Tunnelikatse vai tekemisen ilo

Näin maanantaina on hyvä päivä kirjoittaa treenistä. Aloitin itse tänään kovemman treenijakson ja eka päivä alkaa olla pulkassa.

Aina ennen uutta jaksoa keskustellaan kotona pöydän ääressä meidän tulevista treeneistä. Treenataan siis Juuson kanssa paljon yhdessä, oikeastaan lähes kaikki treenit. En usko tai tiedän, ettei se toimi kaikilla pariskunnilla mutta voihan se treenikaveri olla joku muukin, kuin oma kumppani. Itse pidän hyvää treenikaveria parhaana erikoistekniikkana, mutta ketä tahansa en siihen rooliin päästäisi.

Hyvän treenikaverin tärkeät ominaisuudet

  • Treenikaverin täytyy olla luotettava ja pitää sovituista ajoista kiinni. Myös luotettava varmistaja (molemmin puolin) on tärkeä ominaisuus, kun treenejä viedään äärirajoille.
  • Tunnette toisenne ja osaatte lukea toisianne. Kaikki eivät ilmaise itseään salilla huutamalla vaan jäävät tyytyväisesti tangon alle jumiin ilmeenkään värähtämättä. Sopikaa säännöistä.
  • Jaatte samat näkemykset treenaamisesta ja tunnet kaverin treenitaustaa, motiiveita jne. Ette kyseenalaista toisianne ja jankuta treenityyleistä. Salille ei mennä kinastelemaan. Tsemppaaminen ja virheasentojen korjaaminen kuuluvat silti asiaan.
  • Treenikaverin kanssa pitää olla kivaa, läppä lentää ja mitä ominaisuuksia kaverilta muutenkin voi odottaa. Salilla oleminen ei voi olla pelkkää naulojen paskomista.

Meillä on Juuson kanssa sama ajatusmaailma treenaamisen suhteen, mikä on muodostunut sinä aikana kun ollaan yhdessä oltu. Toisen ei tarvitse ylipuhua tai yllyttää, eikä myöskään tuomita toisen ideoita tai ajatuksia. Alkuun me korjattiin paljon toistemme tekniikoita, mutta enää siihen ei tarvitse keskittyä sinänsä erikseen. Toki korjataan, jos korjattavaa on. Nykyään toisen läsnöolo on tempojen tarkkailua, puskemista eteenpäin, painojen pudottamista, avustamista, toistojen laskemista ja tällaista.. Painojen kantamista ja siivoamista yhdessä. 😀 Sujuu puolet nopeammin.

Treenissä koen, että me täydennetään toisiamme. Juuso on rauhallinen ja mä oon ehkä vähän räväkämpi. Tää on hyvä kombo eli ei mennä pää kolmantena jalkana alusta loppuun, mutta hapenottokyky on silti koetuksella treenien aikana. Mulla oli jo alkujaan kova lihaskestävyys ja Juuso kokee, että hän on kehittynyt tällä saralla hyvin (ja mäkin olen sitä mieltä). Juuso on opettanut mulle paljon uusia asioita treenaamisesta aina liikkeistä järkiperäisiin selityksiin. Mulle on tosi tärkeetä nähdä, miten toinen uskoo muhun. Se laittaa mut yrittämään vielä enemmän ja taistelemaan toistot kasaan halutulla tempolla. Toinen voi olla ylpeä ja se on ihan mahtavaa iloita yhdessä jostain onnistumisesta salilla.

Kehittyneet ominaisuudet ovat hapenottokyky, sarjakestävyys, kivunsietokyky, voima, eri mittaiset liikelaajuudet, erilaiset tempot (neg., pos.) ja tällaisia juttuja. Kivunsieto menee ehdottomasti next levelille valvovan silmän alla, siitä jokainen voi varmasti olla samaa mieltä jos on ikinä PT:n kanssa treenannut. Mä luotan Juusoon täysin, enkä ole ikinä jäänyt oman onneni nojaan salilla. Myönnän, että raskaissa punnerruksissa, prässeissä ja kyykyissä mä en ehkä ole varmistaja vahvimmasta päästä. Mutta onhan siinäkin yksi keino syttyä suoritukseen – jos ei jaksa niin huonosti käy. Hups. Me ei olla koskaan riidelty salilla tai ylipäänsä treeniin tai ravintoon liittyvistä asioista. Mitä tulee meidän fysiikoihin niin ainakin jalat on molemmilla olleet erityishuomion alla. Juusolla myös selkä ja, vaikka mulla selkä ei mitenkään jäljessä ole niin mieluusti olen siihenkin keskittynyt. Hartialinja molemmilla on hyvä, käsiä Juuso treenaa vielä erikseen itse ja mä otan itsekseni alakerralle enemmän pakara-painoitteista treeniä.

Tässä vaiheessa mun/meidän ei tarvitse enää miettiä millä metodilla treenataan. Sillä on tuskin mitään nimeä, mutta kehonrakennustyylisesti joka tapauksessa. Suunnitellaan treenit etukäteen ja kullakin kerralla treeni on jollain tapaa erilainen. Oon päässyt jo yli sen miettimisestä, että teenkö HIT-treeniä, FST7, SST, voima+volyymi vai mitä lie massa- ja apuliikkeitä. Siellä mun tyylissä voi olla mukana yhtä jos toista, eikä siitä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Vaihtelen paljon, mutta päätavoite on kohdelihaksen rasittaminen ja loukkaantumisilta välttyminen. Se, miten tällä tyylillä pystyy treenata loppuun asti on haaste. Kiusata lihasta niin kovin kuin mahdollista ilman, että täytyy oksentaa tai nukkua loppupäivä. Mind-muscle-connection on kulunut sanavalinta, mutta käytän sitä kuitenkin koska sen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Lisäksi halu oppia omasta kehosta ja pyrkiä siihen, että ihan sama mihin liikkeeseen sut heitetään niin tiedät miten liike suoritetaan halutun tuntuman aikaansaamiseksi. Kaikenlaiset nykimiset ja ihmeelliset painon pompautukset, päänheilutukset ja ylimääräiset vauhtimomentit jätetään pois ELLEI niitä nimenomaan ole treeniin suunniteltu.

Mä uskon lujasti siihen mitä teen ja yritän miettiä aina suurempaa kokonaisuutta. Se, että pystyn/jaksan/haluan tehdä jotain kaksi viikkoa ei tee muutosta haluttuun suuntaan. Kokonaisuus muodostuu monesta pienestä palasesta ja sinne sisälle mahtuu erimittaisia sarjoja, vastusvaihteluita, liikkeitä ja ”erikoistekniikoita”. Yksi kuukausi on vaan jakso kokonaisuudesta ja tulokset tehdään pitkässä juoksussa. Ei siinä saada oikeen mitään kokonaisuutta vietyä loppuun asti, jos häröillään siellä sun täällä ja enimmäkseen tuolla. Usko omaan tekemiseen ei tarkoita sitä pelkkää treenin ja ravinnon suhdetta vaan myös kaikkea muuta sen ympärillä. Sitä, ettei urheiluun panostamisen tarvitse olla sacrificea ja vaikka tekisit asioita tosissasi niin ilo ei ole kiellettyä. Tätä mä tarkoitan uskolla omaan tekemiseen. Että vaikka joku toinen tekis asioita eri tavalla niin mun ei tarvitse tehdä niin. Ei tarvitse juosta jokaisen uuden lisäravinteen perässä ja sitoa kuminauhoja pään ympärille, koska muutkin. Mä kehityn ja nautin tästä tavasta, jolloin se on mulle paras tapa.

Joskus mulla oli näkemys, että kehittyäkseni mahdollisimman paljon ja tietysti nopeasti, mun täytyy omistautua jollain ennennäkemättömällä tavalla. Sitä voisi kai kuvata paremmin uhrautumiseksi. Luurit korville, naama vakavaksi ja eristäytyminen kaikesta muusta. Rahaa ei laiteta mihinkään muuhun, kuin ruokaan ja kaikki vapaa-aika käytetään lepäämiseen. Ruoka syödään tietenkin aina muovirasiasta. Se on tunnelikatse ja takuulla keho/fitness -piireissä suosittua. Juontaa juurensa tiettyjen legendojen motivaatiovideoista ja salitarinoista, joissa taustalla soi diippi musiikki ja kaikki on helvetin melankolista. Tähän samaan sarjaan menee se painojen kanssa ryskäminen hullunkiilto silmissä ja parin tunnin mittaiset päiväunet ennen ja jälkeen treenin. Sellaista ihaillaan ja jotenkin salaa toivotaan, että onnistuminen ja menestyminen olis kiinni siitä kuka on eniten siellä tunnelin sisällä. Mä en tohon touhuun lähde mukaan ja, jos sillä tavalla kehittyy paremmin niin selvä. Itse en huomannut näitä vaikutuksia.

Me halutaan, että ihmiset tukis ja ymmärtäis harrastusta mutta miten voidaan olettaa näin tapahtuvan jos oma naama on 24/7 väärinpäin? Vaikka et söisi kakkua jokaisissa kissanristiäisissä niin yritä edes olla innostunut juhlista, koska hetken päästä et saa enää edes kutsua. Ja se ei johdu siitä, että muut olisivat sulle kateellisia vaan siitä, ettet vaikuta kiinnostuneelta ja tuot mukanasi huonon ilmapiirin. Annat omalla toiminnallasi ymmärtää, ettet kaipaa häiriötekijöitä elämääsi. Ilo ja tasapaino muun elämän kanssa kuuluvat jokaiselle urheiluharrastajalle. Voit olla aivan varmasti lajissasi hyvä ja samaan aikaan myös hyväntuulinen, eikä se ole kehityksestäsi pois millään lailla.

Lue myös Stressipeikko

Stressipeikko

Kun googleen kirjoittaa stressi niin se ehdottaan stressipallo, stressivatsa, stressin hoito, stressi ihottuma, stressi sydän, stressi syöpä, stressi sairausloma… Stressi on valtava bisnes. Jos tähän hetkeen kehittelis stressittömyyspillerin niin olis takuulla miljonääri hetken päästä. VinkVink. Mä en siis aio tai edes halua pitää luentoa siitä mitä stressi on ja listata stressin terveysvaikutuksia ranskalaisin viivoin. Sen jälkeen mun lukijat voi entistä huonommin ja samoin minä. Joten mä vaan pohdin…

Jos ollaan ihan rehellisiä niin koko stressi-aihe tulee mulla korvista ulos. Se on tämän päivän suurin ongelma ja sananakin jo niin tavallinen, etten tiedä mitä ihmiset tästä enää edes ajattelee? Stressi on täysin negatiivislatautunut sana ja liitetään äärimmäisen pahaan oloon, vaikka todellisuudessa stressi potkii perseelle ja laittaa meidät tekemään. Ilman stressin aiheuttamia reaktioita meidän olis ehkä mahdotonta päästä haastavien elämänvaiheiden yli, eikä tulis sitä taistelutilaa minkä avulla mennään eikä meinata. Jätetäänkö me tekemättä asioita sen vuoksi, että pelätään niiden tuomaa stressiä? Mehän voitais valita myös niin, että mennään kohti omaa tavoitetta ja kohdattais matkan tuomat haasteet. Stressataanko me vähän liian pienistä asioista ja ylireagoidaan jännitykseen, pulssin nousemiseen ja hikoiluun tiukassa paikassa? Voisi kuitenkin ajatella, että stressi pitää meidät valppaina ja saa asiat tuntumaan joltain. Se myös kertoo, mitkä asiat ovat meille tärkeitä.

Tiedetään, että kaikilla on stressiä, me koetaan sitä eri tavalla, eri tilanteissa, pieni stressi on hyvästä ja krooninen stressi pahasta ja niin edelleen. Täysin stressitöntä elämää tuskin onkaan ja sen tavoitteluun ei ehkä kannata voimiaan tuhlata. Kukaan ei yhtäkkiä herää ja stressi on muuttunut krooniseksi. Se kehkeytyy pikkuhiljaa, juuri siten että me totutaan nousseeseen stressimäärään ja siitä tulee uusi normaali. Jossain vaiheessa on kiikuttu riittävän kauan voimien ylärajalla ja kuppi kääntyy nurin. Jos kysytään niin jokainen haluais saada stressitasojaan laskettua ja unelma stressittömästä elämästä on läsnä.

Tuntuu, että nuoret aikuiset ovat listan kärjessä stressikäyrien kanssa tai ainakin he kokevat olevansa tosi stressaantuneita – sellaiset mun ikäiset, 25-vuotiaat. Joka suunnasta satelee suorituspaineita ja odotukset kaiken suhteen on tosi korkealla. Me ollaan kuultu ihan liikaa kauhutarinoita. Tavoitteellisuus on hyvästä tiettyjen rajojen puitteissa, mutta me ei olla sinut omien voimavarojemme kanssa. Me haalitaan tosi paljon tehtävää pieneen ajanjaksoon, koska tehokkuus ja kiire. Meitä stressaa. Kumppanin löytäminen stressaa. Opinnot, työ ja raha. Syöminen, treenaaminen ja ulkonäkö. Menestyminen, unelmien toteuttaminen. Kaikki pitää olla priimaa ja samaan aikaan nyt heti. Tai mielellään jo eilen. Elämän täytyy olla julkaisukelpoista kaikin puolin. Elämä on kuitenkin muuttuvaa aina unelmista ulkonäköön ja parisuhteisiin. Muutokset stressaa, mutta turhaan. Halutaanko me muka oikeasti tallata tasaisesti vuodesta toiseen? Mä en kehtaisi sanoa omille vanhemmille, että mua stressaa syönkö perunan vai bataatin lounaaksi. Tai se, että näkyykö mun alushousut treenitrikoiden läpi. En ole nimittäin koskaan kuullut heidän valittavan stressistä, vaikka aihetta olisi ollut ihan aikuisten oikeasti. Kai elämä opettaa. 😉

Taloudellinen epävarmuus, se paskiainen. Uskallan veikata, että raha on stressin aiheuttajien paraatipaikalla. Meidän elämäntyylit vaativat niin paljon massia, ettei meinaa riittää omat ja naapureidenkaan omat elintason ylläpitämiseen. Tiedän, että monilla on pankkitilien psyykkiset turvarajat, joiden alapuolelle saldo ei saa tipahtaa. Jos tilillä ei ole nelinumeroista summaa ympäri vuoden niin menee huonosti ja täytyy jo laatia säästösuunnitelma mikä sisältää erilaisia rajoituksia. Todellisuus on kuitenkin se, että suuri osa meistä elää viimeiseen euroon asti ennen seuraavaa tilipäivää. Elämä on sellaista. Välillä menee paremmin ja välillä on tiukkaa. Kyllä mä silti myönnän, että yrittäjänä ajatus vakaasta rahantulosta on kiehtova. Se tuo varmuutta ja raha tilillä taas tietynlaista vapautta. Oon silti oppinut tulemaan välistä toimeen hyvinkin pienellä ja arvostamaan asioita, jotka eivät maksa. Sekin on todella vapauttavaa. Voisin myös väittää, että hienoja säästösuunnitelmia laativat ja sen ansiosta taloudellisesti vakaammat ihmiset eivät ole stressittömämpiä kuin me huithapelit. Rahaa varmasti on enemmän, mutta taloustilanteen pienikin järkkyminen aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Se on oravanpyörä.

Ennen yo-kirjoituksia vatsaan koskee ja ilmassa on hermostuneisuutta. Eron jälkeen ei meinaa ruoka maistua tai maistuu vähän liiaksikin. Maksat parin tonnin mätkyt ja tilille jää totuttua vähemmän kuukausirahaa, mikä aiheuttaa päänsärkyä ja ärtyisyyttä. Tarvitseeko tällasiin normaaleihin kehon reaktioihin tai tuntemuksiin kauheasti puuttua? Onko se niin vakavaa, että välillä väsyttää tai paino nousee pari kiloa? Jos vaan antais tilanteiden tasaantua ajan kanssa. En tiedä teistä, mutta mun mielestä stressinhallintakeinot ja sen miettiminen, että voi apua olen stressaantunut jopa pahentaa tilannetta. Me kehitellään omassa mielessä monimutkaisia koukeroita ja unohdetaan olla läsnä hetkissä. Mä oon sitä mieltä, että tieto lisää tuskaa. Me märehditään omassa stressissä ja etsitään järkiperäisiä syitä stressille. Analysoidaan omaa ja usein muidenkin stressiä. Elämä pyörii pelkän stressin tai siitä eroonpääsemisen ympärillä. Jes, mahtavaa…

Eli, jos tästä halutaan löytää ongelma niin se taitaa olla meidän kyvyttömyys elää luonnollisen stressin kanssa ja erottaa se siitä, että ollaan äärirajoilla pitkään (=haitallista). Stressiin tarvii suhtautua neutraalimmin, eikä antaa sille niin älytöntä valtaa ja käyttää kaikkia voimavarojaan stressinpoistoon. Tuskin se mihinkään on lähdössä.

Stressiä pidetään ihan kamalana ongelmana ja se heijastuu syömiseen, treeniin ja palautumiseen. Ei voida punnita päivän lihoja, koska se nostaa stressitasoa ja alle 8 tunnin yöunillakaan ei kannata treenata koska et ole 100% levännyt ja keho stressaantuu rasituksessa. Etenkin, jos vedät treenin kovalla intensiteetillä. Stressi poistuu tankkaamalla runsaasti hiilihydraattia ja päiväunilla. Ja rauhallisella kävelylenkillä luonnon keskellä. Kukaan ei kehoita treenaamaan palautumattomalla kropalla (en minä ainakaan), mutta voisin väittää että kärpäsestä tehdään härkänen ja herkästi. Jos etureisiä vähän kiristää vielä seuraavassakin jalkatreenissä niin ei se ole epänormaalia. Tai se, että välillä on nälkä.

Treenin ja syömisen suhteen tää homma näkyy myös kärsimättömyytenä. Koko ajan yritetään vaan löytää uusi ratkaisu siihen, miten saatais tuloksia NOPEAMMIN. Ja, jos kehityskäyrä ei ole halutunlainen niin raivokohtaus on taattu. Ei keskitytä ikinä nykyhetkeen oltiin sitten salilla, syömässä tai hierontapöydällä. Teet kyykkysarjaa ja mietit jo mikä on seuraava liike tai mikä on optimaalisin ateria treenin jälkeen syötäväksi. Onko se 69 vai 71 grammaa riisiä. Vai pitäiskö koittaa tankkauspäivää tähän väliin. Ainut asia, mihin tarttis sillä hetkellä keskittyä viedäkseen asiaa eteenpäin on tasan se toisto mitä tekee. Keskittyä siihen oikeen todella kunnolla ja opetella tekemään se hyvin. Oli treenityyli mikä tahansa. Keskittymällä tekemiseen saa varmasti parempia tuloksia, kuin muuttamalla kuvioita koko ajan ja kyseenalaistamalla kaiken. Jos sun täytyy tai haluat pyytää joltain apua niin ota selvää, että ihminen on sellainen kenen näkemyksiin luotat, kenen arvoihin ja lupauksiin luotat. Ei tarvitse sitten kuin tehdä vaan.

Kärsimättömyys on kerta kaikkiaan käsittämätöntä tuloshakuisessa treenaamisessa/syömisessä. Kaikkihan nyt tuloksista tykkää, eikä kukaan voi sanoa että olisi ihan sama tuleeko niitä vai ei. Mutta, jos meet joka treenin jälkeen peilin eteen itkemään sitä ettei vieläkään näy mitään niin kyllä käy raskaaksi touhu eikä tule olemaan pitkäikäistä. Joka aamu puntarille ja loppupäivä mennään naama väärinpäin. Naiset haluaa pienen luvun ja miehet suuren. Sitten, kun haluttu lukema näkyy niin tavoite onkin seuraavan 5 kilon päässä tai mietitään, että laskiko/nousiko paino liian nopeasti. Lähtikö lihasta tai tuliko rasvaa? Sitten se stressaa. Kyllä mä oon tämän reitin itse kulkenut ja se ei lopu ennen kuin tykkää siitä mitä tekee. Ei pelkistä tuloksista.

Minkä takia joku olisi etuoikeutettu saamaan kovat tulokset äkkiä? Moni tekee töitä koko elämänsä ja yhtenä monista palkinnoista on myös se kivan näköinen kroppa. Naisilla kroppaihanne on näyttää fitness-urheilijalta tai kovalta crossfittaajalta. Ihanne on mennyt todella urheilulliseksi ja luonnollisesti se vaatii jotain. Esimerkiksi omistautumista urheilulle ja siitä nauttimista. Aikaa ja samojen asioiden toistamista. Ulkonäkö on sivutuote VAIKKA laji olisi niinkin ”ulkonäkökeskeinen” kuin fitness. Sillä aikaa, kun toinen haaveilee urheilullisesta ulkonäöstä niin joku toinen tekee asian eteen jotain. Liikunta ja urheilu on kuitenkin kaksi eri asiaa. Tekemällä kävelylenkkejä et voi saada lihaksikasta vartaloa. Et myöskään kolmen kuukauden salitreenillä. Kärsivällisyyttä siihen touhuun.

Jos me ollaan kyvyttömiä elämään tällaisten elämään kuuluvien, melko pienten stressitekijöiden kanssa niin miten käy, kun jotain suurta tapahtuu? Jos yrittäis nauttia näistä päivistä, kun kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Suuri ihopostaus: atooppinen ihottuma ja sen hoito

Tästä aiheesta oon saanut usean toiveen ja muutenkin paljon kysymyksiä. Teen moniosaisen iho-postauksen, jonka osa 1 käsittelee atooppista ihottumaa, urtikariaa ja yleisesti herkkää ihoa ja sen hoitoa.

Toivoisin teiltä lukijoilta omakohtaisia kokemuksia kommenttiboksiin, jolla olisi mahdollista auttaa muita atoopikkoja. Jos koet, että olet hoksannut jonkun toimivan jutun tai kaipaat vertaistukea niin kirjoita meille viesti. Atopian kanssa eläminen on ihan tarpeeksi kurjaa jo muutenkin eli kaikki keinot ovat tervetulleita.

Mulla on atooppinen ja muutenkin hyvin herkkä iho. Se on mun heikko kohta ja, jos teen mitään normaalista poikkeavaa niin ihosta sen näkee äkkiä oliko viisasta vai ei. Oon siinä mielessä onnekas, että mun kasvot ovat jääneet melko hyvin atooppisen ihottuman ulkopuolelle. Sen jälkeen, kun täytin 20 atopia muutti muotoaan ja siirtyi selkeämmin tiettyihin paikkoihin. Mun kasvojen iho on silti arvaamaton ja paikoittain hyvinkin kuiva. Huulet ja huultenympärysiho on erityisen herkkää aluetta. Kaula/niska on yksi pahimmista alueista, sitten tulee takaolkapäät, ranteet, kyljet, etureidet, alavatsa, peukalot ja tietysti kyynärtaipeet.

Herkkä iho kuvastaa varmaankin parhaiten mun ihoa. Urtikaria eli nokkosihottuma on jopa vielä raivostuttavampi vaiva, kuin atooppinen ihottuma ja sen ulkopuolelle kasvot eivät takuulla jää. Molemmat, sekä atooppinen ihottuma että urtikaria ovat olleet mulla vauvasta lähtien. Äidin mukaan molemmat huomasi jo ihan 2kk ikäisenä. Atopian poskilla olevasta punaisesta rososta ja urtikarian ns. ”kananlihasta”, mikä mulla oli koko ajan päällä. Iho oli muutenkin jo vauvana todella herkkä aina vaippojen merkistä lähtien. Hygienian kanssa oli oltava tarkkana ja vaippa oli vaihdettava välittömästi ja rasvattava sinkkivoiteella, jotta vältyttiin ihon ärsyyntymiseltä. Olinhan myös koliikkivauva ja koliikilla uskotaan olevan yhteys myös atopian kanssa.

Ravinnolla, ihonhoidolla, stressillä ja elintavoilla yleisesti pystyy vaikuttamaan paljon mutta kokonaan se ei ongelmaa poista. Herkkä iho on herkkä iho. Aina.

”Nokkosihottuma koostuu ihosta kohoavista, nokkosen polttamaa muistuttavista paukamista, joiden läpimitta vaihtelee parista millimetristä pariinkymmeneen senttimetriin ja jotka vaihtavat paikkaa ihoalueelta toiselle. Paukamat nousevat yleensä muutamassa kymmenessä minuutissa ja painuvat pois parissa tunnissa, kuitenkin aina 24 tunnin kuluessa.” Lähde: terveyskirjasto

Mulla on ollut vaikeita ja hyviäkin jaksoja ihon kanssa. On kokeiltu kaikki mahdolliset hoitokeinot ja listaan niitä tähän alle.

Perusvoiteet: Kosteuttavat perusvoiteet on atopian oleellisin hoitokeino. Voiteita on markkinoilla tuhansia ja niistä hyvien, itselle parhaiten sopivien vaihtoehtojen löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Ei helppoa ja myös muuttuvaa. Se mikä sopi lapsena ei ehkä sovi enää aikuisiällä. Näin ainakin omalla kohdallani. Osaava ihotautilääkäri pystyy lukemaan potilaan ihoa/oireita ja antamaan oikean ryhmän testivoiteita. Uskoakseni jokaiselta lääkäriasemalta silti annetaan testivoiteita ja niitä kannattaa hyödyntää. Perusvoiteiden kulutus atoopikolla on suuri ja kelan korvauksesta huolimatta taloudellinen satsaus. Toiselle sopii ohuet vesipohjaiset voiteet ja toiselle paksummat öljypohjaiset. Itse en allekirjoita sitä, että mitä kuivempi iho sen paksumpi ja rasvaisempi voide. En osaa antaa tähän yleispätevää ratkaisua, mutta jos voide tuntuu ärsyttävän ihoa niin laita vaihtoon. Itse en pidä kovin öljyisistä voiteista, vaikka iho olisi miten kuiva tahansa.

Atoopikot käyttävät perusvoiteita myös kasvojen ja vartalon pesuun. Tähän suositellaan melko poikkeuksetta Aqualan L tai Plus -voiteita.

ACO:n cano derm on tämän hetken suosikkini perusvoiteista. Talvi on niin rajua aikaa atoopikolle, että kovin moni tuskin pärjää ilman voiteita.

Tätä olen käyttänyt meikinpesuun. Kannattaa tutustua La Roche-Posay:n tuoteperheeseen tarkemmin.

La Roche-Posay

Tämän hetken suosikki perusvoiteista. ACO:lta löytyy nykään vähän kaikkea, mutta atoopikon kannattaa tutustua ja testata ainakin cano derm ja/tai mini derm (lapset).

ACO

Kortisonivoiteet: Apteekista ilman reseptiä saatavat kevyemmät kortisonivoiteet harvoin auttavat atoopikkoa. Jos iho on siinä kunnossa, että kortisonia tarvitaan niin ehdottomasti hakemaan resepti lääkäriltä ja jotain vahvempaa tavaraa. Kortisonivoiteita käytetään kuuriluontoisesti noin 2 viikkoa kerrallaan. Se, että voidetta laittaa silloin tällöin ei kovin hyvin auta eli kannattaa pitää säännöllinen rytmi voiteen levittämisessä ja puhtaalle iholle tottakai. Pitkäaikaisesta kortisonivoiteiden käytöstä on haittavaikutuksia, kuten ihon oheneminen ja arvet, jotka on mulla ainakin jo havaittavissa. Oon käyttänyt kortisoneja aivan liikaa ja tiedostan tämän. Siinä vaiheessa, kun iho on huonossa kunnossa niin sitä tekis mitä tahansa ja jos jääkaapissa on kortisonia niin varmasti sitä myös käytän.

Kortisonivoiteet säilytetään jääkaapissa.

Mulle paras kortisonivoide on ollut: Duocort ja myös ilman reseptiä saatava sibicort märkivään ihottumaan –> hyvä antibakteerinen kortisonivoide, mikä tappaa ihon bakteereja ja sieniä. Hyvä voide, kun tietää mihin käyttää.

Takrolimuusi-voiteet: Okei. Tää on melko hc-kamaa, eikä sovi kaikille. Voiteita käytetään vaikean atopian hoitoon ja yleensä silloin, kun muut hoitokeinot eivät auta. Voiteet ovat todella kalliita ja niitä tulee käyttää lääkärin määräyksestä, annostus ohjeen mukaan.

Takrolimuusi-voidetta levitetään ohuelti, ainoastaan hoidettavalle alueelle ja nämä ovat käytetyimpiä kasvojen ja kaulan alueen vaikeissa ihottumissa. Alkoholia ja UV-säteilyä suositellaan välttämään hoidon aikana ja syykin on varsin selkeä. Takrolimuusit aiheuttavat erittäin voimakasta poltteen tunnetta iholla ja räjäyttävät ihon lähes palaneeksi. Näin käy melko varmasti, jos lähtee juhlimaan tai ottamaan aurinkoa kuurin aikana.

Moni säikähtää voiteen aiheuttamaa ensireaktiota, johon kuuluvat VOIMAKAS kutina, polttelu ja punoitus. Kestää yleensä viikosta kahteen viikkoon ennen kuin alkaa helpottaa, joten kärsivällisyyttä. Itse ottaisin ainakin muutaman päivän saikkua, jos aloittaisin esim. protopicin käytön. Tiedän, että moni atoopikko käyttää protopicia kasvojen pahimmille aluille (esim. silmäluomet) päivittäin, ympäri vuoden eivätkä tule toimeen ilman. Takrolimuusi eroaa kortisonista siten, että se ei muuta ihon rakennetta. Ainoastaan poistaa tulehduksen ihosta.

Tämä on ollut tiettyihin aikoihin aivan pelastus. Nykyään en enää käytä protopicia ja alkuoireet ovat tosiaan niin järkyt, että aika pahaksi saisi mennä että uskaltaisin avata tuubin korkin.

Valohoito: Ultraviolettisäteilyä joko SUP- tai UVB:tä. Hoidot määrätään ja toteutetaan aina sarjoina, jolloin hoidossa käydään esimerkiksi 3 kertaa viikossa 5 viikon ajan. Valossaoloaikaa säädetään ihon kunnosta ja säteilystä riippuen, mutta kyse on sekunneista.

Valohoito on ollut mulla melko toimiva hoito, kun se on yhdistetty kortisoni- ja perusvoiteiden käyttöön.

Valohoitoon mennään ilman vaatteita, meikkejä tai muutakaan kosmetiikkaa ja laitetaan samantyyliset suojalasit päähän, mitä solariumeissakin käytetään. Kopissa seistään X-asennossa tarvittavan ajan ja sen jälkeen iho rasvataan hyvin. Teininä mulle oli todella kova paikka mennä kolmesti viikossa tällaiseen rulianssiin, kun oman vartalon kanssa oli muutenkin vaikeaa. Valohoitoon kuuluu myös lääkärintarkistukset.

Valohoidon hinta on n. 15€/krt ja jonkun kela-korvauksen siitä kyllä muistaakseni saa.

Sisäinen kortisoni: Jos mikään edellämainittu ei auta niin turvaudutaan hoitomenetelmään, mitä kukaan ei halua. Vaikeaa atooppista ihottumaa voidaan hoitaa lyhyillä sisäisillä kortisonikuureilla. Hoito auttaa nopeasti, mutta oman kokemuksen mukaan oireet alkavat melko pian uudelleen kuurin lopettamisen jälkeen. Itse olen syönyt kaiken kaikkiaan 4 kortisonikuuria atopian hoitoon.

Ruokavalio ja muut yliherkkyydet: Vaikka tämä on listan loppupäässä niin lähtisin aina liikkeelle ruokavalion muuttamisesta. Etenkin vanhemmat, joiden lapsilla on havaittavissa atooppisia oireita niin suosittelen lämpimästi! Pystytte mahdollisesti vaikuttamaan paljonkin siihen, miten lapsen atopia kehittyy vaikka poistamaan kukaan tuskin atopiaa vielä pystyy. Kun iho räjähtää ja raapiminen alkaa niin loppua ei kovin äkkiä näy. Raapimisen kontrollointi ei takuulla toimi ikinä, vaikka sitoisi villasukat käsiin ja viilaisi kynnet pehmeäksi. Kyllä atoopikko keinot keksii raapimiseen. 😉 Yksi kaveri kertoi raapineensa pankkikortilla kutisevaa ihoa, joten…

Erilaiset allergiat ja yliherkkyydet ovat takuulla tyypillisiä jokaiselle atoopikolle. Vaikka kuka sanoisi mitä maitotuotteiden, viljojen, sokerin ja makeutusaineiden välttelystä niin se on TAKUULLA erinomainen keino hoitaa atopiaa. Niin paljon, kun itsekin olen käynyt atopia-keskusteluja niin kukaan ei ole vielä sanonut etteikö tästä olisi merkittävää apua. Jos atopia-lapsille syötetään sokerijugurtteja, jäätelöä, karkkia ja mäkkäriä niin se tulee näkymään ja tuntumaan. Mulla hoidettiin ensimmäisen kerran vasta 13-vuotiaana ihottumaani ruokavalion avulla poistamalla pelkät maitotuotteet ja jo se yksinään teki järisyttävän muutoksen ihoon. Muistan kyllä sen, että oli yksi kovimmista jaksoista ikinä kun olin tottunut vetämään päivässä litran maitoa, litran jäätelöä, levyn suklaata jne. Päänsärkyä ja raivokohtauksia sokerikoukussa olevilta lapsilta luvassa, mutta se menee ohi. Samoin kutina ja tulehdukset rauhoittavat.

Mulla oireita aiheuttaa välistä ihan mikä tahansa, enkä kauheasti jaksa enää miettiä että mikäs tämä nyt on. Saatan olla stressaantunut, jolloin pelkkä hiussuortuvan kosketus kaulan iholle räjäyttää nokkosihottuman. Stressi on silti sellainen asia, minkä poistamisen miettiminen ainoastaan pahentaa asiaa. Stressi tulee ja menee ja, jos iho on herkkä reagoimaan siihen niin voiko sille edes mitään tehdä.. Kroonistunut stressi on asia erikseen ja sen poistamiseen on hyvä puuttua. Yleisesti kuitenkin asioiden paisuttelu, ylianalysointi ja spekulointi ovat kyllä myrkkyä myös iholle.

Karheat materiaalit, vetoketjut, korut, hankaava liike ja kaikki spraypulloista(paineella tulevat) suihkutettavat hajusteet ovat pahoja. Lämpötilan muutokset, hiki, suihku, sauna – tämä rulianssi saunaa lukuunottamatta (välillä koitan, mutta EI!) on välttämätön. Ihon puhtaana pitäminen on atoopikolle tärkeää, mutta vesi kuivattaa ihoa. Suosittelen nopeita ja melko viileitä suihkuja, ei kylvyssä lillumista tai kuumia suihkuja, ei ihon kuorintaa, itseruskettavia voiteita tmv. Ihon kuivaaminen pehmeällä pyyhkeellä, painelemalla (ei hankaamalla) ja hyvä perusvoide heti päälle. Suihkun jälkeen kutina on yleensä kova, mutta jos vaan malttaa sen 5-10min olla raapimatta niin helpottaa. Kostea iho hajoaa äkkiä ja sitä on ns. helppo raapia. Yritetään pysyä lujina tämän kanssa.

Mulla itsellä on ympärivuotisessa käytössä antihistamiini telfast.

Suoliston kunto, lapsuusajan antibiootit: Suoliston kunto on kaiken ydin. Suurimmalla osalla atoopikoista on vakaviakin suolisto-ongelmia ja ärtyneen suolen oireyhtymä on joka toisen ihmisen diagnoosi tänä päivänä muutenkin. Siitä huolimatta harva on valmis noudattamaan FODMAP:a edes testimielessä, vaikka se on ongelman keskeisin hoito. Se, kun ei ole todellakaan normaalia että vatsa toimii kerran viikossa tai 10 kertaa päivässä, tavara on aina vettä tai betonia, vatsa turpoilee, kerää kaasua ja on kipeä. Perehtymättä tässä tekstissä sen enempää IBS:ään niin suoliston kuntoonlaitto on erittäin oleellista iho-ongelmaisille. Ruokavalion rasvat kannattaa laittaa kuntoon asap, mikä ei tarkoita rasvan kanssa läträämistä vaan ennen kaikkea laatuun paneutumista. Omega3 ja oliiviöljy nyt ensimmäisinä mukaan kuvioihin.

Antiobioottikuurit tappavat myös suoliston hyviä bakteereja ja sekä iho- että suolisto-ongelmaisilla löytyy takuulla taustalta myös liuta antibioottikuureja. Atopia ei kenellekään antibiooteista tartu, mutta suoliston kuntoon se kyllä vaikuttaa ja sitä kautta vaikeuttaa atopiankin hoitoa. Etenkin turhien ja varmuuden vuoksi syötyjen antibioottikuurien syömistä tulisi välttää ihan aidon oikeasti! On myös tehty tutkimusta, että lapsuusajan tulehduksilla ja sitä kautta syödyillä antibioottikuureilla on yheys aikuisiällä todettuun metaboliseen oireyhtymään ja mitä useampia infektioita lapsi sairastaa sen selvempi yhteys on. Tiedä sitten, mutta en ainakaan ihmettele jos näin on.

Ei-lääkkeellinen hoito: Vähän väliä voidaan lukea kookosöljystä, sitruunasta, suolasta ja ruokasoodasta ihottuman hoidossa. Joissain tapauksissa varmasti toimii, jos ei ole ihosairautta taustalla ja kyse on perinteisestä talven kuivattamasta ihosta. Omalla kohdallani kookosöljyn levittäminen iholle on punainen vaate. Juttelin aikoinaan ihotautilääkärini kanssa ja ohje häneltä oli ehdoton ei ruoka-aineiden levittämisestä iholle, jos on ihosairaus. Se kannattaa ehkä jokaisen kuitenkin testata itse ja todeta hyödyt/haitat. Toisella voi toimia suolavesihoidot tai tiettyjen mausteiden käyttäminen, kun toisella taas ei. Itse olen pahimpina aikoina testannut myös edellämainitut, mutta uskon että ihon ollessa todella pahassa kunnossa ei ehkä tuloksetkaan näy halutusti. Jos nyt kokeilisin uudelleen niin tulos voisi olla erilainen. Paitsi kookosöljyn suhteen, koska sitä testasin eilen ihan tätä tekstiä varten ja ei…

Aikoinaan vaihdoin myös kaiken kosmetiikan luonnonmukaisiin vaihtoehtoihin, mutta luovuin tästä sittemmin. Kun päänahka oli pahassa kunnossa niin luonnonmukaiset pesuaineet olivat todella hyvä apu. Sittemmin saatuani ihon parempaan kuntoon olen lipsunut näistä jutuista ja palannut esimerkiksi meikkien kanssa omiin suosikkeihini. Ja ne eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Pyykit pesen aina hajustamattomalla pesuaineella, en käytä hajuvesiä tai hiuslakkaa. Hiuksia värjään ja käytän meikkiä, eikä ole tullut oireita. Pahimpina aikoina en tätä tekisi. Myöskään ripsipidennyksiä, mikroblading-kulmia tai minkäänlaisia kasvohoitoja en ole uskaltanut ottaa ihan siitä syystä että pelkään niiden aiheuttamia reaktioita. Ehkä turhaan, mutta kuitenkin.

Nykyään menen itse tunteen mukaan mitä tulee atopian kanssa elämiseen. Mikään ei yllätä ja tiedän, että oireet ovat riippuvaisia mun muusta elämästä, siitä mitä teen, syön ja millainen fiilis mulla yleisesti on. Jos potuttaa ja stressaa, en nuku kunnolla, en juo vettä tai syön paskaa niin tottakai se näkyy ja tuntuu ihon kunnossa. Jokaisen pakkausselosteen tutkiminen ja tosi pikkutarkka tekeminen stressaa aivan varmasti vaan enemmän ja hyöty voi olla prosentin sadasosa. Pyrin itse pitämään huolta isoista kokonaisuuksista ja siihen kuuluu juurikin terveellinen ruoka, hyvä hygienia, riittävä uni, vedenjuonti, suhteellisen positiivinen mieli, säännöllisyys monessa mielessä ja näin pois päin. 🙂