NFE 2017: BIKINI JA BODY. MISSÄ KISAAN ITSE?

Viikonloppuna saatiin nauttia Lahdessa upeista kilpailuista, kun lavalle kiipesi satoja kovan työn tehneitä kisaajia ja messuissakin riitti ihmeteltävää. Koko tapahtuma on kasvanut sellaiseksi, jota ei voi tai kannata missata mikäli fitness yhtään kiinnostaa. Me oltiin Juuson kanssa katsomossa molemmat päivät ja nähtiin kattavasti aika lailla kaikki. Molempien lavojen eteen ei toki yhtä aikaa päässyt, mutta anyway viikonloppu oli todella onnistunut. 6kk aikaa omiin kisoihin ja tässä vaiheessa alkaa oikeasti kisat olla jo lähellä. Vuonna 2014 dieettasin 7kk, mutta onneksi tilanne on nyt paljon positiivisempi monenkin asian suhteen ja kyllä mä meinaan ihan täysillä yrittää saada itseni lavalle. Hyvä fiilis kaikin puolin.

Bikini

Lauantaina BWLC tarjosi meille bikini fitnestä ja SM-kisa käytiin sunnuntaina päälavalla. Kyllä se alkaa olla jo sanomattakin selvää, että mitä bikini on tai mitä sen toivotaan olevan lookkia ja kehon linjoja myöten. Venäläistyylinen X-malli, naisellinen ja elegantti kokonaisuus ilman mitään ylimääräistä tilpehööriä jyrää tällä hetkellä. Finaalissa olevat naiset ovat kopioita toisistaan ja niinhän sen kuuluukin olla, jos kerta jotain linjausta halutaan ajaa eteenpäin. Silloin finaalissa ei voi olla 6 toisistaan poikkeavaa fysiikkaa ja lookkia vaan eron tekevät yksityiskohdat. Tuomarit joutuvat tekemään päätöksiä kuitenkin sen verran rivakkaan tahtiin, että lineupista erottuvat äkkiä samaa tyylilajia edustavat kisaajat. Sunnuntain bikini fitneksen SM-lavalla nähtiin useampikin tyttö, kenen sijoitus olisi taatusti ollut parempi oikeanlaisella lookilla; Bikinien mallilla ja hiusten värillä ei ole koskaan ollut yhtä paljon merkitystä, enkä mä ollenkaan väitä sen olevan huono asia.

Voitto Suomeen. Onnea Melina!
Numero 154 overall-voittaja, upea Nataly Lugovskikh. Numero 133 kuuluisi omasta mielestäni Wellnessiin(?)

Suomen overall – ei huono sekään! Voittaja oikealla.

Viikonlopun perusteella olen sitä mieltä, että kuten säännöissäkin nykyään sanotaan – ei bikini fitness vaadi raskasta kuntosaliharjoittelua. Tottakai siellä on kovaakin treenaavia yksilöitä, mutta ei sitä lihaksikkuutta voida mitenkään pitää osallistumiskriteerinä/edellytyksenä — pakaroita lukuunottamatta. Kyseessä on hyvin pitkälti kauneuskilpailu, jossa vaaleansisinisiä tai -punasia kolmio-biksuja, punaista tukkaa tai tatuointeja ei hyvällä katsota vaikka miten olis punttia nosteltu. Menestyäkseen on oltava valmis muuttamaan itseään kisapäivän ajaksi kriteereitä vastaavaksi, vaikka lavan ulkopuolella olisikin persoonallinen rokkimimmi tai vaikka omassa arjessa tykkäisi voidella huuliin vaaleaa meikkivoidetta niin lavalle kannattaa valita jokin muu sävy. Silikonitissit taas puolestaan ovat menettäneet lavalla arvoaan ja korostettunahan ne tekevät kokonaisuudesta aivan naurettavan näköisen. Muu kokoinaisuus menestyneillä kilpailijoilla on kuitenkin niin siro, ettei ilmapallot istu siihen ja lisäksi lajista yritetään koko ajan tehdä vakavastiotettavampaa. Vaadittavan kireystasonkin pystyi hyvin näkemään katsomosta ja sellainen kireys, jossa astuessa pakarat lohkeavat on liikaa biksuun. Terveen näköinen, hyvän mallinen ja väistämättä kaunis on oltava tässä lajissa, jos mitaleita haluaa.

Ylipäänsä voisi sanoa, että bikinikisaajan on oltava TODELLA kiinnostunut lajitrendeistä ja pysyttävä aallon harjalla koko ajan. Siellä oli edelleen vuoden 2012 innoittamia lookkeja kera hattarapilvien ja konnektoreiden, eikä näin kovatasoisissa kisoissa pärjää ilman trendien mukaista tyylitajua. Esiintyminen taas on mennyt hyvin eteenpäin ja siihen ihan selvästi panostetaan paljon. Bikinikisoja ei ollut oikeastaan lainkaan vastenmielistä katsoa, kun pornahtavuus on vedetty pienemmälle ja iso osa tytöistä näyttää jopa suloisilta. Oli tosi monta kaunista kisaajaa lavalla.

Body

Body Fitness taas ei ole saavuttanut vielä ihan bikinin kaltaista selvää linjaa. Nyt on ilmeisesti menossa murrosvaihe, jossa massamonsterit jää nuolemaan näppejään mutta ihan täydellisesti tämä ei kuitenkaan vielä toteutunut. Nyt täytyy ymmärtää, että jonkun kohtuuttoman iso selkä tai säikeiset pakarat eivät ole se mikä ratkaisee, jos kokonaisuus muuten huokuu sääntöjenvastaista toimintaa. Valmentajat voivat laittaa instaan lähikuvia valmenneviensa jäätävän kokoisista selkäfileistä ja ihmetellä tuloksia kera yhtä pihalla olevien kommentoijien, mutta viidenneltä penkkiriviltä katsottuna sijoituksia ei tarvitse ihmetellä tämän osalta lainkaan. Mä tykkään itsekin lihaksista ja melkein tekis mieli sanoa että mitä isommat sen parempi (ainakin kuvissa ja salilla), mutta on täysin omaa tyhmyyttään olla kunnioittamatta meidän kilpailusääntöjä täällä Suomessa ja verrata ulkomaan tasoon. Täällä ei toimita niin ja kenenkään Body Fitness -haaveita elättelevän ei tarvitse miettiä ettei lihas riitä, jos kaikki muu on kunnossa! Kansallinen menestys täytyy ansaita tai saada hyvällä mallilla, riittävällä lihasmassalla, kireydellä ja tyylitajulla. Kansainvälinen taso on sitten asia erikseen ja ammattiurheilu muutenkin, eikä siellä katsota kenen rusto on kasvanut ja miten paljon. Siihen saakka maassa maan tavalla.

Suomen overall. Voittaja vasemmalla.
Ben Weider mitalisteja
Ben Weider masters-voittaja

Body Fitness ei ole laji, jossa voi vaan pönöttää ja tehdä käännös oikeaan. Se vaatii lavan haltuunottoa tavalla, jossa tuodaan omaa fysiikkaa parhain mahdollisin tavoin esille. Pepputreenejä saisi kyllä useampi body-kisaaja myös tehdä, koska löysä ja/tai pieni peppu pistää silmään takaposeissa rajusti. Jos takamus jää aina löysäksi niin se tarvitsee lihasta, vaikka joku on mulle joskus väittänyt että offilla rasvaista pyllyä ei ainakaan saa treenata isommaksi. Silloin varsinkin sitä pitää treenata! Kovaa kireyttä arvostettiin tänä vuonna, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, ja toivottavasti tullaan arvostamaan jatkossakin. Silloin tämä laji eroaa tulevasta Wellness-sarjasta selvemmin senkin osalta ja löytyy jokaiselle kehotyypille sarja, jossa kilpailla. Mä en esimerkiksi usko, että itse enää pääsisin Body Fitness -voittajan kireyteen ilman että saisin olla itkemässä lääkärin luukulla. Joka tapauksessa, parhaimmillaan Body Fitness on aivan mahtavaa katseltavaa ja jotain mitä itse ihailen suuresti.

Viikonlopun jälkeen mulle on sanomattakin selvää oma lajini, Wellness. Bikini on täysin poissuljettu vaihtoehto ja kunnianhimoni vuoksi Body Fitness kireysvaatimuksineen myös. Wellnessin osalta epävarmuus lajikriteereistä, asennoista ja esiintymisestä toki tässä vähän mietityttää mutta toisaalta jos lavalle asti pääsen niin olisihan se hienoa olla mukana ”luomassa” niitä. Uskon, että Wellnessin pariin ajautuu kovia kisaajia ja kunhan homma saadaan polkaistua käyntiin, on meillä hieno uusi laji.

Omasta mielestäni Body Fitneksen, ja koko naisten kisojen paras kokonaisuus oli ehdottomasti Dina Kaspilla. Aivan ylivoimainen, vaikka ei overallia (ainakaan tänä vuonna) voittanutkaan. Nämä kuvat voisi vaikka liimata jääkaapin oveen! Body Fitness, kuten muutkin lihaserottuvuutta vaativat lajit kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan paikan päälle koska kuvia arvostellessa ei todellakaan pääse näkemään todellisuutta. Myös lavakarsima on ainakin mulle katsojana isossa roolissa, eikä mikään youtube-video vastaa katsomosta nähtyä tilannetta.

KUVAT

BODYNEWS

EASTLABS

MOTIVOITUNUT 365/365?

Mä oon ollut tällä viikolla päivittämässä FitFashionin instagramin mystorya ja oon pyytänyt teitä lähettämään kysymyksiä ja postaustoiveita. Tosi moni miettii motivaatiota ja vastailinkin videoiden muodossa lyhyesti siihen, että miten mä pysyn motivoituneena vuoden ympäri tai jaksan lähteä aikaisin aamulla treenaamaan tai syödä samaa ruokaa päivittäin. Tästä on puhuttu ja kirjoitettu monet kerrat, mutta edelleen aiheessa on puolia mistä ainakaan mä en ole tainnut kertoa.

Motivaatio laskee monella selvästi siinä vaiheessa, kun uutuudenviehätys katoaa ja tekeminen alkaa toistaa itseään. Toisilla se tulee eteen jo perjantaina ja toisilla 5 vuoden jälkeen. Ihminen kaipaa muutoksia ja uusia ärsykkeitä, jotta into säilyy mutta olisi myös tärkeää oppia nauttimaan ihan vaan siitä perustekemisestä tai ennemmin tehdä siitä normaalista elämästä mukavaa. Moni kenen tiedän elävän onnellisesti vaikkapa tätä kuuluisaa ”fitness-elämäntapaa” nauttii rutiineista ja tasaisesta arjesta, mikä saattaa olla tarkkaan aikataulutettua ja etukäteen suunniteltua. Luonne ja elämäntapa tukevat toisiaan, eikä fiilis heittele ääripäästä toiseen jatkuvasti. Eväiden tekeminen töihin on perusasia, treenaaminen ennen töitä tai töiden jälkeen on arkipäivään kuuluva itsestäänselvyys. Tottakai uudet treenivaatteet tai jollekin muutokset ruokavaliossa voivat tuoda taas yhdeksi viikoksi lisää intoa tekemiseen, mutta aika huteralla pohjalla ollaan vieläkin. On vaikea sanoa miksi toinen tykkää tuosta ja toinen tästä, mutta kyllä sen vaan aika nopeasti huomaa kenellä klikkaa salitreenin kanssa ja kenellä ei. Tai ainakin sen varmasti tuntee itse, että teenkö nyt jotain mitä voisin kuvitella tekeväni aina.

Mä en ole aina motivoitunut vaan enemmänkin sitoutunut ja halukas elämään tavallani. Pystyn ajatella tekemisiäni pitemmällä tähtäimellä ja se on kaikessa pitkäikäisessä touhussa tärkeää. En aio kirjoittaa siitä, että tottakai muakin väsyttää aamuisin ja tekee mieli herkkuja yms. On tärkeämpää ymmärtää se ero, että jokainen ihminen pystyy laihduttaa yhden kerran elämässään tai vetämään yhden kovan aamutreenin ja se on kiinni tahdonvoimasta. Kuitenkin, jos elämäntapa olisi kiinni tahdonvoimasta niin ei täällä kellään riittäis paukut elää ympäri vuoden terveellisesti. Mä en ole varustettu millään erityisen kovalla motivaatiolla tai selkärangalla vaan nimenomaan löytänyt elämääni asioita, joiden eteen on helppo tehdä töitä. Syöminen ja treenaaminen ovat molemmat olleet aluksi aivan puhdasta opettelua, joista on päästy pienin askelin tähän nykytilanteeseen. Elämäntapa ei ole sama asia kuin laihdutuskuuri tai kuntokuuri, eikä elämäntapaan liity ollenkaan samanlaista tahtojentaistoa, mielihalujen kanssa kamppailua tai itsensä kiskomista treeneihin. On takuulla vaikea ymmärtää, että miten joku jaksaa tehdä ”tätä” vuoden ympäri jos oma ajatus ”tästä” on 8 viikon kuuri.

En osaa eritellä sen tarkemmin miten tähän ollaan päädytty, mutta kuten sanottu niin ensimmäisestä kuntosalikäynnistä alkaen musta tuntui että löysin jotain mistä tulee mun juttu. Mulla ei ole 6 vuoden aikana tullut tunnetta, että haluaisin jotain muuta liikuntaa elämääni vaan olen halunnut etsiä mulle parasta tapaa käydä salilla ja treenata lihasta. Siinä on ollut ihan riittävästi hommaa jokaiselle vuodelle, eikä ole koskaan ollut tylsää. En ole kyllästynyt kanaan, kananmuniin tai riisiin missään vaiheessa ja ruokavaaka on mulle perustarvike keittiössä, enkä mieti sen olemassaoloa millään tavalla. Motivaatiota on tottakai lisännyt ajan saatossa onnistumiset, joita saan päivittäisellä tasolla hyvistä treeneistä, pitkässä juoksussa vaikkapa peilikuvan tai terveystilanteen positiivisista muutoksista ja satunnaisesti kehuista, kilpailuista tai erityisen hyvistä suorituksista. Kuitenkin se suurin tekemisen taustalla oleva syy on ollut alusta saakka jotain aivan muuta. Mä en käytä aikaani ja energiaani siihen, että kyseenalaistaisin elämäntapaani tai miettisin onko tässä mitään järkeä, palkitseeko tämä riittävästi tai jäänkö jostain paitsi. Mikäli koen jossain vaiheessa tämän ottavan enemmän kuin antavan niin toivon, että löydän jotain muuta sisältöä elämääni. Tällä hetkellä oon kuitenkin sellaisessa vaiheessa, että löydän ”tästä” jatkuvasti lisää uusia puolia ja ulottuvuuksia joihin haluan paneutua.

Usein ruoan ja liikkumisen ympärillä pyörivä ahdistus liittyy vahvasti laihduttamiseen ja voisinkin sanoa, että koko sana laihduttaminen meinaa saada mulla oksennusrefleksin aikaiseksi. Laihtumisella on niin valtava voima sellaisen ihmisen elämässä, joka kokee tarvetta laihtua ja se on pelottavaa. Täällä mun fitness-kuplassa elämäntehtäväni ei ole laihtua, eikä se olenko enemmän tai vähemmän hoikka ole mulle syy käydä salilla tai syy syödä/olla syömättä jotain. Mikäli syy syödä ja treenata olisi vain ulkonäkö niin kyllähän mäkin olisin aika päiviä sitten todennut tämän olevan kuolettavan hidasta hommaa siihen tarkoitukseen. Monen ruokavalion noudattajan ikuinen tavoite on laihtua ja mä ymmärrän, että se ei riitä motivoimaan kuin hetkellisesti. Likkumiselle ja syömiselle on löydettävä isompi tarkoitus, kuten omasta kehostaan oppiminen. Mä voisin myös veikata, että syy mun pitkäikäiseen sitoutumiseen on ollut se etten alunperinkään harrastuksellani lähtenyt tavoittelemaan laihtumista. Laihduttaminen ja laihtumisen ympärillä pyörivät ajatukset, tavat ja tekeminen on ihan älyttömän stressaavaa ja siitä on muuten vaikea päästä eroon. Laihduttaminen itsessään voi olla suuri riski motivaation lopulliseen kadottamiseen ja ainakin mulla huonoimmat fiilikset näiden vuosien aikana ovat tulleet aina silloin, kun koen pakottavaa tarvetta laihtua. Uskon ja tiedän, että tietyllä tavalla eläminen ympäri vuoden ei vaadi mitään sen ihmeellisempää kuin siitä elämäntyylistä nauttimisen ja kukaan ei voi nauttia laihduttajan elämäntyylistä. Eihän?

Täytyy myös muistaa, että jokaisen eteen tulee jatkuvalla syötöllä haasteita ja vaikka tuntuisi että omalle tielle olis osunut kaikki mahdolliset kuopat niin eteenpäin on mentävä. Mun kehotus on se, että haasteita täytyy vaan oppia sietämään ja löytää keinot nujertaa ne. Se vaatii myös vähän asennetta, enkä kaunistele totuutta kun sanon että kaikilla ei ole tämän asian suhteen ihan samanlaista sisua ja osa heittää hanskat tiskiin helpommin. Aina on joku, joka lopettaa, kun puntarin luku ei ole mieluinen tai tulee syysflunssa. Itse saan mielihyvää siitä, että vaikeuksista huolimatta teen jossain määrin tulosta ja jaksan nousta uudelleen. Mulla on ollut elämässäni monen asian suhteen tosi vahva never give up -asenne, eikä fitness ole jäänyt tämän ulkopuolelle. Jos ja kun mulle on tullut ongelmia vastaan, niin vaihtoehtona ei ole ”tämän” lopettaminen. Ainut olemassaoleva vaihtoehto on löytää keino siihen, miten ”tätä” pystyy tekemään mahdollisimman fiksusti siitä huolimatta että ongelmia on. Jos kyse olisi jostain mulle vähemmän merkityksellisestä asiasta niin lopettaminen ei varmaankaan olisi poissuljettu.

Koen myös, että treenaaminen on mulle kliseisesti terapiaa ja pään tuulettamista, mä treenaan voidakseni hyvin ja pitääkseni hauskaa. Joku toinen maalaa tai soittaa kitaraa. Vaikka mä miten paljon haluaisin antaa 5 varmaa vinkkiä siihen, kuinka motivoitua päivästä toiseen niin ei siihen ole olemassa ohjekirjaa. Eli en osaa vastata siihen että miten juuri salitreenistä tai tietyllä tavalla syömisestä saisi tehtyä itselleen sen oman jutun, mikä ei vaadi jatkuvaa ponnistelua. Uskon, että kaikille löytyy joku oma juttu ja sen etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Suunnitelmallinen/runsas/tarkoituksellinen/tulostavoitteellinen liikunnan harrastaminen ja tietoinen syöminen ei tarvitse olla kaikkien harrastus ja, jos tuntuu ettei niistä saa mielihyvää niin itseään on turha pakottaa tiettyyn muottiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että mikään harrastus tai asia elämässä ei ole sellainen mikä olisi aina kivaa.

Mä en yritä tekstilläni epämotivoida ketään, mutta en mä haluaisi että kukaan antaa elämästään vuosia sen miettimiseen miksei itse pysty tai onnistu tai nauti ”tästä”. Liikkuminen ja syöminen ovat tavallisia ja jokaisen ihmisen elämää koskettavia asioita, mutta kukin toteuttakoon niitä hyväksi kokemallaan tavalla. Se, että me ihaillaan jonkun ihmisen elämää, ulkonäköä tai asennetta ei tarkoita että meistä tarttis tulla tämän kopioita. Inspiroidutaan kyllä, mutta kukaan ei ole epäonnistuja jos ei pysty, halua tai yksinkertaisesti nauti asioista samalla tavalla. Mä ihailen ihmisiä, joiden koti on aina järjestyksessä ja siisti, hienosti sisustettu ja pöydällä on joka päivä vaasissa tuoreita kukkia. Olis mahtavaa nauttia siivoamisesta tai osata ajatella sitä jotenkin pitemmällä tähtäimellä. Vaikka olen opetellut käyttämään imuria ja osaan teknisesti siivota kylpyhuoneen niin en mä koe nauttivani siitä millään tavalla. Todennäköisesti mulla on kuitenkin vielä kokeilematta monta lähestymistapaa siivoamisen ja sisustamisen suhteen, joten toivoa ei ole menetetty. 😉