KEVENNYSTÄ TREENEISTÄ

Viikonloppu vierähti Uudessakaupungissa Juuson perheen luona ja rentouttavan hengähdyksen sijaan meillä riitti kyllä ohjelmaa jokaiselle minuutille. Mutta ei se mitään, ainakin vähän eri maisemat ja ihmiset ympärillä. Niin kauan, kuin läppäri kulkee mukana niin töitä pystyy tehdä paikkakunnasta riippumatta vaikka koitankin pyhittää sen yhden päivän viikossa täysin muille asioille (kohtalaisella menestyksellä). Mulla tulee jouluun mennessä 9 ihan täyttä viikkoa sekä arkipäivien että viikonloppujen suhteen ja vuodenvaihteen jälkeen tuskin helpottaa. Kun selailin tuossa kalenterista ensi viikon aikataulut niin en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. 😀 Alkuviikko menee Helsingissä, jossa on A-lehtien kuvauksia ja Influencers Night sekä valmentajan tapaamista ja treenaamista luvassa. Vuokrasin Airbnb-asunnon ja katsotaan käykö tällä kertaa parempi tuuri kuin viimeksi. Silloin tuholaismyrkyttäjät tulivat asuntoon omilla avaimillaan aamulla, kun meillä oli hädin tuskin vaatteet päällä ja häätivät meidän asunnosta.

No joo, mutta työstä kun puhetta oli niin ensi viikolla tosiaan alkaa kaksi uutta asiakasta ja täytyy myös tehdä kolmelle sitä seuraavalla viikolla alkavalle ohjeet valmiiksi, päivittää vanhojen asiakkaiden ohjeet, sitten olis 10 ohjausta viikonloppu mukaanlukien ja kisabikinien suunnittelupalaveri Tampereella. Lisäksi Juuso on koko viikon Oulussa työreissulla, että auttavat kädet ruoanlaitossa ja kotihommissa jäävät saamatta. Huhhuh, kunhan tästä selviän niin…seuraavalla viikolla saan olla edes kotona. Positiivinen ongelmahan tämä on ja hyvää on ehdottomasti myös se, että tuttujen asiakkaiden kanssa työ on niin vaivatonta ettei työkuorma tunnu ylitsepääsemättömältä. Tänä viikonloppuna ohjaaminen onnistui myös Uudessakaupungissa loistavissa puitteissa Total Gymillä. Kiitos vielä siitä, ei voi muuta kuin arvostaa avokätisiä ihmisiä joille muiden hyvä ei ole itseltä pois.

Mä treenaan itse normaalisti kahdesti päivässä, pitäen toki viikoittaiset lepopäivät, mutta joka tapauksessa salitreenejä tulee paljon ja viikon aikatauluttaminen on isossa roolissa. Lisäksi nyt dieetillä teen jonkin verran treenin jälkeistä aerobista mikä taas nostaa sitä mun kertaluontoisen salikäynnin aikaa. Kerroinkin teille aikaisemmin tällä viikolla, että viettelen nyt kevyempää jaksoa mitä kaipasi erityisesti mieli. Toki myös kroppa on joksenkin väsynyt, mutta ei mun mittapuulla mitään mainittavan arvoista väsymystä kuitenkaan. En silti halua odottaa, että sellainen tulee ja kyllähän tuossa loppuvaiheessa kovaa treenijaksoa alkoi vaivata mielenkiinnottomuus mikä taas vaikuttaa itse treenisuorituksiin. Tai ainakin mun fiilis treeniä kohtaan oli melko negatiivinen, eikä pää ollut mukana kuten toivoisin sen olevan. Siispä vihellys pilliin ja treenimääriä alas hetkeksi.

Kevennys tarkoittaa mun kohdalla tällä kertaa sitä, että treenejä tulee huomattavasti vähemmän 10-14 päivän ajan, mutta treenaan kuitenkin ihan normaalilla intensiteetillä. Tuplatreenejä tehdessä mun aamutreeni on yleensä aina kovempi kuin iltatreeni, jossa päivän aikaisempi rasitus alkaa jo vähän tuntua ja muutenkin töiden jälkeen treenaamaan ei ole mun suosikki. Jaksan vetää tietyn aikaaa liekin kuvat silmissä, mutta huomaan kyllä kun tekeminen alkaa hyytyä ja tekis enemmän mieli jäädä kotiin kuin lähteä salille. Noin yleisesti ottaen kuitenkin palan halusta päästä treenaamaan. Tällä viikolla fiilis on ollut aivan älyttömän hyvä ja tunnen selvästi miten näinkin lyhyellä aikavälillä mieli virkoaa ja kroppa toipuu fyysisestä stressistä. Nukkunut en ole oikeastaan yhtään sen enempää ja mulle on tärkeää olla viimeistään seiskalta ylhäällä, ettei päivä mene hukkaan. Tiedän, että unen merkitys ihan kaikkeen on suuri mutta mä en vaan koe tarvisevani kovinkaan pitkiä yöunia. Kun nukun niin nukun sikeästi eikä mua väsytä päivisin, joten niin kauan kuin tämä tuntuu hyvältä niin sillä mennnään. Tykkään huomattavasti enemmän olla hereillä.

Kevennystyylejä on monia, eikä mikään niistä ole sen enemmän tai vähemmän väärä. Levolle on tarve jokaisen treenaajan kohdalla, mutta se milloin ja miten, täytyy oppia tunnistamaan. Kokeilemalla erilaisia keventämisen tyylejä opit mikä sopii sulle parhaiten. Se riippuu ihmisestä, siitä mistä sitä lepoa tarvitsee ja miten edeltävät treeniviikot on tehty. Selkeästi voimahakuinen harjoittelu sisältäen mahdollisesti ykkösmaksimeidenkin testailua on hermostolle kova shokki jo muutaman kovan treeniviikon jälkeen. Kevennystä tarvitaan aikaisemmin ja ellei ota täyslepoa niin ainakin kevyempiä kuormia harjoituksissa. Jos treenaaminen on niinsanotusti enemmän kehonrakennustyylistä lihastuntumaan keskittyvää, vähän maltillisimmilla painoilla ja pitemmillä sarjoilla toteutettua niin kevennyksen paikka ei tule ihan yhtä äkkiä vastaan, mutta tottakai keventää täytyy tässäkin tapauksessa. Itse, kun oon tehnyt täitä jälkimmäisiä kahdesti päivässä niin neljässä viikossa tulee tehtyä 8 viikon treenit ja päiväkohtainen rasitus on korkea. Kevennyksen tarve tulee selvästi aikaisemmin vastaan, kuin ns. ”normaalitilanteessa”. Kokemusta on ihan liikaa siitäkin, että salilta on oltu pois vaan silloin kun on ollut kuumetta ja pahimmassa tapauksessa on treenattu vuosi ilman kevennystä. Älkää nyt ainakaan sitä koittako.

Mä tykkään itse enemmän siitä, että olen pois salilta kokonaan kuin että käyn tekemässä kevyttä jumppaa. Johtuen varmasti myös siitä, että viime aikoina salilla on tullut oltua niin paljon että kaipaan henkisestikin lepoa siitä ympäristöstä. Voin hyvin olla viikossa yhteensä 30 tuntia salilla, kun laskee omat treenit ja ohjaukset joten mikään henkinen ongelma mulle ei ole pysyä sieltä välillä pois. Oikeasti nautin suunnattomasti siitä, että on vähän muutakin elämää. Yksi haluaa tehdä kevyempiä treenejä, toinen olla viikon putkeen pois salilta ja kolmas treenata vähemmän. Kevennysjaksot olisi hyvä suunnitella edes suuntaa-antavasti ennakkoon, osaksi isompaa kokonaisuutta. Suunnitelman ei kuulu kuitenkaan olla mustavalkoinen ja aina voi tulla jotain, mikä joko aikaistaa tai lykkää kevennystä kaueammaksi. Ennaltamäärätyt kevennykset ovat ehdottomasti hyvä idea jo pelkästään urheilijan itsensä asennoitumisen vuoksi, mutta valmennusnäkökulmasta niitä on myös haastava lyödä lukkoon ellei tiedetä henkilön kapasiteettia ja treenitehoja. Tulee vastaan etenkin etävalmennuksissa, jolloin heidän oma vastuu kasvaa jälleen kerran. Lähiasiakkaista näkee huomattavasti helpommin, kun ote herpaantuu ja suorituskyky alkaa laskea. Muutenkin valmennussuhteen ollessa tiiviimpi myös valmennettavalla on usein matalampi kynnys kertoa tuntemuksistaan. Muistakaa avata tuntemuksianne valmennukselle.

Treenijaksolla voidaan tarkoituksellisesti ajaa kroppa pieneen ylirasitustilaan tai pyrkiä tietoisesti välttämään se (ylirasitus täytyy tässä kohtaa muistaa sitten erottaa ylikunnosta). Riippuen jälleen siitä kuka on kyseessä, millainen treenitausta, millainen tavoite ja millainen terveydellinen tila henkilöllä on. Kovat treenijaksot voivat olla saman henkilön kohdalla toteutuksiltaan hyvinkin erilaisia ja varmasti monet tavoitteellisesti urheilevat pyrkivät joidenkin treenijaksojen aikana ajamaan kropan ”ylirasitukseen”, jota seuraa luonnollisesti kevennys. Mä koen itse tehneeni juurikin näin ja kun vedin ensin tietyn aikaa sillä omalla kovalla levelillä ja sen jälkeen otin iisimmin niin johan alkoi tuloksetkin näkymään. Mun kunto on mennyt suunnilleen valovuoden eteenpäin tämän viikon aikana, vaikka ruokaa on syöty kivasti joka päivä. Eli levossa tapahtuu, kunhan muistaa ensin tehdä töitä. Kova treeni kerää tottakai nestettä kehoon, se ei ole mikään yllätys. Stressi on stressiä, johtui se mistä tahansa ja mitä tahansa kovennusta kropalle teettää niin kyllä se aina jonkinlaisen vastareaktion saa aikaan. Uskon, että kunhan taas aloitan kovemman jakson niin kroppa ottaa siitä pienet sressinesteet äkkiä, mutta ei se mitään.

Keho antaa monenlaisia merkkejä siitä, että nyt on aika levätä. Kun itse aloitin aikoinaan tuplatreenien tekemisen (jaksoissa) tulin aina aluksi kipeäksi. Tein liian kovaa ja liian monta päivää putkeen, ylirasitus tuli äkkiä vastaan. Tähän tottuminen on ehdottomasti ottanut aikansa ja monta kokeilukertaa! Kisadieetin loppua kohden treeniä on yleensä paljon ja ruokaa vähän, jolloin nukkuminen kärsii sekä laadullisesti että määrällisesti, hermot ovat kireällä ja olo on muutenkin ylivirittynyt eikä mikään kovaa keskittymistä vaativa asia oikein onnistu. Jos tehdään paljon aerobista jalkojen päällä niin jalat ovat niin hemmetin tukossa ja hapoilla koko ajan, ne ovat ylirasittuneet. Urheiluvammojen selvä nousujohde kertoo myös jotain levon tarpeesta. Ihan samat merkit voivat tulla vastaan myös ilman mitään kisadieettiä, jos henkilö treenaa omaan tilanteeseensa nähden liikaa, syö liian vähän ja elää muutenkin stressaavaa vaihetta elämässään. Eli ihan kenellä tahansa teistäkin. Jos ajattelen omalla kohdallani niitä ”oireita”, joista tiedän tarvitsevani kevennystä niin ne ovat aika poikkeuksetta seuraavat:

  • Treenimotivaatio laskee
  • Kesken treenin saattaa tulla ihan selvä pumpin tai voiman katoaminen
  • Suorituskyky laskee tai ei ainakaan nouse: voima, sarjat, toistot, laatu ylipäänsä
  • Lihakset eivät palaudu samalla tavalla
  • Vammat, vaivat, nivelet eivät myöskään palaudu samalla tavalla
  • Hermot kireällä

Tuoreempia kuvia ja treenivideoita pääset näkemään instagramista @jsilfvernagel

AIKUISTEN KIUSAAMINEN

Mä oon lähiaikoina kuullut huolestuttavan paljon hurjia tarinoita aikuisten kiusaamis-tapauksista, mikä on aivan järkyttävää henkistä väkivaltaa jolla on todellakin seurauksia. Tää on aivan yhtä vakavaa, kuin lasten kiusaaminen vaikka nyrkit pysyisivätkin alhaalla. Aikuisten kiusaaminen tapahtuu ueimmiten työpaikalla tai muussa tiiviissä yhteisössä, jossa haukkuminen, syrjiminen, valheellisen tiedon levittäminen, nöyryyttäminen, mustamaalaaminen ja ulos savustaminen ovat kaikki vakavia kiusaamisen muotoja. Aivan yhtä lailla ulkonäön jatkuva kommentointi, toisen työstä kunnian ottaminen tai työn vaikeuttaminen ovat tapoja, joilla saa sorrettua yksilöä ja aiheutettua terveydellisiä ongelmia. Työpaikoilla tapahtuva kiusaaminen on suuri syy sairauslomiin ja työn laadun heikkenemiseen. Moni yrittää sinnitellä tulehtuneessa työyhteisössä siihen saakka, kunnes ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kiusattuna pois.

Mä tiedän, että aivan liian moni kokee ahdistusta mennä työpaikalle eikä tilanteita oteta juuri koskaan tarpeeksi vakavasti. Kiusaaminen voi tulla johtoportaalta, jolloin kiusaamiseen puuttuminen on entistä vaikeampaa ja lopputuloksena kiusattu saa itse lähteä ja kamppailee sen jälkeen pahimmassa tapauksessa vakavan masennuksen kanssa ilman työpaikkaa. Esimiestehtäviin pyrkii valitettavasti myös niitä henkilöitä, joiden ei todellakaan kuuluisi siellä olla ja, jotka nauttivat muiden yläpuolella seisomisesta ottaen siitä kaiken mahdollisen irti. Tai niitä, joilla ei ole riittävää halua laittaa asioita kuntoon, koska työntekijä on korvattavissa uudella. Mä oon aina ihmetellyt sitä, että eivätkö johtohenkilöt ymmärrä miten syntyy hyviä, lojaaleita työntekijöitä, joiden työnjälki on priimaa ja tällä tavoin yrityksen liikevaihto parempaa? Hyviä työntekijöitä syntyy ainoastaan kunnioituksen kautta ja on turha odottaa, että palkkatyöläinen rakastaisi firmaa kuin omaansa jos paskaa sataa niskaan kaiket päivät. Kiristys, lahjonta ja uhkailu eivät toimi työelämässä vaan pikemminkin sanonta ”hyvä vetää puoleensa hyvää”. Hyvä työpaikka on sellainen yhteisö, jossa kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa ja tämä onnistuu vaan silloin kun jokainen yksilö työpaikalla voi hyvin. Voisi kuvitella, että jokaisen yhteisössä työskentelevän tavoite olisi luoda positiivinen ilmapiiri, mutta ilmeisesti ei.

Se mikä näissä kiusaamistapauksissa nostaa verenpaineet koholle on pelkurimainen asenne, jossa kellään ei ole rohkeutta nousta kiusaamista vastaan. Edes esimies ei saa kiusaamista kuriin ja tapaukset lakaistaan maton alle ja, jos kiusaaja on esimies itse niin työkaverit harvoin ovat valmiita seisomaan kiusatun takana puolustaen. Pelätään liikaa omasta puolesta, että ollaan seuraavana potentiaalisena kiusaamisen koheena ja tottakai senkin ymmärrän. Jokaisella työntekijällä on paljon menetettävää, mikäli työ tai pahimmassa tapauksessa työ ja terveys lähtevät alta. Mä oon itse huomannut useammassa työpaikassa miten tää kiusaamiskulttuuri toimii ja etenee. Tietyn ajan jälkeen uusi työntekijä yritetään käännyttää kiusaajien puolelle kertomalla kaikenlaisia kauhutarinoita ja juoruilemalla. Ne kierot ihmiset, joiden tapa selvitä elämästä on kyynärpäätaktiikka, kateus ja katkeruus tekevät myös kiusaamista hyvin suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti yrittäen pilata kiusatun maineen. Todellisuudessa ne yritykset, joissa kiusaamista tapahtuu pilaavat kuitenkin vaan omaa mainettaan ja jokaisella paikkakunnalla tunnetaan huonomaineiset firmat. Työpaikka on kuin ihmisen toinen koti, joten siellä tulisi todellakin olla hyvä ilmapiiri ilman minkäänlaista kitkaa. Ihmiset etsivät tänä päivänä paljon muutakin, kuin parhaiten palkattua työtä ja palkan kilpailuttamisen sijaan halutaan kuulla aitoja kokemuksia työilmapiiristä, työnjohdosta ja työkavereista. Työntekijän arvostus tulee tätä kautta.

Muakin on yritetty mustamaalata työpaikalla. Eräässä firmassa työ”kaverinani” oli mua itseäni 40 vuotta vanhempi herra, jolle taisin olla jonkinlainen uhka tai pikemminkin oli kyse sovinistista. Herra itse oli tapaus ”töistä puhuja”, mutta mitään konkreettista työtä en nähnyt hänen koskaan tekevän — korkeintaan silloin, kun pomo tuli paikalle. Herra oli sanonut esimiehellemme, että minä en tee mitään, enkä tottele, mikä ei pitänyt millään tasolla paikkaansa. Esimies tuli puhumaan mulle tästä ja räjähdin välittömästi. Kerroin mikä oli homman nimi ja, että herra itse norkoilee varastotiloissa päivät pitkät tekemättä tuntiakaan töitä päivän aikana ja kerryttää plussatunteja istuskelemalla aamu 5:stä alkaen. Kävin myös henkilökohtaisesti jututtamassa tätä työpaikkakiusaajaa ja oli muuten aika hiljainen vastaanotto. Sen jälkeen me ei puhuttu toisillemme ja tässä tapauksessa kaikki muut työntekijät onneksi seisoivat mun takana. Ei ollut ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun moista tapahtui ja paha sai palkkansa.

Ihmisten kunnioitaminen tuntuu noin muutenkin olevan pikkusen hakusessa. Mä en ymmärrä mikä on syynä tällaiselle käytökselle mitä tosi monella työpaikallakin tapahtuu? Onko se totta, että me suomalaiset ollaan valmiita maksamaan satanen siitä, ettei naapuri saa tonnia vai mikä on hätänä? Jos muiden osaaminen ärsyttää niin katse täytyy kääntää omaan toimintaan — Olisiko siinä jotain parannettavaa? Ihminen, joka etsii syntipukkia ulkopuolelta tai kokee voimakasta kateutta on keskeneräinen ja epämielyttävää seuraa, usein vihainen ja puhuu pahaa muista. Ei se ole meiltä pois, jos joku muukin on hyvä, hauska, hyvännäköinen tai mitä tahansa. Oli kyse sitten työyhteisöstä tai vaikka salitutusta niin ihmisiä ärsyttää jopa toisten huulet ja kasvojen ilmeet. Alkaa mun mielestä olla sen verran häiriintynyttä juttua, että peiliinkatsominen voisi tehdä hyvää.

Työpaikoilla ja kaikenlaisissa koulutustilaisuuksissa ihan oikeasi sukupuoli ja ikä ovat molemmat sellaisia tekijöitä, jotka laittavat porukkaa samantien arvojärjestykseen. Mä oon itse ollut lähes aina porukan nuorin ja vielä naispuolinen TYTTÖ, jolloin on tietysti itsestäänselvää että oon a) tyhmä b) kokematon c) ammattitaidoton ja d) hiljaa, kun aikuiset puhuu. Mun luonteelle on silti hyvin epätyypillistä olla hiljaa, jos koen etten täytä kohtia a-c. Kukaan ei saisi hyväksyä sitä, että joku alistaa, nöyryyttää ja vähättelee. Puhumalla asiat suoraan ja kasvotusten päästään todella paljon eteenpäin. Mä uskon, että aikuisten välisessä kiusaamisessa on hyvin usein kyse rahasta ja toisen taloudellinen pärjääminenhän on automaattisesti pois omasta pussista. Terve kilpailu on ihan toivottavaakin ja johtaa yleensä hyvään lopputulokseen, mutta jos työpaikalla tai muussa yhteisössä on yksikin sellainen tyyppi jolla on pakottava tarve voittaa kaikki tilanteet ja, jonka onni on riippuvainen menestyksestä niin ongelmia on luvassa.

Tiedän, että kaikenlaisista yhteisöistä löyyy todellisia narsisteja ja ihmisiä, joille systemaattinen kiusaaminen on yksi nautinnon muoto. Nää tyypit on niitä, jotka ovat kiusanneet jo hiekkalaatikolta lähtien ja heidän kiusaamisammattiaan on ruokittu vuosi vuodelta. He ovat todennäköisesti saaneet kiusaamisen avulla itselleen mainetta ja mammonaa, eli palkkiota hyvin tehdystä työstä mikä kannustaa jatkamaan. Mä oon itsekin ollut todella vakavasti narsistisen ihmisen uhrina pitkän aikaa ja kokenut niin järkyttävää manipulointia, ettei sitä ihan heti unohdeta. Tällainen ihminen nauttii vallan tunteesta ja muiden alistamisesta, pompottelusta ja on usein patologinen valehtelija. Narsisti ei suvaitse, että uhrin elämässä on mitään tai ketään muuta ja jos tällaisesta on merkkejä niin alkaa tositoimet isolla T:llä. Naristi kokee, että uhri on pettänyt hänet ja uhrille täytyy kostaa. Mä huomasin itse jo parin päivän sisällä, että olen tekemisissä vakavasti luonnehäiriöisen ihmisen kanssa mutta pelko hänen piilovoimistaan oli niin voimakas, ettei voinut juuri muuta kuin tehdä mitä käskettiin. Narsisti uskoo aggressiivisesti olevansa aina oikeassa ja vaikka mäkin tiesin, että asiat ei todellakaan ole näin niin helpoimmalla pääsee nyökkäilemällä ja menemällä tarinaan mukaan. Tämä keissi kääntyi kuitenkin lopulta hyväksi, kun sain kerättyä riittävästi voimia ja poistuin paikalta jättäen narsistin oman onnensa nojaan. Tämä oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Mä uskon, että lapsena ja teini-ikäisenä monessa meissä asuu pieni kiusaajan jyvä ja seurassa tyhmyys tiivistyy. Kiusaaminen voi olla hyvin raakaa, mutta se voi myös olla härnäämistä jonka pohjimmainen tarkoitus ei ole muu kuin sääntöjen rikkominen ja rajojen testaaminen esimerkiksi koulussa. Jokainen meistä tietää, miten huomionkipeitä lapset voivat olla ja olemalla porukan pelle jäät ainakin mieleen. Oon itsekin, ikävä kyllä, ollut mukana tällaisessa ja kadun sitä syvästi. En kuitenkaan ole missään nimessä sitä mieltä, että lapsuuden teot määrittävät aikuista ihmistä vaan iän myötä jokaisella on aito mahdollisuus vaikuttaa siihen millaiseksi ihmiseksi haluaa tulla. Jos se ei onnistu omatoimisesti niin apua on saatavilla. Tottakai lapsellakin on käsitys siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta myös tarve tulla hyväksytyksi ja saada huomiota, pelleillä ja esittää — Ikävä kyllä myös toisten kustannuksella. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että lapsuusaika, kotiolot ja kasvatus, koetun rakkauden ja huomion määrä vaikuttaa lapsen (ja myös aikuisen) käytökseen ja tunne-elämään. On sanomattakin selvää, että lapsi oireilee jos jokin on huonosti mikä voi ilmetä myös kiusaamalla. Lapsi vasta opettelee sosiaalisia taitoja ja empatiakykyä, mutta aikuiselta voidaan vaatia enemmän. Mulla ei itsellä ole lapsia, mutta jos niitä joskus on niin tiedän mitä asioita painotan kasvatuksessa. Se, että lapsesta yritetään tehdä menestyjää, selviytyjää tai hyvin tienaavaa ei tule johtamaan yhtään mihinkään. Se mitä lapsi ja ihminen eniten tarvitsee on rakkaus, välittäminen, huolenpito ja turvallisuudentunne. Ihminen on onnellinen kokiessaan rakkautta ja sillä on hyvät vaikutukset. Oli kiusaaja minkä ikäinen tahansa niin vastuu täytyy ottaa ja apua täytyy hakea, jotta moinen toiminta saadaan loppumaan ja hoidettua kiusaamiseen johtaneita syitä.

ELÄMÄ EI OLE HENGAILUMESTA

Viikonloppu vierähti vaihteeksi Helsingissä, kun kävin tapaamassa valmentajaani. Uusi reissu häämöttää jo viikon päässä, mutta ennen sitä ehtii kirjoitella ainakin muutaman blogitekstin. Helsingissä vieraillessa me yövytään usein muutamassa vakio hotellissa, mutta tällä kertaa varasin Bulevardilta Hotel Indicon joka oli ihan 5/5. Huoneet, palvelu ja aamupala loistavat eikä sijainnissakaan ollut mitään vikaa. Oikeastaan tykkään paljon enemmän olla vähän syrjemmässä ja irti ytimen hälinästä. Itse en voinut aamupalalta kananmunia ja kahvia kummoisempaa ottaa, mutta näin ja kuulin Juusolta miten laadukasta syömistä ja juomista tarjonnasta löytyi. Mulla oli mukana omat kaurahiutaleet ja valmiiksi tehdyt kanariisi-ateriat kylmälaukussa varsinaiseen dieetti-meininkiin. Vaikka en niin kauheasti nautikaan kylmälaukun kantamisesta ja kylmien riisiannosten syömisestä muovilusikalla julkisilla paikoilla niin täytyy myöntää, että oli todella helppoa syödä valmiita ruokia reissussa. Ehdottomasti jatkoon! Jos ja kun olen kisoihin menossa niin hommat tehdään tarkasti ja grammatarkkojen eväiden mukana raahaaminen on mulle yksi osa kokonaisuutta. Tietysti. Nälkä on ollut koko viime viikon ja jatkuu näköjään edelleen, mutta se on tässä vaiheessa jo aika perustunne, eikä häiritse elämää sen pahemmin. Joka neljäs tunti suunnilleen saa kuitenkin jotain suuhunsa laittaa, mikä on aika paljon parempi tilanne kuin todella monella muulla.

Kisoihin valmistautuminen on siis käynnissä kovaa vauhtia ja palautetta omasta työstä, kunnosta ja edistymisestä noin muutenkin kaipaa tasaisin väliajoin. Kaipaan myös uutta oppia ja neuvoja poseerauksiin, auki selitettyjä perusteluita syömiseen ja parannettavien osa-alueiden listaa. Mä koen face to face -kohtaamiset aivan äärettömän tärkeiksi ja tykkään muutenkin olla ihmisten kanssa aidosti tekemisissä pelkän viestittelyn ja puhelimessa puhumisen sijaan. Viikonloppuun mahtui kolme äärimmäisen kovaa treeniä, joista koko vartalon kipu muistuttaa mua tälläkin hetkellä. Jalat, selkä ja kädet ovat siinä mallissa, ettei tee mieli kävellä, istua tai nostaa kättä pään yläpuolelle ilman kirosanoja, mutta juuri tällaisten itsensä ylittämisten vuoksi tätä hommaa haluaakin tehdä. Oon todennut niin monet kerrat, ettei ihminen yksin pääse kuin tiettyyn pisteeseen ja sen jälkeen on oltava valmis ottamaan apua vastaan. Sama asia pätee urheilussa, bisneksessä ja kaikenlaisessa oppimisessa. Oon myös sitä mieltä, että itseltään on osattava vaatia ja jos pyytää ulkopuolisen apua niin on oltava valmis ottamaan myös sieltä suunnalta vaatimuksia vastaan. Tiettyjen rajojen sisällä tottakai ja täytyy myös ymmärtää, että jokainen on aina loppupeleissä vastuussa itsestään. Monesti se oma usko vaan loppuu yllättävän äkkiä verrattuna ihmiseen joka näkee sussa jotain potentiaalia.

Yhteisyö, josta olen todella kiitollinen.
Ihminen, josta olen kiitollisin ja jota ilman mikään ei olisi samalla tavalla.

Polven vaivat ovat häirinneet mun kovia jalkatreenejä jo useamman kuukauden, mutta nyt kun tilanne on huomattavasti parempi niin otettiin siitä kaikki ilo irti. Kun hetken luulin, että mulla on hyvä kunto ja hapenottokyky niin melkein sai sydäntä puristaa takaisin rintaan ja pitää oksennusämpäriä käden ulottuvilla. Valmentaja määräsi kaapin paikan ja konkretisoi millä tasolla treenien on tässä vaiheessa oltava. Nää treenit, ja erityisesti lauantai aamun jalkatreeni, tulee jäämään mun mieleen pitkäksi aikaa ja jokaisen sarjan jälkeen makasin lattialla kuin märkä rätti haukkoen henkeä. Viikonlopun treenit sisälsivät tosi paljon tarkkaan mietittyä liikkeiden ja suoritustapojen yhdistelmiä, jolloin mukaan mahtui kaikenlaista pikkukivaa mukaanlukien selvästi raskaampia kuormia, mitä olen itse pitkään aikaan käyttänyt. Näin suuri ero mun pari kuukautta jatkuneeseen polvikipuisen jalkajumppaan oli oikeasti todella kova kokemus ja sama jatkui myös seuraavan päivän selkätreenissä. Haaviin jäi taas vaikka ja miten paljon – nää reissut antaa niin hemmetisti. Ei oo kyse siitä, että tehdään kova treeni vaan joka ikiselle asialle löytyy perustelu. Löytyy aina vastaus kysymykseen miksi ja se taas on ainakin mun oppimisen ytimessä, yhdistettynä omiin kokemuksiini ja tuntemuksiini. Ilman kunnon perusteluja on vaikea pitää oman tekemisen taso pitkässä juoksussa laadukkaana ja sehän taas on suurin vaikuttava tekijä meidän lajissa. Olla pitkäjänteinen ja toistaa laadukkaita rutiineita päivästä toiseen.

Keskusteltiin mun treenaamisesta ja valmentaja kyllä tietää, että kehonrakennustyylinen tarkka tekeminen on mun oman treenaamisen ytimessä usein toistuvana. Kuitenkin myös rajumpi lihasta rikkova suoritustapa pitäis saada mukaan oikein mietittynä ja oikeassa kohtaa kokonaisuutta, mikä voi olla haastavaa etenkin ilman avustajaa mutta pystyn takuulla parantamaan. Aikoinaan liian suurilla painoilla ryskämisestä ollaan siirrytty teknisempään ja tarkempaan tekemiseen, joiden hyvä hallitseminen mahdollistaa taas lisää treenityylejä tai lähinnä niiden aktiivisempaa yhdistelemistä. Kunhan tärkeimmät tekniset asiat säilyvät myös tosi raskaiden painojen kanssa niin niitä voidaan osassa liikkeistä käyttää. Kuitenkaan unohtamatta sitä pääasiallista tapaa treenata ja on muistettava edetä porras kerrallaan myös useiden treenivuosienkin jälkeen. Tää on yksi niistä oivalluksista miksi pidän kuntosaliharrastusta ja siinä kehittymistä ikuisena. Koskaan ei tule valmista ja aina on mahdollisuus olla parempi.

Kahden vuoden muutosmatka valmentajan avulla.

Tämä reissu laittoi taas kerran ajattelemaan paljon ja mulla on nyt luottavainen fiilis siitä, mitä lähden tekemään ja muuttamaan täällä Vaasassa treeneissäni. Tällä viikolla treenimääriä on laskettu puoleen ja rehellisesti sanottuna kaipasin tätä itse puhtaasti mielen hyvinvoinnin vuoksi. En ole väsynyt tai mielestäni fyysisesti loppu, mutta mua ei oo ihan hirveästi napannut lähteä salille ja homma on tuntunut pakkopullalta lähinnä sen vuoksi, ettei ole aikaa hoitaa kaikkia muita asioita. Tämä blogin kirjoittaminen yhtenä niistä. Jokainen päivä on aamusta iltaan tukka putkella juoksemista ja vapaapäiviä on enää aivan satunnaisesti, ja silloinkin saan lähes 40 viestiä joihin odotetaan vastausta seuraavien tuntien aikana. Tiedän, että dieetti etenee hienosti ja paino on tänään jo alle 56kg mikä on mulle harvinaislaatuinen etappi, mutta ahneeksi ei saa ruveta. Tiedän jo kokemuksesta, miten päättyy pitkäaikainen elämä ilman hengähgystaukoja ja yhä nuoremmat kärsivät uupumuksesta ja suoritupaineista. Mun kohdalla on kyse siitä, että haluan tehdä näitä elämässäni tällä hetkellä olevia asioita vielä enemmän mutta kellosta loppuu tunnit kesken. Yrittäjänä oma työkyky ja rakkaus työtä kohtaan ovat keskiössä joka ikinen päivä.

Joulu tulee kova vauhtia!

Se ei ole mahdollista ettenkö pääsisi kisakuntoon näiden 22 viikon aikana, jos kisakuntoni alkaa samalla numerolla kuin painoni tällä hetkellä ja tässä vaiheessa syödään yli 100g raakapainoisia riisiannoksia. Ei mulla ole hätää, eikä mun tarvitse esittää supersankaria joka jaksaa ja tykkää aina treenata sata lasissa. Ei se niin mene niillä parhaista parhaillakaan. Toki kilpaurheilussa on paljon niitä hetkiä, kun ylitetään rajoja ja tehdään vaikka ei huvittais mutta asioiden suhteellistaminen ei saa unohtua tavoitteiden taakse. Arvostan sitä mahdollisuutta mikä mulla on panostaa lajiin, sitä että pystyn liikkua paljon mutta myös vapaa-aikaani ja kaikkia töitä joista mulle maksetaan. Luotan itseeni täysin ja kaikesta itseni haastamisesta huolimatta täytyy löytyä myös jonkinlainen lempeys, jolla ei ole mitään tekemistä laiskuuden tai saamattomuuden kanssa. Mä yritän pedata itselleni tulevaisuutta, johon olen tyytyväinen ja tekemällä hyvää on mahdollisuus saada sellainen. Tulojen suuruus ei ole koskaan ollut mulle asia, jonka eteen olen valmis uhraamaan kauheasti ja menestys on mulle enemmänkin sitä että onnistun vaikuttamaan muiden elämään positiivisesti. Se on oikeasti arvokasta ja sitä, mitä varten uskon meidän täällä olevan. Elämä ei voi olla pelkkä hengailumesta.