MIKÄ ON MUUTTUNUT VUOSIEN VARRELLA

Tein eilen salitreenin päälle aerobista crosstrainerilla ja mietin syvällisiä. Mä aloitin tän uuden blogin kirjoittamisen tekstillä, joka käsitteli oikeastaan sitä etten kisaisi enää koskaan. Nyt 5 kuukautta myöhemmin olen tekemässä töitä lajinvaihdon eteen ja ennen kaikkea harjoittamassa lajia aivan uudella tavalla. Oon aivan liekeissä saadessani nousta lavalle vuosien tauon jälkeen ja tämä tavoite ohjaa mua hyvin pitkälti tällä hetkellä. Pidän silti koko ajan mielessä sen, että tässä lajissa kilpaileminen ei ole yksinkertaista, se ei tule helpolla ja kunnioitan ehdottomasti kehoani ja sitä koko matkaa mikä ollaan kuljettu tähän päivään. Haluan pitää tämän yhtenä blogini pääteemoista ja siksi palaan terveysasioihin usein. Toivottavasti ymmärrätte aiheen merkityksen mulle. Hienointa on tietysti se, että voi tyytyväisenä todeta asioiden menneen parempaan suuntaan.

Oon käynyt monta keskustelua itseni kanssa nyt, kun treeniä tulee viikossa paljon ja haluaisin syttyä joka harjoitukseen. Tulee hetki, kun oon vähän väsynyt ja yritän keksiä tekosyitä jäädä kotiin siitäkin huolimatta, että salilla on aina hyvä olla ja edes se crossari ei oo hyppinyt mun silmille vielä kertaakaan. En ole koskaan sitten juoksu-urani jälkeen tykännyt tehdä aerobista harjoittelua ja etenkin se käsitys mikä mulle aikoinaan tuli bodauksen ja aerobisen yhdistelmästä oli lähinnä joku tunnin tasasykkeinen kävely, mikä ei koskaan kiinnostanut mua, ei sitten yhtään. Siitäkin huolimatta niitä tuli tehtyä, koska joku oli näin päättänyt ja muistan kävelleeni koko Vaasan jokaisen kolkan ympäri sata kertaa. Oon päästänyt itseni monta kertaa aika huonoon aerobiseen(kin) kuntoon, mutta nykyään sen kanssa ei ole mitään ongelmaa. Aerobinen kunto paranee vaan sitä tekemällä ja sen jälkeinen fiilis on euforinen. Eli siitä voi oppia tykkäämään! En mittaa sykkeitä vaan uskon tietäväni mikä on riittävän tehokasta tekemistä mihinkin hetkeen. Täytyy tulla hiki ja täytyy hengästyä, lämmittelyt on erikseen. Aamulenkkejä en ole tehnyt sitten vuoden..2013?, kun ymmärsin ettei se ole mulle mieluinen tapa liikkua. Nykyään menen salille aamuisin ja kyllä se kroppa viimeistään siellä sitten herää, jos sen sillä haluaa perustella. Mä voin hyötyliikkua ilman, että kirjaan sitä mihinkään ylös tai ajattelen sitä sen enempää treeninä. Kävely on kävelyä, pyöräily on pyöräilyä ja aerobinen treeni on mulle jotain muuta. Nuorena ja terveenä ihmisenä oletan, että kävelen portaat hissin sijaan ja on varmaa että päivien aktiivisuus on vähän vaihtelevaa hyötyliikkumisen suhteen. Se on elämää. On eri asia polkaista jopolla kauppaan, kuin vetää 80km maantiellä reidet maitohapoilla.

Pahana päivänä mietin, että mitä järkeä mennä taas salille kun mä oon jo ihan hyvässä kunnossa siihen nähden, että kisat ovat vasta ensi vuoden huhtikuussa? Se on ollut mulle niin pitkään mittari onnistumisesta, että minkä kokoinen olen verrattuna kisakuntoon ja koska mä oon aina ollut tosi paljon nykyistä tuhdimpi niin tällä hetkellä tuntuu jopa aika tyytyväiseltä. Se on uusi tunne olla tyytyväinen itseensä ja kunpa olisin ymmärtänyt tämän tärkeyden jo vuosia sitten. Nöyryys on hieno piirre ihmisessä, mutta raja itsensä aliarvioimiseen on häilyvä. Tän lajin parissa on totuttu siihen, että kaikki mollaa itseään ja kehuja saa ehkä joskus kisoissa, jos kaikki palaset on loksahtaneet paikalleen. Yleensä ei sielläkään, tai ei varsinkaan siellä. Itse voi olla jälkeenpäin tyytyväinen, kun vertaa dieetin aloituskuvaa ja lopetuskuvaa keskenään. Kenen tahansa kilpailijan kanssa kävisit keskustelua niin yleensä mikään ei ole hyvin, tai ainakaan sitä ei voida sanoa ääneen. Mä en usko, että itsensä haukkumisesta on koskaan yhtään mitään apua mihinkään ja tuntuu kerta kaikkisen järjettömältä että ihmiset jotka tekevät todella paljon töitä ulkoisen olemuksensa eteen ovat edelleen tyytymättömiä ja omasta mielestään täynnä vikoja. Tyytyväisyys ei tapa kehitystä, sen tulisi ruokkia sitä samalla kuin ymmärrät mihin kaikkeen pystyt.

Mä pystyn innostua tosi pienen aikaa siitä itse rasvanpoltosta ja päätavoite on aina rakentaa, kehittyä ja parantaa. Tästä syystä mun omakin valmennusmetodi on aina salitreenin kautta, koska miksi vaan laihduttaa kun voisi sen sijaan muuttaa kehonkoostumusta? Laihduttamisessa sellaisenaan ei ole mitään mielenkiintoista. Tämä asia ei sinänsä ole muuttunut vuosien aikana, mutta se on jalostunut ja kypsynyt. Kilpaileminen ei tietenkään saisi olla yksi tai ainut tapa laihduttaa, mutta myönnän että jollain tasolla se on ollut mullekin aikoinaan sitä. Tekosyy syödä itsensä ylipainoiseksi ja ainut riittävän kova motiivi laihduttaa taas, sadannen miljoonannen kerran ja pysyä siinä kolme viikkoa. Tällä kertaa se on mulle tarvitsemani projekti ja toimiva tapa kehittyä kohti urheilullisempaa versiota itsestäni. Mä oon innoissani siitä!

Omaan kehitykseen (fysiikka) ei pysty vaikuttaa millään muulla kuin treenaamalla ja syömällä. Tottakai on lepo, kehonhuolto ja asenne-kysymykset mutta jos keskitytään hetken ajan ihan itse tekemiseen. En kirjoita esisijaisesti kisaajille vaan enemmänkin niille, jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä mä teen ja miksi — oletan teidän sen vuoksi lukevan tätä blogia. Kirjoitan niille, jotka ovat mahdollisesti kilpailijoita tulevaisuudessa ja kerron yhden kisaajan näkemyksiä, koska mulla kuitenkin on sanottavaa omiin kokemuksiini perustuen. Mikään taulukko tai kaavio ei korvaa kokemuksen tuomaa viisautta, mutta lukijan täytyy aina muistaa että tämä on vaan yhden ihmisen tarina, eikä se välttämättä päde kaikkeen. Käyttäkää tätä informaationa.

Tässä vaiheessa, kun mun ruokavalio on ollut ”fiksu” jo useita vuosia ei tarvitse sinällään puuttua esimerkiksi ruoka-aineiden valintoihin koska ne on opittu ja hyväksi havaittu. Mutta kuitenkin yhä merkittävämpää on se, että niillekin on jokin muu perustelu kuin, että jauhelihan kanssa maistuu hyvältä makaroni ja ketsuppi tai muuta vastaavaa. Onko se niin, että kalori on kalori ja sokeri on sokeri? Onko ihan sama ottaa energia fruktoosista tai glukoosista? No ei se ole. Millainen hiilihydraattikäyrä voisi toimia juuri sinulle tai minulle päivän aikana? Täytyykö rasvoja tulla tasaisesti joka aterialla, jokaisena päivänä viikossa? Nämä ovat oikeasti merkittäviä asioita ja hifistely on vielä asia erikseen, mikäli sitä haluaa harrastaa. Ruokavalioni on muuttunut huomattavasti yksinkertaisemmaksi vuosien aikana ja siitäkin syystä sen noudattaminen on täysin ongelmatonta. Joskus aikoinaan, kun oli gramma sitä ja toinen tätä, 20 pilleriä aamulla ja toiset 20 illalla, jauhoja kymmenestä eri purkista ja jokaisen raaka-aineen merkilläkin kerrottiin olevan väliä niin olin tosi stressaantunut. Mun suolisto oli huonossa kunnossa ja muutenkin olin kaukana hyvinvoivasta. Monipuolinen ruokavalio ei tarkoita sitä, että joka aterialla on kolmesataa eri tavaraa lautasella.

Mä en oo koskaan ollut välipala-tyyppinen ruokailija ja päivä on lähestulkoon aina koostunut kunnollisista aterioista. Ei proteiinisheikeistä ja cashew-pähkinöistä ainakaan, jos olen voinut itse asiaan vaikuttaa. Makroravinteiden suhteen on ollut hyvinkin muuttuvat näiden vuosien aikana, samoin kokonaiskalorimäärä suhteessa kulutukseeni. Kaksi hyvin tärkeää seikkaa tässä lajissa. On ilman muuta ollut aika, kun olen syönyt myös 3:lla alkavaa kalorimäärää painon ollessa järisyttävän korkealla, aerobiset nollassa ja salitreeni voimapainoitteista. Aterioita on ollut päivässä parhaillaan 8 + treenijuomat, joten se on ollut pelkkää käsi suuhun -meininkiä ja ateriasisällöt suoraan sanottuna sellaisia joita en mitenkään ymmärrä vielä tänä päivänäkään. Päästessäni eroon pahimmasta sekoilusta ovat päivät koostuneet simppelisti, melko vähärasvaisesti ja korkeahiilihydraattisesti. Proteiinit ovat matalammalla mitä vuonna 2012, kun aloitin salitreenin. Pääsääntöisesti viikon aikana ruoat vaihtelevat tieyn kaavan mukaan riippuen siitä miten aktiivinen olen.

Treenipuolella olen aloittanut hyvin voimatyylisesti ja kokenut saavani sillä kyllä kehitystäkin. En tyrmää sitä täysin, mutta työtä on ollut paljon kun tekniset asiat on opeteltu vasta jälkeenpäin. En suosittele tätä lähestymistapaa, koska jonkinlaisia ongelmia se todennäköisesti aiheuttaa. Bodaus on kuitenkin tekniikkalaji, eikä sitä puolta harjoittelusta tulisi missään nimessä laiminlyödä. Uskon, että asioiden on kuulunut mennä tätä rataa mun kohdalla ihan syystä ja jokaisesta virheliikkeestäkin on ollut aina hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Saatan olla sitä mieltä, että on yksi oikea tapa treenata tätä lajia mutta voi myös olla että jokaiselle löytyy se oma, paras tyyli. Pieniä eroja on aivan varmasti, mutta isojen linjojen olettaisin jossain määrin olevan yhtenevät vaikka se ei tietenkään toteudu. Kokemus opettaa treenipuolellakin eniten ja yleensä jonkun loukkaantumisen jälkeen etsitään uusia, turvallisempia ja kohdistetumpia tapoja treenata.

Hyvä ei ihan tosissaan riitä, jos tavoite on päästä huipulle. Mulla ei ole koskaan ollut unelmaa ammattilaisuudesta, enkä usko että siitä unelmoiminen muuttaisi tekemisessäni mitään. Oon yrittänyt aina tehdä senhetkisen parhaani mukaan ja tällä hetkellä mun paras on aika paljon enemmän kuin joskus aikaisemmin. Pystyisinkö olla joka treenissä parempi kuin viimeksi? Se on mun kysymys itselleni aika usein ja aina en ikävä kyllä siihen pysty, mutta hyvät treenit alkavat olla vihdoin noususuunnassa. Jatkuva parantaminen on niin raskas ajatus, että on pakko tehdä mentaaliharjoituksia. Pää on tosi kovilla tuollaisella mentaliteetilla, mutta uskon sen olevan osa urheilua ja osa kaikkea menestystä. Oon ymmärtänyt sen, että jokainen menestyjä – oli sitten urheilija tai yritysjohtaja – on ihan tavallinen ihminen. Ei ole mitenkään mahdotonta, että joku meistä onnistuu suuresti kun vaan haluaa ja yrittää tarpeeksi. Haluamisen tasoja on monia ja menestyäkseen tarvitaan varmasti äärimmäisen luja tahtotila ja intohimo tekemäänsä kohtaan. Moni asia vaikuttaa hienolta ja kiehtovalta siihen asti, kunnes taustalla olevat tarinat selviävät. Aivan, kuten makkarakin maistuu hyvältä niin kauan, kun ei tarvitse olla makkaratehtaalla töissä näkemässä valmistusprosessia. Onnistumiseen liittyy myös kyky valita ennemmin suuri palkinto joskus tulevaisuudessa kuin pieni palkinto heti.

 

jessica

7 vastausta artikkeliin “MIKÄ ON MUUTTUNUT VUOSIEN VARRELLA”

  1. Voisitko postata yhden päivän ruoat kuvina tässä vaiheessa dieettiäsi (ja ehkä uudelleen sitten lähempänä dieetin loppua)? Olet kirjoittanut treenaavien naisten huonoista ruokailutottumuksista. Olisi mielenkiintoista nähdä fitnessurheilijan ruokavaliota.

    • Siitä on postaus olemassa jo. 🙂 Dieettini loppuu viikon päästä ja kalorit tällä hetkellä +3000.
      Aamiainen: kaurahiutaleet, banaani, kananmunat
      Ateria 2, 3 ja 4: pääosin riisi + kana + kasvikset
      Ateria 5: munakas
      + treenijuomat: aminohapot, hiilihydraattivalmiste, hydrolisoitu proteiinijauhe

      Tai esim..
      Aamiainen: Kaurahiutaleet, munat, marjat, proteiinijauhe
      Ateriat 2,3 ja 4: riisi/peruna/bataatti, kana/kala, avokado, öljy, kasvikset
      Ateria 5: munakas

      En pidä erikseen mitään ns. ”kisadieettiä” tällä kertaa vaan menen pala kerrallaan lähemmäs vaadittavaa kuntoa. Dieettini kiristyy varmasti jossain vaiheessa, mutta tähän saakka on menty työmäärän lisäyksillä. Ruokaan ei ole koskettu kuin nostavasti.

  2. Mielenkiintoinen postaus! Itse salitreenaajana ja kilpaurheilijoiden valmentajana olen miettinyt myös paljon sitä mentaliteettiä, jolla joka treenissä itsestä annetaan kaikki. Eikö ole erittäin haastavaa, jopa mahdotonta, tavoitella henkiseltä puolelta täysin nousujohteista treeniä? Ajatus, että jokainen treeni olisi edellistä parempi on jotenkin todella kuluttava. Itseäni ainakaan tuollainen ajattelu ei motivoisi, vaan enemmän uuvuttaisi jo pelkästä ajatuksesta. Myös valmennettavilleni sanon, että on parempia ja huonompia treenejä ja se on ihan ok. Huonompiin treeneihin vaikuttaa niin moni asia.
    Kuten kirjoitit, ajattelutapa on todella raskas mentaalisesti. Oletko kuitenkin sitä mieltä että tällainen ajattelu on mahdollista toteuttaa onnistuneesti?
    Hienoa tekstiö jälleen kerran 🙂

    • Kiitos kommentista! En ole sitä mieltä, että se on mahdollista mutta jossain vaiheessa sitä on osattava vaatia itseltään. Urheilu on kuluttavaa, ei pelkästään fyysisesti vaan ehdottomasti myös psyykkisesti ja ajoittainen puskeminen ja ajatustenkin ”pakottaminen” vie ainakin mua urheilijana eteenpäin. En olisi koskaan kuvitellut pystyväni tähän, mihin olen tälläkin hetkellä kyennyt. Mulla on takana pitkä jakso (vuosien mittainen), jossa kilpatason urheilu ei ole ollut prioriteetti ja olen harrastanut senhetkisen pystyvyyden mukaan. En ole vaatinut itseltäni entistä parempia suorituksia, mutta tässä vaiheessa kun eteenpäin on päästävä niin aikuisurheilijalta sitä on jaksottain pystyttävä vaatimaan. Tiedostaen, että esimerkiksi tällä hetkellä teen 3 tosi kovaa viikkoa, jota seuraa lepojakso ja saan lepuuttaa myös päätä. 🙂 Millään ei voi vaatia vuoden ympäri itsensä ylittämistä, mutta jaksottain se onnistuu ja kehittää todella paljon seuraavaa kovaa jaksoa ajatellen.

      • Kiitti vastauksesta! Tuo jaksottainen täysillä painaminen herätti paljon ideoita omaa valmennusta ajatellen, siitä pitää itsekin kehitellä vielä jotain 😉

  3. Moi Jessica,

    ensinnäkin kiitos huikeasta blogista ja todella syvällisistä, perusteellisista kirjoituksistasi. Tykkään hirveästi siitä, että sun postauksissa on oikeasti asiaa ja runsaasti sun omia pohdintoja ja kokemuksia ja niistä ammennettua tietoa. Yleisesti meillä treenifilosofiat kohtaa todella hyvin yks yhteen!

    Mulla olisikin sulle heittää postaustoive aiheesta, jota oot sivunnut sun jossain aiemmassa postauksessa tän kirjoituksen lisäksi. Nimittäin toi aerobinen yhdistettynä saliin, nimenomaan lihaskasvuun tähtäävälle henkilölle. Monesti aerobinen assosioidaan vahvasti rasvanpolttoon. Ja eihän se lihas suoranaisesti cardiota tehdessä kasva. Siksi kysynkin sun näkökulmaa asiaan – MIKSI lihaa kasvattavien kannattaa tehdä aerobista?

    Tää asia on semmonen, mihin itse suhtaudun tavallaan ristiriitaisesti. Omalla tavallaan sen aerobisen hakkaaminen tuntuu turhalta, ja haluaisi keskittää kaiken energian koviin ja proggressiivisiin salitreeneihin. Lisäksi dietille lähtiessä on enemmän ”pelikortteja” kun aerobinen on nollassa, ja jo pienellä aerobisen määrän lisäämisellä saadaan kulutusta lisättyä, ilman että ruokaa tarvitsee vähennellä.

    Toisaalta, olen itsekin kokenut sen, kun aerobinen kunto on oikeasti nollissa, ja kun sitten dieetillä lähdetään niitä tekemään, niin se on aika HEMMETIN HIRVEETÄ. Ja kyllähän se kunto pysyy huomattavasti siistimpänä kun tekee vähänkin aerobista punttien kylkeen. Silti jotenkin aihe on ristiriitainen, ehkä juuri siksi, koska ne aerobisen hyödyt lihaskavun kannalta eivät ole niin ”suoria” kuin itse rautaa nostaessa.

    Noniin, pahoittelut hillittömästä kilometrikommentista, mutta joo, all in all – olisi kiva lukea sun pohdintoja ja kokemuksia tästä aiheesta 🙂

    • Moikka! Tosi suuri kiitos kommentistasi. 🙂 Aion ehdottomasti paneutua tähän ja kirjoittaa vastauksen postaukseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 19
Tykkää jutusta