoja asioita on aina helppo tehdä, mutta mites ne vähemmän kivat? Miten motivoitua uusiin asioihin, jotka pelottaa? Olen tullut lähinnä siihen tulokseen, että motivaatio on aaltoilevaa – se tulee joskus ja jouluna. Laiskuus tappaa motivaation ja tekeminen lisää sitä. On siis mahdollista päästä hyvinkin motivoituneeseen tilaan, kun vaan ryhtyy toimimaan. Motivaatiopiikistä haaveilu sohvalla on harhakuvitelmaa. Mitä kauemmin makoilet siellä, sen vaikeampaa nousemisesta tulee.

Kuten otsikkokin sanoo niin motivaatio on seurausta toiminnasta – ei sen syy. Motivaatio siis kasvaa tekemisen seurauksena ja tekemällä ruokit omaa motivaatiota. Et odottamalla. Kun tekeminen on aloitettu, sitä on myös huomattavasti helpompi jatkaa – Tai vaikeampi lopettaa, miten päin sen haluaakaan ajatella. Tulosta alkaa tulla niin urheilussa kuin opiskelussa ja siivoamisessakin, kunhan vaan jatkaa sinnikkäästi eikä luovuta. Matka ei ole pelkkiä palkintoja toisensa perään, mutta niitäkin tulee.

 

Miten pysyn motivoituneena treenaamiseen suhteen?

Vastaus on niinkin tylsä, kuin että se on tapa, sitä on vaikea lopettaa ja itse tekeminen motivoi mua. Toki nautin monesta asiasta treenaamiseen liittyen, mutta ei muakaan aina huvita lähteä salille pitkän päivän jälkeen tai aikasin aamulla. Menen kuitenkin ja sytyn aina siellä. Pitkässä juoksussa tekeminen kantaa myös ulkoista hedelmää, mutta se ei tapahdu tässä lajissa ihan hetkessä eikä yksinään edes riitä mua motivoimaan. Ulkoinen muutos hidastuu koko ajan ja peilin edessä on turha seisoskella muutosta etsien. Jättämällä treenejä välistä tai lopettamalla kokonaan, olisin tuskin kovinkaan hyvinvoiva ja, jos joku on varmaa niin ei treenaamattomuus mua ainakaan lähemmäs tavoitteitani vie.

Suurimman osan on todella helppo pysyä motivoituneina silloin kun näkyvää tulosta tapahtuu viikoittain. Tottakai! Laihduttaminen on huomattavasti palkitsevampaa, kuin hitaasti tapahtuva lihaskasvu tai painonhallinta. Ihmiset kaipaavat dramaattisia muutoksia sekä nopeita tuloksia. He ovat monesti valmiita tekemään hulluna töitä hetkellisesti, eikä ajatus pitkän aikavälin palkinnoista houkuttele yhtä lailla kuin nopea muutos. Kun tulosten lisäksi itse tekeminen ja oppiminen motivoi niin voidaan puhua pitkäikäisestä harrastuksesta ja elämäntapamuutoksesta.

 

Rutiinit, aikataulut ja toistaminen

Tee luovuttamisesta ja suunnitelmasta poikkeamisesta vaikeaa.

Mun on vaikea poiketa tekemistäni suunnitelmista, etenkin jos ne ovat kirjallisia. Tulee laiska ja luovuttaja -fiilis. Juuri tästä syystä tapaan tehdä itselleni aikatauluja, jolloin tiedän että asiat tulee varmasti hoidettua. Oli alkumotivaatiota tai ei (kyllä se sieltä herää, kun ryhtyy tuumasta toimeen). Kiireisinä viikkoina suunnitelmat ovat pelastajia, jotta ehtii tehdä kaiken tarvittavan ja hiljaisempina viikkoina ne pitävät aktiivisena. Kirjaan itse kalenteriin sekä pakolliset tylsät jutut että kivat jutut, jotta säilyy tasapaino eikä kalenterista tule vihollinen. Pidän myös ehdottoman tärkeänä sitä, että arjessakin on pieniä palkintoja, oli se sitten vähän kalliimpi ja parempi aamukahvi tai keskellä viikkoa pidetty leffailta.

