PÄÄTEPISTE

Mulla on ollut ihan poikkeuksellisen hyvä fiilis viime viikolla ja tämäkin viikko on alkanut kivasti. Tuntuu, että syksy oli raskas ja alakuloinen mikä on välittynyt tänne bloginkin puolelle mutta tällä hetkellä ainakin näyttäis siltä, että kelkka on kääntymässä. Oikeastaan ihan kaikki elämän osa-alueet on paremmalla mallilla ja ollaan me hitto soikoon niiden eteen tehtykin töitä Juuson kanssa. Nyt saa nauttia!

Tiedostan, että mun blogi on aika ongelmalähtöinen mutta koen, että ihmisiä kiinnostaa eniten ongelmat. Tai ainakin on helpompi kirjoittaa pohtivia tekstejä hieman pessimistisellä vivahteella. On se toki niinkin, että siitä kirjoittaa mitä elämässä sillä hetkellä tapahtuu ja mulla on takana kaikkea muuta kuin helppo ja iloinen elämänjakso. Myönnän, että oon ihmisenä välillä negatiivinen koska on maailman helpointa löytää asioiden huonot puolet mutta pyrin kyllä olemaan pääosin hyvällä tuulella silloinkin kun menee huonommin. Oon kuitenkin opettanut itselleni, että kaikki tunteet sallitaan ja se on mun mielestä lähtökohta aika lailla kaikelle: kasvatukselle, parisuhteelle, valmennukselle ja ylipäänsä hyvälle itsetunnolle. Mua on aina kiinnostanut tunteet, omat ja muiden, niiden syyt ja seuraukset. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tunnetilat tarvitsisi tuoda päivänvaloon vaan nimenomaan pitäis oppia säätelemään niitä.

Tunteista puheenollen oon huomannut, miten useamman seurusteluvuoden jälkeen omien tunteiden purkaminen kumppaniin tulee vähän turhankin luonnostaan. Mun mielestä suhteessa voi olla aivan oma itsensä vaikka pitäisikin joskus tunteensa kurissa ja suunsa kiinni, koska negatiivisuus tarttuu ja sen jälkeen ei ole kellään kivaa. Kun mun ja Juuson suhde alkoi halusin olla paras versio itsestäni ja oon yrittänyt ylläpitää sitä ihan kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Pääosin ihan itseni vuoksi, mutta tottakai myös ollakseni hyvä kumppani toiselle. Mä en koskaan aikaisemmin edes tiennyt, että mussa on sellaisia puolia, jotka tulee esiin kun joustaa omista ”periaatteistaan” ja laittaa toisen tarpeet samalle viivalle omiensa kanssa. Parisuhde on mulle kahden ihmisen kompromisseja, eikä diktatuuria jossa toinen latelee säännöt ja toinen tottelee niitä. Usein toivotaan itsevarmaa kumppania, mutta jos on itse suhteessa vallanhimoinen ja ehdoton niin eihän siitä mitään tule.

Se mistä mulla tuli edes tämä koko aihe mieleen oli videohaastattelu, jonka katsoin tuossa pari päivää sitten. Siinä fitnesslajeissa kilpaileva kertoi, että on hyvä olla myös kilpaileva kumppani jotta hän ymmärtää kiukkukohtaukset ja zombie-olotilat. Mä niin toivoisin, että olisin itse oppinut ja kasvanut sen verran ettei asian tarttis mennä noin ja, ettei mun tarvitsisi lunastaa lupaustani dieetin lopettamisesta jos se vaikuttaa parisuhteeseemme negatiivisesti. Näiden vuosien jälkeen mä en nimittäin ole valmis uhraamaan kisaamisen eteen ainuttakaan sitä korkeammalle arvottavaani asiaa, kuten parisuhdetta ja terveyttä. Oon silti täysin sitä mieltä, että samaa elämäntapaa toteuttava kumppani on iso bonus ja vaikea olisi kuvitella että molemmat tekis täysin toisistaan poikkeavia juttuja. Mun mielestä ketään ei saa silti pitää itsestäänselvyytenä tai olettaa, että kyllä se kumppani mua kattelee vaikka käyttäydynkin näin huonosti. Jos valitsee itselleen harrastuksen, mikä vaikuttaa järjenjuoksuun ja mielialoihin niin ei siinä muu auta kuin kehittää itseään henkisesti vahvemmaksi.

Nämä parisuhteen- ja oman itseni arvostamisasiat ovat yhä enemmän tapetilla nyt, kun kisaaminen alkaa olla ajankohtaista ja haluan että ne pysyvät mielessä koko matkan ajan. Kiireinen elämäntyyli ja yhteen tavoitteeseen keskittyminen ovat molemmat tavallaan vaarallisia tekijöitä, joiden alle voi jäädä moni muu tärkeä osa elämästä. Tulevan puolivuotisen ajan tahdon olla jämäkkä ja pitää kiinni niistä rajoista, joita olen itselleni etukäteen asettanut. Tämä koskee paljon muutakin, kuin oman kehon kuuntelua dieetillä ja mulle paljon vaativampi osuus on esimerkiksi työn, opiskelun ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan ja kyky sanoa ei. Oon mieltänyt itse fitneksen kypsien aikuisten lajiksi ja saa nähdä miten hyvin mahdutan itseni tuohon sektoriin. Mua henkilökohtaisesti aina vähän pelottaa yltiö-hurahtaminen kehon, syömisen ja treenaamisen tarkkailuun mikä on todennäköisempää ”harrastuksen” alkutaipaleella. Tää on varmasti se syy miksi hyvää pohjaa nostetaan korokkeelle meidän lajissa, koska tavoite olisi voida elää joksenkin normaalia elämää tavoitteista huolimatta. Kaikki tähän lajiin liittyvä olisi tottakai fiksuinta opetella pitkän ajan saatossa ja miettiä kilpailemista siinä vaiheessa, kun x-määrä viikossa treenaaminen, ruokien punnitseminen ja rahallinen satsaus ruokaan/lisäravinteisiin/hierontaan tulee itsestään. Siinä riittää hommia pariksi ensimmäiseksi vuodeksi. Vähintään.

Oon itse tosi tyytyväinen siihen, että tuplatreenit ja tarkka ruokavalion mukaan syöminen on ollut kuvioissa jo kauan eikä kisakaudelle siirtyminen muuta ihan kauheasti meidän elämää. Kyllä mä toki tykkäisin tehdä jotain muutakin, kuin olla salilla näin suuren osan viikosta mutta jollain tapaa se kisakunto on esiin kaivettava. Myönnän, että kiinnostus kaikkia viikon treenejä kohtaan ei tällä hetkellä ole korkein mahdollinen mutta tekemisen jaksottaminen hoitakoot motivaation kasvattamisen mun puolesta. Kevennyksen aikana treenaaminen alkaa taas innostaa uudella tavalla ja kyllähän tulosten näkeminen on kisaprojekteissa hirmu palkitsevaa. Omalla kohdallani hikoilu tuottaa selvempää tulosta, kuin ruokien vähentäminen ja saman ilmiön oon huomannut jokaisella kisadieetillä. Ainut kerta, kun en ole päässyt kuntoon oli se kerta kun söin pitkän aikaa todella vähän enkä tehnyt lainkaan aerobista treeniä. Muutenkin mun käsitys urheilusta, jota ainakin kisoihin valmistava aika on, tarkoittaa liikkumista ja terveellisesti syömistä eikä pelkkää painonpudotusta. Dieetin läpiviemisen kannalta mielenkiinto tekemistä kohtaan on suuressa roolissa ja mun on ainakin tosi vaikea pysyä motivoituneena, jos joudun syödä älyttömän vähän ja päivät on pelkkää ruoka-aikojen odottelua. Eli, jos valita täytyy niin tämä nykyinen tyyli vie voito 6-0 siitäkin huolimatta että asun salilla ja aina ei huvita. Vielä vähemmän huvittais syödä kynsiä nälkäänsä.

Ensimmäisellä kovalla treeniviikolla paino tippui 1,7kg ja sen kyllä huomaa. Kunto näyttää omaan silmään ihan selvästi paremmalta ja mulla on hyvä, kevyt olo. Tämän kokoisena viihtyisin normaalielämässä sitten, kun kisat on mun osalta kisailtu ja tuntuu hurjalta että vielä on useita kiloja matkaa kisakuntoon. En todellakaan muista miten pieneksi sitä menee tämän matkan aikana, mutta vaateostokset tehtiin kai lastenvaateosastolla. Omalla tavallaan mua vähän pelottaa ja toisaalta taas kiehtoo tää homma. En voi käsittää, että oon palaamassa kisalavalle. Oon kuitenkin koittanut järkeillä tätä monelta kantilta ja koen päätöksen olevan oikea ja jopa tarpeellinen tähän hetkeen. Mulla on kuitenkin tällä hetkellä sellainen tunne, että tuleva kisakausi tulee ehkä olemaan mun viimeinen ellei jotain radikaalia tapahdu. Loppuu ainakin rahat ennen 30 ikävuotta, jos oikein aktiivista kisauraa aikoo tavoitella. Ei, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin näin ehdoton elämä ei jätä tilaa kauheasti muille asioille. Mulla ja Juusolla on niin paljon toiveita elämältä, että ei ihan loputtomasti voi käyttää aikaa fitness-unelmien toteuttamiseen jos meillä edes sellaisia on(?).

1. Viime kisadieetillä
2. Viime SM-kisa
3. Pari viikkoa sitten
4. Muutama päivä sitten

Mä oon aina halunnut kehittyä maksimaalisesti niillä korteilla mitä mulla on käytössäni ja siitä ajatuksesta tuskin pääsen koskaan eroon. Tiedän, että kehittyä voi rennommallakin otteella mutta mä en toimi niin ja, jos oon asettanut kilpailutavoitteen niin teen sen eteen paljon töitä. Niin kauan, kun mulla on edes pieni kisa-ajatus takaraivossa tulee se ohjaamaan mun elämää merkittävästi. Se itse kilpaileminen ei silti ole mulle niin tärkeää, että voisin hyvällä omallatunnolla antaa sille vielä tätäkin enemmän vuosia. Tähän tulevaan kisaan kulminoituu paljon tunnetta sekä työntekoa ja kisa tulee olemaan mulle tärkein kaikista tähänastisista. Haluan arvoisensa päätepisteen tälle kaikelle ja oon valinnut matkalle mukaan sellaiset ihmiset, joista välittyy aito välittäminen ja keiden ammattitaitoon luotan. En missään nimessä aio jättää näin suurta roolia elämässäni näyttelevää palaa huonoon kokemukseen vaan nimenomaan käyn hakemassa vielä sen yhden ja toivottavasti parhaan muiston lavalta.

Mua on alkanut kiinnostaa valmentaminen ja siinä kehittyminen enemmän kuin oma kilpaileminen tai kisamenestys ja vaikka, kuinka yritän visualisoida parasta mahdollista kisasuoritusta tai vaikka overall-voittoa niin ei se vaan meinaa mulle mitään niin korvaamatonta kuin esimerkiksi oman valmennettavan onnistunut kisaprojekti. Se kertoo ihan riittävästi siitä, mihin tulevaisuudessa haluan panostaa ja lajin parista en ole katoamassa mihinkään. Oon tehnyt tätä omaa kisajuttuani 20-vuotiaasta asti ja voin sanoa, että nää vuodet on tehneet musta ihmisen josta pidän itse. Arvostan kaikkia kisakokemuksia ja niihin valmistavia aikoja, mutta elämäntapa ei voi mun kohdalla olla kisaaminen. Haluan enemmän tunteja vuorokaudesta käytettäväksi mun rakkaalle perheelle, kumppanille, matkustamiselle ja kaikelle sellaiselle mitä en oo vielä ehtinyt kokea. Niitä kuitenkin riittää aika tavalla.

FITNESSVALMENNUKSEN JA PT-VALMENNUKSEN ERO

Oon yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä nyt jo monta päivää aina 15 minuuttia kerrallaan, kun päivät ovat niin tiukkaa menemistä aamusta iltaan. Syys-loka-marraskuussa vapaita viikonloppuja ei montaa ole ollut tai tule olemaan, joten jostain on hengähdys-minuutteja kaivettava. Haluan tietysti paneutua kirjoittamiseen kunnolla ja tehdä kaiken muunkin työn hyvin. Ideoita blogiin on vaikka kuinka paljon, mutta aikaa rajallisesti ja sehän on tavallaan ihan positiivinen ongelma että intoa riittäis moneen juttuun.

Viikonloppuna olin siis Fitnessvalmentajakoulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla Vierumäen urheiluopistolla ja veto on meikäläiseltä pois vieläkin. Pitkä matkustaminen, istuminen ja aikataulutettu, tiivis ohjelma yhdessä uusiin ihmisiin tutustumisen kanssa on yllättävän raskasta. Lisäksi dieetti koveni kunnolla tällä viikolla, kun mukaan astui ihan reippaasti aerobista harjoittelua salitreenien kaveriksi. Kolmisen viikkoa mennään näillä, joten eiköhän terve ihminen sen verran jaksa vähän väsyneempänäkin. Dieetistä kirjoitan toisessa postauksessa enemmän, mutta tällä hetkellä on ainakin tunne että homma toimii.

Koulutuksessa meitä opiskelijoita oli hyvän kokoinen ryhmä koolla ja ohjelmaa riitti iltaan asti. Paikkana Vierumäki oli tuttu, mutta olihan se kokenut jonkinlaisen muodonmuutoksen siitä kun olen siellä viimeksi käynyt. Majoituttiin kahden hengen huoneissa ja itse sain jakaa huoneen Maijun kanssa, mikä oli tietysti kiva juttu kun kavereita ollaan jo entuudestaan. Noin muuten porukkaa oli ympäri Suomen, naisia ja miehiä, eri taustoilla ja eri ikäisiä. Itse olin todennäköisesti jengin kuopus, mutta se mikä tällaisissa tilaisuuksissa on hienoa niin se vetää erilaiset ihmiset yhteen ja toiveena varmasti olisi se, että jokainen voisi oppia toiselta jotain. Fitness-piireissä on merkitystä silläkin oletko kotoisin pohjoisesta vai etelästä, tullut lajin pariin 80- vai 00- luvulla. Vaikka piirit on pienet niin silti ne on sen verran tiiviit tietyn ryhmän sisällä, että harvoin tulee tällaista tilaisuutta. Paneuduttiin hyvin pitkälti valmennusosaamiseen ja pohdittiin muunmuassa sitä, että mikä on valmentajan ja PT:n ero: Miten asiakas tai urheilija osaa valita omaan tavoitteeseensa oikean neuvonantajan ja mitä ominaisuusksia asiakkaan tavoitteet asettavat valmentajalle/PT:lle?

Oon itse tehnyt sekä PT:n työtä, pitkäaikaista valmennustyötä että fitnesskilpailuihin tähtäävää valmennusta ja näiden välillä on eroja sekä asiakkaan puolelta että valmentajan puolelta.

  • Tavoiteen suuruus ja sen merkitys
  • Aika, jatkuvuus
  • Sitoutuminen, asenne
  • Pohja/lähtötilanne
  • Etä/lähisuhde, tapaamiset
  • Kommunikointi
  • Valmennussuhteen laajuus
  • Raha
Ensi kerralla tietää, että huoneissa on jääkaappi.

Vierumäen puolesta meitä kouluttanut, psyykkiseen valmentamiseen erikoistunut Ilkka Haapea korosti sitä, että hän näkee valmentajan ja opettajan lähes toistensa synonyymeina. Valmentamisessa opettaminen ja kasvattaminen ovat suuressa roolissa ja työ on paljon muutakin, kuin laajaa fysiologian ja anatomian osaamista. Parhaillakaan tiedoilla varustettu valmentaja ei välttämättä ole hyvä, jos häneltä puuttuu ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot, empatia ja myötätunto tai halu auttaa muita. Valmentajan tehtävä on opettaa valmennettavaansa kasvamaan ihmisenä ja persoonana sekä urheilijana ja kilpailijana, koska optimaalista urheilusuoritusta tai lajikehitystä ajatellen ei tietenkään riitä pelkän lajitaidon parempi hallinta. Fitnessurheilun vaativuus on ennen kaikkea henkisellä puolella ja psyykkisen puolen kehittäminen on jokaiselle kilpailijalle tärkeä osa kokonaisvaltaista kehittymistä. Valmentaja myös opettaa, muokkaa ja vahvistaa urheilijansa käsitystä lajista ja meidänkin lajissa on älyttömän vahva uskomuskulttuuri urbaanilegendoineen. On totta, että valmentaja pystyy vaikuttaa todella paljon siihen miten valmennettava näkee ja kokee koko lajin eli lajikasvatusta tapahtuu niin hyvässä kuin pahassakin.

Valmentamisen kattona on tottakai tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen yhdessä urheilijan kanssa, mutta se pitää sisällään aika monta palasta. Pelkästään valmennettavaan tutustuminen ja valmennettavasta oppiminen on laaja prosessi, jotta voidaan edes lähteä suunnittelemaan yksilöllisiä ohjeita. Sana yksilöllinen tai henkilökohtainen on kokenut jonkinlaisen inflaation tässä skenessä, kun kaikenlaisia yksilöityjä ohjeita voidaan jakaa pelkästään painon ja sukupuolen mukaan… Oman kokemukseni mukaan myös organisointitaidot ovat sellainen mitä ilman valmentaja saattaa olla vähän kusessa, mutta toki tiedän että osa tekee työtään hyvinkin rennolla otteella. Mun olis silti itse vaikea kuvitella, ettei jokaisesta valmennettavasta olisi tietokoneella omaa kansiota johon kaikki tallennetaan kirjallisena. Urheilijalle on myös tärkeää kokea olevansa arvostettu ja osa valmentajan ammattitaitoa on muistaa valmennettavistaan asioita ja sitä kautta tarjota kyseiselle henkilölle sopivia ratkaisuja. Tähän väliin on myös hyvä mainita, että hyvä valmentaja on sellainen joka tuntee omat rajansa eikä pelkää pyytää apua.

Yksilölajissa urheilijalla on valtavasti rooleja ja tietynlainen ryhmän tuki puuttuu, jolloin (hyvän) valmentajan merkitys korostuu entisestään. On autettava valmennettavaa löytämään sisäinen motivaatio tekemiseen ja luoda hyvä ilmapiiri pelkästään kahden ihmisen tiimiin, mikä voi olla joko helppo tai vaikea tehtävä. Ihmiskemiat ovatkin se suurin perustelu urheilijan valmentajavalintaan. Joukkue saa sen valmentajan, kuka tehtävään hakeutuu mutta yksilölajissa urheilija palkkaa henkilökohtaisesti haluamansa valmentajan rinnalleen. Valmentajan kokemus ja niin sanottu työn jälki toimii käyntiorttina ja ammatikseenhan urheiluvalmennusta tekee tässä maassa todella harva, joten jokaiseen asiakastyöhön olisi taloudellista hyvinvointia ajatellen järkevää panostaa kunnolla. Kuitenkin mun mielestä ainakin tässä fitnessmaailmassa valmentajan ”menestykseen” vaikuttaa tosi vahvasti sen hetkinen lajikulttuuri eli esim. suositaanko tällä hetkellä tuntumatreenausta vai voimatyylistä treeniä jne. Valmentajan vaihtaminen tai valmennettavien/valmiiden pakettien ryöstäminen on yleistä, mutta onhan se totta että pitkään jatkuneella yhteistyöllä voitais saada hyvää jälkeä aikaan. Intuition voimaa ei saa silti väheksyä ja, jos ei nappaa niin vaihtamalla voi hyvin todennäköisesti parantua.

Jos valmentaja ja opettaja nidottiin yhteen niin samalla tavalla tehtiin liikuntaneuvojalle ja PT:lle. Neuvominen, innostaminen, yksilön tai ryhmän ohjaaminen turvallisesti, ohjelmien suunnittelu ja toki myös näistä asioista tietäminen vaaditaan pohjalle. Asiakaskunnan vaihtuvuus on suurempaa kuin valmentajalla, eikä asiakassuhteen tarvitse olla millään lailla tiettyyn aikajaksoon sidonnainen vaan ohjaukseen voidaan tulla satunnaisesti. Suhde ei ole samalla tavalla tiivis ja muitakin elämän osa-alueita kattava kuin valmentajan ja urheilijan välillä, eikä asiakkaan toiveet ja tavoitteet aseta aivan niin korkeita vaatimuksia kuin mitä valmentajalta odotetaan. Liikuntaneuvojan ja PT:n työ palkitsee yleensä viipymättä, kun pääsee näkemään asiakkaan ilon tai oivalluksen. Ollaan tyytyväisiä pienistäkin onnistumisista, kun taas valmennusasiakkaiden vaatimukset itseltään ovat usein älyttömän korkealla. Me kuitenkin koettiin, että valmentajan ja PT:n välinen ero on osittain hälvenemässä nimenomaan niin päin että PT tulee lähemmäs valmentajaa. Mä itse uskon juurikin sen, että me entiset ja nykyiset kilpailijat olemme alkaneet valmentamaan ei-kilpailevia(tekemään PT-hommia) kuroo tätä kuilua kiinni ja tekee PT:stä enemmän valmentajamaisen. Kerron aina itsekin asiakkailleni, että oma taustani on fitnessurheilusta ja myös valmennusnäkemys tulee sieltä eli teen työtäni sillä mentaliteetilla, henkilökohtaisuudella ja pitkäjänteisyydellä. Vaikka kyse ei olisi kilpaurheilijasta niin yllättävän moni kaipaa nimenomaan henkilökohtaista tukea ja tiivistä valmennussuhdetta, eikä pelkät ”yksilölliset” ohjeet riitä. Mun mielestä se on ihmiselle luontaista hakeutua seuraan, jossa hyvän ihmissuhteen kriteerit täytyyvät eikä valmennussuhde tee tähän minkäänlaista poikkeusta.

Kun puhutaan fitnessvalmennuksesta niin PT ei ole oikea termi urheilijan valmentajalle. Tämä ei tietenkään poista sitä etteikö fitnessvalmentaja voisi tehdä myös PT:n hommia, mutta toisinpäin kuvio tuskin toimii. Kun tässä lajissa tähdätään kilpailuihin niin valmentajan on oltava perillä valmennettavansa perusaktiivisuuden ja energiantarpeen lisäksi tämän kaikenlaisesta suorituskyvystä ja palautumiskapasiteetista, lihaksistosta, hermostosta, hormonaalisesta järjestelmästä, immuunijärjestelmästä ja lisäksi ravintotietämyksen laatu parhailla valmentajilla on aivan next level shittiä mikä perustuu tietoon, taitoon ja kokemukseen. Tämän listauksen avulla ymmärretään, että kommunikointi valmentajan ja valmennettavan välillä on oltava täysin avointa, jotta kaikkia palasia voidaan pyrkiä optimoimaan.

Mä sain itse tämän lähijakson jälkeen aivan mielettömän halun oppia ja kehittyä sekä valmentajana että urheilijana ja oma-aloitteisuuden merkitys tässä tavoitteessa on tietysti valtava. Sen jälkeen, kun tein päätöksen jatkaa omaa kilpailemista niin myös työnkuvan monipuolistaminen ja siinä eteneminen nosti päätään. Luotan kaikessa oppimisessa intohimon voimaan ja koska itseluottamus on mun vahvuus ihmisenä, tulee se varmasti palkitsemaan lisää myös työ- ja urheilukuvioissa. Lisäksi se suuri halu mikä mulla on auttaa muita ja omasta mielestäni myös erittäin hyvä näkemys ja osaaminen kuntosalitreenistä sekä ravinnosta tulee viemään eteenpäin. Meistä fitnessvalmentajakoulutuksessa olleista käsittääkseni jokainen on tehnyt valmennustyötä vuosia, osa jopa kymmeniä vuosia. Nopeaa kierrosta, kun käytiin niin monen tavoite koulutukselta taisi olla uusien näkökulmien saaminen mutta totta on myös se, että ensi vuodesta alkaen jokaisella fitnesskilpailuihin kilpailijoita lähettävällä tiimillä on oltava vähintään yksi Suomen Fitnessurheilu ry:n hyväksymä, virallinen valmentaja. Kun kysyin, että voiko urheilija kisoihin ilmoittautuessaan laittaa valmentajan kohdalle oman nimensä niin ei kuulemma voi, ellei ole itse käynyt liiton koulutusta. Eli koulutus on periaatteessa pakollinen. Suomen Fitnessurheilu ry:n mukaan valmennusjärjestelmän tarkoituksena on kehittää valmentajien ja tiimien ammattitaitoa sekä yhtenäistää valmennuksen menetelmiä. Tavoite on se, että liitolla olisi laadukas valmennusjärjestelmä, joka tuottaa kansainvälisesti menestyviä huippu-urheilijoita. Valmennuksen tavoitteena on kansainvälisesti menestyvät urheilijat.

Mä itse haluaisin uskoa, että kaikki valmentajat olisivat valmiita ja halukkaita avartamaan näkemyksiään vaikka kukin omalla tavallaan työssään toimiikin. Ei ole toivottavasti tarkoituskaan muuttaa meidän toimintatapoja tai mielipiteitä, mutta jo sekin että ymmärretään ja tunnistetaan syitä jonkun toisen tyylille on kehitystä. Jos erilaisuus on rikkaus elämässä ylipäänsä niin se on taatusti sitä myös valmentajissa. Itse oon sitä mieltä, että sille on syynsä miksi on tarpeen olla toisistaan poikkeavia valmentajia, koska jokainen urheilija hakee tietynlaista valmentajapersoonaa ja jokainen urheilija on yksilö tarpeineen ja ongelmineen. Tämän koko valmentajakeskustelun voisi tarkastella sadasta näkökulmasta ja aina löytyisi uutta kulmaa, mutta lopetan tältä erää tähän.

TAAS MENNÄÄN — KOHTI KISAKUNTOA, KALVOKÄSITTELYÄ JA TYÖJUTTUJA

Jaahas! Kuten otsikkokin kertoo niin jotain on taas alettu tekemään kisakunnon edistämiseksi. Luvassa olis siis 6-8 viikon kovempi jakso, mikä eletään kuten kisadieetillä koska oletettavasti tämä jakso on yksi pala kokonaista kisadieettiä. Tästä tulee nyt kaiken kaikkiaan tällainen ajatustenjuoksu -postaus, kun päätin oikein tunnollisesti istua alas ja antaa palaa.

 

Fiilikset on ihan hyvät ja ennen kaikkea odotan tietysti tässä vaiheessa näkeväni ulkoista muutosta. Hhaha, mites muutenkaan. Matkasta nauttiminen on tottakai se tärkein juttu, mutta mä koen että mun matka on kestänyt jo tähän mennessä 3 kokonaista vuotta. Yksi 6 tai 8 viikkoa on pieni osuus, mutta ei mitenkään vähäpätöinen! Tältä jaksolta mä odotan ihan konkreettisia tuloksia eli parempaa lihaserottuvuutta/vähempää rasvan määrää kropassa. Painokin sais alkaa liikkua alaspäin ja vaikka se ei olekaan oleellisin mittari niin totuus on se, että kisoissa en voi yli 50 kiloa painaa. Joten…pudotuksia odotellessa. En aio kuitenkaan ottaa asiasta mitään stressiä ja murhetta vaan pyrin tekemään parhaani ja toivon, että kroppa olis yhteistyöhaluinen.

Mitään sinällään uutta ja ihmeellistä ei tapahtunut tänä maanantaina, muuten kuin että lautasella olevat riisit ja puurot ovat toisinaan vähän aikaisemmaa pienempiä. Samaan tapaan syön päivässä 5 ateriaa: aamupalan, iltapalan ja kolme lämmintä kana ja riisi -ateriaa. Lisäksi treenijuomat, joissa on aminohappoja ja hiilihydraattia sekä palautusjuoma. Oon syönyt tällaiseen tyyliin lähes 4 vuotta määrien vaihdellessa tavoitteeni mukaan. Välillä on menty pitemmän aikaa syöden yhtä ja samaa ruokavaliota, mutta suurimmaksi osaksi on ollut useampi ruokavalio viikossa. Tällä hetkellä pyöritän kolmea viikon aikana ja näissä on sitten vaihtelevasti rasvaa ja hiilihydraattia.

Mä itse koen, että mulla ja todennäköisesti monella muullakin toimii se, että ”off-seasonin” ja dieetin ruokavaliot ovat pääsääntöisesti yhtenevät. Herkkää kroppaa harvoin mikään aineenvaihdunnan säikäyttely (ja muut vastaavat metodit) vauhdittaa vaan päinvastoin, kroppa heittää hanat kiinni. Aina tämä ei tietenkään onnistu ja riskinotoillakin on paikkansa, mutta tasaisen tappava tahti se on kisadieeteissäkin mikä monesti toimii eikä tarpeettomia tehokeinoja kannata käyttää siihen malliin, kuin dieettaaja olisi koekaniini. Niillä voi tehdä paljon tuhoa. Omalla kohdallani en myöskään luota siihen, että me laskettais mulla olevan 8 kiloa kuvitteelliseen kisapainoon, pyrittäis 0,5kg viikkkotahtiin painonpudotuksessa, otettais päälle yksi sairasteluviikko sekä viimeistelyviikko ja todettais, että kisadieetin kesto on tällä kaavalla 18 viikkoa. Näin se ihmiskeho ei toimi ainakaan mulla eli sitä odotellessa, että paino tippuis kivasti puoli kiloa viikossa.

Terveys ja fitness on yhtälö, johon mun suhde on monimutkainen. Kaikki tietää, ettei tässä ole kilpailuihin tähdätessä varaa puhua terveysurheilusta mutta asiat voi tehdä ainakin vähän paremmin. Sillä on merkitystä, että miten pitkään ollaan selvästi alhaisella ravinnolla ja siltä osin laiminlyödään kehon kykyä palautua. Naiselle toki myös kehon alhainen rasvaprosentti on tietyssä pisteessä epäterveellistä hormonaalisista syistä, mutta itse uskon nimenomaan pitkään jatkuneen alipalautumisen aiheuttavan suurimmat ongelmat sekä fyysisesti että psyykkisesti. Dieetti voi siis olla pitempi myös siitä syystä, että sinne päästään mahduttamaan koventamisen lisäksi myös kevennyksiä. Kiire elämässä noin muutenkin ajaa yleensä aina siihen, ettei omaa hyvinvointia enää arvosteta. Ihan sama ilmiö tapahtuu kisadieetilläkin, kun on paniikki ehtiä kuntoon ja sen uhalla unohtuu kuunnella omaa kehoa.

Toisessa ääripäässä siis asuu terveyden arvostus ja toisessa halu päästä kisakuntoon. Mulle on aikanaan muodostunut käsitys ja kokemus siitä, että kilpailukireyteen pääseminen vaatii aivan sairaita elintapoja ja nimenomaan kropan shokkitiloja. En tiedä muista, mutta mulla se ei ole vienyt kuin toisen jalan hautaan vasta parinkympin ikäisenä. Aika paljon olen valmis tekemään, kun tiedän 1) miksi ja 2) miten kauan. 🙂

Etenkin suuret painonpudotukset on todellakin syytä pilkkoa osiin, mikä pätee ihan kaikenlaisiin laihdutus-projekteihin. Mikäli laihduttaja ei tätä itse ymmärrä niin se on jonkun taottava hänen kaaliinsa. Mä ymmärrän, että asiasta tietämätön painonpudottaja on kärsimätön ja haluaa ne nopeat tulokset heti, mutta fitness-kilpailijalta voi vaatia tälläkin saralla enemmän. Kisaaminen kokonaisuudessaa on kaikkea muuta kuin hätäistä tulosten perässä juoksemista, eikä se muutu matkan missään vaiheessa. Tähdätessä kilpailuihin, ei valmentajan tehtävä ole pitää kisaajan kiinnostusta yllä kehittämällä jotain uutta ja innostavaa vaan ensisijainen tehtävä on olla ammattilainen työssään ja kertoa rehellisesti mikä on milläkin hetkellä järkevää. Jos kilpailijan lähtöpaino on sitä luokkaa, että hyvän kisakunnon savuttamiseksi tarvitaan 18 viikon sijaan 52 viikkoa niin sekin on kerrottava. Laihtua voi nopeastikin, mutta kisakunnosta kyllä näkyy suuri ja nopea painonpudotus, eikä se näytä kovinkaan hyvältä. Ihon kimmoisuus ei ole muutenkaan alhaisessa rasvaprosentissa parhaimmillaan, saatika jos takana on toista/kolmekymmentä pudotettua kiloa nopeimmassa mahdollisessa ajassa. Myös väsymys näkyy kropassa ja sitä, kun vielä lähdetään tankkaamaan niin tulee lopputulos, jota kukaan ei tilannut. Valmentaja, joka yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista ei tee muuta kuin kuse omiin muroihinsa ja lopussa seisoo kaksi pettynyttä sankaria.

Mitä treeneihini tulee niin edelleen treenaan melko alakerta-painoitteisesti, mutta tuplatreeneillä harjoituskertoja tulee kyllä ihan jokaiselle lihasryhmälle runsaasti. Koitan kuitenkin saada tehtyä sellaisen fysiikan, jossa yläkroppa ei olisi alakroppaa suurempi, mutta mulla erityisesti selkä ottaa treeniä sen verran ahkerasti vastaan että saa nähdä miten onnistuu. Toki kaikki näyttää eriltä, kun rasvaprosentti pienenee ja selkä on mulla myös rasvan suhteen sellainen mihin ylimääräinen kertyy. Ensi viikolla mukaan tulee myös aerobista treeniä ja entisiä merkkejä, jos kuuntelee niin sillä se homma lähtee sitten toden teolla etenemään. Tämä viikko on niin kiireinen, että päätettiin aloittaa taas rauhallisesti mun aikatauluja kunnioittaen. Treenejä on häirinnyt jo pitemmän aikaa oikean jalan kova polvikipu, mikä ei ole tullut millään kuntoon. Uskon, että polvi-parkani sai uuden elämän, kun kävin kalvokäsittelyssä täällä Vaasassa ironfist massagella. Voin kertoa, että käsittely oli kivuliain kokemus ikinä mikä tulee näin äkkiseltään mieleen, eikä tarvitse miettiä hetkeäkään miksi polvea on särkenyt niin saakelisti. Tunnin verran luulin, että kuolen hierontapöydälle mutta selvisin kuitenkin. Ps. ensimmäisestä hoitokerrasta -20%

Tällä perusteella oon siis sitä mieltä, että urheiluhieronta yksinään ei riitä ja aion itse käydä jatkossa myös avatuttamassa kalvoja, kun sellainen palvelu on vihdoin Vaasaan tullut. On niin paljon erilaisia hoitomenetelmiä, joille kaikille olisi paikkansa riippuen ongelmasta. Mä haluaisin tottakai, että mun päivät täyttyisivät kaikenlaisista kehon hemmotteluista mutta ei vaan ole aikaa ja rahaa kaikkeen. Ikävä kyllä. Parhaani yritän ja ennen kaikkea koitan hoitaa vaivat kuntoon viipymättä, kun sellaisia ilmaantuu. Vielä en ole käynyt tekemässä jalkatreeniä käsittelyn jälkeen, mutta ainakaan rappusissa ja normaaliaskareissa, kyykistyessä ei satu lainkaan ja jalat tuntuvat aivan eriltä. Polvikipuun osallistui useampi kaverus ja pakko todeta, että saan kyllä lisätä huomattavasti kehonhuollon osuutta jos meinaan kunnossa pysyä.

”Räätälinlihas (lat. musculus sartorius, lat. sartor, räätäli) on pitkä ja kapea, heikko lihas, jonka alkukohta on suoliluun päällä sijaitseva kalvo, fascia iliaca, ja päätekohta sääriluun yläosan sisäsivu. Sitä hermottaa reisihermo (nervus femoralis). Räätälinlihaksen tehtävänä on koukistaa lonkka- ja polviniveltä. Räätälinlihas kulkee vinosti muiden reisilihasten yli sääriluun sisäreunan kyhmyyn (tuberositas tibiae) leveän hanhenjalkakalvon (pes anserinus) välityksellä. Räätälinlihas on ihmisruumiin pisin lihas ja se kulkee omassa lihastupessa. Wikipedia

Yhtä paha tilanne oli Vastus Medialis ja kaikki takareiden osat etenkin tuossa kipeän polven jalassa.

Mä oon sinällään tosi onnellisessa tilanteessa työn puolesta, että hommia riittää ja asiakkaat ovat motivoituneempia kuin koskaan aikaisemmin. Moni on tulossa kaukaakin vierailulle Vaasaan ja perinteiset etävalmennukset ovat historiaa — mikä tietysti tarkoittaa enemmän töitä ja vähemmän vapaa-aikaa. Jos yksikin viikonloppu vietetään yhdessä niin valmennussuhde syvenee paljon ja homma konkretisoituu merkittävästi, joten miksi ei käyttää sitä mahdollisuutta hyväkseen? Se, että pääsee vaikuttamaan valmennettavan treenaamiseen säännöllisesti on kaikista palkitsevinta molemmille ja tulosten kanssa sillä on suurin merkitys, että tavataan usein. Postasinkin joskus aikaisemmin siitä, että haluan muuttaa työnkuvaani jonkin verran ja elän tällä hetkellä muutoskautta. Se, että asiakas on tavoitteellinen on mulle tärkeää, eikä se missään nimessä tarkoita esimerkiksi kilpailutavoitetta vaan sitä että hän haluaa tehdä sitä mitä tekee ja pyrkii toiminnallaan eteenpäin. Tavoitteellisuus ja liikkuminen sekä syöminen ovat niin paljon muutakin kuin ulkonäkö, tosi paljon muuta! Oon päässyt tekemään töitä liikunta-alan ammattilaisten kanssa, mentaalipuolen ammattilaisten kanssa, fitness-kilpailijoiden, miesten ja naisten, aloittelijoiden, synnyttäneiden, eläkeläisten, nuorten, joukkueiden, syömishäiriöisten ja niin monenlaisten ihmisten kanssa että ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Mun on aina kiva mennä töihin!

Viikonloppuna alkaa Fitnessvalmentajakoulutus ja olen Vierumäen urheiluopistossa pe-su ensimmäisessä lähijaksossa. En malta odottaa! Yritän saada sieltäkin tekstiä ulos, joten seuratkaa instagramissa @jsilfvernagel niin tieto myös uusista postauksista tulee äkkiä.