HIENOIMMAT HETKET

Mun urheilutausta tulee joukkuelajista, jossa hienoja hetkiä on ollut oikeastaan ihan jokainen treeni puhumattakaan kisareissuista ja leireistä. Pelkästään se, että pääsee viettämään kavereiden kanssa aikaa ja jakamaan ilot ja surut muiden kanssa on ihan mahtavaa. Pidetään yhtä ja puolitosissaan asetutaan omaan heimoon, jossa muut ovat vihollisia. Kukaan ei ole yksin syypää voittoon tai tappioon, koska jokaisen rooli on merkittävä kokonaisuutta ajatellen ja vaikka tulis epäonnistuminen vastaan niin yhdessä on aina hauskaa. Yksilölajissa kilpaillaan ennen kaikkea itseään vastaan ja se on tietyllä tavalla aikuismaisempaa urheilua. Ehkä myös vähän vakavempaa ja psyykkisempää.

Yksilölaji ei missään nimessä tarkoita sitä, että urheilija olisi jollain tapaa epäsosiaalinen tai itsekäs. Aikuisurheilussa yksilölajiin siirtyminen voi olla luonnollinen ratkaisu, mikäli tuntuu ettei omalta paikkakunnalta löydy joukkueeseen tarvittavaa määrää tosissaan urheilevia. Jos joukkue muodostuu täysin toisistaan eroavista motivaation tasoista niin eihän se kauhean palkitsevaa ole sille, kenen tavoitteet ovat korkealla. Yksilönä on mahdollista panostaa juuri niin paljon, mihin omat rahkeet riittävät mutta toki on myös kääntöpuoli. Kaikesta olet vastuussa sinä itse.

Mulla on hienoja hetkiä edelleen, jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain tämä lajin parissa. Vaikka osallistuisi kaikkiin mahdollisiin kisoihin niin niitä ei ole usein, joten suuri osa ”hetkistä” koetaan hikisenä trikoot jalassa tai nälkäisenä hellan ääressä. Ajattelin kuitenkin listata tähän postaukseen ne kaikista hienoimmat asiat, jotka ovat jääneet erityisesti mieleen vuosien varrelta.

ENSIMMÄISET KISAT

Vuonna 2012 Body Fitness oli jaettu tulokkaisiin ja yleiseen sarjaan. Ei ollut junioreita ja tulokas-sarjassa kilpaileminen oli vapaaehtoista. Olin toki ajatellut kilpailevani tulokkaissa, mutta silloisen valmentajani kannustuksesta menin yleiseen sarjaan kauhun sekaisin tuntein. En ollut koskaan nähnyt ihmistä kisakunnossa ja oma fiilis oli se, että lavalle ei ole todellakaan menemistä. Olin viittä vaille lähteä hotellilta takaisin Vaasaan ja kaikki ketkä ovat olleet mun lähellä kisaviikonloppuna tietävät mikä stressin määrä mulla on aina harteillani. Oon todella kova jännittämään ja joka kerta lavan takana oon miettinyt, että miksi mä taas lähdin tähän mukaan mutta kyllä se jännitys aina iloksi muuttuu ennen pitkää.

Muistan, miten hullu homma oli valmistella kaikki ruoat sun muut kisareissulle ja kuten kuvasta näkee niin en ollut nukkunut kunnon yöunia varmaan ainakaan kuukauteen. Kuitenkin, kun laukut oli pakattu ja pääsi vihdoin aloittamaan kisaviikonlopun niin olihan se tunne ihan mahtava. Siitäkin huolimatta, että tää ensimmäisten kisojen hotelli-rumba sun muu oli siis ihan täyttä kaaosta. Sitä ei voi kuvata millään muulla sanalla paremmin kuin katasrofi, mutta hauska muisto näin jälkeenpäin. Ja herkkuja oli mukana varmaan yhden matkalaukullisen verran…

Joka tapauksessa sain itseni lavalle ja muistan nauttineeni siitä niin paljon, etten osannut koskaan kuvitella vastaavaa tunnetta. En ollut missään vaiheessa valmistautumistani edes miettinyt mitään sijoitukseen liittyviä asioita, eikä mulla ollut ylipäänsä käsitystä millainen koko tapahtuma tulee olemaan. Kun sijoituin toiseksi olin aivan ällikällä lyöty. Mielestäni olin jälkeenpäin katsottuna tosi hyvässä kunnossa ja esiinnyin hienosti eli siltäkin osin jäi todella hyvä mieli. Myös kilpailun järjestäjä KP Ourama tuli onnittelemaan mua takahuoneessa ja sanoi, että olen todella potentiaalinen kilpailija ja erittäin hieno debyyttikisa. En tiennyt tuolloin, kuka tämä mystinen mies oli mutta jälkeenpäin sekin selvisi. Kaikki palaute kyllä muistetaan. 🙂

Ensimmäisen kilpailun jälkeen tuntui, että joka suunnasta yritettiin vetää syvemmälle ja kyllähän mä itsekin olin valmis sinne menemään. Jos jotain voisin muuttaa niin ehkä olisi ollut parempi pysyä piilossa, kuten siihenkin asti. Paljon on asiat muuttuneet vuodesta 2012 ihan kaikilla osa-alueilla ja täytyy aina muistaa olla kiitollinen nykytilanteesta. Joskus on lähdetty ihan ummikkoina mukaan tähän kummalliseen maailmaan. Silloin kaikki oli uutta ja jännittävää ja voi olla, että se imaisi vähän turhakseen mukaansa jossain vaiheessa.

EM-KILPAILUT

Vuonna 2013 olin ottanut ehdottomaksi tavoitteekseni päästä EM-kisoihin ja valmistautuminen oli rankkaakin rankempaa. Kuitenkin, kun voitin niin kaikki unohtui ja niinhän siinä aina käy. Olin kuullut, että voitto merkitsisi lippua EM-kisoihin mutta varma en siitä kuitenkaan ollut. Kisojen jälkeen mentiin ravintolaan syömään ja paikalla oli myös paljon muita kilpailijoita. Yhtäkkiä kuului kovaa huutoa ja innostunutta tuuletusta, josta päättelin että nyt on tullut ilmoitus EM-edustuspaikoista ja liitto oli varmaan alkanut soittaa kisaajille. Otin puhelimen käteen ja päivitin sähköpostin. Saapuneissa viesteissä oli tieto, että minut on valittu edustamaan Suomea kisoihin ja se oli mulle aivan älyttömän suuri hetki, kuten myös itse kisareissu myöhemmin.

Koko Espanjan reissu oli mulle kerta kaikkisen ikimuistoinen. En ollut koskaan aikaisemmin ollut ulkomailla ja muistelen vielä tänä päivänäkin tuota matkaa. Olis kyllä hienoa päästä uusintareissulle vielä joskus ja saada omaa tukijoukkoa mukaan matkalle. Jos alan jossain vaiheessa taas nähdä itseni potentiaalisena kilpailijana niin uskallan lähteä tavoittelemaan suuria. Vielä en ole siinä pisteessä, mutta onhan tässä aikaa nostattaa itseluottamusta.

VALMENTAJAT

Mä oon aina ihmetellyt, miten tän lajin parissa valmentajan vaihtaminen on niin suuri ihmetyksen aihe ja johtaa useimmiten jonkinlaisiin riitoihin tai spekulointeihin. Mun mielestä se on ihan päivän selvää, että urheilijat etsivät uusia lähestymistapoja kun yrittävät saada itsestään parasta irti ja mikäli jompi kumpi osapuoli ei ole tyytyväinen niin keksitään jotain muuta tilalle. Se on kaikista oleellisin osa tätä lajia, että kenen kanssa teet yhteistyötä, millaisin metodein ja täsmäävätkö kemiat, onko luottamus molemminpuolista, pidetäänkö lupauksista kiinni jne. Kaikkien tavat eivät todellakaan sovi kaikille eikä vaihtamiseen liity aina draamaa – se on osa urheilua ihan kaikissa lajeissa. On myös mahdollista, että joissain tapauksissa valmentajan arvostus tulee vasta sitä kautta kun ymmärtää ettei vaihtamalla parane.

Mä oon oppinut joka vuosi jotain uutta, niin hyvässä kuin pahassa. On totta, että järkevintä olisi antaa yhteistyölle riittävästi aikaa jotta päästään oikeasti tekemään muutosta urheilijaan. Jokaisella urheilijalla on silti omat kehitystä vailla olevat kohteet, toisella takareidet, toisella syömishäiriö, kolmannella motivaatio-ongelma ja neljännellä aineenvaihduntahäiriö. Valmentajan valintaa tulisikin pohtia siltä kantilta, että kuka pystyy auttamaan juuri siinä asiassa mihin tarvitaan eniten apua. Mistä olet halukas maksamaan ja mistä tinkimään, kun nyrkkisääntönä voisi pitää sitä että kaikkea ei koskaan saa kerralla. Kyse on molemminpuolisesta suhteesta.

KUN JOKU USKOO SUHUN

Tää on ehkä ollut mulle kaikista hienointa näiden vuosien aikana ja jotain sellaista mitä ei pysty mittaamaan suorituksena. Kaikki tuki mitä oon saanut sekä myötä- että vastamäessä on ollut korvaamatonta ja siinä on jokaisella instagarmissa saadulla kommentilla ja tykkäykselläkin merkitystä. Puhumattakaan siitä, että tuntemattomat ihmiset ovat huutaneet mun nimeä kisakatsomossa ja tulleet onnittelemaan. Se on oikeasti ihan käsittämättömän hienoa ja arvostan sitä aivan älyttömästi. Myös lajin parissa olevilta saadut kommentit ovat jääneet mieleen. Mä voin siis ainakin myöntää, että esillä olemisella on mulle merkitystä ja motivoin sillä myös itseäni että päivitän aktiivisesti. Arvostan ja olen aina arvostanut sitä, että te jaksatte seurata mun matkaa. Se on korvaamatonta.

KAVERIT

Lajin parissa olevat pitävät ihan kiitettävästi yhteyttä toisiinsa ja vaikka mäkin asun täällä hornan tuutissa niin kavereita on tullu paljonkin. Mua on jeesattu aina tarvittaessa ja on ihmisiä, keiltä voin pyytää apua ja keitä haluan myös itse auttaa mikäli musta on apua. Ja täytyy sanoa, että harvoin me jutellaan näistä treeni- tai ravintoaiheista ja mun kavereiksi päätyneet ovat kyllä ihan ihmisiä siinä missä muutkin. En mä olis selvinnyt kaikista vastoinkäymisistä, ellei mulla olis ollut teitä tukena.

PARISUHDE

On olemassa se mahdollisuus, että kukaan ei ymmärrä toista kisaajaa kuten toinen kisaaja. Vaikka tämä miten olisi mulle ”vaan harrastus” niin onhan se totta, että on kyse paljon enemmän elämäntavasta. Vaikka tämä laji ei olisi koskaan antanut mulle mitään muuta hyvää niin se antoi parisuhteen ja ihmisen kenen kanssa on maailman paras olla. Me ollaan tavattu Juuson kanssa Helsingissä Mayorsilla ja oltu nyt kimpassa oikeastaan aika lailla tasan 3 vuotta. Päivääkään en vaihtaisi pois.

jessica

2 vastausta artikkeliin “HIENOIMMAT HETKET”

  1. Oli ihanaa lukea näitä, hienot hetket urheilun parissa saa kyllä ihan kylmät väreet aina aikaan 🙂

    • Kiitos, kiva kuulla! Kyllä se urheilu on parhaimmillaan tosi palkitsevaa. Ajoittain joutuu ehkä vähän kärvistelemään, mutta lopussa kiitos seisoo – ainakin yleensä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta