MOTIVOITUNUT 365/365?

Mä oon ollut tällä viikolla päivittämässä FitFashionin instagramin mystorya ja oon pyytänyt teitä lähettämään kysymyksiä ja postaustoiveita. Tosi moni miettii motivaatiota ja vastailinkin videoiden muodossa lyhyesti siihen, että miten mä pysyn motivoituneena vuoden ympäri tai jaksan lähteä aikaisin aamulla treenaamaan tai syödä samaa ruokaa päivittäin. Tästä on puhuttu ja kirjoitettu monet kerrat, mutta edelleen aiheessa on puolia mistä ainakaan mä en ole tainnut kertoa.

Motivaatio laskee monella selvästi siinä vaiheessa, kun uutuudenviehätys katoaa ja tekeminen alkaa toistaa itseään. Toisilla se tulee eteen jo perjantaina ja toisilla 5 vuoden jälkeen. Ihminen kaipaa muutoksia ja uusia ärsykkeitä, jotta into säilyy mutta olisi myös tärkeää oppia nauttimaan ihan vaan siitä perustekemisestä tai ennemmin tehdä siitä normaalista elämästä mukavaa. Moni kenen tiedän elävän onnellisesti vaikkapa tätä kuuluisaa ”fitness-elämäntapaa” nauttii rutiineista ja tasaisesta arjesta, mikä saattaa olla tarkkaan aikataulutettua ja etukäteen suunniteltua. Luonne ja elämäntapa tukevat toisiaan, eikä fiilis heittele ääripäästä toiseen jatkuvasti. Eväiden tekeminen töihin on perusasia, treenaaminen ennen töitä tai töiden jälkeen on arkipäivään kuuluva itsestäänselvyys. Tottakai uudet treenivaatteet tai jollekin muutokset ruokavaliossa voivat tuoda taas yhdeksi viikoksi lisää intoa tekemiseen, mutta aika huteralla pohjalla ollaan vieläkin. On vaikea sanoa miksi toinen tykkää tuosta ja toinen tästä, mutta kyllä sen vaan aika nopeasti huomaa kenellä klikkaa salitreenin kanssa ja kenellä ei. Tai ainakin sen varmasti tuntee itse, että teenkö nyt jotain mitä voisin kuvitella tekeväni aina.

Mä en ole aina motivoitunut vaan enemmänkin sitoutunut ja halukas elämään tavallani. Pystyn ajatella tekemisiäni pitemmällä tähtäimellä ja se on kaikessa pitkäikäisessä touhussa tärkeää. En aio kirjoittaa siitä, että tottakai muakin väsyttää aamuisin ja tekee mieli herkkuja yms. On tärkeämpää ymmärtää se ero, että jokainen ihminen pystyy laihduttaa yhden kerran elämässään tai vetämään yhden kovan aamutreenin ja se on kiinni tahdonvoimasta. Kuitenkin, jos elämäntapa olisi kiinni tahdonvoimasta niin ei täällä kellään riittäis paukut elää ympäri vuoden terveellisesti. Mä en ole varustettu millään erityisen kovalla motivaatiolla tai selkärangalla vaan nimenomaan löytänyt elämääni asioita, joiden eteen on helppo tehdä töitä. Syöminen ja treenaaminen ovat molemmat olleet aluksi aivan puhdasta opettelua, joista on päästy pienin askelin tähän nykytilanteeseen. Elämäntapa ei ole sama asia kuin laihdutuskuuri tai kuntokuuri, eikä elämäntapaan liity ollenkaan samanlaista tahtojentaistoa, mielihalujen kanssa kamppailua tai itsensä kiskomista treeneihin. On takuulla vaikea ymmärtää, että miten joku jaksaa tehdä ”tätä” vuoden ympäri jos oma ajatus ”tästä” on 8 viikon kuuri.

En osaa eritellä sen tarkemmin miten tähän ollaan päädytty, mutta kuten sanottu niin ensimmäisestä kuntosalikäynnistä alkaen musta tuntui että löysin jotain mistä tulee mun juttu. Mulla ei ole 6 vuoden aikana tullut tunnetta, että haluaisin jotain muuta liikuntaa elämääni vaan olen halunnut etsiä mulle parasta tapaa käydä salilla ja treenata lihasta. Siinä on ollut ihan riittävästi hommaa jokaiselle vuodelle, eikä ole koskaan ollut tylsää. En ole kyllästynyt kanaan, kananmuniin tai riisiin missään vaiheessa ja ruokavaaka on mulle perustarvike keittiössä, enkä mieti sen olemassaoloa millään tavalla. Motivaatiota on tottakai lisännyt ajan saatossa onnistumiset, joita saan päivittäisellä tasolla hyvistä treeneistä, pitkässä juoksussa vaikkapa peilikuvan tai terveystilanteen positiivisista muutoksista ja satunnaisesti kehuista, kilpailuista tai erityisen hyvistä suorituksista. Kuitenkin se suurin tekemisen taustalla oleva syy on ollut alusta saakka jotain aivan muuta. Mä en käytä aikaani ja energiaani siihen, että kyseenalaistaisin elämäntapaani tai miettisin onko tässä mitään järkeä, palkitseeko tämä riittävästi tai jäänkö jostain paitsi. Mikäli koen jossain vaiheessa tämän ottavan enemmän kuin antavan niin toivon, että löydän jotain muuta sisältöä elämääni. Tällä hetkellä oon kuitenkin sellaisessa vaiheessa, että löydän ”tästä” jatkuvasti lisää uusia puolia ja ulottuvuuksia joihin haluan paneutua.

Usein ruoan ja liikkumisen ympärillä pyörivä ahdistus liittyy vahvasti laihduttamiseen ja voisinkin sanoa, että koko sana laihduttaminen meinaa saada mulla oksennusrefleksin aikaiseksi. Laihtumisella on niin valtava voima sellaisen ihmisen elämässä, joka kokee tarvetta laihtua ja se on pelottavaa. Täällä mun fitness-kuplassa elämäntehtäväni ei ole laihtua, eikä se olenko enemmän tai vähemmän hoikka ole mulle syy käydä salilla tai syy syödä/olla syömättä jotain. Mikäli syy syödä ja treenata olisi vain ulkonäkö niin kyllähän mäkin olisin aika päiviä sitten todennut tämän olevan kuolettavan hidasta hommaa siihen tarkoitukseen. Monen ruokavalion noudattajan ikuinen tavoite on laihtua ja mä ymmärrän, että se ei riitä motivoimaan kuin hetkellisesti. Likkumiselle ja syömiselle on löydettävä isompi tarkoitus, kuten omasta kehostaan oppiminen. Mä voisin myös veikata, että syy mun pitkäikäiseen sitoutumiseen on ollut se etten alunperinkään harrastuksellani lähtenyt tavoittelemaan laihtumista. Laihduttaminen ja laihtumisen ympärillä pyörivät ajatukset, tavat ja tekeminen on ihan älyttömän stressaavaa ja siitä on muuten vaikea päästä eroon. Laihduttaminen itsessään voi olla suuri riski motivaation lopulliseen kadottamiseen ja ainakin mulla huonoimmat fiilikset näiden vuosien aikana ovat tulleet aina silloin, kun koen pakottavaa tarvetta laihtua. Uskon ja tiedän, että tietyllä tavalla eläminen ympäri vuoden ei vaadi mitään sen ihmeellisempää kuin siitä elämäntyylistä nauttimisen ja kukaan ei voi nauttia laihduttajan elämäntyylistä. Eihän?

Täytyy myös muistaa, että jokaisen eteen tulee jatkuvalla syötöllä haasteita ja vaikka tuntuisi että omalle tielle olis osunut kaikki mahdolliset kuopat niin eteenpäin on mentävä. Mun kehotus on se, että haasteita täytyy vaan oppia sietämään ja löytää keinot nujertaa ne. Se vaatii myös vähän asennetta, enkä kaunistele totuutta kun sanon että kaikilla ei ole tämän asian suhteen ihan samanlaista sisua ja osa heittää hanskat tiskiin helpommin. Aina on joku, joka lopettaa, kun puntarin luku ei ole mieluinen tai tulee syysflunssa. Itse saan mielihyvää siitä, että vaikeuksista huolimatta teen jossain määrin tulosta ja jaksan nousta uudelleen. Mulla on ollut elämässäni monen asian suhteen tosi vahva never give up -asenne, eikä fitness ole jäänyt tämän ulkopuolelle. Jos ja kun mulle on tullut ongelmia vastaan, niin vaihtoehtona ei ole ”tämän” lopettaminen. Ainut olemassaoleva vaihtoehto on löytää keino siihen, miten ”tätä” pystyy tekemään mahdollisimman fiksusti siitä huolimatta että ongelmia on. Jos kyse olisi jostain mulle vähemmän merkityksellisestä asiasta niin lopettaminen ei varmaankaan olisi poissuljettu.

Koen myös, että treenaaminen on mulle kliseisesti terapiaa ja pään tuulettamista, mä treenaan voidakseni hyvin ja pitääkseni hauskaa. Joku toinen maalaa tai soittaa kitaraa. Vaikka mä miten paljon haluaisin antaa 5 varmaa vinkkiä siihen, kuinka motivoitua päivästä toiseen niin ei siihen ole olemassa ohjekirjaa. Eli en osaa vastata siihen että miten juuri salitreenistä tai tietyllä tavalla syömisestä saisi tehtyä itselleen sen oman jutun, mikä ei vaadi jatkuvaa ponnistelua. Uskon, että kaikille löytyy joku oma juttu ja sen etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Suunnitelmallinen/runsas/tarkoituksellinen/tulostavoitteellinen liikunnan harrastaminen ja tietoinen syöminen ei tarvitse olla kaikkien harrastus ja, jos tuntuu ettei niistä saa mielihyvää niin itseään on turha pakottaa tiettyyn muottiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että mikään harrastus tai asia elämässä ei ole sellainen mikä olisi aina kivaa.

Mä en yritä tekstilläni epämotivoida ketään, mutta en mä haluaisi että kukaan antaa elämästään vuosia sen miettimiseen miksei itse pysty tai onnistu tai nauti ”tästä”. Liikkuminen ja syöminen ovat tavallisia ja jokaisen ihmisen elämää koskettavia asioita, mutta kukin toteuttakoon niitä hyväksi kokemallaan tavalla. Se, että me ihaillaan jonkun ihmisen elämää, ulkonäköä tai asennetta ei tarkoita että meistä tarttis tulla tämän kopioita. Inspiroidutaan kyllä, mutta kukaan ei ole epäonnistuja jos ei pysty, halua tai yksinkertaisesti nauti asioista samalla tavalla. Mä ihailen ihmisiä, joiden koti on aina järjestyksessä ja siisti, hienosti sisustettu ja pöydällä on joka päivä vaasissa tuoreita kukkia. Olis mahtavaa nauttia siivoamisesta tai osata ajatella sitä jotenkin pitemmällä tähtäimellä. Vaikka olen opetellut käyttämään imuria ja osaan teknisesti siivota kylpyhuoneen niin en mä koe nauttivani siitä millään tavalla. Todennäköisesti mulla on kuitenkin vielä kokeilematta monta lähestymistapaa siivoamisen ja sisustamisen suhteen, joten toivoa ei ole menetetty. 😉

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta