Oravanpyörä

Tuntuuko, että elämä polkee paikallaan ja jokainen päivä on toisensa kopio? Kaipaat muutosta, mutta muutokset pelottavat. Aika monelle on varmasti tuttu tunne se, ettei saa oikein mitään aikaiseksi.

Heräät aamulla, torkutat muutaman kerran, nouset, oot jo myöhässä. Menet töihin. Työ ei haasta juuri millään tasolla. Suoritat ja jaksat sillä ajatuksella, että pian on tilipäivä. Töistä kotiin väsyneenä. Jotain nopeeta ruokaa, netflixiä, selaat puhelinta. Ehkä salille tai lenkille, jos jaksaa… Sitten kello onkin jo 23. Aamulla sama homma alusta. Onneks tänään on perjantai!

Uskallan väittää, että todella monen kohdalla elämä on samanlaista suorittamista päivästä toiseen. Syvällä sisimmässä haluttais tehdä muutos tai useampiakin muutoksia, mutta ei uskalleta. Ehkä se liittyy työhön, parisuhteeseen tai maisemanvaihdokseen. Elämä on pääosin ihan hyvää, mutta siihen kaivattais lisää sisältöä. Jotain yllätyksiä, haasteita, onnistumisia. Tasaista ja itseään toistavaa elämää jaksaa jonkin aikaa, ehkä muutaman vuoden. Maksimissaan 10. Jossain vaiheessa tulee se hetki, kun havahtuu. Mihin nää päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet menevät? Enhän mä ole tehnyt mitään. Päätöksentekoa lykätään kaikilla mahdollisilla tekosyillä: en mä pysty siihen, ei mulla ole varaa siihen, mitä sitten kun/jos, mitä muut ajattelee, mitä jos se ei onnistukaan.

Faktahan on se, että meitä estävä tekijä on P E L K O. Jos haaveena olisi esimerkiksi muuttaa ulkomaille niin ensimmäisenä mieleen alkaa tulla tulva kaikenlaisia aiheeseen liittyviä pelkoja. Enhän minä nyt sellaista. Mitä tekisin siellä? Osaanko riittävän hyvin englantia? Mitä, jos en viihdykään? Millainen terveydenhuolto? Raha, työ, asuminen? Jokaisen askeleen eteen joutuu varmasti tekemään töitä, eikä mikään tapahdu vaan heittämällä. Kun selvittää asiat kunnolla niin ei tarvitse pelätä. Pieni jännitysmomentti liittyy kaikkeen uuteen, kaikkiin muutoksiin ja kaikkiin niihin asioihin jotka vievät meitä eteenpäin elämässä. Perhoset vatsan pohjassa eivät ole negatiivinen asia.

Me ollaan totuttu siihen ajatukseen, että elämän tulee mennä sitä tietynlaista kaavaa pitkin. Mennään kouluun ja hankitaan ammatti. Siinä sivussa myös parisuhde. Kahden vuoden kuluttua kihloihin ja siitä vuoden päästä naimisiin. Kunhan ensin on saatu vakituinen työpaikka, jotta voidaan ottaa laina. Ostetaan asunto. Hankitaan lapsi ja toinen. Kaikkien kohdalla perinteinen reitti ei tunnu luontevalta. Eikä välttämättä kaikkien niidenkään kohdalla, jotka lähtevät sitä alkuun toteuttamaan. Osa varmasti myös haaveilee tästä perinteisestä kaavasta.

Vanhempien suunnalta saattaa tulla painostusta ”oikeiden” valintojen tekemiseen ja tuolta polulta poikkeamista ei katsota hyvällä. Oikeasti lapset pelkäävät tosi paljon aiheuttavansa häpeää vanhemmilleen! Todennäköisesti silti vanhemmat ovat itsekin havahtuneet jossain vaiheessa siihen, että vuodet vierii ja mitään ei tapahdu. Unelmat kuolee ja päivät toistaa toisiaan, mutta siitäkin huolimatta halutaan suojella lapsia pettymyksiltä ja ohjata turvalliseen suuntaan. Koska unelmia tavoitellessa pettymyksiä tulee varmasti vastaan ja voi vähän sattuakin. Turvallinen valinta on siis opiskella ammatti varmalle alalle ja saada vakituinen tulo. Koska raha. Täytyy tienata, säästää, vaalia ja käyttää harkitusti. Köyhyys on kirosana, työttömyys on nöyryyttävää ja elämän valinnat on tehtävä näitä kahta asiaa peläten. Täytyy olla hyvä tarina kerrottavaksi, kun törmätään vanhoihin tuttuihin ja aletaan kysellä lasten kuulumisia.

Totuushan on silti se, että maailma kaipaa kaikenlaisia itsensä toteuttajia. On olemassa paljon erilaisia työn muotoja ja tapoja elättää itsensä, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä suurin osa ajattelee työnä. Osalle riittää se, että tulee toimeen, on katto pään päällä ja ruokaa. Toinen haluaa omistaa kiinteistöjä, autoja ja osakkeita ja kolmas toteuttaa itseään taiteen avulla rahasta juurikaan välittämättä. Suurista unelmoiminen voi olla paljon muutakin, kuin lääkis tai oikis – yhtään niitä väheksymättä. Se, että joku suomalainen mahdollistaa itselleen elämän ulkomailla ja tekee toisella puolella maailmaa ihan mitä työtä tahansa on todellakin hatunnoston arvoista! Miten moni siitä haaveilee, mutta ei vaan uskalla tehdä asian eteen mitään? Miten vaikeaa on saada tänä päivänä nimeä musiikin avulla? Ei varmastikaan helppoa ja, vaikka euroja ei näkyisi koskaan niin se ei tarkoita etteikö työtä olisi tehty ja paljon. Intohimon eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa se vaatii. Vaikka myymään vaatteet päältä, että saadaan tehdä sitä mitä rakastetaan. Osan on tätä vaikea ymmärtää. Itsensä toteuttaminen tekee onnelliseksi ja joku voi todella kokea henkistä tuskaa, ellei pääse sitä tekemään.

On paljon esimerkkejä korkeasti koulutetuista henkilöistä, jotka kyllästyvät työhönsä ja päättävät alkaa toteuttaa itseään tavalla, jolla ovat aina halunneet mutta eivät vaan uskaltaneet. Ihminen, jolla on rahaa ja ihminen joka on saavuttanut niin sanotusti kaiken ymmärtää, ettei raha yksin tuo onnea. Täytyy saada jotain enemmän. Kokemuksia. Vaikka korkeat virat olisivat miten hieno status tahansa niin mikään ei poista sitä tosiasiaa, että 16 tuntiset työpäivät ja viikon mittaiset työreissut ovat pois perheen yhteisestä ajasta, lasten kanssa leikkimisestä ja vaimon huomioimisesta. Voi myös olla, että joku korkeassa asemassa oleva henkilö nimenomaan tarvitsee painetta ja vaativa työ pitää hänet tyytyväisenä. Se on myös otettu huomioon muussa elämässä.

Irtisanoutuminen vakiduunista ja hyppy tuntemattomaan on pelottavaa. Tuleeko se aiheuttamaan taloudellista epävarmuutta? Todennäköisesti kyllä. Onko se pysyvää? Todennäköisesti ei tai sitten opettelet tulemaan toimeen vähemmällä ja nauttimaan ilmaisista asioista. Jossittelu, ylianalysointi ja spekulointi ovat este niille asioille, joita todellisuudessa haluaisit tehdä. Tietynlainen suunnitelmallisuus on varmasti hyvästä, mutta pessimistinen suhtautuminen ei vie eteenpäin. Jos tarkoituksena on hyppy tuntemattomaan niin on sanomattakin selvää, ettet pysty ennakoimaan läheskään kaikkea. Höllää siis vähän.

Oli miten tahansa – Jos koet, että elämäntilanteesi ei tee sua tällä hetkellä TAI tulevaisuudessa onnelliseksi niin asialle kannattaa tehdä jotain. On varmaa, että mikä tahansa työ tai elämäntyyli on välillä haastavaa, tylsää tai stressaavaa mutta oikealla polulla ollessasi koet homman palkitsevaksi, jos et heti niin hetken päästä. Kun teet itsellesi merkittäviä asioita niin uhraukset eivät haittaa, koska ne koetaan osana onnistumisprosessia. Ei voi saada, jos ei anna. On silti täysin eri asia antaa työpanostaan projektille, joka on tekijälle itselleen merkityksellinen kuin tehdä jotain, josta ei nauti tippaakaan. Ja, josta ei saa kiitosta vaikka jälki olisi erinomaista. Jokainen haluaa kokea olevansa arvostettu, eikä pelkästään muiden silmissä vaan myös omissaan.

Ihminen herää yleensä vasta siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Menettää läheisen, sairastuu tai joutuu onnettomuuteen ja elämä vilisee sekunneissa silmissä. Se pistää miettimään, että olisiko tällä elämällä jotain muutakin annettavaa kuin se 8-16 duuni, jota oikeastaan inhoan… Ei sen tarvitse kuitenkaan olla mitään näin dramaattista, mikä saa meidät toimimaan ja sen vuoksi meillä on uusi vuosi, maanantai ja rakastuminen. Saavathan nekin tekemään uusia, pelottavua asioita. Mä yritän itse jatkuvasti kerätä rohkeutta, jotta uskaltaisin tehdä asioita siitä huolimatta että ne pelottaa. En halua antaa pelkojen tai spekuloinnin ja jossittelun lamaannuttaa mua! Se on silti helpommin sanottu kuin tehty.

Mulle itselleni tähänastisen elämäni opettavaisimmat ”projektit” ovat olleet kisadieetit. Ensimmäisiin kisoihin valmistautuessani kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Dieetti oli myös äärimmäisen vähäruokainen ja kulutukseltaan kova. Tein kaiken niin pilkulleen, kun pystyin ja kantava ajatus oli, että ”ei se sitten ainakaan jää kiinni siitä, ettenkö olis kaikkea tehnyt just eikä melkeen”. Yllätyin positiivisesti lopputuloksesta ja koin olevani yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Motivaatio nousi entisestään ja mulle oli iso juttu saada henkilökohtaista, positiivista palautetta alan merkittäviltä henkilöiltä. Seuraaviin kisoihin lähdin täysin tavoite edellä. Tässä vaiheessa tiesin jo, että pystyn suoriutumaan kovastakin dieetistä joten miksi en nostaisi rimaa. Voitto kotiin, ei muulla väliä. Tää oli selvästi rankempi lähestymistapa pääkopalle. Aloin googlettaa muita kisaajia ja vertailla itseäni muihin – huono homma. Saavutin kuitenkin mitä halusin, mutta en lähtis uudestaan tällä mentaliteetilla tekemään yhtään mitään elämässäni. Viimeisin kisarupeama oli kaiken kaikkiaan niin sekavaa sähellystä ja huonoa keskittymistä, vaikkakin pilkuntarkkaa tekemistä, etten lähtisi sitäkään toistamaan uudelleen.

En voi väittää, etteikö se fitness-unelma ole mulla vielä jossain takaraivossa mutta hyvin syvällä siellä. Jos vielä joskus tulee se päivä, kun päätän näyttää sille päivänvalon niin asioiden on oltava eri tavalla ja asiat on myös tehtävä eri tavalla. On oltava selvää, että mä olen itse ottanut opikseni näistä edellisistä kerroista ja mun ajatusten on oltava jotain sen tyylistä mitä ne olivat ensimmäisellä kerralla. Nöyrä, halu oppia ja antaa. Ei mitään pakkoa voittaa tai olla ketään muuta parempi. Asioiden täytyy olla kunnossa jo etukäteen ja valmistelut sekä tukiverkosto on oltava priimaa.

Tähän kuuluu myös yksi lisäkohta. Jotta annan itselleni luvan kilpailla on mun saatava jotain muutakin elämässäni aikaan ennen sitä. Kilpaileminen on mulle henkinen retki ja itse kisadieetti sellainen kokemus, josta voidaan ammentaa elämän muille osa-alueille. Mä myös arvostan kilpaurheilua ja sitä kaikkea, mitä kisakunnon eteen fitness-lajeissa tehdään. En silti näe viisaana olla tekemättä mitään muuta ja elää kisasta kisaan, koska minkäänlaista elantoa en tästä tule koskaan itselleni havittelemaan. Tämä on harrastus ja varmaan myös jonkinasteinen mielenhäiriö.

Toinen iso asia, mikä on muuttanut mun maailmakuvaa on matka New Yorkiin. Tai varmaan matka ihan mihin vaan olis muuttanut, mutta mun kohdalla ensimmäinen reissu sattui olemaan tonne. Tän jälkeen mä olen vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa elämääni haluan olla avoimempien ihmisten ympärillä. On se sitten enemmän matkustelua tai jopa muutto ulkomaille niin mukavuusalueelta poistumista joka tapauksessa. Mun heittäytyminen tilanteisiin, tutustuminen uusiin ihmisiin ja vieläpä vieraalla kielellä niin tota…ei helppoa, mutta kuitenkin jotain sellaista mitä haluaisin tehdä. Mitä aion tehdä.

Unelmarikasta viikonloppua. 🙂

(Visited 951 times, 2 visits today)
jessica

4 vastausta artikkeliin “Oravanpyörä”

  1. He*vetin hyvä kirjoitus ja juuri oikeaan aikaan minulle. Eilen käsittelin mielessäni aihetta muutos ja sen pelko ja nyt sä olit pukenut sen sanoiksi. Kiitos!

  2. Niin totta koko teksti!! Itsekkin matkustin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten Chicagoon paikallisen perheen luokse. Matkan muutti maailmankuvani täysin ja koenkin sen muuttaneen minua ihmisenä todella paljon. Tajusin, kuinka paljon maailmassa on nähtävää ja kuinka minun kuuluu asua jossakin muualla kuin Suomessa! Ihmiset olivat siellä juurikin paljon avoimempia ja koin enemmän kuuluvan siihen kulttuuriin kuin tähän Suomen kulttuuriin, jossa kaikkien muiden saavutukset on itseltä pois ja kaikesta ennemmin löydetään jotakin huonoa sanottavaa kuin hyvää.

    Nyt menen kohti tavotteitani niin ahkerasti kuin voin! Asiat onkin edennyt vihdoin ja olenkin lähdössä vuodeksi opiskelijavaihtoon Britanniaan. Tämän jälkeen olisi tarkotus muuttaa pysyvästi ulkomaille (: Kun menee tavoitteita kohti täydellä sydämellä, voi ne toteutua!

    • Aivan mahtavaa! Itsellä on tosi samat fiilikset ja, jos ei pysyvästi ulkomaille muuta niin ainakin matkustelu kiehtoo. Kiitos tästä kommentista, antoi inspiraatiota minullekin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta