MITÄ ELÄMÄLTÄ KUULUU HALUTA

Oli aika, kun mä mietin paljon niinkin syvällisiä asioita kuin elämän tarkoitusta ja mun olemisen tarkoitusta sekä epätyytyväisyyttä omaan tilanteeseeni. Pitääkö mun olla enemmän, saavuttaa ja tavoitella jatkuvasti jotain vai saako välillä vaan olla tyytyväinen ja nauttia hetkestä? Oleminen ilman mitään isoa, elämää mullistavaa projektia on vähän OUT tai ainakin musta tuntui siltä, että kaikilla muilla oli meneillään jotain suurta. Ja mä vaan leijun jossain välitilassa. Nää ajatukset voimisti alakuloa ja näin kaiken mun omassa elämässä jollain tapaa vajaana. Aivan niin kuin kaikki muut olis valmiita ja tietäis mitä ne haluaa. Kunnes aloin jutella ihmisten kanssa ja huomasin, että KAIKKI on vaiheessa. Kukaan ei tiennyt mitä haluaa tehdä ja mitä pitäis haluta. Kaikki uskoi, että nykyinen tilanne on vaan välivaihe ja pelkona oli, että välivaiheesta tulee pysyvä. Menet kesätöihin ja huomaat vuosien päästä, että olet vieläkin ”kesätöissä”. Eihän tän näin pitänyt mennä. Olet yhä edelleen parisuhteessa, jossa kumpikaan ei ole onnellinen tai muuta vastaavaa…

Mitä kuuluu haluta?
Mitä haluan haluta?
Mitä saan haluta?
Mitä uskallan haluta?

Unelma on sellainen minkä eteen haluaa tehdä intohimoisesti töitä päivästä toiseen. Kaikilla ei todellakaan ole kristallinkirkasta unelmaa, mikä vie eteenpäin ja tuo toivoa. Ei mullakaan itseasiassa ole tällä hetkellä mitään unelmaa. Mulla on ollut voimakkaita kiinnostuksenkohteita ja oon tehnyt niiden eteen töitä jonkin aikaa, kunnes on tullut joku toinen, kiinnostavampi asia. En tykkää jäädä kiinni asioihin, mitkä mua ei kiinnosta koska aika on rajallista ja mun tavoite on tehdä mahdollisimman paljon kivoja juttuja. Vaikkapa tämä BikiniFitness -ajatus. Se vaan tuli ja kiinnostaa mua tällä hetkellä, sen tekeminen motivoi mua mutta ihan taatusti tulee aika kun mua kiinnostaa jotkut aivan muut jutut ja se siitä. Ei enää bikinikisoja. En tahdo elämääni rajoittavia asioita, jotka sitovat mua liikaa esimerkiksi tiettyyn lokaatioon. Jos olisin ostanut Vaasasta oman kämpän niin mun olis huomattavasti vaikeampi lähteä täältä joskus pois. Yksi muuttokuorma saa luvan olla riittävästi omaisuutta.

Asioita täytyy tehdä niin kauan, kuin ne tuntuvat mielekkäiltä. Tää on mun motto ja se antaa elämälle miljoona mahdollisuutta. Missään ei tarvitse olla kiinni, asioista saa innostua niin paljon kuin mieli tekee ja innostus saa lopahtaa. Se on tavallista, sallittua ja oikeastaan aika lohduttavaakin. Ihmisillä pitäis olla enemmän pokkaa mennä omien fiilisten perässä, eikä yrittää juosta muiden mallin mukaan. Tai sen mukaan, mitä minkäkin ikäisenä kuuluis tehdä. Mä oon aina aloittanut asioita sen perusteella, miten ne mua huvittaa ja lopettanut jos ei enää yhtään huvita. Olis enemmän kurjaa ajatella, että hukkasin juuri vuosia kallisarvoista aikaani johonkin mikä ei kiinnostanut juuri missään vaiheessa yhtään. Ylämäkiä ja alamäkiä tulee kaiken kanssa, mutta ymmärrätte varmasti mitä haen. Jos asia ei tunnu työnteon ja pienten uhrautumisten arvoiselta niin miksi tehdä sitä? Miksi ottaa asuntovelka, jos asuinalue ei tunnu kivalta tai poikakaveri jonka kanssa lainan otit ei tunnu varmalta? Tarviiko mennä naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen vaan sen takia, että sitä odotetaan? No ei tarvitse.

Tyhjän päälle jääminen on ärsyttävä sanonta. Aivan, kuin ihminen ei osaisi tehdä mitään ilman tarkkaa suunnitelmaa. Mä uskon (tiedän), että esimerkiksi aika työttömänä voi olla monelle korvaamaton hetki omille ajatuksille vaikka taloudellisessa tilanteessa ei kehumista olekaan. Mutta, jos koskaan ei ole aikaa miettiä omaa elämää ja sitä mitä haluaisi tehdä sen sijaan mitä pitäisi tehdä niin jääkö aika paljon kokematta? Pakko pysähtyä pitäis olla jokaisen oikeus ja velvollisuus. Omat tekemiset tai tekemättä jättämiset pitäis kyseenalaistaa aina välillä niin sais uutta perspektiiviä elämään, eikä pienellä rahalla toimeentuleminenkaan mikään täysin negatiivinen kokemus ole. Siinä se tärkeysjärjestys vasta uusiksi meneekin.

Kun ihminen on todella tylsistynyt se saattaa yllättää. Mitä, jos tylsistyminen onkin merkityksellinen kokemus mikä vie meidän luovuuden uusille ulottuvuuksille ja herättää meissä sellaisia puolia, joiden olemassaolosta ei olla edes tiedetty? Uskon todella siihen, että tänä päivänä yks suuri ongelma on se että me ollaan ihan jatkuvasti erilaisten virikkeiden ympäröimänä ja ihmiset ei kestä lainkaan tylsyyttä. Ei aikuiset eikä lapset. Mobiililaitteilla surffailu saattaa tuntua hetkellisesti helpottavalta (tappaa tylsyyden), mutta pitemmällä tähäimellä kaikki meidän deeper thinking jää pois. Ei hyvä! Tylsyys puskee meidät keksimään jotain uutta, joten kannattaa kokeilla.

Oma tyhjän päälle jääminen oli lähellä silloin, kun en treenannut neljään kuukauteen. Mitä mä nyt teen? Onneksi olin laittanut oman yritystoimintani pystyyn ja mä oonkin aivan 100% varma, että ilman pakkolepoa en olis saanut hommaani toimimaan. Mä olin lukenut kokonaisen kirjan viimeksi varmaan 5 vuotta sitten ja yhtäkkiä mä luin hujauksessa englanninkielisiä kirjoja. Mä en ollut koskaan käynyt missään ja varasin yks kaks, hetken mielijohteesta matkan Nykiin. Nää kaikki kolme asiaa muutti mun elämän! Tyhjän päälle tipahtaminen on just hienoa, kun sen ottaa oppimatkana.

Mä tunnen välillä itseni oudoksi kun mulla ei ole mitään selkeää suuntaa, mutta niin kauan kuin oma outouteni ei haittaa mua itseäni niin kaikki on hyvin. En ole koskaan välittänyt siitä, mitä yhteiskunta meiltä odottaa eikä mua edelleenkään kiinnosta se pätkän vertaa. Jos olettamus on se, että tiettyyn ikään mennessä täytyy olla perhe, oma talo, auto, vene, vakityö jne. niin mä olen menetetty tapaus. En oo koskaan kokenut, että mun vanhemmat esimerkiksi olis painostanut mua yhtään mihinkään saavutukseen elämässä. Ei multa oo koskaan kysytty, että mites lapset tai joko ootte suunnitelleet omistusasuntoa. Mä uskon, että meidän vanhemmat ovat lapsistaan ylpeitä ja onnellisia kun ollaan terveitä. Me pärjätään ja tehdään mitä tykätään mun veljen kanssa.

Mua kiinnostaa oikeastaan vaan kaikki epätavallinen ja sellainen, mikä vaatii rohkeutta. Oli se sitten työ tai tapa pukeutua. Kun tekee asioita, jotka oikeasti kiinnostaa niin pienetkin onnistumiset tuntuu ihan sairaan hyvältä. Sellainen elämäntavoite mulla on, kuin ”tee arjesta parempaa”: sitä suurin osa meidän ajasta kuitenkin on. Lomat on lomia ja juhla on juhlaa, mutta se mitä teet päivittäin pitäis maistua hyvältä. Ainakin suurimmaksi osaksi. Mä en halua juosta elämääni karkuun viikon etelänreissulle, enkä halua ajautua tilanteeseen jossa se viikon reissu on ainut mikä pitää mut järjissäni. Tästä syystä mä en tahdo velkaa, joka pakottaa mut tienaamaan X-summan kuussa tai tekemään työtä jota mä inhoan. Rahan haaliminen on ihan hullua ja se, että sen vuoksi ollaan valmiita elämään pääosin epätyydyttävästi. Ihmiset elää jatkuvasti varojensa äärirajoilla tai yli niiden mikä taas vie kauemmaksi hyvinvoinnista. Uskon, että monen olis todella paljon parempi olla ihan kuulkaas vuokra-asunnossa ja ajella vähän edullisemmalla autolla, syödä edullisempaa ruokaa ja olla koko ajan ostamatta jotain. Se, että jo valmiiksi velkaantuneina aletaan vaihtaa keittiöön kivemman näköisiä kaapinovia ja ostetaan koiranpentu ei vaan mee mun jakeluun.

Esimerkiksi tämä mun treenaaminen on ihan puhtaasti tärkeää mulle siitä syystä, että se parantaa mun arkea. Se, että mulla on hyvä olla omassa kehossani, saan hikoilla ja tehdä asiaa missä oon omasta mielestäni hyvä, parantaa mun arkea. Vaikka siinä ei olisi järkeä tehdä asioita niin täysillä niin mä haluan, koska se on kivaa. Muutenkin ihmsten järkiperäisten tai tutkimuksissa järkeviksi perusteltujen asioiden tekeminen on mun mielestä aivan liian määräävää. Kaikki omaan kokemukseen perustuva ja ihan rehellisesti tunteet edellä meneminen ei ole yhtään vähemmän hyvä tapa toimia!

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta