OMAN KEHON KUUNTELU

Taas yksi vähintään yhtä hienolta kuulostava käsite, kuin kultainen keskitie. Kaikki haluaa, mutta harva tietää miten. Etenkin ylisuorittajien ja perfektionistien ongelma on myös tämä oman kehon kuuntelun haastavuus. He/me helposti yliarvioidaan omat voimavarat, laiminlyödään oma jaksaminen ja vähätellään kehon ja mielen signaaleita siitä, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Ylisuorittaja pitää helposti itseään laiskana ja omista ongelmistaan puhumista valittamisena. Toinen ääripää voisi taas olla se ryhmä, joka ylianalysoi kaikki pienetkin muutokset ”normaaliin”. Oman kehon kuuntelu ei tarkoita samaa kuin mielitekojen perässä meneminen tai jokaisen treenin skippaaminen töiden jälkeen, kun väsyttää. Oman kehon kuuntelu on enemmänkin sitä, että jos vatsa toimii kerran viikossa niin kaikki ei ole kunnossa. Tai, jos et ole kahteen kuukauteen nukkunut kokonaisia yöunia niin kaikki ei ole kunnossa. Tai, jos väsymys on käsin kosketeltavaa niin silloin ei ole järkevää aloittaa 8 viikon superdieettiä, koska panoksena saattaa olla terveytesi. Mikä on sinulle riittävä määrä unta, toimitko paremmin hiilihydraatilla vai rasvalla, onko salitreeni sun laji vai onko se vaan pakollinen suoritus, tuleeko kofeiinista ahdistunut olo?

Mä oon oppinut itse ottamaan erityisesti väsymyksen hyvinvoinnin mittariksi. Jos väsymys ei lähde pois nukkumalla niin on aika pysähtyä kunnolla. Ennen kuin ottaa yhtäkään unilääkettä tai vaikka ottais sen lääkkeen, niin omaa arkea viimeisen vuoden vuoden ajalta kannattais tarkastella kunnolla. Jos sieltä alkaa muodostua tämän näköistä listaa, kuin muutto, ero, muutto uuteen kaupunkiin, opiskelut, +/-20kg, uusi työpaikka, menetykset…. niin se pilleri ei millään tavalla deletoi tätä kaikkea, mikä on kasaantunut taakaksesi. Se väsymys mikä tällaisesta suorittamisesta tai selviytymisestä tulee vaikuttaa ihan kaikkeen. Hetkellisesti voi tuntua siltä, että nää erot ja muutot on ihania muutoksia ja niin ne varmasti ovatkin, kun ne saa käsiteltyä mutta jossain vaiheessa on otettava se aika itselle ja käydä kaikki tapahtunut läpi. On annettava itselleen lupa olla ja rauhoittua.

Omiin kokemuksiin perustuen voin sanoa, että mikään ei opeta niin hyvin oman kehon kuuntelua ja kultaista keskitietä kuin mokailu. Mä oon ainakin oppinut niin monet asiat kantapään kautta, että ihan naurattaa. Se, että minä ja muutamat muut bloggaajat uskalletaan jakaa meidän tarinat teille varoitukseksi kannattaa ottaa vakavasti. Ei mulla ainakaan ole mitään muuta perustelua näiden asioiden jakamiselle, kuin se että edes joku olis viisaampi kuin mitä itse olen ollut. Mun pyrkimyksenä on aina ollut täydellisyys, mutta se ei ole onnistunut ainuttakaan kertaa. Oon toitottanut itselleni ihan pikkutytöstä asti, että suorittamalla ja tekemällä asiat perfect saan huomiota ja arvostusta osakseni. Homma menee pipariksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tätä samaa mentaliteettia aletaan käyttää hyvinvointiin, terveyteen, ruokaan ja liikkumiseen. Trust me, mä tiedän mistä puhun. Kun oman hyvinvoinnin, terveyden ja ulkonäön optimointi menee överiksi niin nämä asiat kääntyvät jo itseään vastaan ja olet yhtäkkiä sairaampi kuin koskaan aikaisemmin. Tästä syystä mä olen heittänyt oman perfektionismini roskapönttöön ja korvannut sen paremmilla piirteillä jotka oikeasti parantavat mun hyvinvointia. Armollisuus ei ole luovuttamista tai laiskuutta ja on opittava näkemään muitakin värejä kuin musta ja valkoinen.

Kokemalla oman kehon kanssa huiput ja laskut, opit tuntemaan molempien ääripäiden signaalit – ainakin toivottavasti. Onhan se totta, että ihminen joka ei ole koskaan menettänyt vaikkapa terveyttään ei välttämättä osaa arvostaa sitä. Mun omat ajatukset terveyttäni kohtaan ovat olleet täydellisen rappiolla, kunnes tuli tarpeeksi kovia iskuja jotka pakottivat arvostamaan sitä yhtä ja ainutta kehoa mikä meille on annettu. On pelottavaa, miten helposti ihminen tottuu huonoonkin olotilaan. Matka uupumukseen tapahtuu pikkuhiljaa ja tulee vaihe, kun zombie-olo alkaa tuntua normaalilta ja jatkuva väsymys on perustila. Jos joku kysyy, että oletko väsynyt tai stressaantunut niin et edes tunnista sitä enää itse. Loma on hieno sana ja sen pitäisi kuulua jokaiselle. Äidit tarvitsevat lomaa, isät ja mummot tarvitsevat sitä, opiskelijat, yrittäjät, urheilijat, muusikot ja yritysjohtajat tarvitsevat lomaa. Älä aja itseäsi sellaiseen tilanteeseen, jossa oma panoksesi on korvaamaton, etkä voi koskaan löysätä. Yritys ei kaadu ilman sinua ja urheilusuoritukset eivät huonone levolla. Palatakseni taas monen murheeseen eli lihomiseen niin ei, sinä et liho jos lepäät. Sun täytyy päästä eroon siitä ajatuksesta, että lepäämällä tai syömällä jonkun mielestäsi vääränlaisen ruoan pilaat kokonaisuuden.

Intuitio on hieno asia ja sitä pitäisi kuunnella useammin. Kyllä ihminen tuntee, jos omassa kehossa on jokin pielessä. Kun kroppa antaa merkkejä siitä, että se kaipaa jotain, oli se sitten lepoa, ruokaa tai liikuntaa niin kuuntele sitä. Toki, jos olet dieetillä ja tarkoituksellisesti miinuskaloreilla niin kroppa haluaa lisää ruokaa. En anna kenellekään neuvoa olla syömättä nälkäänsä, mutta etenkin dieetillä nälän sietäminen on yksi niistä haastavimmista osa-alueista. Toki olisi suotavaa, ettei nälkä ole koko ajan päällä mutta silloin tällöin se on aivan varmasti. Kaikella liikkumisella, lepäämisellä tai suupalalla ei tarvitse olla prosentuaalista hyöty-haitta-suhde-kaaviota ja etenkin, jos olet kuntoilija niin pidä järki päässä. On ihan sallittua tehdä tekemisen ilosta. Treenin kanssa on opittava mikä on riittävän kovaa ja mikä on liian kovaa. Kyllä kroppa ilmoittaa itsestään molemmissa tapauksissa, mutta se vaatii harjoitusta. Lukuunottamatta loukkaantumisia, kroppa ei hajoa kertaluontoisista ylilyönneistä jos haluaa testata omia rajojaan ja oppia mikä on juuri sinulle liian kovaa. Rankka treeni on tekemisen hetkellä kamalaa, mutta jälkeenpäin ihanaa. Liian rankka treeni ei muutu viikossakaan kivaksi. Kropan ylikuntotila puhkeaa, kun on tehty liikaa liian kovia treenejä X-ajassa ja vajaalla palautumisella. Se tuntuu todella pahalta, enkä usko että sitä voi kukaan olla huomaamatta. Siinä ei ole kauheasti epäilemisen varaa, kyllä merkit sen verran selvät ovat ja ainakin jonkun oireen vuoksi hakeudutaan yleensä lääkärille. Ylikuntoon ei ole mitään varsinaista testiä, mikä nostaa oman kehon kuuntelun merkitystä entisestään (vaikkakin ylikuntotila on merkki siitä että et ole osannut kuunnella kroppaasi). Mittaamalla sykkeitä voit saada osviittaa ylikuntotilasta ja sen hoitamiseksi tarvitset kunnon lepojakson ja riittävästi palautumista edistävää ruokaa.

Jos treenin aikana tuntuu kipua (eri asia kuin lihas”pumppi”) niin ottaisin asian vakavasti. Vihlonta polvessa, selässä tai olkapäässä ei ole tervettä kipua ja silloin on syytä lopettaa ja ensisijaisesti tarkastella tekniikkaa tekemisessä. Olen ennenkin asiasta maininnut ja mainitsen siitä taas, että suurin osa salillakävijöistä treenaa aivan liian suurilla painoilla ja vaarallisilla tekniikoilla. Ammatikseen urheilevat saattavat tehdä elämänsä tärkeimmässä matsissa sen päätöksen, että pelaavat poikenneella sääriluulla ottelun loppuun ja tiedostetaan se, että siitä seuraa pitkä toipumisjakso. Eli tehdään mitä vaan voiton ja onnistuneen pelin eteen. Me perus-salillakävijät emme ole silti velvollisia tekemään ratkaisuja, kuten kuumeessa treenaaminen tai jatkanpa prässisarjaa, vaikka tuntuu että takareisi repesi. ”Ei tää niin paljon satu” = ne kuuluisat viimeiset sanat.

Mikä on liian väsynyt, mikä on liian nälkäinen ja mikä on N O R M A A L I A ? Ihmiset tosi usein kysyvät, että onko asiat normaaleja. Mitään ”normaalia” ei ole edes olemassa, koska kaikki me ollaan enemmän tai vähemmän sekaisin. Jokaisen täytyy itse oppia tuntemaan oma, HYVÄ, normaalitilansa josta ei ole valmis joustamaan. Jos joku muu pystyy tekemään sata asiaa yhtä aikaa ja onnistua niissä niin se ei tarkoita, että meidän muiden tarvitsisi edes vastaavaa lähteä yrittämään. Kuten sanoin parisuhde -postauksessani, että on päätettävä mitkä ovat ne viat joista on valmis joustamaan kumppanin kanssa niin yhtä lailla on päätettävä selvät rajat oman hyvinvoinnin kanssa. Se, että on valmis tekemään ihan mitä tahansa on tyhmintä mitä suustaan voi päästää. Ylipäänsä sellainen sekametelisoppa pään sisällä ja oudot ruumiilliset tuntemukset, muutokset unen laadussa ja mielialojen ääripäät viittaavat jonkinlaiseen ylikuumenemiseen. Jokaisella on joskus huono päivä ja hermot kireällä, aina ei huvita ja joinain päivinä voi olla älyttömän väsynyt olo ihan yllättäen. Mutta, jos tällaiset olot jatkuvat pitkään niin paina stop-nappulaa kunnolla pohjaan. Mitään pahaa ei tapahdu, jos lepäät. Pahaa tapahtuu ainoastaan silloin, kun rääkkäät jo valmiiksi rääkättyä kroppaasi.

Jos ajatellaan tällaisen aktiivitreenaajan elämää ja olotiloja niin kyllä mulla on ainakin ehdottomasti suurimmaksi osaksi tosi hyvä olla nykyään. Kun aloitin kisaamisen niin laitoin kaikki paskat olotilat ja kropan signaalit sen piikkiin, että tää nyt varmaan kuuluu tähän – olin sitten kisadieetillä tai en. Mulla on kertynyt niin pitkä lista kaikenlaisia hälyttäviä oireita ja ongelmia näiden vuosien aikana, että voin vaan olla kiitollinen tästä nykytilanteesta. Mä olen virkeä, kun herään ja väsynyt kun on aika mennä nukkumaan. Mä olen välillä nälkäinen, mutta se on ihan ok. Ei tarvitse olla koko ajan kylläinen ja nälkä on ihan luonnollinen asia. Mua kiinnostaa monet asiat, nauran joka päivä, itken harvoin, eikä mua edes stressaa oikeastaan mikään. Mä olen vihdoin ja viimein oppinut, mikä on liian väsynyt, mikä on alipalautumista ja miten elämän kurjia asioita käsitellään etteivät ne kasaannu ja käy terveyden päälle.

Vaikka oman kehon kuuntelu olisikin jo tekojen tasolla ihan kohtalaisen hyvällä mallilla niin ajatuksen tasolla saatetaan olla vielä hyvinkin keskeneräisiä. Tuntemalla huonoa omatuntoa ja ruoskimalla itseäsi ”huono minä -ajatuksilla” et pääse eteenpäin. Mielellä on valtava voima meidän hyvinvointiin ja jos ei pysty olemaan itselleen armollinen niin vaikeeta tulee. Hyvä on parempi kuin huono ja huono on parempi kuin ei mitään. Ei mitäänkin on monesti parempi kuin täydellisyyden tavoittelu väärällä hetkellä. Mulla itsellä on tällä hetkellä sellainen tyytymisen ja eteenpäin menemisen välitila meneillään. Oon tavallaan aika kyllästynyt siihenkin, että koko ajan pitäis olla matkalla jonnekin, haluta enemmän ja olla tyytymätön omaan elämäänsä ja omaan vartaloonsa. Se, että pitää koko ajan ovet auki ja odottaa parempaa on raskasta ja vaikeuttaa sitoutumista. Jatkuva paremman perässä juokseminen on ahdistavaa ainakin mun mielelle. Oon tässä jo tovin yrittänyt elää enemmän hetkessä ja olla onnelinen tässä elämäntilanteessa. Se on ollut ihan mahtavaa!

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 34
Tykkää jutusta