MONET ASIAT PYSTYN JÄRKEILEMÄÄN, MUTTA…

Mä en ollut koskaan lapsena yksi niistä urheilullisista tytöistä ja mun on edelleen välillä vaikea uskoa, että asiat on tänä päivänä toisella tavalla. Että elän urheilullisesti, työskentelen urheilun parissa ja liikkuminen on mun juttu. Kylläpä asiat voikin muuttua! Ei tää elämäntapa kuitenkaan ole ainut, josta voisin kuvitella nauttivani ja haluankin päästä kokemaan myös jotain tuntematonta ja sellaista, mikä tuntuu ehkä juuri nyt epärealistiselta. Aivan, kuten urheilullinen elämäntapa tuntui joskus. Mittarissa on vasta 26, joten kaikki on vielä auki ja avoinna.

Vastailin tässä videollakin kysymykseen koskien mun lapsuutta ja urheilullisuutta, mutta ajattelin kirjoittaa sen pohjalta vielä postauksenkin.

 

Monet asiat pystyn järkeilemään, mutta into ja jokin omituinen fiksaatio lihaksikasta vartaloa kohtaan ei ole auennut mulle tähän päivään mennessä. Miten se tuli muhun? En muista mitään *klikkiä* tai varhaisia muistoja, joissa olisin kiinnittänyt millään lailla huomiota urheilullisia tai lihaksikkaita vartaloita kohtaan. Ulkonäkö on ollut pukeutumisen suhteen tosi iso osa mua, mutta muuten en ole niinkään välittänyt. Mua ei ole koskaan painostettu urheilun pariin, vaan molemmat ollaan veljen kanssa saatu valita mieluiset harrastukset. Autoa ei ole meidän perheessä myöskään ollut, joten kaikki matkat on kuljettu aina pyörällä ja siltä osin ollaan kyllä liikuttu kaikki. Koskaan en ole lähtenyt urheilemaan sen vuoksi, että olisin hävennyt itseäni tai voinut kehossani siinä mielessä huonosti, vaikka suurimmaksi osaksi oon elänytkin mittareiden mukaan liikakiloja kantaen.

Lapsuusaika ei mennyt pelikentällä tai telinevoimistelussa, vaan tyyliin kotona kissan kanssa ja piirtäessä, sekä myöhemmin tiiviisti musiikin parissa. Hoivavieetti ja luovuus, taiteellinen puoli, musikaalisuus — ne kuvaavat mua hyvin. Ulkonäköä tärkeämpää on ollut se, mitä ihminen pystyy tekemään ja miten vaikuttamaan, eikä se miltä hän pystyy näyttämään. Mun isä on kannustanut mua ihan valtavasti musiikissa ja kiitos hänelle siitä, tovottavasti herätän ainakin tämän vielä joskus uudelleen henkiin. Mitä tulee fitness-kilpailemiseen niin vanhemmat ovat tulossa katsomaan 6,5 viikon kuluttua ensimmäistä kertaa mun kisoja. Se on jännittävää, todella! Me ei olla koskaan puhuttu siitä mitä teen ja miksi teen, koska mä teen anyways mitä haluan ja he, jos ketkä sen tietävät.

Vanhemmat eivät koskaan näe mua ilman pitkähihaista, mutta ovat tulossa nyt ensimmäistä kertaa katsomaan mun kisoja.

Huomasin kyllä varhain, että mulla oli jonkinlaista urheilullista lahjakkuutta, esimerkiksi voiman ja nopeuden suhteen. Tai ehkä enemmänkin kovaa tahdonvoimaa, jolla pystyi hetkellisesti puskemaan suorituksissa. Sisua ja nopeutta vaativat lajit olivat mun juttu. Oon ollut aina ihan hemmetin kilpailuhenkinen ja huomatessani, että oon jossain hyvä, on se puskenut mua vaan kahta kovemmin eteenpäin. Kyse ei ole näyttämisenhalusta vaan enemmän siitä, että pystyy olee ylpeä omasta yrittämisestä ja onnistumisesta. En kaipaa hyväksyntää sille miltä näytän vaan päinvastoin tahdon olla jotain epätavallista ja tiedän, että lihakset naisilla jakavat mielipiteitä vahvastikin.

Aikuiset tekee töitä ja laihduttaa. Ajatelkaa, jos joku olisi tän meille kertonut kun oltiin 16-vuotiaita ja mietittiin tätä elämää. Ihan sama missä päin maailmaa asut, miten varakas olet, sinkku tai suhteessa, äiti, isä… Kaikki tekee töitä, stressaavat siitä, haalivat rahaa, murehtivat rahaa ja laihduttavat, ajattelevat laihduttavansa tai toipuvat laihduttamisesta. Tavalla tai toisella — ainakin suurin osa. Iskikö muhun sitten vaan aikuisuus tai jotain, ehkä? Koen, että omalla kohdallani ikävän käännekohdan elämääni toi oikean olkapään urheiluvamma ja vatsan alueen leikkaukset, jotka veivät mua poispäin todella rakastamastani lajista, kilpacheerleadingista. Se on niin oma maailmansa, että jokainen siellä ollut/oleva ymmärtää miten kova paikka on joutua vastentahtoisesti pois pelistä. Olin vähän hukassa, koska vuosien ajan mulla oli ollut selvä paikka mihin mennä ja missä olla.

Tämän jälkeen alkoikin alamäki mitä tulee urheiluun. Kaikki hauskuus katosi ja jäljelle jäi vakavuus, yksilölajit, oma vastuu, oma paine, kilpailu itseään vastaan, ei tukea tai kanssakäymistä muiden kanssa. Aloin jostain kumman syystä laihduttaa ja loppu on historiaa. Täytyy olla tosi hyvät puitteet ja tiimi ympärillä, jotta nuori aikuinen on valmis yksilölajin vaatimaan kovuuteen, jossa hommat on mahdollista vetää yli ja ympäri. Helposti. Joukkueen kanssa on selvästi terveempi ote asioihin ja siihen liittyy paljon muutakin, kuin pärjäämisen paine. Tämä oli aikaa ennen kuntosalia, mutta myös fitnesslajit ovat aikuisille! Tästä olen valmis vääntämään vaikka hautaan asti, enkä tarkoita ikää numeroina vaan henkistä kypsyyttä, mikä mullakin on ollut vuosina 2012-2016 vielä hyvin hakusessa. Kyse on enimmäkseen siitä, mitä ulkonäkökeskeisyys tekee ajatustasolla ja miten tietynlaiseen eristäytymiseen osataan tai pystytään suhtautua kypsästi. Koska tarkkailun alla ovat ruoka, liikunta ja se miltä näytät, olisi ensisijaista olla todella sinut itsensä kanssa, jotta elämästä ei tule ahdistavaa. Nää asiat on niin arkisia ja normaaleita, että kun niistä lähdetään tekemään rakettitiedettä on paluu tavalliseen vaikeaa.

Lihasten suhteen se on jopa hieman pelottavaa, miten oma silmä tottuu kaikkeen. Jos olisin 6 vuotta sitten nähnyt itsestäni kuvan tänä päivänä niin en olis astunut enää jalallani salille. Nykyään taas on vaikea kuvitella liian lihaksikasta naisvartaloa, jos ajatellaan naturaali-urheilijoita, joissa säilyvät esimerkiksi naiselliset kasvot, ääni jne. On mullakin rajani, mutta ne eivät tule vastaan tämän elämän aikana, eikä kukaan nainen tai mies kasva ikuisesti. Rasvaprosentti tekee suurimman vaikutuksen siihen, miten hurjalta treenaava ihminen lihastensa kanssa näyttää, eikä mullakaan tarvitse tulla, kuin muutama kilo niin tämä vuosien työn tulos peittyy silmänräpäyksessä.

Näiden, mun treenivuosien aikana negatiivisimpia hetkiä ovat olleet ne, kun peilin edessä tulee vietettyä liikaa aikaa. Meni pitkään, etten edes omistanut kokovartalopeiliä ja se oli rentouttavaa. Pari ekaa treenivuotta en todellakaan arvostellut itseäni peilin edessä vaan olin salilla tekemässä sitä mistä tykkäsin. Some ja puhelimien kasvava käyttö on vaikuttanut ainakin mun kohdalla paljon siihen, miten paljon aikaa tulee vietettyä itseään arvostellen tai välillä myös (onneksi) tyytyväisesti katsellen. Elämässä pitää olla muutakin, kuin ulkonäkö, minä ja kokovartalopeili. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun kisoihin on enää muutama hassu viikko aikaa, on peilikuva mulle tärkein motivaatio ja mittari. Olo on kuin murrosikäisellä pahimpaan mielialaviahtelu-aikaan, kun yhdessä hetkessä kaikki kääntyy päälaelleen. Nyt on hyvä ja pian on huono. Ulkonäkö saa liian suuren vallan, enkä tykkää siitä ja kaipaan hengähdystä oman kunnon tarkkailusta siinä mielessä, että sitä täytyisi olla koko ajan viemässä johonkin suuntaan.

 

Muistakaa myös käydä ehdottamassa suosikkianne ehdolle Inspiration Blog Awardsiin. Aikaa on huomiseen, 9.3 asti!

jessica

2 vastausta artikkeliin “MONET ASIAT PYSTYN JÄRKEILEMÄÄN, MUTTA…”

  1. Moikka Jessica!

    Oon seurannut sua instan puolella siitä asti, kun päätit vaihtaa lajia. Jostain syystä
    nyt vasta eksyin sun YouTube-kanavalle ja eilinen ilta meni sun videoita katsellessa.
    Hatunnosto, että jaksat panostaa pitkiinkin ja LAADUKKAISIIN videoihin! Valitettavan harvoin näkee fitnesstubettajia tai muita alan ihmisiä, jotka menevät sieltä mistä aita on matalin.. 🙂 Videoiden laatu ja sisältö on mitä sattuu, mutta sen uskon vaikuttavan suoraan myös seuraajamääriin. Kiitos videoista taitaakin mennä poikaystävällesi 😉
    Siitä tulikin mieleen, että videoita katsellessa huomasin, että poikaystävä on ihailtavan paljon mukana tuossa sinun matkassa. Voisko siitä tehdä videon, mikä hänen roolinsa on?
    Ja toinen juttu; treenit valmentajan kanssa sai ainakin täällä ruudun toisella puolella hien pintaan pelkästä katsomisesta, mutta huomasin, että mimmi oli ihan coolina vaan eikä hikipisaraakaan ollut näkösällä 😀
    Vaikuttaako alhainen rasvaprosentti hikoilun määrään?

    • Iso kiitos, että seuraat ja kommentoit! Tosi mieletöntä saada näin kivaa palautetta. Ollaan suunnittelemassa juurikin sun vinkistä innostuneina videota poikaystävän roolista. 😉 Hiki-asiaan tulikin vastaus uudella videolla. 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 19
Tykkää jutusta