Fitness Classic 2017

Viikonloppuna oli fitnesskansan juhlaa, kun Helsingissä järjestettiin kevään kisat. Harmitti, ettei lähdetty paikan päälle katsomaan, mutta koko reissun hinta tuntui vaan liian suolaiselta. Syksyllä ehkä sitten uusi yritys!

Joka tapauksessa kisoja tuli seurattua aktiivisesti kotoa käsin ja päivitettyä kaikkia mahdollisia sosiaalisia medioita sekunnin välein. Sen lisäksi, että kisat nostattavat motivaatiotasot tappiin niin ne herättävät paljon ajatuksia noin muutenkin. Ajattelin kirjoitella tällaisen amatöörin lyhytanalyysin kisoista. En ole tuomari ja nämä ovat mielipideasioita, mutta tässä tulee oma näkemykseni.

Puhuinkin jo tänään snäpissä siitä, että mielestäni naisten lajeissa korostetaan koko ajan enemmän ja enemmän yleistä kauneutta, lookkia ja esiintymistä. Sitä, millaisen vaikutelman kisaaja antaa kun astuu lavalle. Täytyy olla säkennöivä! Se, että stressataan puuttuvaa takaolkapäätä tai hauiksen huippua ei ole merkityksellistä tällä tasolla – jos millään tasolla. Asiat tärkeysjärjestykseen ja kisoja ajatellen kokonaisuus ratkaisee. Ei yksi lihasryhmä.

Treenaamiseen ja oikein syömiseen panostetaan paljon ja kisoihin menee tonni tolkulla rahaa, mutta esiintyminen ja lookki ovat liian usein sinne päin. Tiedän kokemuksesta miten raskasta esiintymistä on harjoitella dieetillä ja miten vastenmielistä se on dieetin ulkopuolella, mutta sijoitukseen se vaikuttaa aivan varmasti miten siellä esiintyy. En suosittele laiminlyömään harjoittelua. On ikävää, jos kovan työn tulos jää näyttämättä koska asennot ja lookki hakee. Myös oman harjoittelunsa videokuvaaminen on erittäin opettavaista ja koreografia voisi olla hyvä suunnitella yhdessä valmentajan kanssa. Osaavalla valmentajalla täytyy todellakin olla antaa apuja poseeraukseen ja esiintymiseen! Se on niin iso osa lajia, että jos siihen ei saa laadukasta apua niin valmennuksen hinnasta voi raapaista osan pois.

Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.
Tässä toinen oikealta tosi kaunis lookki.


Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.
Voittaja Emmi. Kaunis ja hillitty lookki, sekä kaikin puolin nätti fysiikka. Esiintymistä käsittääkseni harjoitellut todella paljon ja huima kehitys muutenkin viime kisoista.

Bikini Fitness

Lajista yritetään koko ajan tehdä vakavastiotettavampaa ja siinä on onnistuttukin hyvin. Tietyllä tapaa seksikkyyttä tihkuva laji vaatii lookin, joka tasapainottaa kokonaisuutta. Jos kisaaja ylikorostaa seksikkyyttä lähes valkoiseksi blondatuilla korkkiruuvikiharoilla, vaaleanpunaisilla bikineillä ja tissien triplatoppauksilla niin lopputulos ei ole elegantti vaan pahimmassa tapauksessa tökerö. Maanläheiset värit ja selkeät linjat ovat avainasemassa – sekä tukassa että bikineissä. Tosi harvalle sopii metallivärit, puhumattakaan valkoisesta ja niiden osalta miettisin muutaman kerran. Massasta voi erottua monella tapaa.

Esiintyminen saisi mun mielestä olla tyylikästä, ei hilpeetä ja yliampuvaa käsien vispausta ja silmäniskuja. Raja on häilyvä, mutta aika selkeä kuitenkin. Keimaileva esiintyminen kuuluu lajiin, mutta kaikki aikuusviihteen puolelle menevä ei ainakaan omaa silmää miellytä ja oikeastaan vaan laskee pisteitä. Juurikin nämä silmäniskut tai jopa huulten lipominen kielellä, pakaroiden koskettelu yms. Kiitos ei.

Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.
Toimii!

Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.

Body Fitness

Sama sana maanläheisistä väreistä. Tumman punainen/sininen/violetti/vihreä, hiuksissa kevyt laine tai suora. Babyblue ja pink eivät sovi lavalle. Anteeksi rajuista mielipiteistä, mutta tätä mieltä olen. Huulimeikin kanssa suosisin ehdottomasti punaisen sävyjä sillä nude-meikki huulilla tekee oikeasti huuleettoman näköiseksi. Aivan, kuten liian eteenpäin työntyvät tekoripset sulkevat silmän, kun pupillia ei näy ja näyttää taas hassulta.

Bodyssa on ihan yhtä lailla tärkeetä kauneus ja säihke kisaajassa. Itse en suosisi tukkaa laitettavaksi kiinni, vaikka osalle se ihan sopiikin. Bodyssa, kun useimmiten lihasta on enemmän ja kroppa on tietyllä tapaa karskimman näköinen niin tasapainoittaisin sitä kasvojen ja hiusten osalta. Tukka auki, ei lettejä tai hääkampauksia, ei hiuskoruja tai sivukaljuja ja viimeistelty meikki. Kauhallinen naisellisuutta kireeseen ja lihaksikkaaseen kokonaisuuteen, mutta hyvällä maulla.


Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.

Asennot on Bodyssa ihan hemmetin tärkeitä. Hartiat alas, sormet rennoiksi ja vatsa sisään sivuasennossa. Liikkuvuutta täytyy olla, että saa kierrettyä yläkroppaa sivuasentoihin vaivattoman näköisesti. Asennosta toiseen vaihtaminen täytyy sujua sulavasti ja loksahtaa kerralla kuntoon. Ei hartioiden nostamista tai perhos-efektejä. Kukaan ei näytä lihaksikkaammalta nostamalla hartioita korviin.

Bikinien alaosan sivut TÄYTYY vetää ylös! Tosi yksinkertainen tapa parantaa omaa fysiikkaa ja se täytyy huomioida jo bikinien suunnitteluvaiheessa, että sivuissa on tarpeeksi materiaalia. Myös takaosan leikkaus on tärkeä, että peittää tarpeeksi mutta ei ole mallia vaippa. Bodyssa tissien tyrkyttäminen on mautonta (note to myself) ja implantit olisi suotavaa laittaa piiloon –> tarpeeksi iso kuppi. Tämäkin on sellainen todella pahasti silmäänpistävä juttu, mikä nyt ei vaan sovi lavalle. Pääsääntöisesti pienirintaisuus on kyllä vaan plussaa tässä lajissa, ellei niitä kannuja saa laitettua nätisti piiloon.


Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.
Koko kisan paras sivuasento. Luoja!


Kuva Bodymag.fi, kuvaja Tommi Mankki.
Lyhyen sarjan voittaja. Tosi makee malli! Junnukisaaja, huh.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Kirjoitin vuonna 2010 ylioppilaaksi ja lukion alusta asti mulle oli selvää mitä haluan tehdä. Yliopistoon lukemaan psykologiaa! Pänttäsin kirjoituksiin käyttämällä varmaa viimehetkentaktiikaa. Käytännössä siis viikko ennen h-hetkeä ympärivuorokautisia lukusessioita olohuoneen lattialla. Asuntoni oli täynnä kirjoja ja musitiinpanoja, ajatuskarttoja ynnä muuta sellaista. Jännitin aivan hulluna, mutta kirjoitin kuitenkin valmistautumiseeni nähden ihan hyvin L, L, E, M ja C. Pääsin lukiosta 9 keskiarvolla ja tein mielestäni todella paljon töitä numeroideni eteen. Tavoitteet olivat korkealla ja muutenkin tykkäsin tosi paljon olla koulussa. Siitä huolimatta se suorittaminen kävi raskaaksi.

Hankin psykan pääsykoekirjat, mutta jostain syystä paniikki valtasi mut matematiikan kohdalla. Vaikka mä olen aina ollut matemaattisestikin ihan ok oppilas niin sain kehiteltyä tällaisen ongelman. Toisinaan mulla on tosi hyvä itseluottamus ja sellainen fiilis, että selviän mistä tahansa mutta välillä nään omat kykyni täysin rajallisina. Silloin mä luovutin, pakko myöntää.

Se psyka sitten jäi ja päätin hakea oikikseen. Loistava idea – sehän olikin ihan selvää pässinlihaa. Asuin kesän pääkaupunkiseudulla ja kävin valmennuskurssia, mikä ei kiinnostanut tippaakaan. Mikään koko asiassa ei napannut ja tajusin hyvin äkkiä, että tämä ei tule olemaan mun ala ainakaan pääsykoekirjojen tai valmennuskurssin opettajien tarinoiden perusteella. Muistan vieläkin, kun siellä ollut miesopettaja kertoi keissistä, jota parhaillaan työsti ”Kyllä mä voin hetken aikaa kuunnella avioparin riitelyä ja laskuttaa siitä 8 tonnia”. Ööö, okei. Toinen tarina oli se, kun hän oli tilannut kotiinsa uusia huonekaluja joita huonekalufirman miehet tulivat kokoamaan samalla, kun hän itse siemaili punaviiniä ja katseli sitä vierestä. Kolmas tarina oli kaiken huippu nimittäin hän jättää kuulemma aina uuden bemarinsa sakkopaikalle oven eteen koska se on pikkurahaa se.

Olin aivan järkyttynyt siitä miten tosissaan moni muista hakijoista oli, siitä että kirjat piti valmennuskurssin mukaan lukea 8-13 kertaa läpi ja siitä miten muut kertoivat soutavansa veneellä mökille, jonne äiti tuo kerran viikossa ruokaa. No tottakai tosissaan täytyy olla, jos meinaa sisään päästä, mutta tuli siinä pieni alemmuuskompleksi. Mä en olisi pystynyt tuohon ja se, että piti suoraan kirjoitusten jälkeen jatkaa äärettömän haastavaa luku-urakkaa ei onnistunut multa. Luovutin TAAS, mutta koska 1500€ kurssi oli mulle maksettu niin eipä siinä voinut muuta, kun pokkana väittää että hyvin menee. Tuohon aikaan aloin myös ensimmäisen kerran laihduttaa ja purkasin kai oloani siihen. Ihan mielenkiintoista näin jälkeenpäin analysoida tuotakin. Jos kaikki muu menee päin helvettiä niin laihduta. Ei oo muuten ratkaissut ikinä ongelmia.

No enhän mä tietenkään päässyt sisään ja sen jälkeen tein töitä. Hain myöhemmin Vaasan AMK opiskelemaan kone-ja tuotantotekniikkaa, koska sillä tavoin sain jäädä kotikaupunkiini mikä toimi silloisena tekosyynäni. En tienny alasta yhtään mitään, mutta pääsin sisään. Osoittautui, että opinnot olivat pitkälti pelkkää matematiikkaa ja/tai fysiikkaa vähän eri nimikkeillä vain. Ja tämän vuoksi olin sitten jättänyt hakematta kouluun, minne oikeasti halusin. Jepulis… AMK:n ohella pystyin treenata hyvin ja valmistauduinkin kisoihin silloin. Koulu ei vaatinut alkuun kauheasti panostusta ja suoritin sitä melko hyvin arvosanoin vasemmalla kädellä. Muistin asiat ulkoa, mutta pienintäkään halua oppia ei ollut. Kaikki fokus oli kisoissa ja ylipäänsä olin ihan sekaisin kaikesta uudesta mitä se toi mukanaan. Mitä pitemmälle opinnot etenivät, sen vähemmän homma jaksoi kiinnostaa. Eli kävin pari vuotta tuota koulua ja lopetin. Kaiken kaikkiaan tuo on ollut sekavaa aikaa ja mun täytyy myöntää, että se ensimmäinen kisadieetti naurettavan pienillä kaloreilla ja järjettömillä treenimäärillä sai aikaan sen etten edes muista näistä vuosista juuri mitään. Muuta, kuin sen että rima on alentunut koko ajan sen suhteen mitä itseltäni vaadin.

Oon tehnyt kaikenlaisia töitä ihan 13-vuotiaasta asti, kun äiti pakotti mut kesätöihin tienaamaan omat rahani. Useamman vuoden oon ollut palkkatöissä, mutta toiminut nyt reilut pari vuotta toiminimiyrittäjänä mikä on avannut mun silmät monessa mielessä. Uskoisin, että haluan olla aina yrittäjä. Pidän siinä monesta asiasta, vaikka tietysti huonojakin puolia on. Yksi mun suurimmista tavoitteista elämässä on olla vapaa ja tehdä työtä mikä on osa mun elämäntapaa. Jos se tarkoittaa sitä, että elän kädestä suuhun niin sitten se on niin. Ei mikään ongelma sekään. Mulla ei ole, eikä ole koskaan ollut euroakaan velkaa ja kallein omistamani tavara on iPhone7+. Ainut mihin tarvitsisin enemmän rahaa on mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Raha on mulle välttämätöntä, kuten muillekin mutta mun kuukausittaiset menot ovat aika minimaaliset ja niitä voisi supistaa vielä vaikka miten paljon. Jos mulla on varaa niin ostan vaatteita ja käyn hierojalla, kampaajalla, ostan kalliita meikkejä yms. Mutta, jos joskus ei ole varaa niin en osta. Tietenkään.

Mulle on silti TODELLA kova pala se, ettei mulla ole tutkintoa yliopistosta ja sivuutan mielelläni aiheen aina, kun mahdollista. Suomalaiseen tyyliin arvostan koulutusta, vaikkakaan en pidä sitä ensisijaisen tärkeänä elämässä. Kärjessä se silti on ja tiedostan, että haaskaan opiskeluun suotuja lahjojani kun en tee asialle mitään. Haluan siis opiskella siitä syystä, että Suomessa siihen on mahdollisuus ja sen avulla pääsen lähemmäs sitä mitä haluan ja saavutan yhden unelmani. Vapaus, josta aikaisemmin mainitsin ei voi koko aikaa olla (opiskelu velvoittaa läsnäöloon yms.) numero yksi, mutta se on tavoite tulevaisuudessa.

Enhän mä voi mitään katua, koska pienikin asia elämässä toisin olisi todennäköisesti muuttanut tyyliin kaiken. Joten asiat ovat menneet näin syystä – Niin mä uskon. Oon päässyt tekemään kaikenlaista superhienoa ja ennen kaikkea saanut kulkea tän matkan kohti parempaa minää. Lisäksi mun asiakkaat ja työ, jolla voi vaikuttaa ihmisten elämään on ollut jotain sellasta mikä on voimaannuttanut mua todella paljon. Siitä on tullut aivan selkeästi osa mua ja mun identiteettiä.

Psykologia on tasan ainut opintoihin liittyvä asia, mikä herättää mussa voimakkaita tunteita ja jos mun täytyy sanoa mikä vois olla mun elämän hienoin saavutus niin sisäänpääsy ja valmistuminen olis takuulla yksiä sellaisia. Mä en tiedä mikä on se tarkka työ mitä haluan joskus isona tehdä, mutta se liittyy kyllä ihmismieleen. Oikeuspsykologin työ sisältää paljon sellaista, minkä koen itselleni tärkeäksi mutta sen haastavuutta voi tuskin tässä vaiheessa edes kuvitella. Mutta jotain tuohon suuntaan kuitenkin, jos kysytää ajatuksia tällä hetkellä. Siihen nähden koen myös, että ikä ja elämänkokemus ovat valttia mikäli työ tulisi joskus vuosien päästä olemaan tuollaista.

Mä oon niin monta kertaa luovuttanut jonkun aisan suhteen vaan sen takia, etten ole ollut ihan varma osaanko. Pelännyt just sitä, etten ole riittävän hyvä tai jopa paras. Kuten näistä uusimmista teksteistäni on toivon mukaan käynyt ilmi niin en pelkää enää niin paljon epäonnistua ja se tulee olemaan viimeinen syy miksi jätän jotain tekemättä. Tulen yrittämään parhaani kullakin hetkellä ja se mitä siitä seuraa otetaan vastaan. Sekä hyvät että huonot puolet. Totuushan on kuitenkin se, että vaikka miten innoissani olenkin niin mua pelottaa etten pysty tähän urakkaan. On muutenkin välillä ihan luuseri-olo tästä koko opiskeluun liittyvästä teemasta, että tuppaa vähän negatiivisia tunteita pintaan. Voisin silti väittää, että olen nyt saanut ihan riittävästi panostaa urheiluun ja muodostanut siitä elämäntavan joten nyt täytyy alkaa irtoomaan aikaa muillekin jutuille. Ihmiset opiskelee lääkiksessä ja kilpaurheilee samaan aikaan.

Tällä hetkellä on käynnissä haku kouluihin, mutta itse tähtään vuoteen 2018. Lukiosta on sen verran aikaa, että mun on otettava haltuun koko psykologian oppimäärä tilastomatikkaa unohtamatta. Aineiston aika tulee lähempänä, mutta kaikki aika on käytettävä hyödyksi. Vuosi ei ole pitkä aika, mutta silti niin pitkä aika että siinä saa tehtyä vaikka mitä. Nollasta ei toki tarvitse lähteä liikkeelle ja uskon että mulla on melko hyvin asiat muistissa. Oon ollut sisäisesti motivoitunut ja ymmärtänyt hyvin lukemani. En maalaa piruja seinille, mutta mä todella toivon ettei tuu mitään dramaattisia muutoksia elämään vuoden aikana.

Nyt on siis asia minkä eteen saan ja haluan tehdä töitä. Koen myös olevani valmis näihin opintoihin, kun elämä on muilta osin hallinnassa ja olen kypsempi. Kouluun pääseminen ei tietenkään ole millään lailla itsestäänselvää ja olen asennoitunut siihenkin, että hakukertoja tulee useampi. Superisti silti raivostuttaa se, että menin ottaa koulupaikan vastaan myös 2014 ja sen vuoksi menetän tässä haussa ensikertalaisuuden. Mahikset päästä sisään tippuu, mutta jos mä alan kääntää kaikkia kiviä ja kantoja niin tekosyitä alkaa taas äkkiä löytyä. Joka vuosi sinne kuitenkin pääsee myös ei-ensikertalaisia, joten mahdotonta sekään ei ole. Prosentit on pieniä, mutta sille minä en voi mitään. Täytyy vaan tehdä parhaansa ja se riittää mihin riittää. Tää tulee siis varmasti olemaan mulle ihan kisadieettiin verrattava projekti, mutta onneks oon treenannut sitäkin. Mähän sanoin, että jotain hyötyä siitä on ollut! Mikään ei ole turhaa ja kaikki vie jollain lailla eteenpäin. Tiedän, että mulla on kyky panostaa ja laittaa itseni likoon, joten odotan sitä nyt itseltäni tämän asian suhteen. Sitä kuuluisaa omistautumista siis, mutta järjen ääntä unohtamatta. Ettei lähde homma lapasesta.

Vaikka nyt on aikaista niin olisin ERITTÄIN innoissani, mikäli Vaasasta löytyisi lukupiiri tai lukukaveri mulle. Prepattais meidät huippukuntoon panostettais tähän hommaan kunnolla. On tärkeää, että olet motivoitunut ja päämäärä on, että molemmat pääsevät sisään. Itse meinaan hakea Turku-Helsinki-Tampere -haussa ja toiveena olisi päästä Turkuun sisään, vaikka Jyväskylässä arvostettais mun todistusta eniten. En halua silti tehdä kompromissia tässä asiassa, koska opinnot kestävät vuosia ja haluan suunnitella elämääni eteenpäin myös muilta osin. Ja, jos oikeen hankalaksi menee niin saatan palkata itselleni matikanopettajan, että kykenevät voivat ilmoittautua siihenkin. Heh. Valmennuskurssi on vielä mietinnän alla. Se vaatii järjestelyitä, mutta todennäköisesti voisi olla sen arvoinen.

Jos lukijoissa on psykan valmennuskurssin käyneitä niin millaisia kokemuksia teillä on?

Onko lukijoissa psykan opiskelijoita tai hakijoita?

Millaisena kuvailisitte luku-urakkaa ja millaista opiskelu koulussa on ollut?

Kuulisin todella mielelläni. 🙂

Oikea ja väärä, hyödyt ja haitat

Ihan sama mitä me lähdetään tekemään niin meillä on kova tarve onnistua heti ensimmäisellä yrittämällä. Ja juuri tästä syystä uusien asioiden opettelu onkin vähäistä, monesti vaan pakon edessä tapahtuvaa…koska enemmän kuin yhden kerran kokeiluun meillä ei useinkaan riitä mielenkiinto. Plus, että oppimisen edessä joutuu nöyrtyä. Täytyy myös olla varma, että päätös on oikea eikä se kaduta myöhemmin. Siitä ei saa aiheutua harmia. Ihmisillä on paineita valita oikein ja tietää mitä he haluavat elämältä. Aivan, kuin virheisiin ei olisi varaa ja seuraukset olisivat aina kohtalokkaat. Virheiden tekeminen sitä paitsi, on usein merkittävin steppi kohti parempaa huomista.

Aivan mikä tahansa hyvä asia elämässä vaatii ja tuo myös mukanaan kääntöpuolia. Me halutaan omakotitaloja, vatsalihakset ja työ josta saa paljon rahaa, etelänmatkoja. Entä kolaamista, haravointia ja rikkaruohoja, tarkasti punnittuja aterioita, 60-tuntisia työviikkoja ja turistiripulia? Se on ihan sama mitä valitset niin joudut kamppailemaan jonkun haasteen kanssa. Vaikeuksien voittaminen on silti se mikä ruokkii meidän hyvinvointia. Tunne siitä, että selviää mitä tahansa elämä tuokin eteen. Ripulista tuskin voi oppia nauttimaan, mutta pihatöistä, työnteosta ja terveellisestä elämäntavasta kyllä voi. Vaikka se ei olekaan aina pelkkää ruusuilla tanssimista niin se on kehittymistä ja vie sua kohti tavoitettasi. Jos joku asia on sulle oikeasti tärkeä niin teet mitä tahansa sen eteen.

Ihminen, joka väittää tai uskoo olevansa aina oikeassa on heikko ja epävarma. Vastuunotto on älyttömän tärkeää, mutta melko harvinaista. Lapset eivät tiedä mitä se tarkoittaa, mutta eivät kyllä aina aikuisetkaan. Jos olet tehnyt virheen, pyydä anteeksi mikäli jollekin aiheutui siitä haittaa ja lisäksi käy itsesi kanssa läpi miksi näin kävi. Jos löydät itsesi tilanteesta, jossa toistat jälleen samoja virheitä niin oppi ei tainnut mennä perille. Tee se tällä kertaa paremmin, rehellisemmin ja selkeämmin. Useinhan ihmiset keskittyvät huomattavasti enemmän muiden heikkouksiin ja ongelmiin, kuten me kaikki tiedämme. Vedetään johtopäätöksiä pikkasen liian herkästi ja viisastellaan asioista, joista ei juurikaan itse mitään tiedetä. Tämän sijaan pääpaino kannattais siirtää ihan niiden omien soppien keittoon ja puida vaikkapa sitä asiaa, että mikä saa puuttumaan toisten ihmisten asioihin. Kun mulle itselle se ei mene jakeluun.

Meidän tekojen taustalla on paljon asioita, jotka täytyy kaivamalla kaivaa esille mikäli ne tahtoo nähdä. Mikäli haluaa löytää omat vahvuudet ja heikkoudet, olla hyvä itselleen ja muille. Täytyy olla pokkaa erehtyä niin pääsee eteenpäin. Jos mietin itseäni +3 vuotta takaperin niin paljon on muuttunut. Mielestäni olen kypsynyt valtavasti, mutta vain siitä syystä että halusin näin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, jos tavoite oli olla millään lailla onnellinen. Mussa oli liikaa piirteitä, joita en siedä muissa ihmisissä joten miksi olla sellainen itse? Tämä herääminen oli seurausta yhdestä kivuliaimmista asioista elämässäni, mutta miten ollakaan…se johti elämäni hienoimpaan asiaan. Sateen jälkeen paistaa aurinko.

Mulle on käynyt monet kerrat niin, että olen luullut haluavani jotain mutta loppujen lopuksi en olekaan. Päämäärä on kiinnostanut, mutta ei matka sinne. Toisaalta olen tehnyt useampia valintoja, jotka ovat osoittautuneet hetken mielijohteeksi. Varmasti myös jättänyt tekemättä asioita, joilla olisi ollut paljon tarjottavana. Ajankohtainen esimerkki voisi olla vuokraamani kiva toimistotila ehkä Vaasan parhaalta alueelta. Mun oli tarkoitus olla siellä 24/7 ja tehdä tehokkaasti töitä, kuunnellen spotifyn acoustic covers -listaa. Toimi hetkellisesti, kun oli joulun jälkeinen sesonki. Töitä oli paljon ja pää hajosi kotona niitä tehdessä. Sotkua joka paikassa ja oli äärimmäisen stressaavaa tulla kotiin suoraan työpöydän (=ruokapöytä) ääreen. Rehellisesti sanottuna toimiston kanssa oli hankalaa, koska se ei ollut matkan varrella siihen nähden missä pääsääntöisesti työskentelen. Jouduin varta vasten ajamaan sinne, etsimään parkkipaikkaa parhaillaan 20min ja pian olikin jo kiire seuraavaan paikkaan. Vasta, kun pääsin vauhtiin täytyi jo mennä. Siitä oli enemmän vaivaa kuin hyötyä ja se ainoastaan heikensi mun ajankäyttöä. Joten irtisanoin sen. Nyt kärsin seurauksista ja joudun roudata kaikki sinne ostamani huonekalut kotiin. Kotiin, jossa ei ole ensimmäistäkään vapaata neliötä. Se on silti pientä ja kyllä asiat järjestyy. Onneksi en ostanut sinne laminaattilattiaa, mikä kävi aluksi mielessä. Heh.

Maksimihyöty on tämän päivän massiiviongelma, eikä juuri mitään voi tehdä vaan tekemisen ilosta. Täytyy tietää mahdollisimman tarkkaan mikä on teosta saatava hyöty. Voiko sillä rikastua? Jos tutustun tuohon ihmiseen niin voiko hänestä olla hyötyä minulle? Monesti se teosta saatava palkinto on ihan niinkin yksinkertainen, kuin hauskanpitäminen, uusien suhteiden luominen ja itsensä kehittäminen. Ne kuulostavat tylsiltä ja aineettomilta, eivätkä sen vuoksi houkuttele. Hyödyn täytyy mielellään olla numeroita tai tavaroita. Oman osaamisalueen laajentaminen tai jatkokehittäminen saattaa kuitenkin olla taloudellisestikin fiksuinta mitä voi tehdä. Se ei vaan näy heti. Nykypäivän ihminen, minä mukaanlukien, ei jaksa edes radiota kuunnella parin mainoksen verran tai katsoa yli 10sek pitempiä videoklippejä. Koko ajan täytyy tapahtua ja mielellään monta asiaa yhtä aikaa. Kärsivällisyyttä ei kovinkaan moneen juttuun löydy.

Hyöty voi myös monesti olla se, että me opitaan tekemään asioita tehokkaammin tai järkevämmin. Säästetään aikaa, rahaa, hermoja, terveyttä, energiaa. Uskon, että moni on mun kanssa samaa mieltä kun väitän, että oppiminen palkitsee aivan hulluna. Sen jälkeen voi olla ylpeä itsestään ja voida paremmin. Oppiminen on prosessi ja se on suurempaa aaltoliikettä, kuin satunnainen turistiripuli. Tulee useampia kokeiluja, onnistumisia ja pettymyksiä kun opettelet rakastamaan terveellä tavalla, toivut menetyksestä tai hoidat terveyttäsi. Elämä heittelee ja välillä ei ehkä ole muuta vaihtoehtoa, kuin selviytyä. Käytetään siis hyödyksi kaikki se aika, kun on vielä muitakin vaihtoehtoja jäljellä.

Hyvä esimerkki terveys-skenestä on suolisto- tai aineenvaihdunta-ongelmien parantaminen. Molemmat vaativat paljon voimavaroja, opettelua, kokeilujaksoja, rajoitteita, rahaa, oppia ja erehdystä. Sekä ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Tulokset eivät todellakaan näy heti, jos haasteet ovat suuria. Se, että jättää ruokavaliosta sipulin ja kaalin pois ei vielä monen elämää pelasta. Se, että kaikki hedelmät ja vihannekset kypsentää voi tehdä jo vähän suuremman muutoksen.

Oon analysoinut tätä omaa parantumisprosessiani ja voisin väittää tässä vaaditun kärsivällisyyden olleen avainasemassa. Oon kokeillut monia juttuja, joista osa on vienyt mua selvästi eteenpäin ja joillain olen onnistunut ottamaan takapakkia. Oon ollut turhautunut ja surullinen, mutta en ole heittänyt hanskoja tiskiin. Ymmärsin jo ongelman alkuvaiheessa, ettei tämä ole kahden viikon kuurilla hoidettava vaiva. Ruokavaliossa pysyminen tai oikeastaan ruokavaliolle mahdollisuuden antaminen on tärkeää. Ei voi syödä silloin tällöin suunnitelman mukaan ja odottaa parannusta. Ei voi muutenkaan syödä mitä tahansa tai välttämättä sitä mitä muut, silloin kuin muut ja sen verran kuin muut. Mitä tarkoittaa, kun kroppa ei ihan oikeasti toimi? Ne tietää, jotka tietää. Yleisiä ongelmia ovat nämä molemmat, mutta harmittavan moni jää tilanteen uhriksi vaikka paljon olisi tehtävissä.

Vain kokeilemalla voit oppia, etkä voi siltikään tarkalleen tietää mikä on tekemisen summa.