ALOITTAMINEN ON VAIKEINTA / UUDET YOUTUBE-VIDEOT

Kaikki sen tietää. Kaikki, jotka ovat joskus jotain aloittaneet ja kaikki ne jotka eivät ole, mutta suunnittelevat sitä.

Mä oon aloittanut juttuja ja onnistunutkin toisinaan ihan hyvin. Määrittelemättä sen tarkemmin, missä olen mielestäni onnistunut hyvin taikka huonosti, uskon voivani kirjoittaa aloittamisen vaikeudesta. Mulle vaikeinta on ollut aina päättää se mitä haluaisin alkaa tehdä. Ehkä oon välillä tyytyväinen aika ”vähään” ja riman voisi asettaa korkeammallekin, mutta kuten oon kertonut niin varinaisesti enemmän tavoittelu ei napostele koko ajan. Haluaisin aikaa ja mahdollisuuden matkustaa, työn mitä vois tehdä aina etänä mutta kuitenkin rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä jne. Onhan tässä ristiriitoja ja niitä selvittelen paraikaa. Tiedän sen, että jotain muutosta on taas aika tehdä kunhan kisaprojekti päättyy ja vapautuu aikaa sekä energiaa muille jutuille.

Mä oon ehkä enemmän sellainen ihminen, joka tykkää siitä itse tekemisestä enemmän kuin tavoitteen saavuttamisesta. Tottakai tarvitaan joku houkutin miksi perseensä saa liikkeelle ja vaikka voittaminen tai raha toimivat sellaisena jollain tasolla, tiettyyn pisteeseen asti. Mutta loppupeleissä ei mua juurikaan kiinnosta muu kuin tekeminen, matka, oppiminen jne. Voi kuulostaa epäuskottavalta lätinältä, mutta tää on täysin sydämestä tuleva toteamus. Mulle itselleni on tärkeää esimerkiksi ”vaikeuksien kautta voittoon” ja muutenkin oman toiminnan kontollointi. Ei tekosyitä, ei uhriutumista tai valitusta — kaikilla on jotain ja ihmiset tekee asioita ja pyrkivät onnellisuuteen joka päivä. Kenenkään ei todellakaan ole pakko olla huonossa työpaikassa, parisuhteessa ja kaikilla on samat tunnit vuorokaudessa. Kyse on siitä, miten ne tunnit käytttää. Mä en ole ääriesimerkki siitä, miten kovasti voi tehdä töitä unelmiensa eteen, eikä mun unelmat ole suuria saavutuksia, mutta kuitenkin…

Ihminen pelkää epäonnistumista niin paljon, ettei uskalla aloittaa. Oli kyse sitten laihduttamisesta tai bisneksestä niin yritykset kuolevat usein jo ennen, kuin saavat vauhtia alleen. Eihän me aloiteta edes kirjan lukemista, koska ajatellan ettei kuitenkaan ehditä lukea sitä loppuun. Tunnin päästä täytyy jo olla seuraavassa paikassa ja sitä rataa. Tekosyitä löytyy aina, siis ihan aina. Mä en voi muuta sanoa, kuin että niiden keksiminen täytyy kerta kaikkiaan lopettaa jos tavoitteena on saada mitään aikaiseksi. Puhumattakaan siitä, että tavoite on onnistua jossain kunnolla. Ainut mitä voi ja pitää tehdä on kulkea eteenpäin, eikä ajatella 1) mitä voi / tulee menemään pieleen tai 2) päämäärää, mikä tuntuu kohtuuttoman suurelta. Osaa suuren tavoitteen ajattelu ja itsensä laittaminen ”paineen alle” voi toki motivoidakin, mutta vähintään yhtä suurta osaa se pelottaa, stressaa ja ahdistaa.

Tekemisestä ja unelmista puhuminen ja sen tutkiminen ovat monelle helppoa. Asiaa on voitu miettiä vuosia, mutta koskaan ei ole painettu play-nappia. Sitä voi kuluttaa vaikka puoli vuosisataa tutkiessa kiinnostavaa aihetta, tsekata treenivideoita, lukea tutkimuksia, ostaa kaikki mahdolliset lisäravinteet ja opetella laihduttamista teoriassa mutta ilman käytäntöä rasva ei pala. Ilman työtä raha ei virtaa tilille, ilman treeniä lihas ei kasva ja haluan uskoa, että ilman sydäntä ja kunnioittavaa käytöstä mikään vuorovaikutusta vaativa bisness ei ole kestävää. Jokainen, joka on koskaan missään onnistunut on joskus joutunut aloittamaan ja se on aina vaikeaa. Se on uutta ja kaikki uusi pelottaa, siihen liittyy riskinsä. Jos sulla on joku unelma/päämäärä, ajatus siitä millainen tahdot olla ja syy sille, eli miksi tahdot olla, niin enää puuttuu tekeminen. Moni on hyvä suunnittelemaan, mutta suunnitelmien vieminen käytäntöön on kohtuuttoman suuri askel. Mä oon enemmän tekijä, vaikka jotkut näkevät mussa harkitsevuutta. Sekin on joiltain osin totta, mutta kyllä mä melko äkkipikaisia ratkaisuja aina teen ja tosi harvoin oon niistä mitään katunut. Yleensä, kun teen päätöksen on siitä luopuminen epätodennäköistä, joskus jopa jääräpäisyyteen asti. Meen monesti sillä asenteella, että mulla ei ole mitään menetettävää.

Mä kannustan myös ehdottomasti kertomaan omista tavoitteista ääneen muille. Tiedän, että sitä pelätään ja osan mielestä on ”hienoa” tehdä omaa juttua salassa muilta, jotta voi sitten tulla puskista ja yllättää, mutta todellisuudessa mä uskon että kyse on siinäkin vaan pelosta. Ettei tarvis selitellä, jos epäonnistuu. Oon itse todennut sen moneen kertaan, että epäonnistuminen ei todellakaan ole asia jota tarttis hävetä tai asia, minkä vuoksi kukaan hylkää, nauraa tai pilkkaa. Ihmiset ei odota toisen epäonnistumista vaan myötäelävät. Ylipäänsä, jos ennakkokäsitys on se, että kaikki toivovat sulle jotain pahaa niin kannattaa alkaa työstää tuota ajatusta. Eivät ihmiset oo niin pahoja, mitä luulet tai siinä tapauksessa olet väärien ihmisten ympäröimänä. Aitous, rehellisyys ja ihmisyys ovat piirteitä, joita toisessa arvostetaan tänä päivänä kaikista eniten.

Itseään ei kannata lähteä muuttamaan siihen suuntaan, missä valtaosa vaikuttaa. Esimerkiksi valmennustyössä, tavassa syödä tai treenata ihan missä tahansa ammatissa: haluatko olla vaan yksi muista vai erottua omalla persoonallasi? Käytä sitä hyödyksi! Silloin saat suurella todennäköisyydellä myös sellaista asiakaskuntaa ja sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka arvostavat sua ihmisenä. Näin se homma toimii, aitouden kautta. Silloin tekeminen on pitkäikäistä ja siitä voi todella nauttia. Tuumasta toimeen. 🙂

jessica

2 vastausta artikkeliin “ALOITTAMINEN ON VAIKEINTA / UUDET YOUTUBE-VIDEOT”

  1. Sun pohdiskelevia postauksia on aina yhtä antoisaa lukea, kiitos niistä! 😊
    Puhuit Instastoryssa vähän aikaa sitten, että melko monet valmennettavasi eivät ole aiemmin olleet valmennuksessa, ja sivusit aihetta, mitä fitnessvalmentajan tarvitsee ”kestää” asiakkailtaan. Jos saan antaa postaus- tai videotoiveen, voisitko avata tätä hieman? Olisi varmaan hyödyllistä kaikille niille, jotka eivät valmennuksessa ole aiemmin olleet, jos kertoisit valmentajan näkökulmasta siitä, mitä sekä valmentaja että valmennettava voivat suhteeltaan odottaa ja vaatia.
    Kiitos blogistasi!

    • Moikka! Kiitos kommentista! 🙂
      Voin toki aiheesta kirjoittaa kokonaisen postauksenkin, mutta sivuan aihetta jo tässä vastauksessa. Jokainen pt ja valmentaja luo omat sääntönsä valmennuksiin, kuten esimerkiksi rajaa työaikansa, ottaako vastaan viestejä kännykkään, facebookiin, whatsappiin, intaan, kaveeraako yms. Onko suhde siis mahdollisimman virallinen työsuhde vai jotain muuta. Eilisellä höpinälläni tarkoitin omalla kohdallani esimerkiksi sitä, että ne jotka mun valmennuksessa ovat tietävät, että yhteyttä saa ottaa aina ja mitä kautta vaan, kuskaan tarvittaessa autolla, eikä meillä ole sääntökirjaa. Se on totta, että tämä tyyli työllistää mua paljon kirjallisten töiden, ohjausten sekä omien treenien lisäksi.

      Perinteinen kuvio on se, että valmentajalla on sopimus jota valmennettavat noudattavat työaikojen, kommunikoinnin yms. suhteen. Henkilökohtaiset asiat eivät kuulu kaikkiin valmennussuhteisiin, mulle parisuhdetilanne ja suorittajaluonne ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin tieto 15 vuotta sitten leikatusta olkapäästä. Samalla tavalla koutsaan pt-asiakkaita ja omia kisavalmennettavia, mutta kisavalmennettavien kanssa homma on niin henkilökohtaista kuin se voi olla — otan perheenjäseneksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta