FITNESSVALMENNUKSEN JA PT-VALMENNUKSEN ERO

Oon yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä nyt jo monta päivää aina 15 minuuttia kerrallaan, kun päivät ovat niin tiukkaa menemistä aamusta iltaan. Syys-loka-marraskuussa vapaita viikonloppuja ei montaa ole ollut tai tule olemaan, joten jostain on hengähdys-minuutteja kaivettava. Haluan tietysti paneutua kirjoittamiseen kunnolla ja tehdä kaiken muunkin työn hyvin. Ideoita blogiin on vaikka kuinka paljon, mutta aikaa rajallisesti ja sehän on tavallaan ihan positiivinen ongelma että intoa riittäis moneen juttuun.

Viikonloppuna olin siis Fitnessvalmentajakoulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla Vierumäen urheiluopistolla ja veto on meikäläiseltä pois vieläkin. Pitkä matkustaminen, istuminen ja aikataulutettu, tiivis ohjelma yhdessä uusiin ihmisiin tutustumisen kanssa on yllättävän raskasta. Lisäksi dieetti koveni kunnolla tällä viikolla, kun mukaan astui ihan reippaasti aerobista harjoittelua salitreenien kaveriksi. Kolmisen viikkoa mennään näillä, joten eiköhän terve ihminen sen verran jaksa vähän väsyneempänäkin. Dieetistä kirjoitan toisessa postauksessa enemmän, mutta tällä hetkellä on ainakin tunne että homma toimii.

Koulutuksessa meitä opiskelijoita oli hyvän kokoinen ryhmä koolla ja ohjelmaa riitti iltaan asti. Paikkana Vierumäki oli tuttu, mutta olihan se kokenut jonkinlaisen muodonmuutoksen siitä kun olen siellä viimeksi käynyt. Majoituttiin kahden hengen huoneissa ja itse sain jakaa huoneen Maijun kanssa, mikä oli tietysti kiva juttu kun kavereita ollaan jo entuudestaan. Noin muuten porukkaa oli ympäri Suomen, naisia ja miehiä, eri taustoilla ja eri ikäisiä. Itse olin todennäköisesti jengin kuopus, mutta se mikä tällaisissa tilaisuuksissa on hienoa niin se vetää erilaiset ihmiset yhteen ja toiveena varmasti olisi se, että jokainen voisi oppia toiselta jotain. Fitness-piireissä on merkitystä silläkin oletko kotoisin pohjoisesta vai etelästä, tullut lajin pariin 80- vai 00- luvulla. Vaikka piirit on pienet niin silti ne on sen verran tiiviit tietyn ryhmän sisällä, että harvoin tulee tällaista tilaisuutta. Paneuduttiin hyvin pitkälti valmennusosaamiseen ja pohdittiin muunmuassa sitä, että mikä on valmentajan ja PT:n ero: Miten asiakas tai urheilija osaa valita omaan tavoitteeseensa oikean neuvonantajan ja mitä ominaisuusksia asiakkaan tavoitteet asettavat valmentajalle/PT:lle?

Oon itse tehnyt sekä PT:n työtä, pitkäaikaista valmennustyötä että fitnesskilpailuihin tähtäävää valmennusta ja näiden välillä on eroja sekä asiakkaan puolelta että valmentajan puolelta.

  • Tavoiteen suuruus ja sen merkitys
  • Aika, jatkuvuus
  • Sitoutuminen, asenne
  • Pohja/lähtötilanne
  • Etä/lähisuhde, tapaamiset
  • Kommunikointi
  • Valmennussuhteen laajuus
  • Raha
Ensi kerralla tietää, että huoneissa on jääkaappi.

Vierumäen puolesta meitä kouluttanut, psyykkiseen valmentamiseen erikoistunut Ilkka Haapea korosti sitä, että hän näkee valmentajan ja opettajan lähes toistensa synonyymeina. Valmentamisessa opettaminen ja kasvattaminen ovat suuressa roolissa ja työ on paljon muutakin, kuin laajaa fysiologian ja anatomian osaamista. Parhaillakaan tiedoilla varustettu valmentaja ei välttämättä ole hyvä, jos häneltä puuttuu ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot, empatia ja myötätunto tai halu auttaa muita. Valmentajan tehtävä on opettaa valmennettavaansa kasvamaan ihmisenä ja persoonana sekä urheilijana ja kilpailijana, koska optimaalista urheilusuoritusta tai lajikehitystä ajatellen ei tietenkään riitä pelkän lajitaidon parempi hallinta. Fitnessurheilun vaativuus on ennen kaikkea henkisellä puolella ja psyykkisen puolen kehittäminen on jokaiselle kilpailijalle tärkeä osa kokonaisvaltaista kehittymistä. Valmentaja myös opettaa, muokkaa ja vahvistaa urheilijansa käsitystä lajista ja meidänkin lajissa on älyttömän vahva uskomuskulttuuri urbaanilegendoineen. On totta, että valmentaja pystyy vaikuttaa todella paljon siihen miten valmennettava näkee ja kokee koko lajin eli lajikasvatusta tapahtuu niin hyvässä kuin pahassakin.

Valmentamisen kattona on tottakai tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen yhdessä urheilijan kanssa, mutta se pitää sisällään aika monta palasta. Pelkästään valmennettavaan tutustuminen ja valmennettavasta oppiminen on laaja prosessi, jotta voidaan edes lähteä suunnittelemaan yksilöllisiä ohjeita. Sana yksilöllinen tai henkilökohtainen on kokenut jonkinlaisen inflaation tässä skenessä, kun kaikenlaisia yksilöityjä ohjeita voidaan jakaa pelkästään painon ja sukupuolen mukaan… Oman kokemukseni mukaan myös organisointitaidot ovat sellainen mitä ilman valmentaja saattaa olla vähän kusessa, mutta toki tiedän että osa tekee työtään hyvinkin rennolla otteella. Mun olis silti itse vaikea kuvitella, ettei jokaisesta valmennettavasta olisi tietokoneella omaa kansiota johon kaikki tallennetaan kirjallisena. Urheilijalle on myös tärkeää kokea olevansa arvostettu ja osa valmentajan ammattitaitoa on muistaa valmennettavistaan asioita ja sitä kautta tarjota kyseiselle henkilölle sopivia ratkaisuja. Tähän väliin on myös hyvä mainita, että hyvä valmentaja on sellainen joka tuntee omat rajansa eikä pelkää pyytää apua.

Yksilölajissa urheilijalla on valtavasti rooleja ja tietynlainen ryhmän tuki puuttuu, jolloin (hyvän) valmentajan merkitys korostuu entisestään. On autettava valmennettavaa löytämään sisäinen motivaatio tekemiseen ja luoda hyvä ilmapiiri pelkästään kahden ihmisen tiimiin, mikä voi olla joko helppo tai vaikea tehtävä. Ihmiskemiat ovatkin se suurin perustelu urheilijan valmentajavalintaan. Joukkue saa sen valmentajan, kuka tehtävään hakeutuu mutta yksilölajissa urheilija palkkaa henkilökohtaisesti haluamansa valmentajan rinnalleen. Valmentajan kokemus ja niin sanottu työn jälki toimii käyntiorttina ja ammatikseenhan urheiluvalmennusta tekee tässä maassa todella harva, joten jokaiseen asiakastyöhön olisi taloudellista hyvinvointia ajatellen järkevää panostaa kunnolla. Kuitenkin mun mielestä ainakin tässä fitnessmaailmassa valmentajan ”menestykseen” vaikuttaa tosi vahvasti sen hetkinen lajikulttuuri eli esim. suositaanko tällä hetkellä tuntumatreenausta vai voimatyylistä treeniä jne. Valmentajan vaihtaminen tai valmennettavien/valmiiden pakettien ryöstäminen on yleistä, mutta onhan se totta että pitkään jatkuneella yhteistyöllä voitais saada hyvää jälkeä aikaan. Intuition voimaa ei saa silti väheksyä ja, jos ei nappaa niin vaihtamalla voi hyvin todennäköisesti parantua.

Jos valmentaja ja opettaja nidottiin yhteen niin samalla tavalla tehtiin liikuntaneuvojalle ja PT:lle. Neuvominen, innostaminen, yksilön tai ryhmän ohjaaminen turvallisesti, ohjelmien suunnittelu ja toki myös näistä asioista tietäminen vaaditaan pohjalle. Asiakaskunnan vaihtuvuus on suurempaa kuin valmentajalla, eikä asiakassuhteen tarvitse olla millään lailla tiettyyn aikajaksoon sidonnainen vaan ohjaukseen voidaan tulla satunnaisesti. Suhde ei ole samalla tavalla tiivis ja muitakin elämän osa-alueita kattava kuin valmentajan ja urheilijan välillä, eikä asiakkaan toiveet ja tavoitteet aseta aivan niin korkeita vaatimuksia kuin mitä valmentajalta odotetaan. Liikuntaneuvojan ja PT:n työ palkitsee yleensä viipymättä, kun pääsee näkemään asiakkaan ilon tai oivalluksen. Ollaan tyytyväisiä pienistäkin onnistumisista, kun taas valmennusasiakkaiden vaatimukset itseltään ovat usein älyttömän korkealla. Me kuitenkin koettiin, että valmentajan ja PT:n välinen ero on osittain hälvenemässä nimenomaan niin päin että PT tulee lähemmäs valmentajaa. Mä itse uskon juurikin sen, että me entiset ja nykyiset kilpailijat olemme alkaneet valmentamaan ei-kilpailevia(tekemään PT-hommia) kuroo tätä kuilua kiinni ja tekee PT:stä enemmän valmentajamaisen. Kerron aina itsekin asiakkailleni, että oma taustani on fitnessurheilusta ja myös valmennusnäkemys tulee sieltä eli teen työtäni sillä mentaliteetilla, henkilökohtaisuudella ja pitkäjänteisyydellä. Vaikka kyse ei olisi kilpaurheilijasta niin yllättävän moni kaipaa nimenomaan henkilökohtaista tukea ja tiivistä valmennussuhdetta, eikä pelkät ”yksilölliset” ohjeet riitä. Mun mielestä se on ihmiselle luontaista hakeutua seuraan, jossa hyvän ihmissuhteen kriteerit täytyyvät eikä valmennussuhde tee tähän minkäänlaista poikkeusta.

Kun puhutaan fitnessvalmennuksesta niin PT ei ole oikea termi urheilijan valmentajalle. Tämä ei tietenkään poista sitä etteikö fitnessvalmentaja voisi tehdä myös PT:n hommia, mutta toisinpäin kuvio tuskin toimii. Kun tässä lajissa tähdätään kilpailuihin niin valmentajan on oltava perillä valmennettavansa perusaktiivisuuden ja energiantarpeen lisäksi tämän kaikenlaisesta suorituskyvystä ja palautumiskapasiteetista, lihaksistosta, hermostosta, hormonaalisesta järjestelmästä, immuunijärjestelmästä ja lisäksi ravintotietämyksen laatu parhailla valmentajilla on aivan next level shittiä mikä perustuu tietoon, taitoon ja kokemukseen. Tämän listauksen avulla ymmärretään, että kommunikointi valmentajan ja valmennettavan välillä on oltava täysin avointa, jotta kaikkia palasia voidaan pyrkiä optimoimaan.

Mä sain itse tämän lähijakson jälkeen aivan mielettömän halun oppia ja kehittyä sekä valmentajana että urheilijana ja oma-aloitteisuuden merkitys tässä tavoitteessa on tietysti valtava. Sen jälkeen, kun tein päätöksen jatkaa omaa kilpailemista niin myös työnkuvan monipuolistaminen ja siinä eteneminen nosti päätään. Luotan kaikessa oppimisessa intohimon voimaan ja koska itseluottamus on mun vahvuus ihmisenä, tulee se varmasti palkitsemaan lisää myös työ- ja urheilukuvioissa. Lisäksi se suuri halu mikä mulla on auttaa muita ja omasta mielestäni myös erittäin hyvä näkemys ja osaaminen kuntosalitreenistä sekä ravinnosta tulee viemään eteenpäin. Meistä fitnessvalmentajakoulutuksessa olleista käsittääkseni jokainen on tehnyt valmennustyötä vuosia, osa jopa kymmeniä vuosia. Nopeaa kierrosta, kun käytiin niin monen tavoite koulutukselta taisi olla uusien näkökulmien saaminen mutta totta on myös se, että ensi vuodesta alkaen jokaisella fitnesskilpailuihin kilpailijoita lähettävällä tiimillä on oltava vähintään yksi Suomen Fitnessurheilu ry:n hyväksymä, virallinen valmentaja. Kun kysyin, että voiko urheilija kisoihin ilmoittautuessaan laittaa valmentajan kohdalle oman nimensä niin ei kuulemma voi, ellei ole itse käynyt liiton koulutusta. Eli koulutus on periaatteessa pakollinen. Suomen Fitnessurheilu ry:n mukaan valmennusjärjestelmän tarkoituksena on kehittää valmentajien ja tiimien ammattitaitoa sekä yhtenäistää valmennuksen menetelmiä. Tavoite on se, että liitolla olisi laadukas valmennusjärjestelmä, joka tuottaa kansainvälisesti menestyviä huippu-urheilijoita. Valmennuksen tavoitteena on kansainvälisesti menestyvät urheilijat.

Mä itse haluaisin uskoa, että kaikki valmentajat olisivat valmiita ja halukkaita avartamaan näkemyksiään vaikka kukin omalla tavallaan työssään toimiikin. Ei ole toivottavasti tarkoituskaan muuttaa meidän toimintatapoja tai mielipiteitä, mutta jo sekin että ymmärretään ja tunnistetaan syitä jonkun toisen tyylille on kehitystä. Jos erilaisuus on rikkaus elämässä ylipäänsä niin se on taatusti sitä myös valmentajissa. Itse oon sitä mieltä, että sille on syynsä miksi on tarpeen olla toisistaan poikkeavia valmentajia, koska jokainen urheilija hakee tietynlaista valmentajapersoonaa ja jokainen urheilija on yksilö tarpeineen ja ongelmineen. Tämän koko valmentajakeskustelun voisi tarkastella sadasta näkökulmasta ja aina löytyisi uutta kulmaa, mutta lopetan tältä erää tähän.

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta