HAITALLISET SELVIYTYMISMEKANISMIT

Hyväksynnän tarve asuu todennäköisesti meissä jokaisessa jollain asteella, mutta hyvin monessa myös niin voimakkaana, että sen kuluttavuus on käsin kosketeltavaa. Se ei missään nimessä saisi olla tekijä, mikä ohjaa meitä meidän valinnoissa, mutta sellainenhan se nimenomaan on. Me heitetään aivan liian usein ja helposti muiden käsiin se, että voidaanko olla itseemme tyytyväisiä ja pyritään miellyttämään jopa ventovieraita ihmisiä. Miltä mun pitäisi näyttää ja mitä saavuttaa, että musta tykättäis enemmän? Kuka on määritellyt sen, että täytyy olla tietynlainen ollakseen jotain? Voi olla, että tämä on enemmän ”naisten juttu” ja sehän on fakta, että naiset pyrkivät hyvin harvoin esimerkiksi ulkonäköään muokkaamalla hakemaan hyväksyntää miehiltä. Me haetaan sitä nimenomaan toisilta naisilta ja monella on vieläpä ”ne tietyt toiset naiset”, joilta sitä hyväksyntää olis kaikista palkitsevinta saada.

Mä itse huomaan, että mitä stressaantuneempi olen niin sen helpommin pieni hyväksynnän tarve lyö päälle. Ihminen alkaa luonnostaan ruokkia tätä miellyttämällä muita tai haalimalla itselleen ihan hitosti liikaa vastuuta. Syntyy sellainen suorittamisen kierre, josta poispääsy ei käy helposti. Eli tähän samaan kategoriaan menee liioiteltu vastuunotto. Siis ihan turhaankin, sellaisissa tilanteissa joissa sitä ei todellakaan tarvitsisi tai edes kannattaisi ottaa. Joko henkilö on jo entuudestaan täysin finaalissa, eikä hänellä todellisuudessa olisi lainkaan voimavaroja vastuullisen tehtävän hoitamiseen tai sitten hän ei edes osaa tehtävää hoitaa, mutta ilmoittautuu siitäkin huolimatta vapaaehtoiseksi. Sehän on tavallaan itsekunnioituksen puutetta, eikö vain? Ajat itsesi täydelliseen kuseen. Et arvosta omaa jaksamistasi ja lisäksi pidät itseäsi ehkä parempana kuin muut. Et luota, että joku toinen osaisi hoitaa tehtävän sinun mittapuullasi ”tarpeeksi hyvin”. Mitä enemmän teet ja hoidat, sen arvokkaampi olet. Lisää meriittejä, titteleitä ja merkintöjä kalenteriin niin pisteet nousee.

Dieettiruokia ei ole tullut ylianalysoitua, vaikka ne eroavat täysin aikaisemmista ja yleisen käsityksen mukaan rasvaa polttaakseen tulisi syödä rasva+proteiini -painoitteisesti.

Kun soppaan lisätään vielä asioiden loputon miettiminen ja omien johtopäätösten vetäminen niin menee varsin hyvin… Ylianalysointi ei ole kehittävää ajattelua, vaan märehtimistä ja murehtimista. Mä käytän itseoppimisessa paljon omien tekemisteni, kokemusteni, ajatteluni sekä käyttäytymiseni analysoimista, mutta se eroaa selvästi ahdistavasta spekuloinnista. Oon ehdottomasti taipuvainen myös ylianalysointiin silloin, kun koen epävarmuutta tai oon esimerkiksi pettynyt itseeni. Voisinkin väittää, että spekuloiva ihminen on varsin raskas tyyppi. On raskasta olla itse siinä tilassa ja on raskasta olla sellaisen ihmisen lähellä.

Esimerkiksi laihduttamisessa on mun mielestä todella harvoin kyse siitä, että henkilön toive olisi vaan laihtua. Siinähän on kyse siitä, että me halutaan tuntea olomme hyväksytyksi. Peilikuva, vaakalukema ja omaan makuun väärän kokoiset vaatteet aiheuttavat pettymystä, häpeää ja pelkoa siitä, ettei olla tai tulla koskaan olemaan tietyissä mitoissa. Muutosprojektien taustalla olevat syyt pitäis kaivamalla kaivaa esiin, jotta lopputulos olisi palkitseva, eikä pelkkää vikojen etsimistä. Oon varma siitä, että negatiivisella ja tuomitsevalla, itseinhoa huokuvalla lähestymistavalla ei tulla koskaan olemaan tyytyväisiä itseensä. Sillä ei ole merkitystä mitä henkilö painaa tai miltä hän näyttää, koska fokus on aina uudessa viassa. Me ylistetään sellaisia piirteitä, kuin päättäväisyys, kurinalaisuus, tahdonvoima ja kilpailuhenkisyys, mutta ei noiden listaamisesta ainakaan mulla tule kovinkaan hyvä olo. Päinvastoin. Tiedän omaavani itse kaikki listan piirteet, mutta ne eivät ole niitä ominaisuuksia joilla vahvistan positiivista suhdetta itseeni. Esimerkiksi tämä käynnissä oleva kisoihin valmistautuminen on menty aika päinvastaisella asenteella. En osaa vielä sanoa, että tulenko pääsemään kisakuntoon mutta oon kuitenkin paljon tyytyväisempi itseeni kuin koskaan aikaisemmin. Oon oikeasti ollut itselleni todella armollinen koko projektin ajan ja pitänyt koko ajan mielessäni sen, että mun ei ole pakko. Saan ja voin lopettaa tämän ihan koska vaan, enkä ole päätökselläni pettänyt itseäni tai ketään muuta. Tämäkään ei poista sitä tosiasiaa, että rankkaa on totta tosiaan ollut mutta se mitä ajattelen itsestäni on erittäin hyvällä mallilla.

En väitä, että olisin missään nimessä mestari stressinhallinnassa mutta oon rakentanut ihan toimivia ratkaisuja ja korvannut huonompia suhtautumistapoja paremmilla. Esimerkiksi näin dieetillä, kun kaikki tuntuu puskevan yhtä aikaa päälle: treenit, työt, koulutus, ihmissuhteet, väsy, toisinaan nälkä, henkilökohtaiset odotukset jne., olisin ennen ajatellut ”voi ei, apua, paniikki”! Nykyään yritän suhtautua tähän hommaan rauhallisemmin. Mun keho yrittää selvästi viestiä jotain ja nyt on painettava jarrua tai mennään päin seinää — sehän on hienoa, että opin tunnistamaan rajani. Oon kokeillut moneenkin kertaan, miltä tuntuu ajaa itsensä ihan loppuun ja sanoa joka asiaan kyllä. Tämän vuoden teema on aivan ehdottomasti itsekunnioitus ja ei:n sanominen. Näillä ei ole mitään tekemistä epäonnistumisen tai laiskuuden kanssa. Ei ihmisen kuulu tehdä koko ajan perse ruvella hommia, eikä jokaista vapaa-ajan minuuttia kuulu täyttää työllä tai opiskelulla; stressi on stressiä, oli se fyysistä tai psyykkistä. Oman ajan ottaminen, omien mielipiteiden takana seisominen, ei:n sanominen ja epämiellyttävistä asioista kieltäytyminen eivät ole itsekästä toimintaa! Joustava ja kompromisseja tekevä on fiksu, mutta kenenkään kynnysmattona ei kuulu toimia.

Monesti (me naiset) myös huomioidaan muita ja muiden toiveita niin paljon, ettei vaan tarvitsisi kokea syyllisyyttä siitä, että ei huomioinut muita tarpeeksi. Ja auta armias, jos joku suuttuu. Myönnän todellakin sen, että mulle oli aikoinaan kaikista tärkeintä etten vaan suututa ketään ja se meni kaiken muun edelle. Enkä siltikään ole onnistunut olemaan suututtamatta muita, koska suuttujat suuttuu syystä tai ilman. Viestiin vastaamisen sävy tai vääränlainen katse olivat selviä suuttumuksen merkkejä, kunnes tajusin että ihmiset reagoivat kaikki tavallaan ja usemmiten mun uskomukset suuttumisesta olivat täysin aiheettomia ja selittyivät kiireellä tai ihan vaan erilaisilla tavoilla ja tottumuksilla. Ja mitä sitten, jos joskus tulee vähän eripuraa? Kenenkään elämäntehtävä ei ensisijaisesti sais olla se, että yrittää vaan miellyttää ja miellyttää ja miellyttää tai parantaa ja korjata muita, kuin itseään. Täytyy luottaa siihen, että omalla esimerkillään pystyisi innostaa muita ja hyväksyä myös se, että kaikki ei tule tykkäämään siitä mitä teet, eikä sille voi mitään. Ihmisillä on valtavasti omia ongelmia, joiden vuoksi he käyttäytyvät tavallaan. Mun ei tarvitse muuttaa itseäni sen vuoksi, että jonkun toisen prosessi itsensä kanssa on kesken. Ihmiset voi huonosti ja ne purkaa sitä muihin, provosoidutaan helposti ja juoruillaan perättömiä. Se ei ole mun ongelma.

Tyylilleni uskollisena ja vakuuttavasti edustavana valmistuin viime viikonloppuna Suomen Fitnessurheilu ry:n viralliseksi valmentajaksi Vierumäeltä 😀

Ja loppuun vielä yksi haitallinen selviytymismekanismi, eli yli-kiireinen ja yli-suunnitelmallinen elämä. Kun tekee tiukkaan laadittuja suunnitelmia niin tottakai siitä tulee riittämätön, stressaantunut ja epäonnistunut olo koska asiat eivät koskaan mene suunnitelmien mukaan. Syy siihen, miksi mä en tykkää tai kannusta itseäni enää yli-kontrolloituun sääntöelämään, jossa kaikki täytyy perustella mielellään järjellä ja taulukoilla, on yksinkertaisesti se, että hukkasin siinä tohinassa itseni aikoinaan. Tällöin mieleen tulee jatkuvalla syötöllä lisää vaatimuksia, ToDo-listoja ja paskaa oloa siitä kun ei repeä yhtä aikaa joka suuntaan ja asioita jää hoitamatta. Ihan hemmetin ahdistavaa jo ajatuksenkin tasolla. Jos työnteko tai treenaaminen olisivat mulle ”rasti ruutuun” -mentaliteetilla suoritettavia pakkoja niin todennäköisesti olisin erittäin onneton. Oma intuitio on korvaamaton työkalu, kun sitä oppii käyttämään oikein. Tiedän, että se ei ole kovinkaan tieteellinen termi, mutta väliäkös tuolla. Ei kaiken tarvitsekaan olla! Mä ainakin uskon siihen, että ihminen tunnistaa ja aistii mikä on kannattavaa riskinottoa ja mikä taas pelkoa, mikä palkitsee mahdollisesti myöhemmin ja mikä tulee ainaostaan kuluttamaan. Kenen lähellä kannattaa olla ja kuka ottaa enemmän kuin antaa.

jessica

3 vastausta artikkeliin “HAITALLISET SELVIYTYMISMEKANISMIT”

  1. hyvä teksti! itse olen taipuvainen ylianalyasointiin ja se on suorastaan raivostuttavaa kun joskus treenin jälkeen ajatus pyörii siinä tunnin pari.. olen yrittänyt päästä siitä yli ja funtsaan treenin läpi korkeintaan kerran, sillon kun raapustan sen treenivihkoon. muuten se syö energiaa ja on pois mun vauvan kanssa vietetystä sosiaalisesta ajasta.

  2. Hei haluaisin kysyä tälläistä asiaa eli kun sinä teet jalkatreeniä niin onko sinulla koskaan viivästynyttä lihaskipua? 🙂 Itselläni ei ikinä salilla jalkapäivän jälkeen ole tullut ”lihaskipua” mutta kotona tehdessäni vapaalla tangolla kyykkyjä ja lantionnostoa yms niin silloin yleensä tulee tuo viivästynyt lihaskipu seuraavina päivinä.
    Mietin vain että teenkö salilla jotain väärin kun koskaan ei ole sitä tullut. Kuitenkin jalkapäivän jälkeen yleensä on vähän ”hapottava” tunne jaloissa, mutta sekin vain treenin jälkeen ja häviää loppupäivästä. Toivottavasti tekstistä sai jotain selvää xD

    • Moikka! Ilman muuta lihaskipu tulee seuraavina päivinä, mutta pyrin aina treeniä tehdessä hakemaan hyvän tuntuman kohdelihakseen. Kuitenkin silloin, kun treenataan oikeasti raskailla painoilla ei tuntuma lihaksessa usein ole niin ”polttava” kuin esimerkiksi tehtäessä 50 toistoa kehonpainon kyykkyä. Hapottavaa tunnetta ei ole syytä hakea 8 toiston, raskaassa jalkaprässi-sarjassa. 🙂 Mutta kannattaa toki käyttää hyvin aikaa tunnustelusarjoihin, joissa saat hyvän tuntuman kohdelihakseen ja sisällyttää treeneihin vaihtelevia sarjapituuksia ja vastuksia. Ps. Muista myös hieronta ja venyttely!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 24
Tykkää jutusta