4 VIIKKOA ILMAN HERKKUJA JA TUNNESYÖMINEN

Kyllähän se herkku voi olla vaikka grillattu porkkana tai banaani, mutta rehellisyyden nimissä otsikko tarkoittaa jäätelöä, karkkia, sipsiä, hampparia, paahtoleipää, karjalanpiirakoita ja kaikkea mitä en normaaliarkena syö. Ihan siis sitä, mitä me tavalliset ihmiset herkuiksi mielletään.

Mä kirjoittelin pitkään 11 viikkoa kestäneestä projektistani, jossa tarkoituksena oli nostaa mun työkapasiteettia ja päivittäistä kalorinsaantia samalla, kun kunto toivon mukaan siistiytyisi. Homma sujui kaikilta osin hyvin ja jokaisen osa-alueen kanssa päästiin tavoitteeseen. Oli tosi hyvä flow päällä ja tein keskittyneesti omaa juttuani. Opin mm. treenaamaan määrällisesti paljon palautumiseni ehdoilla ja syömään päivässä moninkertaisesti aiempaa enemmän hiilaria. 11 viikon jälkeen kevensin pari viikkoa ja söin myös hieman sokeria, viimeksi siis reilu 4 viikkoa sitten. Tuon jälkeen kaikki jatkui kuten ennenkin ja syömistäni on tässä muuteltu vähän ees sun taas aika monestakin syystä. On sattunut vähän esteitä tähän matkalle, mutta ei mitään lopullisen vakavaa. Kuitenkin sellaisia, etten ole päässyt jatkamaan aivan toivomallani tavalla.

Oon siis ollut nämä 4 viikkoa vähemmällä kulutuksella ja myös vähemmällä energiansaannilla. Kunto ei ole mennyt eteenpäin, eikä sen nyt tarvitsekaan mennä mutta omalta osaltani haluan myös ettei se kauheasti takapakkiakaan ottaisi. Huomaan kuitenkin, ettei kondis ole ihan niin kivan napakka kuin missä parhaimmillani kävin mutta tää on elämää. Tiedän olevani itse itseni kriittisin silmä ja välillä se on raivostuttavaa. Olen itse valmennettavana todella säntillinen ja pidän itsestäänselvyytenä noudattaa sovittuja ohjeita, jotta nähdään miten tietty systeemi kohdallani toimii. Ihan 100% noudattamista joka ikisenä päivänä ei ehkä vielä tässä vaiheessa odoteta, kun tavoitteena on ensi vuoden kisat mutta varsinainen työ kisoja varten kuitenkin tehdään nimenomaan nyt. Niin mä itse ajattelen ja haluan kerrankin panostaa off-seasoniin sen vaatimalla vakavuudella, jotta ”lähtökunto” olisi aikaisempia kertoja parempi ja saisin tästä hyvän kokemuksen, enkä jotain epämääräistä laihdutuskuuria.

Tämän hetken kuntoa salilta ja sovituskopista 😀

Mä tykkään sokerin mausta, ihan valtavasti. Se on hyvää ja kyllä mulle ruokakin maistuu. Kuitenkin koen, että esimerkiksi se sokeri ei vaan sovi mulle. Mulla tulee siitä niin paha olo etenkin henkisesti, mutta myös fyysisesti. Se kerää nestettä ja iho räjähtää käsiin, mun mieliala laskee ja niin edelleen. En ole ennen edes laittanut näitä vaikutuksia niin kovasti merkille, mutta tuon 4 viikon takaisen jälkeen nää tuntui iskevän vasten kasvoja. En ole koskaan ollut sellainen tyyppi, joka saa sokerista virtaa vaan käytännössä syön sitä ja nukahdan tunnin sisällä. Muutenkin mun kroppa on herkkä ja vaatii tasaisen verensokerin päivän aikana voidakseen hyvin. Kestän kyllä suuriakin määriä hiilaria, kunhan aterialla on tarvittavat proteiinit ja rasvat tasapainottamassa kokonaisuutta. Nopea sokeri yhdistettynä rasvaan ei toimi samalla tavalla, mutta maku on hyvä. Sitä en kiellä. En kuitenkaan osaa sanoa, mikä on tai tulee tulevaisuudessa olemaan herkuttelun rooli elämässäni, mihin sitä tarvitsen vai tarvitsenko mihinkään. Vielä on pohdittavaa.

Mun on oikeastaan ollut yllättävän helppo pysyä systemaattisena ja noudattaa vaan tiettyä kaavaa. Oon kyllä useampanakin päivänä uhonnut, että vois vaan syödä jotain mutta matka sanoista teoiksi on kuitenkin pitkä. Lauantaina olimme ystävien häissä ja aloitimme päivämme hääparin tarjoamalla hotelliaamiaisella, jota seurasi myöhemmin iltapäivällä hääateria ja kerrassaan ensiluokkainen hääkakku. Ihana päivä kaiken kaikkiaan. Mulle suurin syy siihen, etten herkutellut 4 viikkoon ennen lauantain häitä on ollut yleinen fiilis. Mulla on ollut selvästi normaalia matalampi mieliala, enkä halua syödä sellaiseen oloon tai sellaisessa olotilassa. Tämän tunnesyömisen kierteen oon onnistunut katkaisemaan jo aika kauan aikaa sitten ja se on mulle ehdoton. Syön ainoastaan hyvään fiilikseen, hyvässä seurassa ja niin että mä olen iloinen. Silloin kaikki maistuu paremmalta ja tulen oikeasti jopa entistä paremmalle tuulelle. Näin ei myöskään tule ahmittua. Häät olivat hyvä esimerkki onnellisesta tilanteesta, jossa mun ei edes tehnyt mieli tiedättekö hakea lisää ja palata joihinkin omiin, alkukantaisiin tottumuksiini jossa olen vain minä ja ruoka. Kakkupala suussa miettimässä, että koska mennään kotiin ja haetaan samalla kaupasta kassillinen leffaevästä.

En siis sanoisi, että tässä olisi kyse itsekurista vaan enemmänkin pitkäjänteisestä muutosten tekemisestä. En näe järkeä sille, että teen x-viikkoja jotain tiukkaa kaavaa ja sen jälkeen hommat kääntyy päälaelleen. Näen sitä pahaa oloa ympärilläni paljon ja oon kokeillut sen aivan riittävän monesti itsekin. Olen jo saanut huomattavasti keveämmän treenikalenterin, joten se on kropalle ihan riittävä muutos yhdellä kertaa. Mikäli ottaisin viikoittaiset herkkupäivät/ateriatkin mukaan ohjelmaan niin mä vaan tiedän miten siinä käy. Oma kroppani ei ole sitä koskaan kestänyt keräämättä nestettä ja rasvaa ja voimistamatta iho-ongelmia, enkä halua sitä väkisin ajaa moiseen tilaan. Yritän viisastua jokaisesta kerrasta, kun testaan jotain uutta kehoni ja mieleni kanssa, ottaa niistä opikseni ja pitää saavutetut tulokset. Koen mielihyvää siitä, että tosi kurjienkin hetkien aikana pystyn käsitellä tunteitani muun kuin ruoan avulla. Se on iso steppi ja jotain mitä haluaisin päästä jakamaan eteenpäin. Jos olet ihminen, joka ei osaa syödä kohtuudella tai elät koko ajan kuurimaisesti niin sille kannattaa tehdä jotain. On olemassa paljon kivempiakin tapoja.

Mielitekoja tulee aina silloin tällöin ja, jos ne nyt aivan hulluiksi alkaisi niin sitten varmasti söisin jotain. Kuitenkin sellainen satunnainen ”tekis mieli” on ihan normaalia asiassa kuin asiassa, enkä mä lähtis suosittelemaan sitä että jokaisen mieliteon antaa viedä mukanaan. Sokerikierteestä on vaikea päästä eroon ja, kun sen on kerran tehnyt niin mieluummin ylläpidän tilannetta vähän pitempään. Huomaan kuitenkin, että tunnesyöminen ja rajojen vetäminen omille huonoille tavoille on monesti tosi vaikeaa. Osalle ehkä toimiikin se lempeä tapa totuttaa itsensä pikkuhiljaa pois tunnesyömisestä, osa vaatii tosi rajut säännöt ja kolmannelle toimii isosiskon kanssa tehty veto jossa panoksena on tonni kahisevaa. Tyylejä on monia ja mun mielestä on pääasia päästä eroon itselleen haitallisesta tavasta, jos sen sellaiseksi kokee. Tunnesyöminen ei ole sama asia, kuin silloin tällöin kohtuudella herkuttelu vaan yleensä jollain tapaa ahdistusta lisäävää toimintaa. Ja usein myös terveysriski, jos ihan rehellisiä ollaan. Se voi näyttäytyä vakavana ylipainona tai esimerkiksi ahmimishäiriönä, oksenteluna tai masennusjaksoina. Mulle jeesinä on toiminut välitavoitteet, joissa palkintona ei ole ruoka vaan mikä tahansa muu juttu. Vaikka matka tai hotelliviikonloppu, johon voi toki liittyä myös hyvä ruoka mutta ei pääasiana. En koskaan nykyisin suunnittele missä syön tai käy läpi ruokalistoja etukäteen.

Tähän liittyy myös oikeasti isoja tunteita, joista voin avata teille yhden keskeisen. Mulle on aina ollut tosi kova pala se, etten ole onnistunut pitämään minkäänlaista hyvää kuntoa kisojen jälkeen. Jossain vaiheessa huomasin ajautuvani siihen kisaamisen kierteeseen, jossa halusin vaan päästä eroon kerätystä painosta taas hetkeksi ja olla tyytyväisempi itseeni. Tällä kaivoin syvempää kuoppaa ja kroppa meni kerta kerralta huonompaan kuntoon. Ei ainoastaan ulkoisesti vaan sisältäpäin, josta todisteena nivaska labratuloksia ja lääkärilausuntoja. Omasta mielestäni oon aina yrittänyt ja tehnyt niin paljon ja se on epäreilua, etten näytä siltä tai edes tolta jne… Tätä kuulen paljon asiakkailtani myös ja kaikki me ollaan jossain määrin samassa veneessä; Tehty liian pitkään liian rajuja asioita ja haluttu vaan laihtua olematta urheilullisia. Ongelmat lähtevät usein jo kaukaa menneisyydestä. Iso osa myös valehtelee itselleen, eikä kaivaudu ongelmien ytimeen. Fätistä Fitiksi on vaarallinen ajatus! Tällaisille tapauksille on muodostunut aivan valtava suojamuuri ja selitys löytyy joka ikiseen asiaan. Halutaan joku kenen niskaan kaataa syyt, vastuu pois minulta. Ei oteta ensimmäistäkään askelta kohti sitä todellista syytä syömisen, lihomisen tai laihtumisessa epäonnistumisen taustalla. Kehotan miettimään, että mistä mikäkin johtuu ja mikä on oikeasti se todellinen syy ja mikä seuraus. Siitä se muutos sitten lähtee. Senkin jälkeen on ymmärrettävä se TOSIASIA, että kropalle on todennäköisesti aiheutettu omalla toiminnalla sellaista probleemaa jonka korjaamiseen menee vuosia. Ei viikkoja tai kuukausia vaan vuosia.

jessica

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta