ALIN PAINO – DIEETTI VKO3

Taas olis yks viikko takana ja uuden dieetti-postauksen aika. Nyt ollaan siis menty periaatteessa kaksi vaihetta läpi ja edessä olis seuraavaksi kolmisen kovaa viikkoa, mitkä tulevat eroamaan huomattavasti näistä aikaisemmista. Sen jälkeen taitaakin olla pienen kevennyksen paikka, mutta nää selviää aikanaan tarkemmin.

  • Vaihe 1: lepoviikko
  • Vaihe 2: kaloreiden nosto ja treenit + aerobiset kuvioihin
  • Huomenna alkaa vaihe 3, jossa lisääntyvät sekä treenit että ruoka. Jännää!

Tää viikko on mennyt suoraan sanottuna vähän epämääräisesti. Olin alkuviikosta pari päivää Helsingissä huoltamassa kehoa kokonaisvaltaisesti kuntoon. Saan siellä aina kertalaakista migreenit ja muut vaivat pois, joten vaikka reissulle tulee hintaa ja kilometrejä niin on se sen arvoista. Käyn siellä silloin tällöin, kun tulee jotain dramaattista vaivaa ja hoidetaan sitten samalla kaikki muukin kuntoon. Anyway, vietin ma ja ti lepopäivinä enkä viitsinyt sen jälkeen treenata viittä päivää putkeen, joten tälle viikolle tuli neljä treeniä ja neljä aerobista. Ohjeeksi olen saanutkin, että 4-5 treenipäivää viikkoon joten ohjeiden sisällä mennään kuitenkin, heh. Alkuperäinen suunnitelma oli treenata tällä viikolla ke-la putkeen ja pitää tänään lepoa ennen huomenna alkavaa kovempaa jaksoa, mutta tuli vähän mutkia matkaan. Sain perjantaina seurakseni aivan järkyttävän vatsakivun ja siitä tuli sitten lepopäivä, mikä ei nyt varsinaisesti mikään ongelma ollut. Mitä nyt viikon ruoat menivät vähän sekaisin, mutta sille ei voinut mitään.

Oon ottanut vatsalihasten treenaamisen erityishuomion alle, mutta se tekee mun olon vaikeaksi. Johtuen siitä, että vatsaani on leikattu moneen otteeseen ja vatsalihakset halkaistu myös moneen otteeseen, on siellä kiinnikkeitä, arpikudosta ja muutenkin vatsan lihaksisto on aivan erityisherkkä. Ne ovat revähtäneet ennenkin vatsatreenissä ja pelkäsin, että nyt on taas käynyt niin – Tunne oli aivan samanlainen nimittäin. Voi toki olla, että näin on päässyt käymään koska kipeetä on edelleen ja koko vatsa on turvonnut aivan kuten viime kerrallakin. Mutta joo, ei nyt auta surkutella ja täytyy olla jatkossa varovaisempi. Vaikka kuinka mieli tekis treenata vatsoja kovaa niin tällä hetkellä se ei ihan sillä tasolla onnistu. Annan niille nyt lepoa jonkun aikaan ja sitten taas rauhalliseen tyyliin vähän rutistelua.

Nälkä on ollut tällä viikolla, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Menen päivä kerrallaan ja otan haasteet vastaan sitä mukaan, kun niitä ilmaantuu. Silloinhan tuntee olevansa elossa, kun joutuu vähän tsempata. 😉 Käytiin eilen keskustassa ruokamarkkinoilla ja olishan sieltä voinut syödä vähän sitä sun tätä, mutta katse tavoitteessa ja tuoksuista nauttien mentiin. En halua antaa dieetin vaikuttaa mun elämään rajoittavasti, muutoin kuin tämän ruoan kanssa tietysti. Haluan nauttia kesästä ja ilmoista, en missään nimessä lukittautua sisälle. On tää silti hienoa, kun ruokaa on hyvä määrä jokaisella aterialla ja tulee pääosin hyvin kylläiseksi.

Paino on vähän seilannut viikon aikana, vaikka omaan silmään peilikuva muuttuukin koko ajan. Silti yllätyin aika tavalla, kun lauantaina aamusta hyppäsin puntarille ja se näytti 55,9kg. Huh, aika vähän ja aika roima yhtäkkinen pudotus. Nyt on lähtenyt 1,1kg/viikko, mikä on toki todella ripakka tahti mutta kai tää menee vähän vaiheissa. Alku on ainakin ollut aika lupaava. Edelleen oon silti sitä mieltä, että en kutsuisi tätä dieetiksi vaan noudattamiseksi ja säntillisyydeksi. Haluaisin päästä sellaiseen kuntoon, että jalkojen lihakset erottuvat hyvin niin sais sen vaikeimman asian eteenpäin. Niinhän se on, että yläkroppa on usein naisilla tosi kireä ja jalat vaativat melkeinpä ihan oman dieettinsä. Jos sais tän dieetin vietyä niin pitkälle, että rasva palais kunnolla alakerrastakin niin olis huippu-hyvä kisakondis taas huomattavasti todennäköisempi.

Tää mitä mä teen nyt, eroaa ihan ajatuksenkin tasolla vaikkapa kisadieetistä. Nyt, kun olin alkuviikosta Helsingissä niin en roudannut omia eväitä kaikkien ruokien osalta mukaan. Yövyin veljen luona ja sain tehtyä aamu- ja iltapalan siellä mutta päivän kolme muuta ateriaa kokosin kaupasta. Leopäivien ruoat on kuitenkin niin helppo syödä ilman preppausta, niiden ollessa aika proteiini+rasva -painoitteisia. Salaattibaareissa on loistava tarjonta ja, kun lihojen noin-kypsäpainot muistaa ulkoa niin se menee aivan hyvin sillä tavalla. Riisikakkuja sitten hiilariksi. Oli jotenkin todella rentouttavaa ja niin kauan, kun näen peilistä riittävällä tahdilla tapahtuvaa muutosta niin ei ole syytä laittaa kireämpiä kieltoja itselle. Poikkeus sääntöön ei maailmaa kaada. Edelleen käytän kahvin kanssa maitoa ja syön aterioilla vapaalla kädellä kasviksia.

jessica

2 vastausta artikkeliin “ALIN PAINO – DIEETTI VKO3”

  1. Laiskottaa aina kommentoida, pitäny tehdä jo aiemmin, mut muistaakseni mun lapsi keskeytti mut 😀
    Eli siis parasta kun olet bäkkii! Mahtava kun kirjoitat taas. Suurella mielenkiinnolla seuraan myös sun kisadieettiä! Hauska veto toi bikinifitness. Ja tykkään sun tyylistä.
    Tsemii!

    • Tosi kiva, kun jaksoit kommentoida. Itsekin superlaiska sen suhteen, vaikka sillä sais tehtyä toisell hyvän mielen. 🙂
      Ja suuri kiitos, kun seuraat! Huippua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta