RUOKAVALION NOUDATTAMINEN

Ruokavalio on tänä päivänä vähän niin kuin uusi uskonto. Mun mielestä siinä ei ole periaatteessa mitään pahaa tai väärää, koska ihmiset syövät lähtökohtaisestikin tosi huonosti eikä ruokavalion noudattaminen siitä syömisestä monesti sen huonompaa tee. Tosi vähäistähän se ruokavaliossa oleva sapuskamäärä yleensä aina on ja aina on myös niitä tapauksia, joille ruokavalio on yhtä kuin syömishäiriö. Mun työkokemuksella ravintovalmennuksista voin sanoa, että tosi moni haluais syödä vähemmän vaan siitä syystä että sellainen ennakkoajatus ihmisillä monesti on. Syö vähän = laihdu. Ihminen haluaa sellaisen tiedon ympärille mikä vahvistaa hänen jo olemassa olevaa tietoa/käsityksiä/uskomuksia ja muutos voi olla tosi hankalaa saada iskostettua päähän.

Mä en itse kovin mielelläni tai ainakaan usein ota asiakkaita, jotka ovat alle 25-vuotiaita ja vielä tosi vaiheessa oman itsensä kanssa. Toki on poikkeuksia ja hyvin kypsiäkin tapauksia, mutta noin karkeasti sanottuna ruokavalion noudattaminen vaatii tietynlaisen psyykkisen valmiuden jotta siitä ei tule pakkomielteinen ongelma. On aina olemassa helposti addiktoituvia ihmisiä ja ruokavaliokin voi olla yksi riippuvuuden muoto – toiminnallinen riippuvuus, jonka määrittely on vaikeaa. Mä määrittelen itse riippuvuuden syömistä ja liikkumista kohtaan sellaiseksi toiminnaksi, mistä on kadonnut ilo. Se, että mä haluan syödä puntarin kautta ja treenata paljon ei ole riippuvuus koska addiktio on negatiivinen asia ja mä taas nautin tästä. Syömishäiriöt ovat riippuvuuksia, ruokavalion ja treeniohjelman noudattaminen itsessään eivät. Ihmiset nauttivat tosi erilaisista asioista mikä on hyvä pitää mielessä toisen ihmisen ”sairasta toimintaa” arvostellessa. Ihmiset, jotka eivät halua ymmärtää syitä tekojen taustalla tulevat aina ajattelemaan musta-valkoisesti. Se on ihan fine, mutta muiden ”auttamista” on silloin turha harrastaa. Ilman ymmärrystä ei voi auttaa ja auttaminen vaatii laajan mielen.

Omalla kohdallani ruokavalio on ollut apu päästä pois syömishäiriön kourista ja tiedän, että monelle muulle se on ollut samalla tavalla ikään kuin pelastus. Lupa syödä enemmän ja tervehtyä. Sama asia tulee ylipainoisen laihduttamiseen; jollain tapaa se paino on pois saatava ja esimerkiksi ruoan punnitseminen tietyn ajanjakson ajan on erittäin toimiva ja fiksu tapa laihduttaa, kun vertaillaan erilaisia, markkinoilla olevia dieettejä keskenään. Ihan turha vedota sairaaseen tapaan punnita syömänsä ruoka, kun ylipainon kanssa ollaan jo entuudestaan jollain tapaa sillä sairaalla sektrolilla mitä tulee suhteeseen ruokaa kohtaan. Terveellinen syöminen ja liian vähäinen syöminen eivät ole sama asia ja tuota käsitystä täytyis järisyttää, jotta ylipainosta/syömishäiriöstä kärsivä voi edes ajatella elämäntapojensa muuttamista. Olis hienoa, jos ihmisille vois vaan sanoa että ”käytä maalaisjärkeä syömisen kanssa” ja homma toimis, mutta kun se ei mene niin. Se on sitten taas eri asia, että miten kukin haluaa uutta syömistapaansa jalostaa oman näköiseksi. Mulla on asiakkaita, jotka ovat kertoneet arvioivansa ensin ruoan silmämääräisesti ja sen jälkeen tarkistavat määrät puntarin kanssa ja kuulemma aina oma arvio on alakanttiin. Se on yksi tapa oppia riittävästi syöminen. Toinen asia on se, että pääsääntöisesti ihmiset syövät makroravinteita todella huonossa suhteessa ja syöminen painottuu usein aina sinne missä energiaa ei tarvita samalla tavalla. Työpäivän aikana ei syödä juuri mitään, mutta Netflixiä katsoessa meneekin koko päivän edestä.

Tavalliset syömistavat, joihin törmään ovat suunnilleen tällaiset:
Aamu: kahvi, yksi leipä, kinkkuviipale, juustoviipale
Lounas: kahvi, skyr
Välipala: kahvi, omena tai ei mitään
Päivällinen: kanasalaatti, pala ruisleipää, joskus makaroni
Iltapala: jää yleensä välistä tai banaaniletut

Että eipä tuo kauheasti huonommaksi ruokavaliota noudattamalla mene…

Aineenvaihdunnan oikea kiihdyttäminen ja parantaminen tapahtuu myös ruokavalion avulla, mutta ei todellakaan niiden herkkupäivien kautta vaikka joku sulle niin yrittäisi väittää (yleensä kovalla aineenvaihdunnalla varustetut miehet). On eri asia tankata hiilihydraattia, jos ollaan matkalla fitness-kilpailuihin ja perusruokavalio on vähähiilihydraattinen ja kropan hiilarivarastot ovat oikeasti tyhjät. Tai, jos olet valmsitautumassa maratonille ja tarvitset energiaa varastoon. On eri asia tankata tervettä ihmistä kuin parantaa paskaa aineenvaihduntaa. Silloin keittiövaaka on kaveri. Piste.

  • Söin itse vielä vajaa 2 vuotta sitten päivässä 80 grammaa hiilihydraattia, mikä tarkoittaa 100g raakapainoista riisiä päivän aikana.
  • Tänä päivänä syön päivässä 470 grammaa hiilihydraattia, mikä tarkoittaa esim. 590g raakapainoista riisiä päivässä ja olen lähes 20 kiloa kevyempi.
  • Olen punninnut kaiken syömäni ruoan, jotta nostan oikean määrän hiilihydraattia ruokavaliossani tietyn ajanjakson sisällä ja, jotta syön varmasti tarpeeksi. Ja ei, en osaa arvioda silmämääräisesti miltä näyttää lautasella 70g ja 85g riisiä ja sillä on merkitystä tässä tilanteessa.
  • Voinko olla vihainen kotitalousvaakalle? En voi, se on pelastanut mut.

Sama homma asiakkaiden kanssa, joista suuri osa on syöny jo entuudestaan vuosia ruokavalion mukaan ja ovat tavoitteellisia, usein fitneksestä kiinnostuneita treenaajia. Sillä on suuri merkitys, että syökö 65-kiloinen Maija päivässä keskimäärin 700 kaloria enemmän tai vähemmän ja pysyy sen lisäksi korkeammilla kaloreilla huomattavasti aikaisempaa paremmassa kunnossa, syö energiaksi hiilihydraattia eikä proteiinia. Treenaaminen, hyvä ravinto ja kehittyminen näissä asioissa on monelle tosi tärkeää ja osa peruselämää. Mun elämä pyörii näiden asioiden ja ihmisten ympärillä, jolloin se on mulle normaalia. Ihmiset haluavat noudattaa ruokavaliota, koska tietävät ravinnolla olevan suuria hyötyjä myös yleiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Jos ruokavalion ainut tarkoitus on toimia laihdutuskeinona niin se ei yleensä ole pitkäaikaista, eikä sen tarvitsekaan olla. Silloin täytyy vaan käyttää ruokavalio-aikaa aktiiviseen opiskeluun, jotta ulostulo ruokavaliosta ei ole samalla paluu vanhaan. Ruokavalioiden käyttäminen jojoilun apuvälineenä on ainoastaan tyhmää.

Kukaan ei pysty olemaan aivan liian vähällä ravinnolla pitkään ja jossain vaiheessa tulee ohisyöminen mikä taas vaikuttaa mielialaan negatiivisesti ja usein juuri näissä tapauksissa hanskat on heitetty lopullisesti tiskiin. Eletään siinä uskossa, että ”musta ei ole tähän” vaikka todellisuudessa vaan tapa laihduttaa on ollut sinulle väärä. Usein ohisyömisen jälkeen on entistä vaikeampi päästä takaisin raiteille ja siitä syystä monen kanssa toimii paremmin tämänkin asian suhteen suuntaa antavat ohjeet. Ainakin siihen saakka, kunnes ajatuksia on saatu vähän paremmille urille. Kukkakaalipohjainen pitsa tai pakastetut banaanin palat eivät merkitse mitään siinä vaiheessa, kun himot iskee päälle ja voi tulla jopa entistä paskempi fiilis siitä että herkkujen korvikkeiden pitäis muka riittää. Ihminen, joka tietää miltä kaikki kaupan karkkihyllyssä olevat tavarat maistuu tietää mistä jää paitsi. Kukkakaali ja kotipizza eivät ole hänelle sama asia. Mun mielestä olis tärkeää opettaa ihmisille harjoitusten kautta kohtuullinen syöminen esimerkiksi tilanteissa, joissa olis epäkohteliasta olla syömättä tarjolla olevaa ruokaa: häät, työpaikan pikkujoulut, baby showerit yms. Muutos koko viikonlopun kestävästä kotona ahmimisesta kontrolloituun juhla-ateriaan on jo ihan hemmetin suuri askel kohti tervettä suhdetta ruokaan. Itsekontrollin harjoittelu on jokaiselle aikuiselle hyödyllistä. Niin kauan, kun on tarve syödä pahaan oloon saakka on töitä vielä tehtävänä VAIKKA oltaisikin ulkoisesti hyvässä kunnossa. KopKop monelle fyysisesti hyväkuntoiselle.

Ihmisen ei varmaankaan kuulu saada heti kaikkea mitä haluaa tai tekee mieli, mutta tottakai sen oppiminen on harjoittelun tulos. Jos tavoite on noudattaa jotain ruokavaliota niin jokaista mielitekoa ei voi mitenkään tyydyttää. Siinä vaiheessa, kun himot vaikkapa sitä suklaata kohtaan ovat ihan päivittäisiä ja olo on tosi kurja niin voi hyvin olla fiksumpaa syödä kuin kärsiä, mutta suosittelen syömään ihan sulassa sovussa itsensä kanssa. Ettei se olisi mikään repsahdus vaan ihan hyväksytty nautinto, mistä ei koeta minkäänlaista huonoa omatuntoa. Terveellinen elämäntapa ei tarkoita sitä, että koko ajan laihdutaan tai edetään jonnekin vaan hyvin paljolti se on ihan ajatusten muovautumista terveimmiksi. Ei ole tervettä kieltää itseltään elämän perusasioita, mutta niitä voi kotrolloida ja ripotella harvemmin tapahtuviksi. Kaikkia elämän nautintoja ei kuitenkaan tarvitse lähteä selittämään itselleen järkiperustein vaan joskus asioiden on hyvä antaa tapahtua.

Siinä vaiheessa, kun ollaan mahdollisesti kilpailemassa keho- tai fitness-lajissa niin pelkästään salaattilounaan valitseminen hampparin sijaan ei riitä. On hyvin paljon toisistaan eroavia tapoja valmistautua kisoihin ja usein dieetit ovat valmentajalähtöisiä. Tästä syystä kilpailijan tärkein tehtävä kisoja ajatellen on valita valmentaja, jonka metodit istuvat parhaiten omaan arvomaailmaan. Ei siitä sen enempää tässä tekstissä.

Mulle paras tapa pysyä ruokavaliossa on panostaa arkiruokailuihin. Riittävästi ruokaa (ei liian vähän!), hyvältä maistuvaa ja tuoksuvaa ruokaa ja kaunista ruokaa. Mä oon syönyt kaikki aikaisemmat kisa-ajat AINA muovirasiasta, kylmänä ja siis niin kamalan näköisiä ja hajuisia annoksia, että ei ihme kun on tehnyt mieli suklaata ja hampurilaisia. Mua ei oo kiinnostanut panostaa ruokiini millään tasolla. En ole silti koskaan syönyt kisaprepillä ohi, en edes pienimuotoisesti, mutta mieli olis tehnyt monesti. En ole tehnyt sitä sen vuoksi, että oon ollut aivan äärettömän kriittinen itseäni kohtaan ja todella suoritusorientoitunut ihminen. Oon vaatinut itseltäni täydellisyyttä kaikessa mihin olen ryhtynyt ja elämästä nauttiminen on ollut täysin vieras käsite. Mä oon aikaisemmin keskittynyt tosi paljon siihen, mitä en voi/saa syödä kun taas tänä päivänä keskityn vaan siihen mitä olen juuri sillä hetkellä syömässä. Ihan turha pyörittää jatkuvasti ajatuksia tulevassa tai menneessä syömisessä. Se on kuitenkin vaan ruokaa mikä ei maailmasta syömällä lopu. Vaivannäkö kyllä usein palkitsee ihan niinkin pienessä asiassa, kuin ruoanlaitossa joten kannattaa ehdottomasti kokeilla.

MILLOIN TÄSTÄ TULI NÄIN VAIKEAA – MOTIVAATIO

Motivaatio treenaamiseen ja fiksusti syömiseen on vähän yliarvostettua ja sitä pidetään ratkaisuna kaikkeen. Miksi osa jaksaa päivästä toiseen? Senkö takia, että he ovat motivaation valtaamia ja puhkuvat intoa 24/7? Ei. Vaan sen vuoksi, että tekemisestä on tullut ajan saatossa tapa ja osa elämää eikä se tarvitse miljoonaa syytä taakseen. Taustalla saattaa olla todella pitkän aikavälin tavoitteita, jotka vaativat päivittäin toistettuja tekoja. Se on siis enemmänkin kiinni siitä, että mitä treenaaminen ja tietylla tavalla syöminen merkitsevät kullekin, mitä arvoa niillä on. Esimerkiksi mulle tämä elämäntyyli on äärettömän palkitsevaa ja tärkeää. Se on mun työ ja elanto, se on mun ja mun kumppanin yhteinen juttu, se on myös mun henkilökohtainen ikuisuusprojekti, asia jossa voin kehittyä ja rutiini joka pitää mut hyvässä vireessä.

Mä oon itse sitä mieltä, että oli asia mikä tahansa niin ikinä kaikki ei tunnu hyvältä tai kivalta. Jokainen päivän ateria ei voi olla lempiruokaa, jos halutaan parempaan kondikseen ja ilman loukkaantumisia harvoin selvitään läpi urheilu-uran. 20 vuoden treenitaival sisältää monta epämotivoituneempaa hetkeä ja epäonnistumista. Epämukavuuden voittaminen on yhä edelleen ainakin mulle palkitsevaa, kunhan elämä ei ihan jatkuvaa kamppailua ole. Ihmiset toivoo, että olis joku poppaskonsti millä pääsis hyvään kuntoon ponnistelematta ja oonkin sanonut että ainut tapa vaikkapa laihtua on kuluttaa enemmän kuin syö. Jos olis olemassa joku kone mihin mennään seisomaan puoleksi tunniksi tai rasvanpolttopilleri, joka toimis niin eihän täällä olis enää minkäänlaisia ylipaino-ongelmia. Ja, jos nää 10 viikon nettivalmennukset, joissa aloittelijat laitetaan treenaamaan 2 kertaa päivässä ja syödään väitetyn 1500 kalorin sijasta todellisuudessa laskettuna se 1300 kaloria, olisivat pitkän tähtäimen ratkaisuja niin kaikkihan olis kunnossa. Kyllä ihminen aina yhden 10 viikkoa jaksaa kärsiä, mutta tasaisen hyvä ja jatkuva tekeminen ei nappaa monia.

Koen, että sosiaalinen media on tehnyt tästä kaikesta entistä vaikeampaa ja rehellisesti sanottuna se ei sovi kaikille selata vaikkapa sitä instagramia. Koetaan siis paineita asettua muottiin, suorittaa samaan rytmiin kuin muut ja näyttää samalta kuin muut. Paineita jakaa vaan niitä superhienoja hetkiä ja piilottaa todellisuus, ettei kukaan vaan tiedä miten epätäydellisiä me kaikki ollaan. Mä oon itse tosi aktiivinen somessa, mutta jos se olisi mulle millään lailla vaikeaa tai ahdistavaa niin en mä sitä todellakaan olisi näin monta vuotta tehnyt tähän tyyliin. Mulla on ollut sellainen periaate, että jos oon valmis julkaisemaan itsestäni kuvia hyvillä hetkillä ja hyvässä kunnossa niin sitten oon myös velvollinen näyttämään sen kurjemmankin puolen seuraajilleni. On toki monta ikävää asiaa munkin elämässä, joista en ole koskaan edes maininnut mutta ainakin se mitä tulee treeni- ja ravintoasioihin on ollut esillä monelta kantilta katsottuna. Mulla on yksityisiä asioita, mutta raja ”salaisiin” juttuihin on aika korkealla koska mun mielestä ei oo mitään noloa kertoa epäonnistumisista, paino-ongelmista, sairauksista tai leikkauksista. Nehän on ihan normaaleja juttuja ja kuuluvat osaksi monen elämää. Ainakin haluaisin osaltani olla viemässä eteenpäin sellaista sanomaa, että mitään kiiltokuvaelämää ei kukaan oikeasti elä. Jos ei muuta ole niin vähintään joku suolisto-ongelma löytyy jokaiselta.

Mä oon nyt kuitenkin ajatellut tätä treeni + ravinto -systeemiä ja sitä, että miksi se on osalle helppoa ja osalle todella vaikeeta. Mä uskon, että onnistuakseen tässä hommassa on oltava tyyni ja lopetettava häsääminen, stressaaminen ja yliampuva teatteri syiden ja seurausten kanssa, tekosyiden etsiminen ja marttyyrikerho. Ei kannata järjestää numeroa siitä, jos suunnitelmien eteen tulee este tai jos omasta mielestään epäonnistuu. Häsläävä ihminen järjestää aivan järkyttävän shown pienimmästäkin asiasta, eikä siedä muutoksia. Ei tämä voi millään onnistua, jos kaikki on niin vaikeeta ja jos kaikkia mahdollisia haasteita käytetään syynä lykätä omasta hyvinvoinnista huolehtimista tai tavoitteissa etenemistä. Mä tiedän, että ihminen pystyy tosi paljoon jos vaan tosissaan haluaa eikä tämän nyt tarvitse edes liittyä millään tavalla treenaamiseen tai syömiseen. Kuitenkin, jos vaikka sille treenaamiselle ja sitä tukevalle syömiselle tai painonpudotukselle on joku aito merkitys ja halutaan kovia tuloksia niin onnistuminen on todennäköistä. Matkan varrella tulee silti varmasti olemaan mentaalikoetuksia, jotka ovat todella tärkeitä onnistumista ajatellen. Joku päivä tulee se hetki, kun voi lämmöllä muistella omaa vahvuuttaan ja todeta että se oli sen arvoista. Hetken mielijohteiden perässä juokseminen ei johda pysyvyyteen.

Kaikilla on jotain ja suurimmalla osalla niistä, ketkä itsekin vaikkapa lajin parista tunnen on oikeasti sellaisia haasteita elämässä että niistä ei edes ääneen puhuta! Kaikilla on joku sairaus ja moni on kokenut ihan helvetillisen rankkoja juttuja elämässään, eikä me kilpailla siitä kenen elämä on ollut kurjinta. Mä tiedän, että mulla on ollut rankkaa ja tiedän että ihan tosi monella muullakin on ollut ja on koko ajan. Jokainen kamppailee jollain osa-alueella ja ainakin mulle treeni ja myös terveellisesti syöminen on todella rauhoittavaa ja pitää mut järjissäni. Ja myös se, että oon pystynyt sitoutumaan näin pitkäksi aikaa samaan asiaan ja näen siinä tuloksia on tosi hienoa. Mulla ei tule hyvä olo siitä, etten saa aikaiseksi ja moni ajattelee varmasti samalla tavalla.

Se, että halutaan yhtenä päivänä laihtua ja toisena lihasta, tänään kovaa punttitreeniä ja huomenna crossfittiä, ensi kuussa kehonpainotreeniä ja vuoden päästä uintikisoihin ei palvele yhdessä lajissa tuloksen näkemistä. Monipuolisuus on varmasti hyvästä ja, jos tavoite on liikunnallinen elämä niin joka päivä voidaan tehdä eri juttua mutta silloin ei voi vaatia itseltään että PR:t paukkuu ja ehditään rakentaa pyöreät olkapäät kun salilla käydään joskus ja jouluna. Sekametelisoppa ei anna mahdollisuutta yhdelle lajille, koska siis sehän on aivan taivaan tosi että laji kuin laji vaatii aikaa ja ajan kanssa tapahtuu motivaation nousut ja laskut moneen kertaan. Totaali loppuunpalaminen on eri asia ja silloin lajinvaihto tai tauko on kohdallaan. Kuitenkin se perus ”ei huvita” on täysin normaalia ja osa ihan jokaisen treenaajan arkea. On tosi vaikeeta edetä tai edes auttaa sellaista ihmistä, joka ei yhtään tiedä mitä haluaa ja mielipiteet muuttuu joka päivä. Ilman minkäänlaista tavoitteenasettelua on paha vaatia sitoutumista, kun ei tiedetä mitä varten ja miten pitkä matka on kuljettavana, ei voida asettaa välitavoitteita yms. Määrittelemätön tekeminen on vaikeaa. Kysy itseltäsi, että oletko tyytyväinen nykytilanteeseen ja jos vastaus on EN niin tarkenna miksi. Sen jälkeen mieti pystytkö muutokseen yksin vai tarvitsetko apua ja priorisoi tavoite. Mitä spesifimpi tavoite sen helpompi siinä on useimmiten pysyä. Suuria saa unelmoida!

Ihminenhän on luonnostaan tosi mukavuudenhaluinen, eikä ketään varsinaisesti huvittais tehdä enempää kuin mikä on täysin välttämätöntä. Ihan yksinkertaistenkin asioiden tekeminen vaatii aina jonkinlaista sitoutumista, joten itsestään ei mikään tapahdu. Siitäkin huolimatta, että treenaaminen on jättiläismäinen pala mun elämää niin kyllä mä voin hyvin jämähtää sohvalle ja katsoa yhden tuotantokauden House of Cardsia yhdeltä istumalta. Se on mukavaa ja voinhan mä selittää itselleni, että noin hyvä sarja on jopa todella kehittävää katsottavaa. Järkevä tehokkuus on kuitenkin sellainen arvo, mitä haluaisin vaalia elämässäni ja sohvalla makaaminen ei ihan kauheasti sitä edistä. Mullakaan ei olis aikaa käydä kaks kertaa päivässä salilla, valmistaa monta ruokaa päivässä, käydä ohjaamassa asiakkaita, tehdä asiakkaiden treeni- ja ravintosuunnitelmia, vastailla päivittäin sähköposteihin, panostaa blogiin, ottaa valokuvia, pitää huolta parisuhteesta, käydä kaupassa, siivota jne., mikäli istuisin yhtään minuuttia enempää tuossa sohvalla. Tai, jos nukkuisin päiväunia niin heti tippuis joku asia mun päivän aikaansaannista pois. Eli mä oon valinnut, että mulla ei ole aikaa nukkua päikkäreitä tai pitempiä yöunia, koska nää muut asiat on mulle tärkeämpiä just nyt. Jos oon sairaana niin tärkeämpää on lepääminen ja niin edelleen.

Mä oon todennut, että kaikesta ajanviennistä huolimatta tää nykyinen olemus ja vireys on mulle palkitsevampi asia kuin se, että olisin 15kg painavampi ja mulla olis enemmän aikaa katsoa Netflixiä tai nukkua. Koska mitään sen järkevämpää tuskin vapaa-ajallani tekisin. Salille lähteminen vaatii joka päivä energiaa ja aina sitä ei ole, mutta oon päättänyt kuitenkin lähteä. Jos fiilis on vähän alakuloinen niin ei tarvitse missään nimessä tehdä inhokki-liikkeitä tai jalkatreeniä, mikä vaatii erityisponnisteluja. Aina on vaihtoehtoja. Lisäksi se ”oon liian väsynyt” syy täytyis laittaa kuntoon muilta osa-alueilta – miten syöt, nukut, stressaat – eikä ainoastaan tarttua siihen treeniin, johon nämä muut ongelmat vaan heijastuvat. Liikunnasta tulee harrastus jonkun kehittymiseen liittyvän tavoitteen kautta, mutta pelkästään terveyttäkin ajatellen jokaisen kuuluu liikkua päivittäin edes hyötyliikunnan muodossa.

Mua koskettaa enemmän tavoitteellinen tekeminen ja sitä ajatellen tekosyille ei ole varaa ja tärkeintä on systemaattisuus. Aina ei vaan voi keksiä pyörää uudestaan ja löytää tekemiseen jatkuvasti jotain uutta. Kaikille tulee niitä taantumavaiheita, kun vaan tehdään ilman sen kummempia fiiliksiä. Kehittyneemmällä treenaajalla on ihan takuulla myös niitä motivaation laskuja ja tuntuu, että kaikki on jo tehty ja kokeiltu eikä oikeastaan ole mitään uutta, mikä potkis perseelle. Olis todella tärkeetä löytää itsestään sellainen voima mikä saa sut treenaamaan ja syömään hyvin, vaikka ei sillä hetkellä niin motivoisikaan. Vois harmittaa nimittäin sillä hetkellä, kun motivaatio on korkealla että miksi en vaan tsempannut vaikeankin ajan yli niin nyt voitais olla edistyneempiä. Taas omasta elämästä tähän aineenvaihdunta-ongelmaan liittyvä ajanjakso, kun paino nousi joka viikko kilon vaikka mitä olisin tehnyt. Ei se motivaatio kovin korkealla ollut (jaksamisesta puhumattakaan), mutta treeni piti mun mielen silti jollain tasolla virkeänä. Laiskistuminen olis ollut paha homma mun mielenterveydelle siinä vaiheessa ja näin jälkeenpäin ajateltuna oon tosi ylpeä itsestäni ja oon saanut tuosta paljon voimaa tähän hetkeen.

Suurin tae onnistumiselle on kuitenkin aina prosessista tykkääminen, ei ainoastaan tuloksista. Me ollaan kaikki kuultu tämä moneen kertaan, mutta se on niin totta kuin olla voi. Jos ihminen turhautuu äkkiä ajanjaksosta, jolloin tuloksia ei tule liukuhihnalta ja ylianalysoi kaikkea niin ennuste ei ole kovinkaan hyvä. Ihan vaan tekeminen ja rauhallinen mieli sekä OPPIMISENHALU ovat onnistujan tärkeimpiä työkaluja. Esimerkiksi mun paino ei ole tippunut muutamaa kiloa enempää 8 viikon aikana, eikä ole tullut mieleenkään lopettaa tai turhautua. Ei mua kiinnosta mitä sille painolle käy ja kyllähän mä kuvista, peilistä ja vaatteista näen muutoksen. Se älytön painon kyttääminen on todella raivostuttavaa ja turhaa energiantuhlausta. Projekteissaan menestyvät eivät edes oleta, että noudatetaan x määrä viikkoja jotain nopeiden ratkaisujen ohjelmaa ja sen jälkeen palataan takaisin vanhaan vaan he ovat päättäneet tehdä pysyvän muutoksen. Jos motivaatio tapahtuu puntarin kautta niin ei kannata edes astua siihen ja pilata omaa päiväänsä. Ne, jotka ymmärtävät että kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, kiireisiä päiviä ja surullisia päiviä pääsevät pitkälle. Treenin ja terveellisen ravinnon täytyis olla hyvinvoinnista huolehtimista eikä vaan lisäkohtia ToDo-listalle ja stressikäyrää nostattavia pakollisia rasteja.

 

TREENIÄ VALMENTAJAN KANSSA – DIEETTI VKO8

Hyvää maanantaita ja alkuun pahoittelut, että eilisen dieettikuulumiset jäi nyt tälle päivälle. Koko eilinen ilta meni junassa, jossa oli heikon nettiyhteyden lisäksi myös heikko happi. +32 asteinen sisäilma veti hiljaiseksi, joten päätin jättää raapustelun suosiolla myöhäsemmälle. Myös sähköpostin purku on vienyt useamman tunnin ja nyt vihdoin saan julkaistua tämän.

Lähdettiin paremman puoliskon kanssa perjantaina junalla kohti Helsinkiä ja viikonlopun läpi kestäviä treenejä. Oltiin jo alun perin tehty sekä itsellemme että toisillemme selväksi, mikä on matkan tarkoitus ja shoppailut sun muut jätettiin tällä kertaa suosiolla välistä. Tuli muuten halvaksi, kun ei oikeasti ostettu muuta kuin ruokaa. Oltiin pari yötä Scandic Simonkentässä, mikä loisti sijainnillaan mutta huone/siivous-palvelu oli tyydyttävää. Nukkumaanhan sinne vaan mentiin, mutta olis ollut kiva jos huoneessa olis ollut saippuaa, pyyhkeitä, laseja ja lämmitys. Nooh, pärjättiin kuitenkin! Joka tapauksessa perjantaina heti saavuttuamme Helsinkiin suunnattiin salille ja otin valmentajan kanssa treenin. Olin kuulemma hoikistunut sitten viime näkemän ja se kai on ollut tarkoituskin. 🙂

Lauantaina olikin luvassa tuplatreenit, joista ensimmäisessä setissä tehtiin hartialinjaa ja jälkimmäisessä pakaraa. Olo on tälläkin hetkellä kuin rekan alle jääneellä ja harvoin olkapäät tulevat näin kipeiksi. Nyt oli kuitenkin kaikki palaset kohdillaan aina sarjatauoista ja liikevalinnoista painoihin ja kannustukseen. Lauantaina oli myös aika laittaa kisakengät jalkaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Eihän ne meinannut edes mahtua mun jalkaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Korkkareilla kävely on mulle kyllä tuttua ja enhän mä joskus ennen mitää muita kenkiä omistanutkaan, kuin vähintään 12 sentin korkoja. Bikini fitness poseja en ole juurikaan vielä harjoitellut, mutta se mun hakema tyyli muistuttaa kuitenkin aika paljon Body Fitnessin vanhan T-kävelyn koreografioitani. Kehonhallinta mulla on aika hyvä ja pystyn oppimaan ainakin matkimalla hyvin. Aki näytti ja ohjeisti mua muutaman kerran oikeeseen suuntaan ja nyt se on vaan harjoitusta harjoituksen perään. Esiintymisen harjoittelu ei oo koskaan ollut mun vahvuuksia, mutta nyt ei ole vaihtoehtoja. Selkä on lähestulkoon krampissa asentoharjoitusten jäljiltä ja on se vaan rankkaa hommaa!

Syömiset meni reissussa hyvin ja hotellista löytyvä minibaari jeesas paljon. Tää meikäläisen syöminen on kuitenkin sen verran yksinkertaista, että ei reissut tee siihen suurta muutosta. Kaikkia eväitä en roudannut mukaan ja sitten mentiin riisikakuilla, puddingeilla, lohiloilla, leikkeleillä, salaateilla ja kasviksilla. Ei ongelmaa.

Moni ihmettelee sitä, että jos henkilö itse treenauttaa ja valmentaa muita niin mihin hän tarvitsee apua. Mä voisin pitää valmentajaa ympäri vuoden vaikka en kisaisikaan, koska niin paljon hyötyä siitä on. Vaikka varmasti osaan treenata niin vuosienkin jälkeen saan joka kerta lisää puhtia tekemiseeni näistä visiiteistä. Oikeasti HYVÄ valmentaja osaa lukea valmennettavaansa ja toimia sen mukaan, että tämä pääsee eteenpäin ja kehittyy jatkuvasti. Mä koen, että musta revitään irti kaikki mitä revittävissä on enkä kerta kaikkiaan pysty tuollaiseen yksin. Se miten mä toimin valmentajan läsnäollessa ja nimenomaan treenatessa on next level shittiä. Yritän niin kovasti, kuin pystyn ja yrittäminen tarkoittaa niin viimeisteltyä, tarkkaa ja mielellään moitteetonta tekemistä kuin mä vaan suinkin osaan. Mulla ei ole mitään hajua mitä ympärillä tapahtuu ja keitä muita salilla on. Jos olisin havainnut Juuson kameran treenin aikana niin lupaan, että olisin yrittänyt panostaa näihin mun mahtaviin ilmeisiin..

Vaikka ollaan käyty samoja asioita läpi jo useamman kerran niin kertaus on aina opintojen äiti. Hetken muistaa, mitä oli oikeasti kova ja tarkka tekeminen mutta ajan kanssa se saattaa vähän väsyä. Mä treenaan kotona itse tekemilläni treeniohjelmilla ja kaikki se mitä käydään Helsingin reissuilla läpi tulee aina jollain tapaa osaksi mun ohjelmaa Vaasassa. Opetettu on aina mulle kotiläksy seuraavaa kertaa varten ja kyllä mä odotan itseltäni läksyjen tarkan opiskelun. Koko tämän 8 viikkoa oon opetellut niitä asioita joita viimeksi käytiin läpi ja viikonlopun aikana sain näyttää, että osasin ne. Sitten tuli taas uutta juttua, mikä mun täytyy osata ensi kerralla jotta pääsen eteenpäin. Jos en osaa niin on opeteltava lisää. Näin se homma menee ja mun mielestä valmennettavan on jollain tapaa todistettava oma edistyminen ennen kuin voidaan edetä. Samaa mentaliteettia käytän omien asiakkaideni kanssa ja, jos huomaan että viime kerran juttuja ei ole harjoiteltu niin eteenpäin ei mennä. Aivan, kuten koulussakin saman opettajan tunnilla osa kuuntelee ja harjoittelee – osa ei.

Juuso on usein näillä reissuilla sekä treenaamassa että tarkkailijan roolissa ja koittaa imeä itseensä sitä mitä mä en treenatessani pysty. Me kuitenkin treenataan kimpassa tosi suuri osa treeneistä ja kun mä tiedän miltä homman pitäis tuntua ja Juuso tietää miltä sen kuuluis näyttää niin kombo on aika lyömätön. Aki myös kommunikoi meidän molempien kanssa ja antaa jatkuvasti tärkeää palautetta, jotta pystytään molemmat kehittyä paremmiksi sekä tsemppaamaan ja korjaamaan toisiamme. Mulla on aika kova vaatimustaso valmennukselta siinä mielessä, että oon tähän mennessä jo nähnyt ja kuullut kaiken enkä mee ihan helposti halpaan. En kaipaa mitään selittelyä, silittelyä ja päättömisä lupauksia vaan rehellistä tekstiä ja kunnollista ammattitaitoa. Mä haluan, että valmentaja auttaa mua maksimoimaan omat kykyni ja lisäämään niitä. Mitä odotan kisaamiselta niin mä haluan olla parempi mitä koskaan aikaisemmin ja Aki tietää sen, vaikka en ole sitä koskaan ääneen sanonutkaan. Se on itsestäänselvyys, jonka eteen me molemmat ollaan valmiita panostamaan. Toinen ohjeistaen ja toinen tekien.

Urheilija-valmentaja -suhde on myös yksi asia mitä painotan, en pelkästään urheilijana vaan myös itse valmentaessani. Myös ei-kisaavalle treenaajalle on kaksi täysin eri asiaa ostaa PT-palveluita ilman jatkuvaa yhteydenpitoa tai 39€:n verrkovalmennus kuin 24/7 valmentaja, joka on saatavilla aina. Välittäminen on sellainen juttu, mitä jokainen ihminen tarvitsee mutta kaikki eivät osaa antaa tai edes vaatia. Oli kyse sitten elämäntapamuutoksesta tai fitness-kilpailemisesta niin kyllä valmentajan täytyy olla kiinnostunut valmennettavastaan noin ihmisenä muutenkin. Jos suhde ei syvene niin miten valmentaja voi kaivaa urheilijasta niitä asioita, joilla on menestyksen ja kehittymisen kannalta merkitystä? Yksi valmentajan tärkeimmistä tehtävistä on kuitenkin saada urheilija ymmärtämään paremmin itseään, mikä vaatii perinpohjaisen tuntemisen. Fyysinen valmennus on oikeasti vaan yksi pala kokonaisuutta ja etenkin näin mentaali-lajissa mitä fitnesskin on niin se ei riitä, että saat ruokavalion ja treeniohjelman sähköpostilla.

Mä oon itse urheilijana tosi avoin, rehellinen ja kuuliainen. Mulla ei ole mitään salattavaa ja kerron kyllä aina miltä tuntuu. En valita koskaan, ellei ole oikeasti syytä eikä mulla ole tarvetta hakea huomiota tai olla valmentajani suosikki. Omistan kyvyn iloita muidenkin puolesta. Mä kuuntelen todella tarkasti mitä mulle sanotaan ja kirjoitan jälkeenpäin kaiken ylös, etten unohda saamaani palautetta tai ohjeita. Harjoittelu on mun valttikortti. Joku vois ehkä sanoa, että olen nopea oppimaan mutta mä koen vaan olevani erittäin hyvä harjoittelemaan. Sekä fyysisesti että psyykkisesti – mä teen töitä jollain tasolla koko ajan ja visualisointia oon tehnyt niin kauan kuin muistan. Kuvaan mun suorituksia ja oon kriittinen omaa tekemistäni kohtaan. Yritän välttää sellaisia hetken mielijohteesta tapahtuvia päätöksiä ja pitää fokuksen mun pitkän aikavälin tavoitteissa. Se on toiminut tosi hyvin ja alkaa olla iskostunut muhun kunnolla. Ei ole enää mitään taistelua sen puolesta että syönkö tätä vai tuota, kun mä tiedän mitä kuuluu syödä ja tehdä niin homma on selvä. Mun ote ei herpaannu ihan pikkujutuista ja, jos ”vanheneminen” on jotain opettanut niin turhasta stressaaminen on vähentynyt ihan huomattavasti. Siitä on suuri hyöty, kun energiaa ei mene turhiin asioihin.

Sain palautteeksi treenata paljon pakaraa, mikäli bikini fitnessiin aion tosissani mennä. Se oli tiedossa ja se on myös jatkuvasti työn alla. Oon tehnyt ihan valtavasti töitä, enemmän kuin näiden kaikkien vuosien aikana yhteensä, eikä kyse ole ainoastaan yhden lihasryhmän priorisoinnista. Mä oon päässyt tosi syvälle sisään siihen mitä teen, miten teen ja miksi teen. Myös siihen, että kenelle teen – Itselleni tietysti! Mulle kaikista turhauttavinta on ollut on-off-elämä, josta poispääsy ei ole ihan helppoa. Kun et ole koskaan ollut järin urheilullinen ihminen niin on aika vaikeeta elää 52 viikkoa vuodessa siihen tyyliin kisojenkaan takia. Huomattavasti helpompaa on vetää 20 viikon täysillä-jakso ja olla sen jälkeen taas offilla. Se ei ole oikeasti kovin terveellistä, minkä oon päässyt elävänä esimerkkinä todistamaan. Never again!

Mulle ei tule ensi vuotta ajatellen mitään varsinaista kisadieettiä vaan teen jatkuvasti töitä päästäkseni lähemmäs sitä tarvittavaa kireyttä ja kovuutta. Oon noudattanut tällaista jaksottaista viikkorytmiä, mikä on ollut SATA MILJOONAA kertaa helpompaa kuin yksikään kisadieetti. Ei-kisaavan on ehkä vaikea ymmärtää mikä ero on sillä että 1) syöt paljon ja 2) syöt vähän. Kaikkea kokeilleena ja moneen kertaan dieetanneena voin luvata, että treenin määrällä ei ole läheskään sellaista vaikutusta jaksamiseen kuin ravinnolla. Kun ruokaa on riittävästi niin ihminen jaksaa ja palautuu paljostakin. Kisadieetti on usein sellainen jakso, että kun se ennakkoon päätetty maanantai koittaa ja 20 viikkoa h-hetkeen pärähtää käyntiin niin tulee liian iso kontrasti kisaajan elämään. Pari kuukautta ennen dieetin aloitusta löysätään vielä entisestään ja syödään vielä kun voidaan, että saadaan aiheutettua mahdollisimman suuri shokki kropalle ja mielelle. Oonhan mä tehnyt näin itsekin ja siksi siitä kirjoitan. Se ei oo mun mielestä ollut kivaa, eikä millään lailla järkevää tehdä niitä kaksinumeroisia painonpudotuksia (ja nousuja) joka vuosi. Mä en ainakaan halua tehdä enää sellaista ja mä en halua olla sen 20-viikkoisen jälkeen niin loppu, että ainoastaan loputon syöminen helpottaa mun oloa (hetkeksi). Nyt, kun tavoite on taas kilpailemisessa niin haluan liukua siihen tyyliin pikkuhiljaa ja varmasti, jotta se olisi helpompaa. Ei enää ääripäitä. Sitten, kun kisaaminen on mun kohdalta loppu niin voin elää erilaista ja rennompaa arkea.

Mulle on tietysti ihan sama mitä joku muu tekee, mutta tässä perustelut mun omiin valintoihin. Jotain on tehtävä eri tavalla, kuin ennen koska asiat eivät ole menneet nappiin. Mulla on kuitenkin aika tarkkakin tavoite, että millaisessa kunnossa ja voinnissa haluan olla ympäri vuoden, eikä on-off-tyyli vie mua ainakaan lähemmäs sitä. Mitä tulee ruokaan niin mulle on todella tärkeetä päästä irti halusta ja tarpeesta mässäillä. Mä oon aina inhonnut sitä ja sen aiheuttamia fiiliksiä, pahaa oloa ja ihan kaikkea siinä. Tästä peruskaavasta eroava syöminen silloin tällöin ja kohtuudella kelpaa mulle erittäin hyvin, mutta ei niitä överisyömisiä enää. 🙂 Tasapaino tarkoittaa mulle jotain ihan muuta, kuin riisi+kanan ja hampurilaisen+jäätelön välistä suhdetta.

Jos et ole lukenut edellisiä viikkopäivityksiä niin käyhän lukemassa nekin niin tiedät missä mennään.

DIEETTI VKO7

DIEETTI VKO6

DIEETTI VKO5

DIEETTI VKO4

DIEETTI VKO3

DIEETTI VKO2

DIEETTI VKO1

ALOITIN DIEETIN JA ASETIN SUUREN TAVOITTEEN