MIKSI FITNESS VOI OLLA VAARALLISTA?

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat osoittaneet tukea, kannustusta ja aitoa iloa mun kisatavoitetta kohtaan. Oon aina arvostanut älyttömästi ihmisissä sitä, että osataan iloita muiden puolesta eikä kyräillä selän takana. Kyky iloita toisen puolesta on harvinaista ja, jos koet pystyväsi siihen niin onneksi olkoon. Kuulut hienoon vähemmistöön.

Uskon, että monia lukijoita kiinnostaa tää matka mikä mulla on edessä ja haluan senkin vuoksi päästää teidät lähelle. Mun periaate on se, että jos on valmis antamaan jotain itsestään niin voi myös saada. Somen aikakausi on silti välillä raivostuttava, koska kovinkaan monelle meistä ei riitä pelkän kuvan tai videon katsominen tai tekstin lukeminen. Suurinta osaa kiinnostaa se, että tossa eilisessä kuvassa peruna kiilsi jotenkin oudosti niin oliko siinä öljyä päällä. Ja, jos oli niin mitä öljyä ja kuinka paljon ja onko sitä pakko olla. Kun ei jaksais aina ihan joka ikistä pientä yksityiskohtaa erikseen tarkentaa ja syitä siihen on monia. Usein ne kokonaisuudet jää niiden yksityiskohtien varjoon, koska ketään ei kiinnosta säännöllisesti syöminen vaan enemmän se aamun pillerilajitelma. Lisäksi pienistä asioista tehdään aivan liian suuria johtopäätöksiä ja provoisoidutaan helposti. Halutaan tietää tasan tarkkaan, mitä muut tekee.

Suurta ihmetystä aiheutti se, että miten mä voin kisata bikinissä kun en näytä siltä tai ole sellainen. Bikini Fitness on tänä päivänä varmasti suurimmalle osalle jollain tapaa tuttu laji ja siihen liittyy paljon ennakkokäsityksiä – sekä ulkopuolisilla, että muilla kisaajilla. Tottakai myös mulla ja senkin vuoksi haluaisin luoda uudet mielipiteet, joiden taustalla on ainoastaan omat kokemukseni. Ei se mitä joku muu tekee tai miltä joku muu näyttää. Eihän tässä mikään muu muutu, kuin painotukset treeneissä ja yhden päivän ajaksi puetaan sitten ne bikinit päälle. Edelleenkään en pyri siihen, että kun mut näkee kadulla niin mua pystyy lukea kuin avointa kirjaa. Oon jo monta kertaa tehnyt sen virheen, että elämän sisältö ja koko mun minuus on kaventunut lähes olemattomiin, eikä sen niin kuulu mennä. Kilpaileminen on vaan yksi pala piirakkaa, joten älä anna sille liian suurta roolia.

Fitneksen vois tiivistää hyvin yhteen sanaan ja se on liioittelu. Tietysti totuus on paljon muutakin, mutta ihan liikaa ääripään ajattelua ja kärkkäitä mielipiteitä asioista ja muista ihmisistä. Kuten yleensäkin kaikessa, seura tekee kaltaisekseen ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Niin myös tämän lajin parissa ja siitä syystä olis hyvä pitää vähintään toinen jalka kuplan ulkopuolella. Tähän on niin helppo hurahtaa, että se on pelottavaa. Pelkästään kuntosaliharrastajat, ilman kisatavoitetta, saattavat omistaa elämänsä treenille ja purkkiruokailulle tai pakkotoiston lukemiselle. Elämä kaventuu ihan hirveästi, jos ei vartavasten taistele sitä vastaan ja haali ympärilleen vastapainoa treenille ja ruoalle. Kyllä mulla ainakin tulee usein sellainen olo, että nyt ei sanaakaan näistä aiheista ja esimerkiksi tänään oli aivan ihanaa istua hiljaa ja piirtää pikkusiskon kanssa tai kuunnella Olavi Uusivirtaa ja tanssia olohuoneessa. Olla vaan.

Ensimmäiset kisat 2012 ja pääsin kireäksi. Kuva Bodymag.
2014, kuva Bodymag.

Bikini-kilpailijoista saattaa herkästi tulla sellainen mielikuva, että siellä ne vaan pumppailee vaaleanpunaisilla pikkupainoilla ja ottaa selfietä. Tän on pakko olla väärinymmärrys, eikö niin? Vaikka Figure-kilpailijat ovat maailmalla selvästi Bikini-kisaajia lihaksikkaampia ja myös jonkin verran kireämpiä niin en usko, että rehellinen työn määrä olisi enemmän tai tekemisen laatu parempi. Tai, että Bikinissä kilpailevat olisivat vähemmän urheilijoita tai panostus millään tapaa laiskempaa. Kyse on ihan muista asioista. Se on silti totta, että lyhyemmällä treenitaustalla voit pärjätä paremmin Bikinissä kuin Figuressa. Bikinissä ammattilaisten ikä-keskiarvo on varmaankin matalampi ja Figuressa näkyy pitkä treenitausta lihaksen koon lisäksi myös sen laadussa. Riipumatta siitä missä lajissa itse kisaisin niin pyrkimys olis näyttää valmiilta ja varteenotettavalta, ei keskeneräiseltä raakileelta. Kun näitä kuvia tässä alla katsoo niin voi varmasti yhtyä siihen mielipiteeseen, että Bikini-kilpailijan ulkoinen olemus on vielä inhimillinen. Tietenkään minulla tai suurimmalla osalla muistakaan kisaajista ei ole edes tavoitteena päästä korkeimmalle tasolle lajissa, mutta olla kuitenkin vertailukelpoinen esimerkiksi Pohjoismaissa.

Molemmissa lajeissa geneettinen friikkeys näkyy melko vahvana, mutta tietenkään kansallisella tasolla, kuten Suomessa, ei voi sellaista edes vaatia. Kilpailijamäärä on kuitenkin niin pieni, ettei tällaisia friikkejä löydy todellakaan joka maasta. Kapea vyötärö, kiinnityskohdat, leveä hartialinja ja jollain tapaa pomppaava fysiikka on plussaa.

Figure eli Body Fitness Latorya Watts. Kuva TÄÄLTÄ.

 

Figure Candice Lewis. Kuva TÄÄLTÄ.
Bikini Fitness Olga Putrova. Kuva TÄÄLTÄ.
Bikini Fitness Elizaveta Mukminova. Kuva TÄÄLTÄ.
Bikini Fitness Justine Munro. Kuva TÄÄLTÄ.

 

Kilpaileminen on pääosin aika yksinäistä puurtamista ja vaikka kotoa saisi täydellisen tuen niin kaikki fiilikset ovat silti henkilökohtaisia ja kilpailijan täytyy pystyä niitä käsittelemään. Sitä tulee jotenkin niin herkäksi ja pienetkin asiat aiheuttavat suuria tunteita, niin hyvässä kuin pahassa. Edelleen, kun kuulen vuonna 2012 dieetillä kuuntelemiani kappaleita niin meinaa tulla tippa linssiin muistoista. Silloin ne ei ehkä olleet niin positiivisia, mutta nykyään pystyy olla vaan tosi ylpeä siitä tahdonvoimasta. Kun muutama viikko ennen kisoja olo on ollut kuin zombiella ja silti on täytynyt veivata aerobista monta tuntia viikossa. On ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut ladata puhelimeen uutta musiikkia ja 5kk on kuunneltu samoja värssyjä. Muistan myös elävästi ne keitetyt kananmunat, joista on kuoren mukana lähtenyt puoli munaa ja raivopäissäni olen murskannut kaikki nyrkkini sisälle. Ehkä yks huvittammista jutuista on just nää kananmuna-episodit ja niitähän riittää.

Dieetillä arvostus arjen pieniä asioita kohtaan on suuri, mutta pakko myöntää että se katoaa ihan liian äkkiä. Miten moni uhoaa olevansa ikuisesti tyytyväinen, jos saa dieetin jälkeen syödä loputtomasti puuroa? Kunnes aukeaa ensimmäinen snickers-patukka ja kaikki on kuten ennenkin. Sama patukka-vertaus toimii moneen muuhunkin arvostus-asiaan – liian katoavaa se on. Heti, kun nälkä katoaa niin unohtuu se pitkä matka mikä on takana. Ja unohtuu ne lupaukset mitä annoit kumppanille pari kuukautta takaperin…

 

 

 

Totta on varmasti myös se, että kisaamiseen kasvaa ja joka kerta jää uutta oppia korvan taakse. Kerroin tänään äidille, että menen ensi vuonna kisaamaan ja kommentti oli aika yksiselitteinen, ”Voi ei. Sitten sä oot taas koko ajan hermona.”. Niin, sitä se on ollut kun on lapsellisesti vaan ajatellut minä, minä, minä. Minä ja mun treenit, minä ja mun ruoat, ruoka-ajat ja suunnitelmat. Tää vois olla tärkein neuvo multa itselleni ja muille kisaajille, että jos ei osaa hallita omaa mieltä ja etenkin käytöstä niin et ole oikeutettu kilpailemaan. Tai sitten asut, elät ja olet yksinäsi, kiusaamatta muita ja heittelet raivopäissäs kananmunia pitkin seiniä. Paljonhan dieetti on kiinni rahasta, mielenlujuudesta ja ajanhallinnasta. Jos elämä on perseestä silloinkin, kun kalenteri on tyhjä, tilillä rahaa ja ruokaa lautasella niin dieetillä se on kymmenkertaista. Sen vuoksi dieettiin on osattava valmistautua ja olla oman elämänsä herra. Kukaan ei tee dieetillä sun puolesta töitä, pese pyykkiä tai pussaile poikakaverin kanssa. Sun täytyy ihan itse olla dieetillä ihminen, eikä mikään kävelevä aikapommi.

Mulla tulee joku raivon ja säälin välimuototunne siitä, kun huomaan jonkun tyyliin nukkuvan proteiinijauhepöntön sisällä. Se menee niin överiksi ja ennen kaikkea se on aivan turhaa, eikä edistä kenenkään hyvinvointia. Kehitys ei ole niin pienestä kiinni, etkä petä fitnestä jos teet tai ajattelet välillä jotain muutakin. Mä haluaisin rohkaista jokaista olemaan lokeroimatta itse itseään niin tiukasti ja tarkkarajaisesti. Siitähän ne paineet ja epäonnistumisentunteet kumpuaa, meidän omasta kriittisyydestä itseämme kohtaan. Jos sua pyydetään työhaastattelussa kertomaan itsestäsi niin onhan sulla muutakin sanottavaa, kuin fitness tai sali? Jos alkaa nähdä kaiken ja kaikki muut häiriönä niin ollaan menty vähän metsään. Seurustelu ei tuhoa sun urheilija-minää ja, jos multa kysyttäis niin paras asia ikinä on rakastaa ja olla rakastettu. Oppia laittamaan toisen tarpeet samalla viivalle kuin omat ja tehdä kompromisseja.

Ihminen pystyy olla samaan aikaan paljon muutakin, kuin vaan fitness-kisaaja tai kehonrakentaja. Eiks se oo just hienoa, että ihminen on vähän mysteeri ja siitä valkenee koko ajan lisää? Eikä ulkoisesti ja verbaalisesti täysin ennalta-arvattava. Älä anna lajin muuttaa sua vaan oo just sellainen millaiseksi itse itsesi tunnet. Riittää, että panostat tekemiseesi salilla ja syöt järkevästi. Sen ulkopuolella ei tarvitse ajatella yhtään enempää näitä aiheita ja nimenomaan tämä on sitä tasapainoa. Tasapainoa on se, mitä korvien välissä liikkuu ja mitä teet. Ei se mitä syöt tai et syö.

 

 

jessica

4 vastausta artikkeliin “MIKSI FITNESS VOI OLLA VAARALLISTA?”

  1. Sulla on niin samanlaisia ajatuksia mitä itsekin oon pohtinut ja oivaltanut viime aikoina! Odotan aina sun postauksia kuin kuuta nousevaa 😀

    On ollut aika avartavaa päästä pois siitä itselläni jo vähän syömishäiriön puolelle menneestä fitness-ajattelusta. Aamulla herätessä mielessä ei ollut mitään muuta kuin tulevan päivän treenit ja ruoat, ja illalla sama juttu. Ei voinut edes kavereita nähdä jos oli salipäivä, sillä eihän treenaamista voinut jättää välistä kun oli jo viikon treenit suunnitellut etukäteen. Viime syksynä kun yliopisto-opinnot alkoivat ja tajusi ettei aikaa enää läksyjen teon jälkeen riittänytkään treenaamiselle, oli pakko päästä eroon jo vähän pakonomaiseksi menneestä treenaamisesta, jos siis halusi pärjätä edes jotenkuten koulussa ja saada hommat tehtyä. Se kasvatti aika paljon ihmisenä, ja nykyään treenaaminen ei ole enää se tärkein prioriteetti elämässä. Melkeinpä kuin näkisi värit taas pitkästä aikaa, kun tajuaa että elämä on niiiin paljon muutakin kuin treeni, ruoka ja lepo. Näistä sun kirjoituksista saa niin paljon irti, kun sä osaat pukea sanoiksi just ne asiat mitä itsekin miettii! 🙂 Mielenkiinnolla odotan ja seuraan sun kisataivalta!

    • Kiitos super-kivasta palautteesta! Oon todella onnellinen sun puolesta, että elämä on normaalia ja ääriajattelu vähempää. Se on just niin, että treeniin ja syömiseen on helppo hurahtaa ja sitten se on menoa kaiken muun kustannuksella.

  2. Paljon luen juuri sinunkin blogiasi, mutta harvoin mihinkään mitään kommentoin. Nyt on pakko. Kiitos aivan mahtavasta tekstistä! Kolahti todella hyvin omiin ajatuksiini ja tämön hetkiseen tilanteeseen. Kisahaaveita on, tiedän että minusta on siihen, mutta perheen ja lähimmäisten tukea ei ole. Itse näen asian juurikin noin, että elämäni sisältö ja se kuka minä olen ei tule muuttumaan, vaikka kisatavoitteen asettaisinkin. Olen pyöritellyt paljon samoja asioita mielessäni ja tämä teksti sai minut vielä vakuuttuneemmaksi siitä mitä haluan. En nyt tiedä saiko tästä sepostuksesta mitään selvää, toivottavasti jotain kuitenkin. Kiitos vielä mahtavasta blogista ja onnea kisaprojektiin! 🙂

    • Kiitos itsellesi, kun näit vaivaa ja tulit jättämään kommentin. Ja kiitos siitä myös, että seuraat ja luet!

      Rohkaisen kyllä lähtemään kisaamaan, jos halu siihen oikeasti on. Uskon, että perheen tuki voi herätä sieltä kun näkevät mitä teet ja näkevät ehkä myös sen, miten rankkaa se voi olla. Mulla on ainakin suuri muutos positiiviseen suuntaan tapahtunut tälläkin saralla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 34
Tykkää jutusta