Kaiken kaikkiaan uskon, että monelle tulee epämukava olo saamattomuudesta, haahuilusta, laiskottelusta ja tekemättömistä asioista. Kun taas toiminnasta tulee huippufiilis kerta toisensa jälkeen, vaikka se ei aloitushetkellä saisikaan hurraahuutoja osakseen.

Mun päivät alkavat lähes poikkeuksetta klo 06 aamulla ja vaikka mun työpäivä alkaisi vasta iltapäivällä niin nousen aina ajoissa. Ja vaikka mua väsyttäisi herään. Vaikka olisin mennyt klo 1 aamuyöllä sänkyyn niin herään. Pääsääntö on, että olen hereillä vähintään 3 tuntia ennen työpäivän alkua mikä alkaa yleensä kello 9 aamulla. Olen tehnyt ihmiskokeen itselläni ja todennut, että aamulla väsyttää aina yhtä paljon. Heräsin sitten tunnin tai kolme ennen työpäivän alkua. Ero tulee siinä, että kolme tuntia aikaisemmin herättyäni olen oikeasti jopa hereillä töissä ja saan muutenkin aina aamulla paljon aikaiseksi. Mulle asiakkaat maksavat siitä, että olen pirteänä vetämässä treenejä aamulla enkä haukottelemassa ja valittamassa. Lisäksi ajatus hätäisestä aamusta ei motivoi mua vähääkään aloittamaan päivää ja tiedän jo valmiiksi, että päivä on pilalla. Elämä on muutenkin rajallista, joten kyllä mä haluan sen viettää edes hereillä.

Oli haaste sitten aamulla ajoissa nouseminen, kuntosalille lähteminen tai vaatekaapin siivoaminen niin ratkaisu on vaan aloittaa. Muutoshan on aina raastavaa, vaikka tietäisikin sen olevan oikea ratkaisu mutta muuttamatta tapojaan on mahdotonta saada mitään muutosta aikaiseksikaan. Toistamalla uutta asiaa päivästä toiseen tai joka viikon maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina – no excuses tyyliin – siitä tulee tapa ja tapoja toistetaan kuin itsestään. Kalenteriin voi merkitä vaikka vuodeksi eteenpäin ne päivät, kun käy treenaamassa, erikseen siivouspäivät, treffi-illat ja kasvohoidot – tai millä tapaa kukin itseään tykkää palkita. Sääntönä tietysti se, että mitään ei peruta. 😉

 

It’s not going to be easy, but it will be worth it 

Peilaan tosi monia asioita kisadieetteihin, koska ne ovat erittäin hyvä esimerkki siitä mitä tahdonvoimalla saa aikaiseksi vaikka tehtävä olisi uusi, vaikea ja pelottava. Kisaamisessa palkitsevaa on mm. se, että välillä olis tehnyt mieli luovuttaa mutta ei antanut periksi vaan pääsi vaikeiden hetkien yli. Voitti oman itsensä, jos ei muuta ja oppiihan siitä aivan valtavasti joka kerta. Monen tavoitteen saavuttaminen saattaa pitää sisällään jatkuvaa taistelua helppouden ja haastavuuden välillä, mutta voisin väittää että helppouden perässä meneminen tuntuu vaan sen hetken verran hyvältä. Haasteiden voittaminen palkitsee pitkässä juoksussa. Aina ei voi olla kivaa, eikä aina voi voittaa. On motivoivaa saada itsestään yhä enemmän irti ja pyrkiä parhaaseen lopputulokseen silläkin uhalla, ettei se aina onnistu.

Moni onnistuja ja menestyjä painottaa aina haasteiden, epäonnistumisten ja ylipäänsä vaikeuksien merkitystä matkallaan. Kukaan ei sano, että kaikki olisi helppoa eikä kukaan toivokaan helppoa tietä. Kun asettaa itselleen riittävän haastavia tavoitteita niin voi varmasti olla tyytyväinen matkaan, joka sen saavuttamiseksi on kuljettava.

 

Sitä oikeaa hetkeä tai kuningasideaa ei olekaan

Tämä on takuulla mun suurin ongelma. On paljon asioita, mitä haluaisin tehdä mutta mietin että kiinnostavatko ne tarpeeksi. Onko nyt oikea aika tälle asialle ja mitä, jos tulee joku parempi idea. Maksaako se liikaa ja mitä, jos se ei sitten enää huvitakaan. Onko tästä hyötyä. Tähän ajatusleikkiin voi kuluttaa vuosia tai vaikka ikuisuuden aikaa samalla, kun joku toinen vaan ryhtyy tekemään ja saa aikaiseksi. Kukaan ei kadu yrittämistä ja matkalla oppii aina lisää, tutustuu uusiin ihmisiin, löytää itsestään uusia puolia.

 

Onko meillä oikeus arvostella muiden ulkonäköä?

Hyvää tiistaita!

Ajattelin jatkaa toivepostausten kanssa ja tänään aiheena on ulkonäön arvostelu.

Mulla ei ole tästä kauheasti omakohtaista kokemusta ihan siitä syystä, että mun sosiaaliset suhteet ovat melko vähäisiä ja jos jollain on ongelma mun ulkonäön kanssa niin se ei todennäköisesti ajaudu mun korviin. Pahimmat palautteet olen takuulla saanut isältä, jonka perinteinen käsitys naisesta tuskin kohtaa mun kanssa millään lailla. Läheisen ihmisen palaute kirpaisee. Olen käytännössä aina joko liian lihava tai liian laiha. Ja varmaan liian lyhytkin. Satunnaiset näpyt kasvoissa ovat merkki siitä, että olen alkanut käyttää hormoneita ja sitä rataa. Lohduttavia ovat myös kysymykset, kuten ”käytkö vielä treenaamassa?”. Olen ollut lapsena pulleahko ja siitäkin on ollut yhtä sun toista sanottavaa. Lyhyen on varottava kasvua leveyssuunnassa, you know.

Mun isä on lähes 70-vuotias, eikä hän todellakaan ymmärrä tätä mitä teen. Kaikesta huolimatta isä on aina ollut todella ylpeä musta ja mulle rakas. Hän ei vaan osaa ilmaista itseään oikein ja ulosanti on melko töksähtelevää. Joskus, kun olen ottanut asian puheeksi ja kertonut loukkaantuvani kommenteista niin ei hän tunnu tajuavan. Parempi kai antaa vaan olla ja jättää hänen mielipiteet omaan arvoonsa. Keskittyä siihen, miten otan itse palautteen vastaan. En mä enää kauheasti nokkiini ota ei-toivotusta palautteesta ja täytyypä todeta, että ne ovat vähentyneet huomattavasti. Myönnän silti, että kylään mennessä valitsen vaatteeni niin ettei arvosteltavaa kovin helposti löydy. Hihattomalla en todellakaan mene – en kummankaan vanhemman luokse.

Saamani kommentit ovat todellakin vaikuttaneet itsetuntooni sekä kehonkuvaani. Näiden suhteen löytyy paljon parannettavaa edelleen, enkä todellakaan ole ihminen itsevarmimmasta päästä. Lapsena häpesin tosi paljon vatsassa olevia, suuria arpia ja sitä ettei mulla ole tavallista napaa. Nykyään mietin asiaa harvemmin ja hyväksyn, että ne ovat osa minua. Jokaisen tulisi saada muodostaa oma mielipide itsestään ilman, että siihen alkavat ulkopuoliset heittää omia näkemyksiään joukkoon. Jos mun saamani kommentit ovat tulleet pääosin isältä (ja muilta mieshenkilöiltä, joita kunnioitan) niin osalle ne tulevat puolisolta. Toki ymmärrän, että on tärkeää jakaa samanlainen elämäntyyli ja esimerkiksi puolison nousujohteinen painokäyrä tai radikaalisti muuttuva lihasmassan määrä saattaa herättää tunteita. Puolesta ja vastaan. Ihmiset lihovat ja laihtuvat elämänsä aikana, ja se tuskin jää henkilöltä itseltään huomaamatta. Tilanne tulisi hoitaa jotenkin hienotunteisesti, loukkaamatta toista ja olla ennen kaikkea tukena. Puolisosi tulisi voida hyvin omassa kehossaan ja kokea olonsa hyväksytyksi. Silloin parisuhde voi hyvin.

Olen itse herkkä palautteelle ja etenkin sellaiselle, jota en ole pyytänyt. Uskon, että useimmat ovat ja mun mielestä saakin olla. Muistan jokaisen kroppaani kohdistuneen kommentin ja fitness-lajeissa kilpailemalla nämä eivät ainakaan vähene. Kropasta löytyy sen jälkeen vahvuuksia ja heikkouksia. Enimmäkseen jälkimmäisiä ja vuosi vuodelta niitä tulee vaan enemmän. Erikoista, eikös vaan. Kun jonain vuonna tuskin mietitkään pohkeiden olemassaoloa niin toisena vuonna ne ovat ainut asia mitä peilistä näet. Mitä kukaan sinussa huomaa. Hyvästä etsitään virheitä suurennuslasin kanssa. Fitneksessä kaikki mielipiteet ovat dramaattisia ääripäitä ja siihen kannattaa totutella. Ennen olit iloinen, että reidet ovat kasvaneet ja nykyään huomaan ainoastaan etureiden dominoivan. Takareisi on liian pieni. Huono. Suorastaan surkea.

En epäile hetkeäkään, etteikö ventovierailla ihmisillä olisi huomattavasti isääni rajummat mielipiteet minun ja muiden treenaavien naisten ulkonäöstä. Etenkin tällaisessa ajassa, jossa tavoitteellinen treenaaminen on yhä useamman arkipäivää ja sitä tuodaan myös esille. Ikään kuin treenaava antaisi muille luvan arvostella itseään. Paljonko meinaat vielä kasvaa? Eikö toi nyt jo riitä? Ei naiselle sovi tollanen. Onko massakuuri? Oot liian iso naiseksi. Syöt, kuin iso mies. Täysin aiheetonta ja tarpeetonta. Jos mielipiteesi on negatiivinen niin pidä se omana tietonasi, ellei sitä sinulta erikseen pyydetä. Monen pelko salille menemisestä liittyy nimenomaan arvostelluksi tulemiseen. Siihen, että muut katsoo ja kritisoi tai antaa kommenttia. Väitän, että hyvin harva treenaa muuta kuin itsensä vuoksi joten sivullista kommentaattoria ei kaivata.

Massasta poikkeaminen herättää mielipiteitä aina. Vaikka kaikki tekisivät samaa asiaa, mutta joku on siinä erityisen hyvä tai erityisen huono niin BOOM – saat kyllä kuulla siitä. Juuri tästä syystä on turvallista pysyä harmaalla alueella, samantasoisena kuin muut, välttää hyviä tai huonoja suorituksia. Paitsi, että kenenkään ei tarvitse rajoittaa tekemisiään muiden vuoksi. Oli kyse sitten liiasta lihasmassasta, liiasta rasvaprosentista tai vaikka liiasta positiivisuudesta niin joku löytää aina vian. Kertooko se enemmän arvostelijasta vai arvostelun kohteesta? Ikävä kyllä osan elämäntehtävä on lytätä muita.

Ulkonäön arvostelu on taas kerran yksi hyvä esimerkki oravanpyörästä. Halutaan saada stoppi ulkonäköpaineille, mutta samaan aikaan ollaan usein itsekin osa tätä rinkiä. On päätetty jokin ns. normaalin malli ja jokaisesta vastaantulijasta etsitään päästä varpaisiin normaalista poikkeavat viat. Eihän arvostelu tule koskaan loppumaan, mutta kiinnittämällä huomiota omiin tapoihimme voimme vaikuttaa osaltamme tähän. On helppo lähteä muiden mukaan arvostelevaan keskusteluun, mutta koitetaanhan välttää tätäkin niin maailmasta tulee taas pikkusen parempi paikka. Sanotaan, että et voi vaikuttaa muiden mielipiteisiin ja ainut mihin voit vaikuttaa on oma reagointitapasi. Ei mikään helppo homma kasvattaa suojamuuria ja olla välittämästä ulkonäköön kohdistuvasta palautteesta. On varmasti totta, että arvostelijalla on todellisuudessa ongelmia oman itsensä kanssa ja hän purkaa pahaa oloaan muihin. Aikuisena tämä on jo helpompi tiedostaa, mutta lapsi ei takuulla ymmärrä mitä tarkoittaa ”jätä kommentit omaan arvoon”.

Jos täällä on lukijoissa vanhempia niin teillä on mahdollisuus vaikuttaa omien lastenne itsetuntoon, kehonkuvaan ja käytökseen muita kohtaan. Olla antamatta lapselle arvostelevaa palautetta ulkonäöstä. Täyttäkää jääkaappi terveellisimmillä valinnoilla sen sijaan, että käskette lasta laihduttamaan tai kontrolloimaan syömistään. Useiden asiakkaideni kanssa aiheesta keskustelleena (ja omakohtaisiin kokemuksiin nojaten) voin väittää, että yksikään lapsi ei koe vanhempien suunnasta tulleilla laihdutuskehotuksilla olleen mitään positiivisia vaikutuksia. Ei silloin, eikä myöhemmin. Syömisestä tulee entisestä häiriintyneempää ja siihen kietoutuu kaikenlaisia tunnepuolen asioita, jotka jatkuvat pitkälle asti.

Antakaa hyvää esimerkkiä kunnioittamalla omaa ulkonäköänne ja muita ihmisiä, olkaa arvostelematta muita ainakin lasten kuullen (ja mieluiten muutenkin) ja korostakaa yhdenvertaisuutta.

Helvetinviikko

Miltä tuntuis elää viikon ajan superihmisenä?

Moni on varmasti lukenut norjalaisen mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssenin ”Paras” -kirjan. Minä myös. Kirja on saanut jatko-osan ”Helvetinviikko”, mikä osoittautui erittäin hyväksi lukukokemukseksi. Paremmaksi, kuin Paras.

Helvetinviikko on siviilimuunnelma Larssenin armeijassa kokemasta helvetinviikosta ja kirja preppaa lukijaa rankalle viikolle. Kyseessä on omanlainen elämäntaitokurssi, jonka tarkoituksena on laittaa itsensä likoon, olla edes viikon ajan paras versio itsestään ja viedä sitten opittuja asioita omaan arkeen. Viikon aikana on tarkoitus toimia, mitään ei saa lykätä ja kaikki mitä tehdään, tehdään niin hyvin kuin mahdollista. Kaikkeen keskitytään, ei hutiloida tai laiskotella. Jokainen päättää itse mitä haluaa viikolla saavuttaa ja mitä saavutusten eteen joutuu tai on valmis tekemään. Kirjoittaja suosittelee suunnittelemaan viikosta niin rankan, että siitä saa todella jotain irti. Edes uusia näkökulmia omaan elämäänsä, jos ei muuta.

Mä oon itse aivan tajuton mietiskelijä ja uskon ajattelevani ”elämän suuria asioita” ehkä keskimääräistä enemmän. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Meillä keskustellaan kotona näistä paljon, eikä mikään haave tai ajatus ole kielletty. Sanoista tekoihin on se, mikä omalla kohdalla on aina vaikeinta ja sen(kin) vuoksi helvetinviikon toteutus kiehtoo paljon.

Tarkoituksena on siis kirjan lukemisen jälkeen aloittaa ykistyiskohtaisen suunnitelman teko omalle helvetinviikolle ja aloittaa siitä parin-kolmen viikon kuluttua itse toteutus. Jokainen viikonpäivä on käsitelty erikseen tehtävien ja tavoitteiden avulla, mutta kirjoittaja antaa pakollisia sääntöjä viikolle koko kirjan ajan. Jokaiselle päivälle on ns. oma teemansa ja viikon aikana on tarkoitus saada itsestään kaikki mahdollinen irti. Saada toteuttaja ymmärtämään koko potentiaali ja näkemään vaivaa omien tavoitteidensa eteen.

Maanantai: Tavat

Tiistai: Moodi ja keskittyminen

Keskiviikko: Ajanhallinta

Torstai: Pois mukavuusalueelta

Perjantai: Lepo ja palautuminen

Lauantai: Sisäinen dialogi

Sunnuntai: Uusi näkökulma elämään

En ehkä osaa itse avata kirjaa tarpeeksi mielenkiintoisena, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirja on täynnä hyviä esimerkkejä Bertrandin asiakkaista, jotka ovat toteuttaneet oman helvetinviikkonsa ja he ylistävät kokemuksiaan. Ei tule kysymykseenkään jättää viikkoa tekemättä, kun kirjaa lukee! Viikko pakottaa astumaan pois mukavuusalueelta ja viikon pääteema on kova työnteko. Lukija voi itse päättää mitä työnteko omalla helvetinviikolla on. Esimerkiksi bloggaajalle se voi olla 100% blogityöhön keskittymistä, urheilijalle 100% urheilutavoitteisiin keskittymistä ja toimitusjohtajalle 100% johtamiseen keskittymistä. Mä en ole vielä täysin päättänyt, mihin haluan keskittää omat voimavarani.

”Helvetinviikon aikana ylität itsesi ja olet paras mahdollinen versio itsestäsi. Yllät parempiin suorituksiin ja saat esiin paremman minäsi. Saat kokemuksen, jonka muistat lopun ikääsi.”

Viikko sisältää muutamia selkeitä ja pakollisia sääntöjä. Viikko perustuu ns. terveellisesti elämiseen, mikä tuskin tuottaa minulle haasteita mutta paljon muuta haastavaa on varmasti luvassa. Kuten oon kertonut niin oma sillöin-tällöinen laiskottelu (= netflix) suoraan sanottuna raivostuttaa mua, mutta minkäs teet kun itseään ei meinaa välillä saada millään niskasta kiinni hyvän sarjan ääreltä. Mullehan ei tekis tiukkaa katsoa telkkaria vaikka kolme vuorokautta putkeen…

Helvetinviikon säännöt

(suoria kopioita kirjasta)

  • Alkaa maanantaina kello 5.00 ja päättyy sunnuntaina kello 22.00.
    • Ylös kello 5.00 joka aamu.
    • Nukkumaan kello 22.00 joka ilta (paitsi torstaina, jolloin valvotaan töitä tehden koko yö)
  • Tee koko viikko töitä kaikin voimin, keskittyneesti, tietoisesti ja velvollisuudentuntoisesti.
  • Noudata viikkosuunnitelmaasi tunnollisesti.
  • Ole koko ajan tietoinen moodistasi ja keskity siihen mitä kulloinkin teet.
  • Ole tietoinen eri rooleistasi ja tee parhaasi jokaisessa roolissa koko päivän.
  • Ole hyväntuulinen, myönteinen ja rakentava koko ajan.
  • Ole tarmokas ja toimelias.
  • Pidä harkittuja taukoja, laadukas lepääminen on sallittua.
  • Kohenna hiukan asuasi ja ulkoista olemustasi.
  • Vastaa kaikkiin yksityisviesteihin vasta illalla.
  • Sosiaaliset mediat ovat työaikana kiellettyjä (ja torstaina kokonaan).
  • Juttele työtovereiden kanssa mahdollisimman vähän, ellei ole kyseessä työasia.
  • Television katsominen on kiellettyä.
  • Kuntoile vähintään kerran päivässä, vähintään tunti kerrallaan. Mieluiten aamulla.
    • Ainakin kahden kuntoilukerran tulee olla erityisen rankkoja.
  • Yritä liikkua muutenkin päivän mittaan, kulje työmatkat kävellen tai pyörällä ja vältä hissiä. Voit myös hakea työpaikalla kahvit juosten.
  • Syö useammin ja vähemmän kuin ehkä tavallisesti, mieluiten viisi ateriaa päivässä, niistä kaksi niin sanottuja välipaloja.
    • Syö terveellisesti koko viikko.
    • Kaikki makeiset ja muut herkut ovat helvetinviikolla kiellettyjä: perunalastut, limsa, suklaa.

Mulla on vielä 5 sivua lukematta ja huomaan vältteleväni kirjan lopetusta, koska tiedän että sen jälkeen on aloitettava suunnitteluvaihe. Suunnitteluunkin on käytettävä vähintään 3 viikkoa aikaa ja mikään suurpiirteinen ei riitä eli hommia on luvassa. Katselen tässä omaa kalenteria ja mietin, että koska saan aikaiseksi näin rajun pläänin teon, mutta eihän se ole kuin vaan järjestää aikaa. Ei pitäisi olla niin vaikeaa.

Tässä menee siis vielä kuukaudenpäivät ennen kuin pääsen aloittamaan oman viikkoni, mutta homma on siitä huolimatta koko ajan mielessä. Kunhan pääsen suunnittelemaan niin kirjoitan niistä tänne ja samoin koko viikon ajan, jokaiselta päivältä. Uskon, että saan itsestäni valtavasti irti ja helvetinviikko on ehkä juuri sitä mitä kaipaan tällä hetkellä. Itseni laittamista likoon kaikin mahdollisin tavoin!

Onko joku teistä lukijoista toteuttanut helvetinviikon?

 

Tilaa kirjat

PARAS

HELVETINVIIKKO