KUNPA ELÄMÄ OLIS AINA HYMYÄ JA HYVÄÄ ASENNETTA

Negatiivisuuden ja positiivisuuden väliin mahtuu onneksi paljon muitakin asenteita, mutta koska lokeroiminen ja leimaaminen on ihmiselle luontaista niin olet joko tai. Mä oon itse ollut aina tosi hyväuskoinen etenkin ihmisten suhteen ja toiveikkaasti luottanut myös aina siihen, että asiat järjestyy. Eivät kuitenkaan itsestään vaan silloin, kun niiden eteen tehdään töitä. Kasvatus on ollut sellainen, että mikään ei tule ilmaiseksi eikä kyse ole tavaroista tai rahasta vaan ihan elämästä noin yleensä. Asiat eivät vain tupsahtele. Me ollaan aina puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, riidelty jos siltä on tuntunut ja nähty, ettei kaikki ole aina omasta asenteesta kiinni vaikka miten yrittäis. Onko se sitten realismia vai mitä, mutta joskus elämä potkii päähän ja on tilanteita kuin se kuuluisa hyvä asenne ei edes sovi käytettäväksi.

Onnistuminen, ilo ja kaikki muu vastaava vetävät puoleensa positiivisuutta ja jokaisen on helppo yhtyä siihen. Juhla on juhlaa, mutta mites se kaikki muu? Mun mielestä ihmisen vahvuus määritellään vaikeuksien käsittelyn kautta ja siihen oikea ratkaisu ei ole vaikeneminen. Onko se koskaan toiminut kellään? Nieleskellään ja esitetään, etsitään aina pelkästään ne asioiden valoisat puolet eikä puhutakaan muusta… Esimerkillinen voi olla monella tapaa ja, jos ajattelen itseäni jonkinlaisena esimerkkinä niin ei se varmasti ole vuoden iloisin -titteli, minkä saan. Ihmisyys on tunteita, se on toisinaan myös kovuutta itseään kohtaan, jos haluaa kehittyä. Mulle yltiöpositiivisuus on piirre, mitä en koskaan tule tavoittelemaan ja näen sen hyvin haitallisena keinona päästä eteenpäin. Se on vähän sama asia, kuin katsoisi valmiiksi naurettua saippuaa tv:stä ja mä en katso. Mieluummin valitsen dokumentin jostain aidosta aiheesta ja aidosta opetuksesta — se kertoo musta varmasti jotain. Tahdon mieluummin olla se kenelle soitetaan, kun tulee paha paikka kuin se jolle soitetaan vaan, kun on bileet. Ihmisissä mua kiinnostaa rosoisuus, epätäydellisyys ja elämänkokemus. Mun suhde negatiivisvivahteisiin aiheisiin on enemmänkin kotoisa, kuin kaukaa kierrettävä ja pelottava.

Ihminen reagoi ja on kypsää osata hallita tunteitaan. Mä en ole tyyppi joka saa raivokohtauksia, eikä pysty hillitsemään itseään. Olen herkkä ja rakastava, kyyneleet tulevat helposti, halaan ja kerron jos tykkään susta. Esimerkkinä mun kisassa kokema pettymyksen ja surun tunne hillittiin ilman muuta kilpailutilanteessa ja kilpailupaikalla, mikä on urheilijamaista käytöstä. Se hillittiin ruokapöydässä ja julkisilla paikoilla. Omassa hotellihuoneessa itselleni tärkeän ihmisen kanssa purskahdin itkuun yllättävällä hetkellä ja sen jälkeen tuli ajatusten purkautuminen. Jos joku kysyy multa miten kisat meni niin sanon rehellisesti, etteivät mielestäni kovinkaan hyvin. Yleensä tästä seuraa keskustelu, jossa on mahdollista avata asiaa laajemmin. Toiset menevät lukkoon kuullessaan ”mitä kuuluu” -kysymykseen muun vastauksen kuin ”hyvää”, mutta sitä ei sitten ehkä kannata kysyä multa. Saatan vastata rehellisesti, enkä valehtele. Homma toimii myös päinvastoin, eli ei mulle ole minkäänlainen ongelma kehua kun siihen on aihetta.

Ensimmäinen sääntö onkin olla aito ja sallia itselleen ihmisen perustunteet. Rakastan paljon, sekä tärkeitä ihmisiä että elämää ja olen hyvin paljosta kiitollinen päivittäin. Mulla ei koskaan ole olo, että elämäni olisi huonoa, mutta se ei poista sitä, että olen myös kova haaveilemaan ja haastamaan itseäni. Mulla on intohimo asioita kohtaan ja se on yksi suurista kiitollisuuden aiheista, koska tiedän etteivät kaikki tunne samoin. Tunnistan itsestäni monia vahvuuksia, enkä pelkää käyttää niitä. Uskon itseeni, mutta tahdon myös kehittyä. Se vaatii kriittisyyttä, jos tavoite on edetä jotain päämäärää kohti. Mun mielestä negatiivisuus on jotain muuta. Se on sitä, ettei mistään tule mitään, eikä mihinkään varsinkaan itse pysty vaikuttaa. Elämä vaan on tällaista. Tämän ajatusmaailma sotii täysin mun elämänasennetta vastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö koskaan valittaisi tai sanoisi että elämä on epäreilua koska kyllähän se välillä on. En kuitenkaan muista ainuttakaan tilannetta, kun olisin jäänyt vellomaan ja heittänyt hanskat tiskiin tai lopettanut yrittämisen. Uhonnut olen monestikin, mutta matka sanoista tekoihin on pitkä.

On jotenkin hassu ajatus, että mikäli koet negatiivisia tunteita, tarkoittaa se automaattisesti sitä ettet nauti siitä mitä teet. Kyllähän parisuhteessa, työssä, urheilussa, häiden suunnittelussa, opiskelussa ja lasten kasvatuksessa on hetkiä, kun homma ei maistu mutta ei se sitä tarkoita että tahdot palauttaa lapsen tai erota. Pitkäjänteisyys on jotain hyvin arvokasta ja siihen liittyy aina tunnevaihtelut, ylämäet ja alamäet. Yhden illan juttu tai avantoon hyppääminen voivat olla negatiivisia kokemuksia, jotka jäävät yhden kerran kokeiluun, mutta elämäntyö tai pitkän ajan projekti ei todellakaan kaadu yhteen huonoon kokemukseen. Ehkä tämä nykyajan kärsimättömyys on vaikuttanut siihen, ettei näitä enää osata erottaa toisistaan. Mitä tapahtui pitkän tähtäimen palkinnoille ja oppimisesta nauttimiselle? Me voidaan kritisoida kumppanissamme yhtä piirrettä tai myöntää, että työ on muuten tosi jees mutta yövuorot ovat perseestä. Me voidaan kritisoida kovallakin kädellä lavakuntoamme tai suoritustamme yhdessä pelissä, mutta eihän se tee koko lajista tai koko urheilijasta huonoa.

jessica

4 vastausta artikkeliin “KUNPA ELÄMÄ OLIS AINA HYMYÄ JA HYVÄÄ ASENNETTA”

  1. Myöskään onnellisuutta ei tule sekoittaa negatiivisten tunteiden kanssa. Negatiivisia tunteita syntyy myös niillä, jotka ovat äärettömän onnellisia. Kun niitä osaa käsitellä, niin se onnellisuus ei kaadu siihen, että tänään vituttaa. Myöskään hirveä voivottelu ja tsemppaaminen ”älä nyt, ei kaikki ole huonosti” on äärettömän turhauttavaa. Kaikki ei ole huonosti, mutta jokin asia ottaa päähän, ja siitä on lupa avata suu. Enkä siis puhu tässä nyt jatkuvasta turhanpäiväisestä valittamisesta, vaan esimerkiksi isommista negatiivisista asioista joita joutuu kohtaamaan elämässä.

  2. Se olikin mun mielestä ihan mahtavaa, kun tulin sulle kisojen jälkein (pitkän odotuksen jälkeen! <3) juttelemaan, ja kysyin fiiliksistä, etkä todella kaunistellut. Ja kertoessani omista tulevaisuuden ajatuksista kisaamisen suhteen, et kaunistellut tai muuttanut tota puuhaa mitenkään pinkiksi, yksisarvisia täynnä olevaksi pilveksi, vaan jopa sanoit, että ei kannata :D. Mutta siis sitä arvostan – suoria, rehellisiä mielipiteitä! Oot ihan mahtavan oloinen persoona, ja nautin siitä, että joku muukin mun lisäksi näyttää sitä 'negatiivisvivahteista' puolta myös somessa. Mulla on menneisyys, mulla on ollut ihan puhdasta paskaakin mun elämässä, ja kyllä se saa näkyä. Niistä asioista voi puhua ja olla siten, että niin on. Ei ole pelkkää puhdasta pumpulia tässä maailmassa – be you, be real.

  3. En oikein osaa nyt kirjoittaa sanoiksi mitä ajattelen, mutta ymmärrän sun joka tekstin <3 Ajattelen hyvin paljon samalla tavalla monesta asiasta ja on aina ihana lukea sun postauksia. Eipä kai siihen muuta tarvitsekaan sanoa, ihanaa kevättä ja kiitos kun jaksat kirjoittaa syvällisempääkin tekstiä. Se ei ole helppoa koota ajatuksia yhteen tekstiin. Teet sen erinomaisesti!

  4. Upea kirjoitus, sait muutettua tekstiksi sen mitä mä olen vuosia pohtinut. Elämä on kummallista, toiset vaan soljuu eteenpäin..ilman surua, haasteita, sairautta, pettymyksiä, uudelleen aloittamista tai mitä tahansa joka laittaa ne nega energiat liikkeelle. Nykyään negatiivinen tarkoittaa minulle voimaa, ilman näitä asioita mitä olen kokenut olisin varmasti heikompi. Parempi näin kun kulkea vaalenpunaiset lasit päässä läpi elämän.

    Ihana sinä, jatka näitä kirjoituksia, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 35
Tykkää jutusta