VÄHIIN KÄY – DIEETTI VKO10

Viikko on mennyt kivasti ja kovasti. Ajattelin tänään kirjoitella vaan kaikenlaista mitä mieleen tulee tästä viikosta, joten varautukaa epäjohdonmukaiseen tekstiin.

Ystävien luona grillaamassa

Huomenna alkaa viimeinen viikko tätä rutistusta, jota seuraa kevennys joten oon lisännyt huoletta kaasua. Ruokaa on ollut koko ajan hyvin, eikä siihen ole koskettu kuin alussa kaloreita nostamalla. Mitä enemmän teen, sitä enemmän syön. Tottakai myös mun kohdalla tullaan tekemään laskua ruokamäärään, enkä oleta että pääsen lavakuntoon asti yli 3000 kaloreilla ollessani 155cm pitkä nainen. En vaikka miten hiki lentäisi. Nyt on kuitenkin saatu hyvää dataa siitä, mitä tapahtuu tällaisella systeemillä ja sehän tässä oli ajatuksenakin. Kuten oon aikaisemminkin sanonut niin näiden viikkojen aikana on menty ikään kuin testijaksoa, jossa mun tehtävä on ollut tehdä ohjeiden mukaan ja informoida mitä tapahtuu kunnossa ja olotilassa. Koska kaikki on mennyt hyvin niin muutoksia ei ole turhaan tehty, mutta kuitenkin treenipuolella on haettu äärirajoja ihan tarkoituksella ”Saa koventaa, ei ole pakko”. Eli oon saanut itse päättää teenkö niin vai noin.

  • Vaihe 1: lepoviikko, ruokavalion noudattaminen
  • Vaihe 2: kaloreiden nosto ja treenit + aerobiset kuvioihin
  • Vaihe 3: lisääntyvät treenit (sekä sali että aero) ja kaloreiden nosto
  • Vaihe 4: kevennys
  • Vaihe 5: takaisin vaiheeseen 3
  • Vaihe 6: kevennys, lopetus

Ei ole oikeaa ja väärää tapaa päästä fitness-lavalle, on erilaisia ihmisiä joille sopii eri jutut. Ja sitten on niitä, jotka haluavat kokeilla uusia lähestymistapoja kuten minä tällä hetkellä. Kisoihin valmistautuminen on kivaa silloin, kun se on uutta ja jännää etkä oikein tiedä mitä odottaa. Moni dieetti noudattaa erityyppistä kaavaa, jolla itse tällä hetkellä teen ja silläkin pääsee varmasti kuntoon. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt näin vaan enemmänkin alla olevan rungon mukaan.

  • Kaloreiden vähennys, herkut pois, aerobiset kuvioihin (aamulenkit)
  • Kalorit enemmän miinukselle
  • Lisää aerobista (HIIT tms.)
  • Kalorit enemmän miinukselle
  • Lisää aerobista
  • Hiilarit pois
  • Lisää aerobista
Juuson kanssa kakulla ja kahvilla

Eihän kaikilla tietenkään ole samanlaista mahdollisuutta treenata, kuin mulla nyt; Ei ole lapsia, ei koiria tai ketään muuta omalla vastuulla. Yrittäjänä voin itse suunnitella päivieni aikataulut ja tehdä töitä suureksi osaksi myös tietokoneella vaikka sitten illalla viimeiseksi klo 23 aikaan. Tottakai tämä tuplatreenaaminen on tarkoittanut sitä, että teen viikonloppuisin enemmän töitä ja varsinaisia vapaapäiviä ei ole. En ole pitänyt kesälomaa, mutta ehkä pidän jossain vaiheessa pienen hengähdystauon. Syksy on kuitenkin alkamassa ja se on hyvinvointialan sesonki, joten…

Oon lisännyt treeniä ja pitänyt tällä viikolla vaan yhden lepopäivän. Olin varautunut siihen, että ensi viikko tulee häiriintymään henkilökohtaisen elämän syistä ja asennoiduin tähän viikkoon kuin se olisi viimeinen. Nyt on kuitenkin niin, että ensi viikko mennään vielä uudestaan sillä samalla ajatuksella ja tehdään siitä yhtä onnistunut kuin edeltäjästään. Henkilökohtaisen elämän haasteet on siis peruttu. 😀 Mua ei väsytä, eikä ota päähän muutenkaan. Onhan tässä ollut jokunen päivä, kun on vähän tökkinyt mutta mä en ota noita fiiliksiä niin vakavasti. Vaikka tekisin viikossa vaan 3 treeniä niin tulee päiviä, kun ei ihan hirveästi nappaa ja jos en olis näin vakavissani kuin nyt niin jättäisin ehkä joskus menemättä. Nyt oon kuitenkin ajatellut, että parempi mennä tekemään edes jotain kuin jäädä kotiin. Ja onhan se niin, että lähteminen on aina pahempaa kuin itse tekeminen.

Tein alkuviikosta pohkeita Hoistin istuen-koneessa, jolla tule tosi harvoin tehtyä ja voi pojat. Sain pohkeet siihen jamaan, että voin kertoa elämän olleen ihan pikkasen hankalaa. Pohkeethan tulee etenkin tauon jälkeen usein aivan älyttömän kipeiksi, mutta tää oli jotain ennenkuulumatonta. Nyt on kuitenkin ollut jo parempi ja heti, kun kipu vähän hellitti niin venytin pohkeita varovasti mikä auttoi hyvin. En tiedä uskallanko enää edes kävellä tuota laitetta kohti, traumat. Oikean jalan polvi on myös ollut vähän oireileva ja takareisi taitaa olla aika pahasti jumissa, mikä yleensä vaikuttaa nimenomaan tuohon oikean jalan polveen (aavistuksen yliliikkuva). Treenejä on täytynyt soveltaa sen mukaan ja varsinaiset jalkatreenien kyykyt ja prässit on jäänyt vähemmälle. Pakaraa on pystynyt kyllä treenaamaan ja olen viettänyt aikaa ristikkäistaljassa pakarapotkuja tehden.

Koska mä oon ihminen siinä missä ihan kaikki muutkin ja mulla on viha-rakkaus-suhde sokeriin niin oikeasti pelkäsin miten selviän melkein koko kesän ilman jäätelöä tai mitään muutakaan herkkua. Vaikka mun herkuttelu on rehellisesti sanottuna ollut aisoissa jo pitkän aikaa niin se on kuitenkin ollut sellaista, että oon syönyt jos mun on kovaa mieli tehnyt. Pienet mieliteot ovat asia erikseen ja harvoin syön sellaisten vuoksi. Mutta sanotaan, että oon elänyt normaalisti ja meillä on ollut kotona leffailtoja ja oon saattanut syödä ulkona jotain ”terveellistä” keskellä viikkoa ilman, että se olis repinyt mun muita ruokailuita liitoksistaan.

Vaikka mulla on ollut ohjeet ja etenkin pahimpaan kriisiaikaan (aineenvaihdunta) oon ollut tosi tarkka ruokapuolen suhteen niin mikään totaalikieltäytyjä en ole ollut näin pitkää aikaa putkeen. 5 viikkoa menee, mutta 11 viikkoa on pitkä aika syödä suunnilleen samaa settiä joka päivä. Myös viikonloppuisin ja myös silloin, kun kukaan muu ei syö samanlaista, myös reissussa ja silloin kun tekis mieli jotain ihan muuta. Mutta nyt ei oo ollut ainuttakaan pahaa päivää mielitekojen suhteen, mikä on ollut yllätys. Mähän elin siinä uskossa, että olisin saanut jonkun vapaavalintaisen aterian ensimmäisessä kevennyksessä ja varmaan olisinkin, jos oisin kysynyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna tosi hyvä näin ja mulla on erittäin kevyt olo.

MIKÄ ON MUUTTUNUT VUOSIEN VARRELLA

Tein eilen salitreenin päälle aerobista crosstrainerilla ja mietin syvällisiä. Mä aloitin tän uuden blogin kirjoittamisen tekstillä, joka käsitteli oikeastaan sitä etten kisaisi enää koskaan. Nyt 5 kuukautta myöhemmin olen tekemässä töitä lajinvaihdon eteen ja ennen kaikkea harjoittamassa lajia aivan uudella tavalla. Oon aivan liekeissä saadessani nousta lavalle vuosien tauon jälkeen ja tämä tavoite ohjaa mua hyvin pitkälti tällä hetkellä. Pidän silti koko ajan mielessä sen, että tässä lajissa kilpaileminen ei ole yksinkertaista, se ei tule helpolla ja kunnioitan ehdottomasti kehoani ja sitä koko matkaa mikä ollaan kuljettu tähän päivään. Haluan pitää tämän yhtenä blogini pääteemoista ja siksi palaan terveysasioihin usein. Toivottavasti ymmärrätte aiheen merkityksen mulle. Hienointa on tietysti se, että voi tyytyväisenä todeta asioiden menneen parempaan suuntaan.

Oon käynyt monta keskustelua itseni kanssa nyt, kun treeniä tulee viikossa paljon ja haluaisin syttyä joka harjoitukseen. Tulee hetki, kun oon vähän väsynyt ja yritän keksiä tekosyitä jäädä kotiin siitäkin huolimatta, että salilla on aina hyvä olla ja edes se crossari ei oo hyppinyt mun silmille vielä kertaakaan. En ole koskaan sitten juoksu-urani jälkeen tykännyt tehdä aerobista harjoittelua ja etenkin se käsitys mikä mulle aikoinaan tuli bodauksen ja aerobisen yhdistelmästä oli lähinnä joku tunnin tasasykkeinen kävely, mikä ei koskaan kiinnostanut mua, ei sitten yhtään. Siitäkin huolimatta niitä tuli tehtyä, koska joku oli näin päättänyt ja muistan kävelleeni koko Vaasan jokaisen kolkan ympäri sata kertaa. Oon päästänyt itseni monta kertaa aika huonoon aerobiseen(kin) kuntoon, mutta nykyään sen kanssa ei ole mitään ongelmaa. Aerobinen kunto paranee vaan sitä tekemällä ja sen jälkeinen fiilis on euforinen. Eli siitä voi oppia tykkäämään! En mittaa sykkeitä vaan uskon tietäväni mikä on riittävän tehokasta tekemistä mihinkin hetkeen. Täytyy tulla hiki ja täytyy hengästyä, lämmittelyt on erikseen. Aamulenkkejä en ole tehnyt sitten vuoden..2013?, kun ymmärsin ettei se ole mulle mieluinen tapa liikkua. Nykyään menen salille aamuisin ja kyllä se kroppa viimeistään siellä sitten herää, jos sen sillä haluaa perustella. Mä voin hyötyliikkua ilman, että kirjaan sitä mihinkään ylös tai ajattelen sitä sen enempää treeninä. Kävely on kävelyä, pyöräily on pyöräilyä ja aerobinen treeni on mulle jotain muuta. Nuorena ja terveenä ihmisenä oletan, että kävelen portaat hissin sijaan ja on varmaa että päivien aktiivisuus on vähän vaihtelevaa hyötyliikkumisen suhteen. Se on elämää. On eri asia polkaista jopolla kauppaan, kuin vetää 80km maantiellä reidet maitohapoilla.

Pahana päivänä mietin, että mitä järkeä mennä taas salille kun mä oon jo ihan hyvässä kunnossa siihen nähden, että kisat ovat vasta ensi vuoden huhtikuussa? Se on ollut mulle niin pitkään mittari onnistumisesta, että minkä kokoinen olen verrattuna kisakuntoon ja koska mä oon aina ollut tosi paljon nykyistä tuhdimpi niin tällä hetkellä tuntuu jopa aika tyytyväiseltä. Se on uusi tunne olla tyytyväinen itseensä ja kunpa olisin ymmärtänyt tämän tärkeyden jo vuosia sitten. Nöyryys on hieno piirre ihmisessä, mutta raja itsensä aliarvioimiseen on häilyvä. Tän lajin parissa on totuttu siihen, että kaikki mollaa itseään ja kehuja saa ehkä joskus kisoissa, jos kaikki palaset on loksahtaneet paikalleen. Yleensä ei sielläkään, tai ei varsinkaan siellä. Itse voi olla jälkeenpäin tyytyväinen, kun vertaa dieetin aloituskuvaa ja lopetuskuvaa keskenään. Kenen tahansa kilpailijan kanssa kävisit keskustelua niin yleensä mikään ei ole hyvin, tai ainakaan sitä ei voida sanoa ääneen. Mä en usko, että itsensä haukkumisesta on koskaan yhtään mitään apua mihinkään ja tuntuu kerta kaikkisen järjettömältä että ihmiset jotka tekevät todella paljon töitä ulkoisen olemuksensa eteen ovat edelleen tyytymättömiä ja omasta mielestään täynnä vikoja. Tyytyväisyys ei tapa kehitystä, sen tulisi ruokkia sitä samalla kuin ymmärrät mihin kaikkeen pystyt.

Mä pystyn innostua tosi pienen aikaa siitä itse rasvanpoltosta ja päätavoite on aina rakentaa, kehittyä ja parantaa. Tästä syystä mun omakin valmennusmetodi on aina salitreenin kautta, koska miksi vaan laihduttaa kun voisi sen sijaan muuttaa kehonkoostumusta? Laihduttamisessa sellaisenaan ei ole mitään mielenkiintoista. Tämä asia ei sinänsä ole muuttunut vuosien aikana, mutta se on jalostunut ja kypsynyt. Kilpaileminen ei tietenkään saisi olla yksi tai ainut tapa laihduttaa, mutta myönnän että jollain tasolla se on ollut mullekin aikoinaan sitä. Tekosyy syödä itsensä ylipainoiseksi ja ainut riittävän kova motiivi laihduttaa taas, sadannen miljoonannen kerran ja pysyä siinä kolme viikkoa. Tällä kertaa se on mulle tarvitsemani projekti ja toimiva tapa kehittyä kohti urheilullisempaa versiota itsestäni. Mä oon innoissani siitä!

Omaan kehitykseen (fysiikka) ei pysty vaikuttaa millään muulla kuin treenaamalla ja syömällä. Tottakai on lepo, kehonhuolto ja asenne-kysymykset mutta jos keskitytään hetken ajan ihan itse tekemiseen. En kirjoita esisijaisesti kisaajille vaan enemmänkin niille, jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä mä teen ja miksi — oletan teidän sen vuoksi lukevan tätä blogia. Kirjoitan niille, jotka ovat mahdollisesti kilpailijoita tulevaisuudessa ja kerron yhden kisaajan näkemyksiä, koska mulla kuitenkin on sanottavaa omiin kokemuksiini perustuen. Mikään taulukko tai kaavio ei korvaa kokemuksen tuomaa viisautta, mutta lukijan täytyy aina muistaa että tämä on vaan yhden ihmisen tarina, eikä se välttämättä päde kaikkeen. Käyttäkää tätä informaationa.

Tässä vaiheessa, kun mun ruokavalio on ollut ”fiksu” jo useita vuosia ei tarvitse sinällään puuttua esimerkiksi ruoka-aineiden valintoihin koska ne on opittu ja hyväksi havaittu. Mutta kuitenkin yhä merkittävämpää on se, että niillekin on jokin muu perustelu kuin, että jauhelihan kanssa maistuu hyvältä makaroni ja ketsuppi tai muuta vastaavaa. Onko se niin, että kalori on kalori ja sokeri on sokeri? Onko ihan sama ottaa energia fruktoosista tai glukoosista? No ei se ole. Millainen hiilihydraattikäyrä voisi toimia juuri sinulle tai minulle päivän aikana? Täytyykö rasvoja tulla tasaisesti joka aterialla, jokaisena päivänä viikossa? Nämä ovat oikeasti merkittäviä asioita ja hifistely on vielä asia erikseen, mikäli sitä haluaa harrastaa. Ruokavalioni on muuttunut huomattavasti yksinkertaisemmaksi vuosien aikana ja siitäkin syystä sen noudattaminen on täysin ongelmatonta. Joskus aikoinaan, kun oli gramma sitä ja toinen tätä, 20 pilleriä aamulla ja toiset 20 illalla, jauhoja kymmenestä eri purkista ja jokaisen raaka-aineen merkilläkin kerrottiin olevan väliä niin olin tosi stressaantunut. Mun suolisto oli huonossa kunnossa ja muutenkin olin kaukana hyvinvoivasta. Monipuolinen ruokavalio ei tarkoita sitä, että joka aterialla on kolmesataa eri tavaraa lautasella.

Mä en oo koskaan ollut välipala-tyyppinen ruokailija ja päivä on lähestulkoon aina koostunut kunnollisista aterioista. Ei proteiinisheikeistä ja cashew-pähkinöistä ainakaan, jos olen voinut itse asiaan vaikuttaa. Makroravinteiden suhteen on ollut hyvinkin muuttuvat näiden vuosien aikana, samoin kokonaiskalorimäärä suhteessa kulutukseeni. Kaksi hyvin tärkeää seikkaa tässä lajissa. On ilman muuta ollut aika, kun olen syönyt myös 3:lla alkavaa kalorimäärää painon ollessa järisyttävän korkealla, aerobiset nollassa ja salitreeni voimapainoitteista. Aterioita on ollut päivässä parhaillaan 8 + treenijuomat, joten se on ollut pelkkää käsi suuhun -meininkiä ja ateriasisällöt suoraan sanottuna sellaisia joita en mitenkään ymmärrä vielä tänä päivänäkään. Päästessäni eroon pahimmasta sekoilusta ovat päivät koostuneet simppelisti, melko vähärasvaisesti ja korkeahiilihydraattisesti. Proteiinit ovat matalammalla mitä vuonna 2012, kun aloitin salitreenin. Pääsääntöisesti viikon aikana ruoat vaihtelevat tieyn kaavan mukaan riippuen siitä miten aktiivinen olen.

Treenipuolella olen aloittanut hyvin voimatyylisesti ja kokenut saavani sillä kyllä kehitystäkin. En tyrmää sitä täysin, mutta työtä on ollut paljon kun tekniset asiat on opeteltu vasta jälkeenpäin. En suosittele tätä lähestymistapaa, koska jonkinlaisia ongelmia se todennäköisesti aiheuttaa. Bodaus on kuitenkin tekniikkalaji, eikä sitä puolta harjoittelusta tulisi missään nimessä laiminlyödä. Uskon, että asioiden on kuulunut mennä tätä rataa mun kohdalla ihan syystä ja jokaisesta virheliikkeestäkin on ollut aina hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Saatan olla sitä mieltä, että on yksi oikea tapa treenata tätä lajia mutta voi myös olla että jokaiselle löytyy se oma, paras tyyli. Pieniä eroja on aivan varmasti, mutta isojen linjojen olettaisin jossain määrin olevan yhtenevät vaikka se ei tietenkään toteudu. Kokemus opettaa treenipuolellakin eniten ja yleensä jonkun loukkaantumisen jälkeen etsitään uusia, turvallisempia ja kohdistetumpia tapoja treenata.

Hyvä ei ihan tosissaan riitä, jos tavoite on päästä huipulle. Mulla ei ole koskaan ollut unelmaa ammattilaisuudesta, enkä usko että siitä unelmoiminen muuttaisi tekemisessäni mitään. Oon yrittänyt aina tehdä senhetkisen parhaani mukaan ja tällä hetkellä mun paras on aika paljon enemmän kuin joskus aikaisemmin. Pystyisinkö olla joka treenissä parempi kuin viimeksi? Se on mun kysymys itselleni aika usein ja aina en ikävä kyllä siihen pysty, mutta hyvät treenit alkavat olla vihdoin noususuunnassa. Jatkuva parantaminen on niin raskas ajatus, että on pakko tehdä mentaaliharjoituksia. Pää on tosi kovilla tuollaisella mentaliteetilla, mutta uskon sen olevan osa urheilua ja osa kaikkea menestystä. Oon ymmärtänyt sen, että jokainen menestyjä – oli sitten urheilija tai yritysjohtaja – on ihan tavallinen ihminen. Ei ole mitenkään mahdotonta, että joku meistä onnistuu suuresti kun vaan haluaa ja yrittää tarpeeksi. Haluamisen tasoja on monia ja menestyäkseen tarvitaan varmasti äärimmäisen luja tahtotila ja intohimo tekemäänsä kohtaan. Moni asia vaikuttaa hienolta ja kiehtovalta siihen asti, kunnes taustalla olevat tarinat selviävät. Aivan, kuten makkarakin maistuu hyvältä niin kauan, kun ei tarvitse olla makkaratehtaalla töissä näkemässä valmistusprosessia. Onnistumiseen liittyy myös kyky valita ennemmin suuri palkinto joskus tulevaisuudessa kuin pieni palkinto heti.

 

VANHEMPI JA VIISAAMPI

Täytin eilen 26 vuotta ja meinasin kirjoitella lapsista, häistä ja asuntoveloista. Kuitenkin, kun nuo asiat eivät kosketa mua tällä hetkellä niin taitaa olla parempi jättää pohdinnat tulevaisuuteen. 26 on sellainen, ei minkäänlainen ikä. Mä oon ollut nuori jo sen aikaa, että osaan ymmärtää miten hienoa nuoruus on ja että se ei kestä ikuisesti. Arvostan nuoruutta ja sen takia jopa pelottaa, että mitä sitten kun tämä aika on ohi…

Mulla ei ole ikäkriisiä, mutta kyllä mä joka vuosi mietin että mihin se taas katosi. Mitä mä tein ja opin? Ei ole varmaan yllätys kenellekään, että vastustan jossain määrin perinteistä elämän kulkua ja haluan mennä omaa polkuani. Mulla ei ole paineita perustaa perhettä tai kerätä omaisuutta, naimisiin ei ole varaa mennä enkä tiedä menisinkö vaikka olis. Haluaisin ennen kaikkea kerätä elämyksiä, kokemuksia ja muistoja eikä aineellisella omaisuudella ole mulle juuri lainkaan merkitystä näiden rinnalla. Haluan herätä joka aamu onnellisena. Se on mun tavoite päivästä toiseen ja viimeisen vuoden aikana toiveeni on toteutunut yhä useampana aamuna.

AJANKÄYTTÖ

Ennen odotin viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja nykyään kauhistelen miten nopeasti viikko taas meni. Ja kuukausi. Ja vuosi. Kunnioitan aikaa, enkä halua että päivät loppuu. Tykkään herätä, tykkään aamuista ja tykkään arjen pienistä asioista. Mä oon sitä mieltä, että ihmisen ei kuuluis joutua tekemään päivittäin sellaisia asioita joita hän inhoo. Arjessa on pakollisia, vähemmän kivoja juttuja hoidettavana mutta noin pääpiirteittäin omasta elämästä täytyis pystyä nauttimaan muutoinkin kuin sillä viikon mittaisella lomareissulla.

Ajankäytössä on periaatteessa kaksi ala-lokeroa, joista toinen on isot teemat ja toinen ajan tappajat. Isoissa teemoissa keskitytään niihin aidosti merkittäviin asioihin, joiden ympärillä elämä pyörii. Mulle parisuhde, perhe, työssä kehittyminen, treenaaminen ja ikuinen kehitystyö oman itseni kanssa. Nämä ovat aina ne ensimmäiset asiat, joiden ulkopuolelle jää kaikki mahdolliset kissanristiäiset, shoppailut ja puhelimen selailut.

Tästä päästäänkin ajantappajiin. Sähköpostin päivittäminen sata kertaa päivässä, tarve olla saatavilla koko ajan ja tarve tietää kaikesta kaikki. Kuten oon kertonut niin kaikki mahdolliset kanavat piippaavat mulla yötä päivää ja oon yrittänyt parhaani mukaan vastata aina heti. Se ei kylläkään enää tänä päivänä onnistu, koska sähköpostissa on jonoa enkä edes yritä saada kaikkea hoidettua kerralla. Siitä ei tule mitään, voimavarat ovat rajalliset ja mulla on monta työhön liittyvää kuviota meneillään samanaikaisesti. Kukaan ei kuole, jos vastaus ei tule samalla sekuntilla. Sähköpostin ei kuulukaan olla chatti, mikä mun on kestänyt aivan liian kauan ymmärtää.

Turhat Appit puhelimessa. Poistin tänään aamulla snapchatin puhelimestani, koska se on kuoleva sovellus ja ihan ylimääräistä mulle. Paha ajantappaja siis. Yritän pitää blogin ja instagramin aktiivisina ja lisäksi oon miettinyt YouTuben vetämistä mukaan tähän kuvioon, mutta se ontuu vielä ideointipuolelta. Se on kuitenkin kanava, johon laittaisin mielelläni aikaani ja näkisin vähän vaivaa lopputuloksen eteen. YouTube on tulevaisuus ja Suomi tulee perässä hitaasti mutta varmasti.

Ihminen ehtii kyllä tekemään ajallansa ihmeitä, kunhan tekeminen on tehokasta. Oon yrittänyt jo pidemmän aikaa aloittaa päiväni suunnitellusti ja vaikka tämä kuulostaakin kankealta niin ei se ole sitä, koska suunnitelman olen tehnyt minä itse ja se koostuu pääosin mieluisista asioista. Viikonloppuisin voin vaan herätä ja katsoa mitä päivä tuo tullessaan, mutta arkena se ei edistä mua. Suunnittelu vie 5 minuuttia, mutta maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.

RAHA

Uskon, että tää ikä alkaa olla sellainen missä ihmiset herää miettimään työnteon tarkoitusta. Onko unelmien tavoittelu rahaa tärkeämpää, olenko veloissa ja teen sen takia työtä mihin inhoan mennä? Mistä olisin valmis luopumaan, jotta saisin tehdä sitä mitä haluan? Miten tärkeää on ylläpitää statusta ja mikä on rahan rooli siinä sopassa?

Mä oon tullut huomattavasti viisaammaksi ja vastuullisemmaksi rahankäytön suhteen, mutta koskaan en halua alkaa stressata siitä sen enempää. Mä en säästä vaan elän päivä kerrallaan. Koskaan ei voi tietää milloin on viimeinen päivä ja oon nähnyt läheltä mitä rahalle eläminen tekee ihmiselle. Säästäjistä tulee vaan entistä pihimpiä, vihaisempia ja lopulta raha on aina se mikä ratkaisee. Asia, mikä menee kaiken edelle.

Uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä on hitosti enemmän rahaa kuin mulla mutta siitäkin huolimatta mulla on mielestäni asiat hyvin. En oo jäänyt mistään paitsi ja käytän rahaa pääosin todella järkevästi. Mulla on aina varaa niihin asioihin, joita pidän tärkeänä koska en laita pennejäni mulle merkityksettömiin asioihin. En voisi kuvitellakaan ostavani verhoja, yli 30€ maksavaa paitaa tai yhtään minkään hintaista käsilaukkua. Ne eivät merkitse mulle mitään, eikä mua haittaa jos en näytä ulospäin varakkaalta. Tällä periaatteella mulla on varaa tehdä suurempia hankintoja silloin tällöin, kuten lähteä kisaamaan johon uppoaa tuhansia euroja. Mä priorisoin.

Voisin väittää, että yks huonoimmista aikuisuuteen liittyvistä asioista on raha. Mä inhoan rahaa, kaikkea rahakeskustelua, valitusta rahasta, sen haalimista, tuhlaamista, säästämistä, sen statusta, sitä mitä sen eteen ollaan valmiita tekemään… Se on pakollista ja ilman sitä ei voi tehdä juuri mitään, koska kaikki maksaa. Kuitenkin mun suhde rahaan on se, että sitä tehdään jotta sen voi käyttää elämiseen. Elämän jälkeen sitä ei voi enää käyttää, eikä sitä saa mukaan. Uskon, että kovinkaan moni ei osaa vastata kysymykseen ”Mikä on riittävästi rahaa, jotta olisit onnellinen?”.

TYÖ JA HARRASTUKSET

Nämä ovat mulle aika lailla ensisijaisen tärkeitä asioita ja liittyvät vahvasti mun tämänhetkisiin tavoitteisiin. Uskon, että työn ja harrastuksen pitäminen lähellä toisiaan toimii mulla koska kumpikaan ei ole niin tarkkaan rajattu. On totta, että tarvitsisin välillä lomaa näistä kuvioista ja samojen aihealueiden ympärillä pyörivistä ajatuksista ja sitä täytyy ehdottomasti jossain vaiheessa pitää. Mielellään ennen kuin on liian myöhäistä, joten laitetaan sana LOMA korvan taakse.

Valmennustyön suhteen tulen vetämään vähän tiukempaa linjaa monessakin mielessä. Merkittävin muutos tulee etävalmennuksiin, joita vähennän huomattavasti (vanhat asiakkaat pysyy ja otan vielä syksyn ajan uusia) ja mahdollisesti tulevaisuudessa lopetan kokonaan etävalmennukset joissa ei ole mahdollista tavata asiakasta edes sitä yhtä kertaa. Alan myös olla tilanteessa, jossa pystyn vähän valikoimaan asiakaskuntaani ja korostan entistä enemmän motivaatiota valmennusta kohtaan. Lähtötasolla ei ole sinänsä merkitystä, jos halu on kova ja asiakas on tosissaan. Myös aineenvaihdunta-tapauksia otan kerralla rajallisen määrän siitä syystä, että ne työllistävät melko paljon. Hinnastoa korotan syksystä alkaen, joten edullisemmilla pääsee vielä ensi kuun ajan. Ei varauksia valmennuspaikkoihin.

KILTIN TYTÖN SYNDROOMA JA IHMISET YMPÄRILLÄ

Mä oon aina ollut sellainen joka elää oikeastaan enemmän muille kuin itselleen. Kiltti, mukava, joustava, kukaan ei saa suuttua, ei riitoja, ei mielipahaa. Viimeisen vuoden aikana oon huomannut enemmän kuin koskaan, että kiltin tytön syndrooma ei johda mihinkää;. Se ei palkitse, et saa mitään takaisin ja muiden tarpeiden mukaan eläminen ainoastaan kuormittaa. Täytyy osata olla jämäkkä ja täytyy osata sanoa EI. Kaikki ihmiset eivät vaan ole oman aikani arvoisia ja, koska elämä on rajallista on pystyttävä tekemään jonkinlaista jakoa siihen, että kenelle aikaa ja hyväsydämisyyttä antaa. Omalta kohdaltani hyväntekeväisyys on virallisesti ohi ja on aika keskittyä enemmän omiin asioihin ja siihen, että en tule hyväksikäytetyksi. Kiltteys on piirre, jota käytetään häikäilemättömästi hyväksi aina tilaisuuden tullen ja koska suurin osa ihmisistä on ilmeisesti ymmärtänyt tämän kauan ennen mua niin itse saa olla aina se kehen viimeisenä sattuu.

Ihmisissä arvostan yhä enemmän aitoutta. En ole koskaan ajatellut, että kukaan perheen ulkopuolinen voisi olla täydellisen luotettava ihminen ja se on tullut tähän päivään mennessä hyvinkin selväksi. Petyn harvoin, koska en kerro kenellekään asioita jotka ovat mulle salaisia. Asiat, jotka ovat pyhiä pysyvät vaan mun omana tietona tai perheen sisällä, koska ihmisillä on aina tarve puhua. Lähelle ei tarvitse montaa ihmistä, kunhan ne harvat kohtelevat sua hyvin. Mä en tuomitse ketään sen perusteella mistä taustoista kukin tulee ja yleensä kova tausta on ihan positiivinen asia, mutta se mikä merkitsee niin sydän. Onko se musta vai punainen.

Vanhempien kanssa ollaan enemmän kavereita ja on pakottava tarve soittaa äidille joka päivä. Vähintään kerran. Kaverit saa lapsia ja menee naimisiin. Tää on ehdottomasti sellainen ikä, jossa aletaan perustaa perhettä ja otetaan isoja aikuisuuden askelia. Perheen merkitys kasvaa, kavereiden vähenee. Kovin asia on ymmärtää se tosiasia, että omat vanhemmat vanhenevat vuosi vuodelta ja mikään ei ole yhtä tärkeää kuin pitää yhtä perheen kanssa.

TERVEYS

26-vuotiaaksi mennessä oon oppinut arvostamaan terveyttä ja itsestään huolehtimista, kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän ei ulkonäkö edellä. Hyvinvoinnilla ja vatsalihaksilla voi olla hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa, enkä sitten tiedä onko sen opettanut ikä vai mun työ. Siitäkin huolimatta, että oma elämäntyyli on urheilullinen ja tukee hyvinvointia niin onnellisuus on riippuvainen muistakin asioista. Aika paljon tulee mietittyä syitä liikkumisen ja syömisen taustalla, kuitenkaan ylianalysoimatta niitä. Osaan tehdä asioita puhtaasta halusta ja hauskanpidosta, mutta myös tosissaan ja pienten uhrautumistenkin kautta jos uskon kiitoksen seisovan lopussa. Kaikkea ei todellakaan tarvitse saada heti ja kärsivällisyys on nykyään mun toinen nimi. Ainakin melkein. 😉

Haluan pitää huolta mun psyykkisestä hyvinvoinnista, mutta myös ihosta, suolistosta ja panostaa siihen mitä syön, liikkua sillä tavalla että nautin siitä.

YHTEISTYÖ

Oon myös ymmärtänyt sen, että kukaan ei pysty yksin suuriin. Itsenäinen tekeminen palkitsee tiettyyn pisteeseen asti, mutta siitä eteenpäin meneminen vaatii jonkinlaista tiimityötä. Jokaisen kyvyt, aika ja jaksaminen ovat rajalliset ja yhdessä syntyy hyvää, kunhan löytää oikeat tyypit vierelle. En ole vielä itse löytänyt, tai oikeastaan edes etsinyt mutta pelkästään tämän asian ymmärtäminen on iso askel. Oon todennut sen, että muiden onnistuminen ei ole millään tasolla itseltäni pois ja muiden puolesta on kyettävä aidosti iloitsemaan.