Mistä treenaaminen sai alkunsa? Miten tekemiseni on kehittynyt vuosien varrella?

Aloitin salitreenit 2011 vuoden lopussa ja voisin sanoa hurahtaneeni siihen aivan totaalisesti. Mulla koko salihomma ja siihen liittyvä ruokavalion noudattaminen ynnä muu, meni aika pahasti överiksi ja touhua voisi verrata johonkin uskonlahkoon. En ymmärtänyt tai osannut edes kuvitella, että jokainen voi tehdä hommasta juuri oman näköistä ja ainut tyyli oli mennä tukka putkella. Tietysti se, että yhtäkkiä on jokin kaava mitä noudattaa on jo itsessään järisyttävä muutos. Suurin opettelu oli keittiössä ja arjen aikatauluttamisessa. Vaikka syön tänäkin päivänä tarkasti, ei kuppi käänny silti nurin siitä jos kaikki ei mene kuten haluaisin. Se on mahdotonta ja välillä tulee optimaalisuudesta paljonkin poikkeavan pitkiä ateriavälejä tai huomaan, että kello on 22 ja syömättä on vielä kaksi ateriaa. Silloin tärkeämpää on uni ja viimeinen ateria jää syömättä. Kokonaisuus ratkaisee.

Tässä salitouhussa olisi suotavaa olla aivotoiminta mukana ja tuntea omat rajansa. Tai ainakin olla halukas oppimaan ne rajat. Omalla kohdallani näin ei todellakaan aina ole ollut ja pitkään uskoin olevani superihminen toiselta planeetalta. Ajattelin, että enemmän on enemmän ja mikään ei kosketa minua. Nyt myöhemmin korostan sitä, että on tärkeää keskittyä harjoituksista palautumiseen! Se ei tarkoita ainoastaan hierontaa ja venyttelyä vaan myös (ja erityisesti) sitä oman treenityylin ja levon suhdetta sekä sellaista syömistä, mikä palvelee juuri sinun tavoitteita. Kehon kyky palautua tekemästäsi treenistä = kehityksesi ja, vaikka tavoitteesi olisi olla stadin revityin laku niin syö vähemmän ja tee enemmän ei vie pitkälle.

Ensimmäisitä kisoista tuli hopeaa. En ollut lihaksikkain, mutta kireyttä arvostettiin.
Kyröjoki-maraton

Ennen salitreeniuran alkua olin kova likka juoksemaan. Kävin myös ahkerasti ryhmäliikuntatunneilla ja pyöräilin pitkiä matkoja. Viikon juoksukilometrit saattoi hyvin olla 100km ja perinteinen kuvio oli, että lähdin aamulla 4:30 juoksemaan töihin ja sieltä takaisin. Illalla vielä ryhmäliikuntaa ja/tai lisää juoksua. En pitänyt itseäni urheilullisena siitäkään huolimatta, että liikuin koko ajan. Tiesin, että teen asiat väärin mutta olinhan sentään superihminen. Töissä join 10 kuppia kahvia ja kotona söin illalla 2prk maitorahkaa ja hyvänä päivänä ananasta. Oli tosi pitkä aika, etten syönyt lainkaan hiilareita ja se taas ei palvele urheilijaa millään tavalla. Ei vaikka syöminen olisikin muilta osin parempi kuin oma maitorahkakuurini.

En osaa sanoa, miksi tein näin. Asia ei hävetä, koska tiedän että tämä on aivan liian yleistä ja suurella osalla naisista on takana jonkinlainen historia syömishäiriöiden kanssa. Jos oma tarinani on jollekin avuksi niin olen saavuttanut päämääräni. Se, mitä itse muistan noista ajoista niin sen päivän kun katsoin peiliin ja sumeilla silmillä näin, miten laihaksi olin itseni näännyttänyt. Olin kuoleman väsynyt, mutta en saanut nukuin yössä kuin ehkä kolme tuntia. Kävin niin ylikierroksilla ja keho oli todella stressaantunut.

Tuli siis aika, kun uskaltauduin salille ja kuinka ollakaan – Tykkäsin salitreenistä heti! Lähdin välittömästi toteuttamaan kisaprojektia, kun sitä minulle ehdotettiin. Heti siitä päivästä lähtien, kun sain ensimmäisen ruokavalion kaikki muuttui. Olin todella huojentunut siitä, että sain vihdoin luvan kanssa syödä. Koko ajatusmaailmani muuttui, enkä enää ihannoinut sairaalloista laihuutta. Keskityin paljon itse tekemiseen, enkä juurikaan notkunut peilin edessä. En tainnut edes omistaa kokovartalopeiliä. Kuvista huomasin kehityksen.

En tiedä mikä liike tässä on menossa… 😀 Olin käynyt salilla ehkä kuukauden. Cheerleadingista saadut olkapäät hieman dominoi. Selkätreenit meni pitkään epäkkäille.

Olin muistaakseni 5kk niin sanotulla off-seasonilla ja sen jälkeen alkoi ensimmäinen kisadieetti syksyyn 2012. Seuraavat kisat oli taas 2013 ja sieltä jatkettiin EM-kisoihin. Tiheään kisaamalla ei oikein koskaan päässyt kiinni sellaiseen elämäntapaan ja musta tuntuukin, että aika moni vetää dieettien välisen ajan melko lailla plörinäksi. Koska pian se kuuri kuitenkin taas alkaa.
Takaisin treeniaiheeseen…
Koko tuon ajan treenasin samalla mentaliteetilla: Mahdollisimman raskailla painoilla. Millään muulla ei ollut väliä, enkä koskaan ajatellut tekniikkaa. Saisinkohan enää edes niitä rautamääriä liikkeelle? En välttämättä, mutta silloin rauta tosiaan liikkui vähän toiseen tyyliin. En voi sanoa, etteikö kehitystä olisi tullut mutta takuulla jokin toinenkin tyyli olisi toiminut. Tein vipunostoja ”sivuille” (en tiedä minne suuntaan todellisuudessa meni) käsipainoilla, joilla varmaan nykyään punnerran. Hauiskäännöistä ei saanut selvää oliko kyseessä selänojennus vai kyykky, mutta kaikki oli hyvin niin kauan kun painoja sai kasvatettua.

Näytin aivan massamonsterilta. Ryhti oli reilusti eteenpäin kääntynyt ja kaikki paikat aivan paskana. Muistan, että jopa sormien lihakset olivat niin kipeät, että heräsin öisin siihen jumalattomaan särkyyn. Kaksi ekaa vuotta olin kokovartalokipsissä 24/7. Koko aikana ei ollut yhtäkään kevyttä viikkoa ja salitreenejä viikossa 6. Jokainen voi kuvitella, mikä on lopputulos kun hermostoa rasitetaan aivan liian suurilla painoilla joka päivä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, jokaisen lihasryhmän kanssa. Olin salilla tunteja päivässä, koska yhden treenin sisältö oli niin järkyttävä, että samassa treenissä saattoi hyvin olla 4-5 erilaista versiota pystypunnerruksesta. Seisten, istuen, käsipainoilla, tangolla, smithissä, niskan takaa, koneessa ja kaupan päälle vielä arnold. Ettei jää mitään hampaankoloon. Treeni loppui sitten, kun mitään ei enää pystynyt tekemään. Tekemisessä ei ollut oikeastaan järjen hiventäkään ja uskon, että suuri osa ongelmista on peräisin tästä idiootti-ajasta.

En ollut koskaan jutellut kenenkään muun kisaajan kanssa tai ylipäänsä yhtään kenenkään kanssa treenaamisesta. Olin sitä mieltä, että se mitä teen on helvetin hyvä ja oma tavoite oli tehdä isommilla painoilla, kuin kukaan muu salin naisista. Tätä näkee vieläkin salilla tapahtuvan aika paljon nuorten tyttöjen keskuudessa ja koko tekstini idea on ehkä herätellä tätä porukkaa. Ettei tarttis myöhemmin katua, vaikka kantapään kautta oppiminen onkin tehokkainta. Näen silti, että tekniikat ovat todella vaarallisia ja tekeminen hurjan näköisiä, kun painoja kolme kertaa liian paljon.. Itse en mene sanomaan, ellei minulta apua pyydetä. Pyytää kyllä saa ja neuvon mielelläni, jos apu kelpaa. En voi itse suositella aloittelijalle painoprogressiivista lähestymistapaa treeniin, jos (ja KUN) tekniikkapuoli on hakusessa. Ensin tekniikat haltuun ja sen jälkeen painojen lisäystä tekniikan sallimissa rajoissa. Maksimijutut aina osaavan varmistajan kanssa. Toimin näin omien asiakkaideni kanssa ja, kun opetus on hyvää niin ihminen oppii nopeasti. Jopa treenaaman lihaksella! Sen jälkeen tulokset puhuu puolestaan.

All right. 2014 koko homma muuttui täysin. Sain laadukasta tekniikkaopetusta ensimmäistä kertaa ikinä ja olin täysin sitä mieltä, että olen treenannut 2 vuotta aivan päin persettä. En osannut käyttää lainkaan lihasta treeneissä vaan tein pääosan työstä liike-energialla ja erilaisia nykäisyjä apuna käyttäen. En osannut kantaa kehoani. En osannut kontrolloida tai hallita painoja millään tasolla eli treeneissä oli vaan yksi tempo ja se oli räjähtävästi molempiin suuntiin. Tämä oppiminen on ollut yksi merkittävimmistä askelista treeniurallani. Siitä huolimatta on todellakin totta, että raskailla kuormilla treenaaminen opettaa tekemisen meiningin ja on hyvää henkistä treeniä. Maksimipainojen käyttö ei voi silti olla koko treenin läpi kantava ajatus vaan sitä on osattava käyttää hyödyksi oikeissa tilanteissa ja suunnitellusti sekä perustellusti.

Asiaan liittyi silti sellainen mutta, että olin tuolloin 2014 myös kisadieetillä ja uuden treenityylin opettelu vei todella paljon aikaa minulta. Kulutus laski minimiin, mikä ei vienyt kuntoa eteenpäin. Liikepankki oli hyvin rajallinen ja treenit kävivät yksipuoliseksi. Ei ollut kivaa mennä salille tekemään vaan niitä samoja juttuja, joista en saanut onnistumisentunnetta pitkään aikaan. Se oli sitä tuntumahinkkaamista, mutta en silti kadu mitään ja perusteellinen opettelu on kyllä kantanut hedelmää. Aika vaan oli väärä kuntoon pääsemistä ajatellen ja muutos oli kerralla liian dramaattinen notkahdus siihen, mihin olin tottunut. Harvoin ajattelen, että lähteekö dieetillä nyt vähän lihasta vai ei ja mielestäni suurin osa kyllä liioittelee asiaa aika tavalla, kun osataan sanoa gramman tarkkuudella paljonko dieetillä paloi lihasta. Mutta uskaltaisin jopa väittää, että tällä dieetillä lihas pääsi vähän turhan helpolla ja se näkyi myös ulkoisesti. Oma mielipiteeni on se, että dieetillä treenin tulisi olla kovaa ja intensiivistä jolloin voidaan saada se aerobisenkin määrä pidettyä kohtuullisena tai jopa minimaalisena. Niin, että itse lajiharjoittelua olisi enemmän kuin crosstraineria tai juoksumattoa.

2014 kisadieetillä

Tämän homman jälkeen kuvioihin alkoi tulla taas raskaampia kuormia, mutta tällä kertaa tekniikka edellä. Aloin kiinnostua paljon tempovaihteluista, erikoistekniikoista ja intensiivisestä harjoittelusta. Monipuolisesta saliharjoittelusta, jossa käytetään mielikuvitusta. Halusin hikoilla ja saada sen fiiliksen, että nyt treenataan mutta tuntuman säilyminen läpi treenin oli elinehto. Oon aina halunnut olla iso ja ihaillut, en kireyttä vaan lihasmassaa. Monen kokeilun kautta silti tajusin, että iso ja lihaksikas eivät ole sama asia. Massamonsterin elämä on pikkuhiljaa menossa kohti urheilullisempaa olemusta, jossa on paljon muullakin väliä kuin kyykkypainoilla. Koen olevani ihan hemmetin hyvässä kunnossa mitä tulee esimerkiksi lihaskestävyyteen, lihasten hermottamiseen ja liikkuvuuteen. Ja niiden vaikutus taas lihaksen kehittämiseen ja kasvamiseen on todella suuri. Esimerkiksi ilman liikkuvuutta on hyvin vaikea kuvitella, että yksikään nainen kasvattaa pyöreitä pakaroita. Liikelaajuudet ja ylipäänsä toteutettavissa olevat treeniliikkeet ovat siinä vaiheessa hyvin rajallisia, jos notkeus on luokkaa näkkileipä. Ei tarvitse kauheasti miettiä, miksi voimistelijoiden kropat ottavat niin hvyin treeniä vastaan.

Mielestäni ei voi olla mitään parempaa treenityyliä, kuin teknisesti puhdas (ei pikkupainoilla hinkuttamista, ellei ole pakko), kontrolloitu, melko pitkillä sarjoilla toteutettu treeni ja laaja liikepankki. Näihin yhdistettynä vielä mahdollisimman raskaat painot. Jos joku luulee, että on kaksi vaihtoehtoa ryskäminen ja tuntumahinkkaus niin se on virheajattelua. Jokainen treenaa, kuten itse parhaaksi näkee ja niin, että salille on kiva mennä mutta harjoitusohjelmaa laatiessa on hyvä pitää omat tavoitteet mielessä. Toiselle uuden opettelu ja oppiminen ovat parasta antia ja joku toinen haluaa tehdä salilla vaan lempiliikkeitä. Jos kyseessä on fysiikkakilpailija niin heikkouksia ja sitä kautta ehkä myös niitä vähemmän kivoja liikkeitä ja heikkoja lihaskulmia on harjoiteltava.  Jos treenin tavoitteena on kaloreiden kulutus niin siellä voi tehdä varmaan ihan mitä tahansa, mutta henkilökohtaisesti suosittelen siihen tarkoitukseen vaikka sitä juoksemista. Painotan silti aina sitä, että pienenkin muodon saaminen kroppaan vaatii oikeasti kovaa treeniä. Naisten ei tarvitse treenata kahden kilon painoilla tai tehdä jalkaprässiä pelkällä kelkalla. Kyllä meissä on voimaa ja sitkeyttä sitäkin enemmän.

Oli kysessä sitten aloittelija tai vaikka ammattilainen niin jokainen salitreenaaja haluaa tuntea tekemänsä työn kohdelihaksessa. Ketä ei ärsyttäisi se, että tekee jotain mutta missään ei tunnu? Liian suurilla painoilla käy takuuvarmasti niin, kun paketti hajoaa ja työtä tekee, ei kohdelihas vaan joku lihas mikä nyt sattuu olemaan jo valmiiksi vahva. Tämä on juurikin se syy, minkä takia niitä ongelmia tulee ja ihminen kokee olevansa vino ja epäsymmetrinen.

Itse lähestyn hyvää treeniä ja etenkin hyvää treenikokonaisuutta monipuolisuuden ja mielekkyyden kautta. Eri kulmien rasittaminen on olennaista omissa treeneissäni ja pyrin aina siihen, että tiedän ja tunnen mitä olen tekemässä. Mulle kuntosali on täynnä mahdollisuuksia, vaikka tietyt perusasiat säilyvätkin treenistä toiseen.

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 49
Tykkää jutusta