Rimaa korkeammalle

Se on jännä, miten nopeasti tilanteet muuttuvat. Mä ole nyt kirjoittanut reilun kuukauden tätä uutta blogiani ja jokainen teksti on laittanut mut ajattelemaan omaa elämääni. Jokaisen tekstin kirjoitan omaan elämääni pohjautuvasti ja joudun käydä läpi tapojani, ajatuksiani ja tekojani. Se on terapeuttista ja suosittelen testaamaan kirjoittamisen voimaa. Ei niitä tarvitse julkaista tähän tyyliin. Kirjoittakaa päiväkirjaa, aamusivuja tai mitä tahansa. Vaikka kirjeitä kavereille.

Helsingissä motivaatiota hakemassa

Mä olen ollut armottoman kunnianhimoinen ja ankara itseäni kohtaan. Oon kertonut, miten ”pakko olla paras” -ajatus alkoi suorastaan oksettaa mua ja halusin päästä siitä täysin eroon. Itsensä vertaaminen muihin on typerää ja samoin muiden mielipiteistä välittäminen. Mä pyrin olemaan itseäni kohtaan armollisempi ja oon tehnyt paljon töitä muuttaakseni itseäni, omia ajatuksiani. Olen ylpeä ja iloinen valitsemastani suunnasta ja arvoistani, jotka ohjaavat mun tekemistä. Parannettavaa löytyy silti paljon, eikä tarvitse edes suurennuslasilla katsoa.

Enhän mä ole tyytyväinen nykytilanteeseeni. Vaikka mitään varsinaista ongelmakohtaa ei ole niin silti tämä ei tyydytä mua, kuten toivoisin. Aika kuluu ja nyt tuntuu, että olen levännyt jo ihan riittävästi laakereillani. Välitila ärsyttää ja päästän itseni liian helpolla lähes joka osa-alueella. Treeni on se, missä pystyn antamaan kaikkeni mutta käytän sitä myös pakokeinona. Jos ei huvita tehdä tai panostaa muihin juttuihin niin menen vaikka treenaamaan tai alan suunnitella omia kuntoilu-tavoitteitani. Se on mielekästä ja asia, jota varten mun ei tarvitse ponnistella henkisesti. Ja joo, onhan siinä treenissäkin aina parannettavaa! Musta on tullut vähän tällainen mukavuudenhaluinen. Mulla on paljon annettavaa ja kyllähän mä tiedän, miten tehokas olen halutessani. Tarvitsen vaan oikeat tavoitteet, joiden vuoksi jaksan herätä aikaisin ja keskittyä täydellisesti. Tehdä uhrauksia. Mä oon tehnyt sen monta kertaa.

Mä säikähdin sitä, että mulla meni hetkellisesti vähän liian lujaa. Tilanteen tasaantuminen vaati aikalisän, mutta nyt se on lusittu, oppi on sisäistetty ja on aika taas toimia. Annoin itselleni luvan höllätä ja se teki siinä hetkessä hyvää. Tulipalo piti sammuttaa, kun ei älynnyt ennakoida ajoissa. Ei ole tarkoitus painaa kaasua pohjaan kertalaakista, mutta kyllä mä uskallan jo vähän moottoritiellä käydä. Olenhan mä harjoitellut enemmän kuin koskaan.

Hyvinvointirintamalla trendit vaihtuvat tasaisin väliajoin. Olikohan se 2012-2013, kun fitness-buumi kukoisti oikein kunnolla ja kaikki alkoivat treenata hullun lailla ja syödä salaattia, riisikakkuja ja leikkeleitä. Hyvänä päivänä vähän pähkinöitäkin. Tähän päivään mennessä kaikki tuohon tyyliin aloittaneet ovat jo kärsineet jonkinasteisen ylikunnon ja viisastuneet kantapään kautta. Siitä innostuneina ja sen vuoksi 2017 trendi on lepääminen, rauhoittuminen, palautuminen ja balanssi. Pelätään, että yksikin liian kova harjoitus ajaa ylikuntoon ja ikinä huonostinukutun yön jälkeen ei treenata. Piia Pajunen kirjoitti joskus hyvin, että lihas kasvaa levossa kunhan muistaa ensin treenata. Mun mielestä se on aika osuvasti sanottu ja käytän tätä ajatusta itse.

Vaikka kuulun itsekin siihen ryhmään, jolla homma on lähtenyt lapasesta ja palautumisen kanssa on tullut ongelmia – seurannut osittain pysyviäkin ongelmia niin en mä pelkää takaiskuja. Lähinnä tiedostan, että selviän niistä ja tämänhetkisen tiedon pohjalta mun on mahdollista välttää useimmat virheet. En saanut traumoja urheilusta tai ruokavalion noudattamisesta. Päinvastoin, ne ovat olleet voimavara ja iso osa toipumista. Jos jostain sain traumoja niin ahdasmielisestä ajatusmallista ja siihen olen tehnyt muutoksia. Balanssi ei edelleenkään tarkoita mulle lepopäiviä aina silloin, kun ei huvita tai keskenjätettyjä harjoituksia, jokapäiväisiä herkkuja tai torkuttamista aamuisin. Saan nimittäin ihan suunnattomat kiksit siitä, että teen ahkerasti asioita ja annan kaikkeni. Oli se sitten treeni tai työ. Kaikkeansa ei voi silti antaa kaikkeen kerralla. Täytyy priorisoida, miettiä mikä on juuri sinulle tärkeää ja missä riittää ihan ok suoritus.

Vaikka mä miten haluaisin uskotella itselleni, että toimin hyvin ilman varsinaista tavoitettakin niin se ei pidä paikkaansa. Tavoitteen ei tarvitse olla niin älyttömän suuri, mitä ajatuksia se meissä ensimmäisenä herättää. Mulla ei ole tarvetta olla paras kaikista, saada palkintoja tai miljoonia, mutta mä haluaisin kuitenkin olla paras versio itsestäni ja laittaa itseni nykyistä enemmän likoon. Jotenkin tarvis nyt nostaa rimaa korkeammalle ja alkaa toimia. Alkuun se vaatii tietysti ponnisteluja, mutta riittävän pitkään toistettuna ei enää niinkään. Ja, kuten sanottu – en mä niitä ponnisteluja pelkää. Niistähän tulee jälkeenpäin onnistunut olo ja, vaikka kaikki ei menis ihan putkeen niin yritys on tärkeintä. Jos ei edes yritä niin mitään ei voi saada.

Koen nyt jonkinlaista herätystä. Tiedän, että mulla on avaimet kädessäni ja voisin halutessani pystyä parempaan. Olen hyvä suunnittelemaan, pystyn keskittymään, olen tehokas ja nopea oppimaan, toimin paineen alla ja pystyn pitämään tilanteet hallinnassa hyvin. Mä tarvitsen tähän hetkeen jonkun onnistumisen ja vaikka mä olisin tasan ainut, joka tuosta onnistumisesta tietää niin se riittää. Tieto siitä, että mun oma panostus palkitsee on hyvä syy tehdä muutos.

 

Oravanpyörä

Tuntuuko, että elämä polkee paikallaan ja jokainen päivä on toisensa kopio? Kaipaat muutosta, mutta muutokset pelottavat. Aika monelle on varmasti tuttu tunne se, ettei saa oikein mitään aikaiseksi.

Heräät aamulla, torkutat muutaman kerran, nouset, oot jo myöhässä. Menet töihin. Työ ei haasta juuri millään tasolla. Suoritat ja jaksat sillä ajatuksella, että pian on tilipäivä. Töistä kotiin väsyneenä. Jotain nopeeta ruokaa, netflixiä, selaat puhelinta. Ehkä salille tai lenkille, jos jaksaa… Sitten kello onkin jo 23. Aamulla sama homma alusta. Onneks tänään on perjantai!

Uskallan väittää, että todella monen kohdalla elämä on samanlaista suorittamista päivästä toiseen. Syvällä sisimmässä haluttais tehdä muutos tai useampiakin muutoksia, mutta ei uskalleta. Ehkä se liittyy työhön, parisuhteeseen tai maisemanvaihdokseen. Elämä on pääosin ihan hyvää, mutta siihen kaivattais lisää sisältöä. Jotain yllätyksiä, haasteita, onnistumisia. Tasaista ja itseään toistavaa elämää jaksaa jonkin aikaa, ehkä muutaman vuoden. Maksimissaan 10. Jossain vaiheessa tulee se hetki, kun havahtuu. Mihin nää päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet menevät? Enhän mä ole tehnyt mitään. Päätöksentekoa lykätään kaikilla mahdollisilla tekosyillä: en mä pysty siihen, ei mulla ole varaa siihen, mitä sitten kun/jos, mitä muut ajattelee, mitä jos se ei onnistukaan.

Faktahan on se, että meitä estävä tekijä on P E L K O. Jos haaveena olisi esimerkiksi muuttaa ulkomaille niin ensimmäisenä mieleen alkaa tulla tulva kaikenlaisia aiheeseen liittyviä pelkoja. Enhän minä nyt sellaista. Mitä tekisin siellä? Osaanko riittävän hyvin englantia? Mitä, jos en viihdykään? Millainen terveydenhuolto? Raha, työ, asuminen? Jokaisen askeleen eteen joutuu varmasti tekemään töitä, eikä mikään tapahdu vaan heittämällä. Kun selvittää asiat kunnolla niin ei tarvitse pelätä. Pieni jännitysmomentti liittyy kaikkeen uuteen, kaikkiin muutoksiin ja kaikkiin niihin asioihin jotka vievät meitä eteenpäin elämässä. Perhoset vatsan pohjassa eivät ole negatiivinen asia.

Me ollaan totuttu siihen ajatukseen, että elämän tulee mennä sitä tietynlaista kaavaa pitkin. Mennään kouluun ja hankitaan ammatti. Siinä sivussa myös parisuhde. Kahden vuoden kuluttua kihloihin ja siitä vuoden päästä naimisiin. Kunhan ensin on saatu vakituinen työpaikka, jotta voidaan ottaa laina. Ostetaan asunto. Hankitaan lapsi ja toinen. Kaikkien kohdalla perinteinen reitti ei tunnu luontevalta. Eikä välttämättä kaikkien niidenkään kohdalla, jotka lähtevät sitä alkuun toteuttamaan. Osa varmasti myös haaveilee tästä perinteisestä kaavasta.

Vanhempien suunnalta saattaa tulla painostusta ”oikeiden” valintojen tekemiseen ja tuolta polulta poikkeamista ei katsota hyvällä. Oikeasti lapset pelkäävät tosi paljon aiheuttavansa häpeää vanhemmilleen! Todennäköisesti silti vanhemmat ovat itsekin havahtuneet jossain vaiheessa siihen, että vuodet vierii ja mitään ei tapahdu. Unelmat kuolee ja päivät toistaa toisiaan, mutta siitäkin huolimatta halutaan suojella lapsia pettymyksiltä ja ohjata turvalliseen suuntaan. Koska unelmia tavoitellessa pettymyksiä tulee varmasti vastaan ja voi vähän sattuakin. Turvallinen valinta on siis opiskella ammatti varmalle alalle ja saada vakituinen tulo. Koska raha. Täytyy tienata, säästää, vaalia ja käyttää harkitusti. Köyhyys on kirosana, työttömyys on nöyryyttävää ja elämän valinnat on tehtävä näitä kahta asiaa peläten. Täytyy olla hyvä tarina kerrottavaksi, kun törmätään vanhoihin tuttuihin ja aletaan kysellä lasten kuulumisia.

Totuushan on silti se, että maailma kaipaa kaikenlaisia itsensä toteuttajia. On olemassa paljon erilaisia työn muotoja ja tapoja elättää itsensä, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä suurin osa ajattelee työnä. Osalle riittää se, että tulee toimeen, on katto pään päällä ja ruokaa. Toinen haluaa omistaa kiinteistöjä, autoja ja osakkeita ja kolmas toteuttaa itseään taiteen avulla rahasta juurikaan välittämättä. Suurista unelmoiminen voi olla paljon muutakin, kuin lääkis tai oikis – yhtään niitä väheksymättä. Se, että joku suomalainen mahdollistaa itselleen elämän ulkomailla ja tekee toisella puolella maailmaa ihan mitä työtä tahansa on todellakin hatunnoston arvoista! Miten moni siitä haaveilee, mutta ei vaan uskalla tehdä asian eteen mitään? Miten vaikeaa on saada tänä päivänä nimeä musiikin avulla? Ei varmastikaan helppoa ja, vaikka euroja ei näkyisi koskaan niin se ei tarkoita etteikö työtä olisi tehty ja paljon. Intohimon eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa se vaatii. Vaikka myymään vaatteet päältä, että saadaan tehdä sitä mitä rakastetaan. Osan on tätä vaikea ymmärtää. Itsensä toteuttaminen tekee onnelliseksi ja joku voi todella kokea henkistä tuskaa, ellei pääse sitä tekemään.

On paljon esimerkkejä korkeasti koulutetuista henkilöistä, jotka kyllästyvät työhönsä ja päättävät alkaa toteuttaa itseään tavalla, jolla ovat aina halunneet mutta eivät vaan uskaltaneet. Ihminen, jolla on rahaa ja ihminen joka on saavuttanut niin sanotusti kaiken ymmärtää, ettei raha yksin tuo onnea. Täytyy saada jotain enemmän. Kokemuksia. Vaikka korkeat virat olisivat miten hieno status tahansa niin mikään ei poista sitä tosiasiaa, että 16 tuntiset työpäivät ja viikon mittaiset työreissut ovat pois perheen yhteisestä ajasta, lasten kanssa leikkimisestä ja vaimon huomioimisesta. Voi myös olla, että joku korkeassa asemassa oleva henkilö nimenomaan tarvitsee painetta ja vaativa työ pitää hänet tyytyväisenä. Se on myös otettu huomioon muussa elämässä.

Irtisanoutuminen vakiduunista ja hyppy tuntemattomaan on pelottavaa. Tuleeko se aiheuttamaan taloudellista epävarmuutta? Todennäköisesti kyllä. Onko se pysyvää? Todennäköisesti ei tai sitten opettelet tulemaan toimeen vähemmällä ja nauttimaan ilmaisista asioista. Jossittelu, ylianalysointi ja spekulointi ovat este niille asioille, joita todellisuudessa haluaisit tehdä. Tietynlainen suunnitelmallisuus on varmasti hyvästä, mutta pessimistinen suhtautuminen ei vie eteenpäin. Jos tarkoituksena on hyppy tuntemattomaan niin on sanomattakin selvää, ettet pysty ennakoimaan läheskään kaikkea. Höllää siis vähän.

Oli miten tahansa – Jos koet, että elämäntilanteesi ei tee sua tällä hetkellä TAI tulevaisuudessa onnelliseksi niin asialle kannattaa tehdä jotain. On varmaa, että mikä tahansa työ tai elämäntyyli on välillä haastavaa, tylsää tai stressaavaa mutta oikealla polulla ollessasi koet homman palkitsevaksi, jos et heti niin hetken päästä. Kun teet itsellesi merkittäviä asioita niin uhraukset eivät haittaa, koska ne koetaan osana onnistumisprosessia. Ei voi saada, jos ei anna. On silti täysin eri asia antaa työpanostaan projektille, joka on tekijälle itselleen merkityksellinen kuin tehdä jotain, josta ei nauti tippaakaan. Ja, josta ei saa kiitosta vaikka jälki olisi erinomaista. Jokainen haluaa kokea olevansa arvostettu, eikä pelkästään muiden silmissä vaan myös omissaan.

Ihminen herää yleensä vasta siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Menettää läheisen, sairastuu tai joutuu onnettomuuteen ja elämä vilisee sekunneissa silmissä. Se pistää miettimään, että olisiko tällä elämällä jotain muutakin annettavaa kuin se 8-16 duuni, jota oikeastaan inhoan… Ei sen tarvitse kuitenkaan olla mitään näin dramaattista, mikä saa meidät toimimaan ja sen vuoksi meillä on uusi vuosi, maanantai ja rakastuminen. Saavathan nekin tekemään uusia, pelottavua asioita. Mä yritän itse jatkuvasti kerätä rohkeutta, jotta uskaltaisin tehdä asioita siitä huolimatta että ne pelottaa. En halua antaa pelkojen tai spekuloinnin ja jossittelun lamaannuttaa mua! Se on silti helpommin sanottu kuin tehty.

Mulle itselleni tähänastisen elämäni opettavaisimmat ”projektit” ovat olleet kisadieetit. Ensimmäisiin kisoihin valmistautuessani kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Dieetti oli myös äärimmäisen vähäruokainen ja kulutukseltaan kova. Tein kaiken niin pilkulleen, kun pystyin ja kantava ajatus oli, että ”ei se sitten ainakaan jää kiinni siitä, ettenkö olis kaikkea tehnyt just eikä melkeen”. Yllätyin positiivisesti lopputuloksesta ja koin olevani yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Motivaatio nousi entisestään ja mulle oli iso juttu saada henkilökohtaista, positiivista palautetta alan merkittäviltä henkilöiltä. Seuraaviin kisoihin lähdin täysin tavoite edellä. Tässä vaiheessa tiesin jo, että pystyn suoriutumaan kovastakin dieetistä joten miksi en nostaisi rimaa. Voitto kotiin, ei muulla väliä. Tää oli selvästi rankempi lähestymistapa pääkopalle. Aloin googlettaa muita kisaajia ja vertailla itseäni muihin – huono homma. Saavutin kuitenkin mitä halusin, mutta en lähtis uudestaan tällä mentaliteetilla tekemään yhtään mitään elämässäni. Viimeisin kisarupeama oli kaiken kaikkiaan niin sekavaa sähellystä ja huonoa keskittymistä, vaikkakin pilkuntarkkaa tekemistä, etten lähtisi sitäkään toistamaan uudelleen.

En voi väittää, etteikö se fitness-unelma ole mulla vielä jossain takaraivossa mutta hyvin syvällä siellä. Jos vielä joskus tulee se päivä, kun päätän näyttää sille päivänvalon niin asioiden on oltava eri tavalla ja asiat on myös tehtävä eri tavalla. On oltava selvää, että mä olen itse ottanut opikseni näistä edellisistä kerroista ja mun ajatusten on oltava jotain sen tyylistä mitä ne olivat ensimmäisellä kerralla. Nöyrä, halu oppia ja antaa. Ei mitään pakkoa voittaa tai olla ketään muuta parempi. Asioiden täytyy olla kunnossa jo etukäteen ja valmistelut sekä tukiverkosto on oltava priimaa.

Tähän kuuluu myös yksi lisäkohta. Jotta annan itselleni luvan kilpailla on mun saatava jotain muutakin elämässäni aikaan ennen sitä. Kilpaileminen on mulle henkinen retki ja itse kisadieetti sellainen kokemus, josta voidaan ammentaa elämän muille osa-alueille. Mä myös arvostan kilpaurheilua ja sitä kaikkea, mitä kisakunnon eteen fitness-lajeissa tehdään. En silti näe viisaana olla tekemättä mitään muuta ja elää kisasta kisaan, koska minkäänlaista elantoa en tästä tule koskaan itselleni havittelemaan. Tämä on harrastus ja varmaan myös jonkinasteinen mielenhäiriö.

Toinen iso asia, mikä on muuttanut mun maailmakuvaa on matka New Yorkiin. Tai varmaan matka ihan mihin vaan olis muuttanut, mutta mun kohdalla ensimmäinen reissu sattui olemaan tonne. Tän jälkeen mä olen vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa elämääni haluan olla avoimempien ihmisten ympärillä. On se sitten enemmän matkustelua tai jopa muutto ulkomaille niin mukavuusalueelta poistumista joka tapauksessa. Mun heittäytyminen tilanteisiin, tutustuminen uusiin ihmisiin ja vieläpä vieraalla kielellä niin tota…ei helppoa, mutta kuitenkin jotain sellaista mitä haluaisin tehdä. Mitä aion tehdä.

Unelmarikasta viikonloppua. 🙂

Somen voima

Huomionhakuisuus on varmasti monen mielestä yksi vastenmielisemmistä piirteistä ihmisissä, eikä me haluta myöntää että meissä itsessämme olisi mitään tähän viittaavaa. Suurin osa silti, minä mukaanlukien, nauttii jossain määrin huomiosta ja tämän päivän some-kulttuuri suorastaan ruokkii tätä. Ihminen kaipaa kehuja ja hyväksyntää, eikä se ole mitenkään epänormaalia. Se on itseasiassa jokaisen perustarve ja, jos lähdetään oikein pohtimalla pohtimaan niin esimerkiksi huomiotta jätettyyn lapseen jää kyllä jälki. En silti ajatellut puhua näin ankeasta aiheesta vaan keskittyä lähinnä somen mahtavaan voimaan ja siihen, miten saamalla huomiota on mahdollista työllistyä.

Tykkäyksiä ja seuraajia. Ilmoitat, miten paljon näitä on ja sen perusteella sulle määräytyy markkina-arvo. Jälleen yksi uusi tapa lajitella meidät tärkeys- ja paremmuusjärjestyksiin, koska kaikki täytyy olla aina mitattavissa ja esitetty numeroin. Esillä olemisesta on tullut monelle työ ja sen helppous houkuttaa yhä useampia. Todellisuus on silti kaukana siitä, eikä se todellakaan ole vaivatonta olla esillä. Täytyy antaa että voi saada eli turhan salaperäinen toiminta ei vie pitkälle. Jos et anna itsestäsi mitään ulospäin niin ei kukaan sinuun voi samaistuakaan ja siihen kai tämä touhu jollain tapaa perustuu. Tämän jälkeen voit silti olla varma, että jokaisella on mielipide sun tavasta elää, olla ja hengittää. Olemalla esillä on mahdollista tienata ja, jos kysytään tämän päivän lapsilta unelma-ammattia niin uskon että siellä on kärkisijoilla tubettaja ja bloggaaja.

Mua ei ainakaan järkytä enää mikään. Oon nähnyt instagramissa kaiken aina nenänkarvoista alapääjuttuihin. Stringit jalassa, kun poseeraa niin saattaa äkkiä vilahtaa vähän liikaa (zoomatkaa ne omat kuvat ennen julkaisua). Ei sillä, että se mua nyt kauheasti vaivaisi, mutta kertoo miten matala julkaisukynnys nykyään on. Ja kertoohan sekin jotain, että me voidaan selata pitkä jono k18-kuvia, eikä se hätkäytä. Suodatin kaventuu koko ajan ja napin painalluksella on mahdollista nähdä miltä naapuri näyttää puolialastomana. Oli hän sitten 13- tai 50-vuotias. Tai pomo. Tai lääkäri. Voit myös olla varma, että työnantaja googlettaa sut ennen palkkaamista, koska sieltä saa irti yllättävän paljon.

Meillä on tarve luoda tietynlainen imago, mikä vaihtuu sesonkimaisesti trendien mukaan. Uskottavuus-imago on nyt kovaa huutoa ja siinä sun täytyy tuoda esille kaikkea mitä tiedät ja omistat. Uskottavilla ihmisillä on kiire palavereihin, työmatkoja pukkaa ovista ja ikkunoista, he juovat kaiken kiireen keskellä take away-kahvia ja juoksevat vesisateessa taksiin ja siitä brunssille. Samalla tietysti töitä tehden ja erilaisia liikesalaisuuksia puiden. Kieltämättä mäkin olen luonut sellaisen mielikuvan, että tuollainen elämä olis tosi jees mutta vielä kun keksis mitä se työ olis mikä tämän mahdollistais. Ehkä jonain päivänä.

On huolesuttavaa, miten meitä on mahdollista johtaa harhaan sosiaalisen median avulla. Lähinnä siis sen vuoksi, että tiedon vastaanottajina me pidetään asioita liian herkästi faktoina. Sosiaalinen mediahan on vaan yksi lisäkanava viihteelle. Ei ihmiset näytä tai kerro muille koko totuuksia vaan jakavat juuri sen verran kuin kokevat ”tarpeelliseksi”. Juuri niin koristellusti, kuin haluavat ja niinhän sen olettaakin olevan. Ei kenenkään tarvitse tuoda elämän kurjia puolia muiden tietoisuuteen tai julkaista itsestään kuvaa, johon ei ole tyytyväinen. Lisäksi osa asioista vaan on henkilökohtaisia, eikä niiden kertomatta jättäminen ole tahallista harhaanjohtamista tai valehtelua. Mun mielipide on se, että vastaanottajan päässä on petrattavaa jos asiat ymmärretään väärin. Usein vielä tahallaan. Kukaan ei voi olettaa, että se kuva minkä saat ihmisestä somessa = todellisuus. Ketä tahansa ihmistä aletaan penkoa niin kaikenlaista kurjuutta on kyllä löydettävissä. Yllättävän moni kärsii joko psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tulee väkivaltaperheestä, on kokenut menetyksiä tai kärsii jostain riippuvuudesta. Se ihminen kenen täydellistä elämää fanitat ei välttämättä ole yhtään sen ruusuisemmista olosuhteista kuin sinäkään.

Kuvapalvelut keräävät tietynlaisia kohokohtia elämästäsi, eikä sinne mun mielestä tarvitse laittaa kuvaa vessanpöntöltä. Jokainen silti tietää, että kaikki siellä pöntöllä käyvät.

Sen luulisi olevan jo kaikille selvää, miten eriltä ihminen näyttää suoraan edestäpäin, käsi lanteilla tai perse sivulle käännettynä. On hullua, että tänä päivänä instagramiin on luotu kokonaisia tilejä siihen, että näytetään vierekkäin #reality ja #instagram -versioita naisista. Haloo! Tottakai julkaisukelpoisen kuvan takana on vähän vääntämistä, valojen asettelua ja vaatteiden vaihtamista. Filtterit on olemassa sen vuoksi, että niitä saa käyttää ja niiden avulla esim. sen oman instatilin voi pitää tietyn sävyisenä tai luoda halutessaan erilaista tunnelmaa. Itse en vaan voi ymmärtää, että meidän arvostelukyky alkaa todella olla näin matalalla, mutta totta se on. Niin matalalla, että täytyy tehdä erilaisia kamppanjoita joissa naiset puristelevat vatsamakkaroitaan istuma-asennossa ja näyttävät ihmisyytensä. Julkkikset antavat meikittömät kasvonsa median haltuun ja saavat pyhimys-statuksen. Ainut tapa millä saadaan maailmaa herätettyä on tällaisen paljaan totuuden kanssa esiintulo. Tuleeko se todella vielä jollekin yllätyksenä, että alastomassa ihmisessä on ”virheitä” ja meikkivoiteella saa näpyt piiloon? Tai, että syötyäsi perhepizzan vatsa turpoaa. Ei hyvää päivää.

Menestymisen kannalta itseensä sijoittaminen on viisasta. Hyvännäköisen ihmisen on käytännössä mahdollista myydä mitä tahansa ja se menee kaupan. Osaamisella ei tarvitse olla asian kanssa juuri mitään tekemistä. En silti todellakaan tarkoita, etteikö hyvännäköiseltä osaamista löytyisi, mutta ymmärrätte pointin. Ihmiset luovat mielikuvia ja ulkoisilla tekijöillä on todella suuri merkitys. Onhan näistä tehty tutkimuksia, että miten painoindeksi tai hiustenväri ja automerkki vaikuttavat tuloihin. Pelkästään vaatteita vaihtamalla saat täysin erilaista palvelua. Yritysten tulisi keskittää voimavaransa mainontaan, markkinointiin, brändäykseen ja imagon luomiseen sen sijaan, että he kehittäisivät osaamistaan. Kuulostaa hullulta, mutta näin se on. Järkevin satsaus tänä päivänä on siis palkata lahjakas (!) some-vastaava.

Me haetaan inspiraatiota muista ihmisistä, mikä on täysin ymmärrettävää. Pitkälle vietynä se on fanittamista ja fanittaminen on pelottavaa. Se luo itsetunto-ongelmia. Mikset voisi olla paras versio itsestäsi? Et voi ikinä olla MILTÄÄN OSIN joku toinen. Et saa toisen ihmisen raajoja tai poskipäitä, vaikka hankkisit samanlaiset vaatteet, kosmetologin ja treeniohjelman. Voimme käyttää muita ihmisiä motivaationlähteinä, mutta ei se tarkoita sitä että meissä itsessä olisi jotain vikaa. Jos me käytettäis kaikki aika itsemme kehittämiseen niin voitais jonain päivänä oikeasti ollakin tyytyväisiä. Mutta ei… Me käytämme aikaa uusien esikuvien etsimiseen ja itsemme alaspäin polkemiseen. Niin kauan, kun etsitään ratkaisuja siihen että miten pääsisin lähemmäs tuon tai tuon henkilön ulkonäköä niin ei hyvänen aika hyvin mene. Maailma on täynnä nopeita ja helppoja ratkaisuja. Meille tuodaan tarjottimella erilaisia osamaksumahdollisuuksia, joilla on mahdollista saada kaikki tarvittava muutamalla klikkauksella. Korotonta maksuaikaa kirurgipalveluista autokauppoihin ja epätoivon partaalla näihin lähdetään mukaan sen enempää miettimättä. Mitä tahansa halutaan niin kyllä se jotenkin järjestyy. Paitsi mielenrauha. Sitä ei saa rahalla.

Ihmiset ovat eri näköisiä ja kokoisia, se täytyy hyväksyä. Jos laitan myyntiin valmennuksen ”Syö ja treenaa, kuten Jessica!” niin yksikään asiakkaista ei muutu millään lailla minun näköiseksi. Tällä tyylillä ei voida ensinäkään edes lähteä hyvinvointipalveluita myymään! Se, että joku 19-vuotias tyttö Kuopiosta ostaa minulta 39€:n nettivalmennuksen, enkä tiedä hänestä juuri nimeä enempää ei voi todellakaan syödä ja treenata, kuten Jessica. Ei vaan voi. Siihen on aina syynsä, minkä vuoksi minä tai kuka tahansa muu treenaa ja syö tavallaan. Jokaisen on lähdettävä jostain liikkeelle, eikä ihmisiä voi erotella pelkästään aloittelijoihin ja kehittyneisiin treenajiin. Nämä ovat nimenomaan niitä juttuja, joilla saadaan ihmisten käsitykset ihan vituralleen kaikesta, koska lopputuloksena ne 19-vuotiaat tytöt noudattavat 6 viikoksi tarkoitettua alle 1500 kalorin ”kesäkuntoon”-kuuria jo viidettä vuotta putkeen. Samalla treenimääriä nostaen, kun kroppa ei enää reagoi mihinkään ja laihtua vaan tarvis koko ajan. Jos joku on varmaa niin se, että jokaisen polku on erilainen vaikka tavoite olisi kullakin sama kesäkuntoon-kroppa.

Tämä somesta jauhaminen on jo vähän vanha laulu, koska eihän meillä ole enää muuta. Meillä on internet ja kaikki ovat siellä, kaikki tapahtuu siellä. Kaikki netissä näkyvä vaikuttaa meihin vähintään alitajuisesti, mutta arvostelukykyä on pakko kehittää.

 

LUE MYÖS Oman syömisen taustat